Ympäristön sotkeminen

moi, tästä aiheesta on varmasti keskusteltu aikaisemminkin täällä, mutta kysynpä nyt kuitenkin. Eli

Levittelin tyhmyyttäni erään ostarin ympäristöön omatekemiä tarroja, joissa on oma keksimäni teksti. No empä niitä pahemmin ollut kerennyt liimailemaan, kun poliisiauto tuli paikalle ja lopetti toimintani. Kaikki tarrat jouduin irrottamaan poliisien valvoessa ja niin teinkin, mutta poliisien mukaan sain jonkinlaisen merkinnän poliisirekisteriin. Voiko tämä hölmöilyni vaikuttaa mahdollisessa työnhaussa tai onko, jonkun ulkopuolisen, muun kuin poliisin, mahdollista saada tämä tieto poliisirekisteristä käsiinsä? Vai sekointanko tämän nyt sitten rikosrekisteriin? Sakkoja en kuitenkaan tästä töpeksinnästäni saanut.
9269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuota
Kyse on lievästä vahingonteosta, joka on asianomistajarikos. Virkatehtävästään poliisit ovat todennäköisesti laatineet ns. S/ilmoituksen poliisin rikostietokantaan. Muuta mekitystä sillä ei ole kuin, etttä se näkyy siellä ns. arkistotietona 50 vuotta ja näkyy turvallisuusselvitystä tehtäessä, jos joskus sellaiseen työhön pyrit, missä se kaikille hakijoille tehdään.
S/ilmoituksetkin ovat julkisia asiakirjoja, jotka kuka hyvänsä voi tilata maksua vastaan.

Äänestä

Poliisit muistaakseni sanoivat minulle, että tieto menee ainoastaan poliisirekisteriin. Sehän ei ole sama kuin rikosreisteri? Ja saako muka kuka tahansa selville tuon tyhmän tekoni, jos sen vain poliisilta pyytävät? Asiasta toiseen. Tuleeko muuten poliisirekisteriin merkintä ylinopeudella ajamisesta ja kortinlähtemisestä?

Äänestä
  • Tuota
    Rikosrekisteriä pitää Oikeusrekisterikeskus, eikä poliisi. Siihen tulevat tiedot Oikeusrekisterikeskus kerää oikeusistuimilta, ei poliisilta.
    Kuka tahansa saa kopion julkisesta asiakirjasta, jos sitä pyytää ja siitä säädetyn maksun maksaa.
    Kaikki liikennerikokset näkyvät poliisin tietokannoissa, myös sellainen hallintotoimenpide, kun kortti on otettu ´kuivumaan´.

    Äänestä

  • 13 kirjoitti:

    Eli ymmärsinkö oikein, että kuka tahansa saa tuon hölmöilyni selville jos sen vain poliisilta pyytää? Mielestäni poliisi kuitenkin sanoi minulle, että tieto tavallaan vain merkitään poliisin rekisteriin, että tällaista on sattunut. Hän vertasi tapaustani tilanteeseen jossa autolla on vaikkapa vahingossa peruutettu toista autoa päin. Tämäkin tapaus vain merkitään poliisinrekisteriin. Ja lisäksi poliisi sanoi, ettei tietoani luovuteta ulkopuolisille, esim. mahdollisille työnantajille. Onko tässä mielestäsi perää?

    Äänestä

  • spydenius kirjoitti:

    S/ilmoitus on julkinen asiakirja, jonka kuka hyvänsä saa maksua vastaan PYYNNÖSTÄ.
    Koko Suomessa poliisilla on miljoonia asiakirjoja, mutta aniharvoja niistä kukaan tilaa, tuskin sinunkaan tapauksessa se ketään kiinnostaa.

    Okei, meinaatko, ettei tuo töpeksintäni näy esim. mahdollisessa työnhaussa? Ja onko näin, että rikosrekisterin saa kuka tahansa kysyä ilmaiseksi? Kiitos vielä sulle!

    Äänestä

  • spydenius kirjoitti:

    Okei, meinaatko, ettei tuo töpeksintäni näy esim. mahdollisessa työnhaussa? Ja onko näin, että rikosrekisterin saa kuka tahansa kysyä ilmaiseksi? Kiitos vielä sulle!

    Ei. Rikosrekisteri ei ole julkinen. Poliisiin asiakirjat sen sijaan pääsääntöisesti ovat julkisia (asia ei ole ihan näin yksinkertainen, mutta en jaksa kaikkia poikkeuksia yms. selostaa, paljon poliisienkin asiakirjoista on salaisia, ja julkisuus vaihtelee jutun eri vaiheissa). Ovat siis kaksi eri asiaa.

    Äänestä

jotenkin tosi vaikea uskoa että vaikka tuo jossain näkyisikin niin se vaikuttaisi työnsaantiin ym.
tarrojen liimaaminen ei ole ihan se pahin rikos mitä voi tehdä :)
älä huolehdi.

Äänestä
  • Joo näin itsekkin luulen. Onhan sitä pahempiakin rikkeitä olemassa.

    Kiitos myös sinulle! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

spydenius kirjoitti:

moi, tästä aiheesta on varmasti keskusteltu aikaisemminkin täällä, mutta kysynpä nyt kuitenkin. Eli

Levittelin tyhmyyttäni erään ostarin ympäristöön omatekemiä tarroja, joissa on oma keksimäni teksti. No empä niitä pahemmin ollut kerennyt liimailemaan, kun poliisiauto tuli paikalle ja lopetti toimintani. Kaikki tarrat jouduin irrottamaan poliisien valvoessa ja niin teinkin, mutta poliisien mukaan sain jonkinlaisen merkinnän poliisirekisteriin. Voiko tämä hölmöilyni vaikuttaa mahdollisessa työnhaussa tai onko, jonkun ulkopuolisen, muun kuin poliisin, mahdollista saada tämä tieto poliisirekisteristä käsiinsä? Vai sekointanko tämän nyt sitten rikosrekisteriin? Sakkoja en kuitenkaan tästä töpeksinnästäni saanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu