Kysyisin neuvoa mitä tehdä tai toisten kokemuksia vastaavasta tilanteesta;
toinen vanhempi on pahasti alkoholisoitunut mielenterveysongelmainen, aiheutti kiusallaan huostaanoton soittelemalla lastensuojeluun ja jokaiseen mahdolliseen tahoon, mitä olemassa on.
Yhdessä emme ole olleet enää aikoihin, mutta tämä hullu onnistuu vieläkin vaikuttamaan elämääni ja pyörittää sossuja mennentullen.
Minä hankin lasta varten suuren asunnon ja huostaanoton jälkeen jouduin jäämään sairauspäivärahalle, joten vuokra on suhteettoman suuri tuloihin nähden.
Nyt lastensuojelu ottaa pienestä kelan rahastani elatusmaksun ja toinen vanhempi (palkka 2000e/kk, tosin jatkuvasti s-lomalla, ei asuntoa eli ei vuokrakulujakaan) ei joudu maksamaan yhtään mitään.
Meillä on yhteishuoltajuus.
Mikä tämän ajojahdin tarkoitus on?
Ajaa minut sillan alle asumaan vai ennen aikaiseen hautaan?
Lisäksi sossulle on sanottu noin sata kertaa, että emme ole yhdessä ja minun asioistani ei missään tapauksessa saa exälle kertoa, koska tapansa mukaan huutaa asiat pitkin kyliä ja onnistuu sotkemaan kaiken soittelemalla joka paikkaan.
Silti sossu oli taas kerran kertonut avoimesti tästä, että minulta otetaan tuesta elatusmaksu pois ja summat ja kaikki oli selittänyt oikein tarkkaan.
Onko tämä oikein?
Exä myös pyörittää sijaisperhettä miten tahtoo, käy humalassa tapaamisissa sukulaistensa kyydissä jne.
Ennen huostaanottoa mies myös pahoinpiteli lasta, mutta sossu vain silitteli hänen päätä ja papereihin kirjattiin että minä olin provosoinut ja ärsyttänyt miestä, ja sen vuoksi lapsen pahoinpiteli sairaalakuntoon.
Olen niin kyllästynyt ja voimaton, kun sosiaaliasiamies tai johtava sosiaalityöntekijä eivät tee asialle mitään.
Pitäisikö tässä hankkia asianajaja, että muutos tulisi tähän tilanteeseen?
Ajojahti
2
134
Vastaukset
- Narsitit huijaa.
Aihe on erittäin vaikea, koska viraomaistahoillakaan ei ole käsitystä onko kysymyksessä narsisti, hysteerikko, tai psykopaatti, joka keksii kaikenlaisia syytöksiä toisesta osapuolesta.
MTV3 28.10,2011,
Narsistit jallittaa sosiaalityöntekijöitä ja tuomareita.
Lue myös aihepiiriin liittyviä muita uutisia.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/10/1421846/juristi-narsistit-jallittavat-sosiaalityontekijoita-ja-tuomareita
--------------- Narsistit huijaa.
Narsisti jallittaa sosiaalityöntekijöitä ja juristeja.
MTV3 uutiset 28.10.2011.
Pitkän linjan juristi uskoo, että narsismi on huomattavasti luultua useamman oikeudessä käsiteltävän riitajutun takana.
Asianaja Markku Salon mielestä erityisesti huoltajuusperusteluja käsittelevät sosiaalityöntekijät ovat alttiita narsistien pyöritykselle. Vahva narsistinen persoona saattaa vakuuttavuudellaan kääntää asiat päälaelleen.
– Tällaiset häirikköihmiset työllistävät erityisesti oikeuslaitosta huomattavasti enemmän kuin niin sanottu normaaliväestö. Sama kuormitus kohdistuu sosiaalitoimeen ja poliisiin, uskoo 30 vuotta asianajajana toiminut Markku Salo.
Hän sanoo olleensa mukana noin 500 oikeudenkäynnissä, jossa hänen arvionsa mukaan osallisena on ollut persoonallisuudeltaan häiriintynyt ihminen. Salo korostaa ettei hän ole psykologi. Hän kuitenkin perustaa arvionsa siihen, että näissä tapauksissa maallikon ja juristin silmin henkilön toiminta näyttää poikkeuksellisen itsekeskeiseltä.
Salon mielestä narsistit puhuvat mustan valkoiseksi erityisesti huoltajuuskiistoissa.
– Kiireiset sosiaalityöntekijät tekevät olosuhdeselvityksen muutaman tunnin tapaamisen perusteella. Sen jälkeen oikeuteen lähtee arvio siitä, ovatko vanhemmat tai toinen heistä riittävän sopivia huoltajaksi. Näissä tilanteissa narsistin harjoittaman manipuloinnin vaara on suuri.
– Normaali ihminenkin pystyy hämäämään hyvin sosiaalityöntekijöitä. Erityisen helppoa se on häiriöiselle ihmiselle, jolle valehteleminen on melkein ammatti.
Salon mielestä psykologeja pitäisi aiempaa useammin saada mukaan huoltajuuden arviointeihin.
Markku Salon mukaan narsistit saattavat puhua itsensä sananmukaisesti puhtaiksi myös oikeussaleissa.
– Ei ole lainkaan harvinaista, että tällaisen kokonaisuuden seurauksena tulee vääriä ja huonoja päätöksiä.
--------------------
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16012256
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454600Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1353653Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392758Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071656Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3631611Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021516Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461