tanssiminen perinnöllistä?

tangon huumaa

Rupesin tossa miettiin kuinka moni sukulainen harrastaa tanssimista.

Serkuista minun lisäksi ainankin neljä harrastaa lavatansseja ja on käynyt kursseilla.
Niihin olen törmännyt lavoilla.

Kaikki on äidin puolelta.
Samaten muutama täti on innokkaita tanssiin. 50 ikäsenä kävi tansseissa aika usein. Nyt ovat 70 ylikin ja viäkin käyvät kerran kk..

Onko muilla tanssimiseen hurahtaneilla suvussa muitakin hurahtaneita. Vai oleteko suvun mustialampaita?

27

622

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Perinnöllisyys???

      Tuossa on pohdittu aiemminkin onko tanssi ja sen taitaminen perinnöllistä.
      Jotkut väittävät kiven kovaan että on mutta tutkimustulokset kertovat muuta.

      Tanssi ja rytmi opitaan, se onko se opittu jo varhaislapsuudessa johtaa siihen tuleeko henkilöstä myöhemmin isommalla todennäköisyydellä tanssija.

      Jos rytmi ja tanssi opitaan myöhemmällä iällä, se on huomattavasti hankalampaa ja todennäköisyys että alkaa harrastamaan musiikkia on pienempi.

      Monet väittävät että eivät ole saaneet opetusta lapsena mutta kuitenkin on hyvä rytmitaju ja tanssi sujuu automaattisesti.

      Musiikkiin ja tanssiin perehdyttäminen tapahtuu siten että otetaan vaikutteita vanhemmiltaa ja ympäristöstä.
      Opetus voi olla jo kohdussa musiikin kuuntelua ja äidin tanssahtelua ja liikkumista rytmisesti.
      Kun tämä sama kehitys jatkuu sylivauvana saadaan aikaiseksi aika vahva opetus ilman varsinaista opetusta.

      • tatu

        Joo, aloin jo alle kymmenvuotiaana kuunnella rytmimusiikkia ja heti kohta soittamaan. Niin, hirveesti se kiinnosti silloin ja kiinnostaa vieläkin. Samaan aikaa luisteltiin, pelattiin jääkiekkoa ja hiihdettiin. Kesäisin harrastettiin yleisurheilua ja jalkapalloa. Tästä on seurauksena rytmitaju ja lihaskoordinaatio. Tanssiharrastuksen aloittaminen aikuisena on ollut helppoa.

        Kaveri kertoi, että kuuli ekan kerran kevyttä musiikkia yli nelikymppisenä. Kotona soivat vain hartaat sävelet...

        Tässä on kaksi tyystin erilaista lähtökohtaa tanssiharrastukseen. Ei ihme, että kaveri ei kuule millään ykköstä jne

      • eeeeeer

        "Monet väittävät että eivät ole saaneet opetusta lapsena mutta kuitenkin on hyvä rytmitaju ja tanssi sujuu automaattisesti."

        Hei onko tuo vaikeampaa hyväksyä vai ymmärtää? Niin se vain joidenkin kohdalla on ja piste.

      • Niinpä niin
        eeeeeer kirjoitti:

        Kun ihan tieteellisesti on todistettu että ihmisellä ei ole samanlaisia geenimuisteja kuin eläimillä niin ei kai se siitä mihinkään muutu.

        Tietenkin jos oletkin sukua eläimelle etkä ihmiselle niin asia on ihan toinen.

        Ihmislapsi tarvitsee opetusta oppiakseen asioita, ilman opetusta ei ihmislapsi opi elämään.
        Jopa apinat tarvitsevat opetusta tullakseen toimeen.

        No jospa olet sitten apinaakin alkeellisempi niin silloin se on mahdollista

      • kekkinen
        Niinpä niin kirjoitti:

        Tietysti tarvitsee jotain oppimista, mutta se oppiminen ei kaikilla kestä vuosia. Monetkin ihmiset voivat tehdä asioita "tuosta vaan". Nyt oli kysymyksessä väite siitä, että joku olisi opettanut jotenkin tavoitteellisesti niitä jotka oppivat helposti tanssimaan. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, onko se mahtotonta uskoa?
        Jotkut ovat oppineet rytmin ilman opetusta ympäristöstään ja siihen on kaikilla sama mahdollisuus.

      • Niinpä niin
        kekkinen kirjoitti:

        Ei kaikilla ole ollut samoja mahdollisuuksia.
        Kirjoitit että on opittu ympäristöstä.
        Mitä jos ympäristö ei ole tarjonnut tuota oppimismahdollisuutta?
        Nimen omaan lapsena opitaan tuosta ympäristöstä, toisilla on sellainen virikkeellinen ympäristö ja toislla ei.
        Lapsena saatu 1 vuoden "opetus" vastaa aikuisena 2-3 vuoden opetusta.
        Onko tämä niin vaikea ymmärtää?

        Nyt on koko ajan puhuttu siitä että toiset ovat saaneet lapsena sitä opetusta normaalin elämisen ohessa ja toiset eivät.
        Ne jotka eivät ole saaneet sitä opetusta joutuvat sen hankkimaan aikuisena suuremmalla työllä.

        Mielestäsi on geeneistä kiinni kuka sen opetuksen on lapsena saanut, tosiasiassa se on vanhempien tilanteesta kiinni.

        Geenit vaikuttavat vain ja ainoastaan ulkonäköön, pituus, hiusten väri, silmien väri jne., ei taitoon liikkua.
        Uuden tutkimuksen mukaan edes luonne ei ole geeneissä vaan sekin on opittua.

      • u8u8uoij

        "Ne jotka eivät ole saaneet sitä opetusta joutuvat sen hankkimaan aikuisena suuremmalla työllä."

        Siis mitä ihme "opetusta" lapsena? Meillä ainoa opetus oli, että joskus oli radio päällä, siihen on ihan varmasti kaikilla mahdollisuus. Mitään tanssiin viittaavaa ei ollut milloinkaan nähtävissä, silti tanssin oppiminen on ollut helppoa.
        Ympäristöstä oppiminen tarkoittaa sitä. että poimii sieltä asioita ilman että kukaan opettaa.

      • Niinpä niin..
        u8u8uoij kirjoitti:

        "Meillä ainoa opetus oli, että joskus oli radio päällä,"

        En jaksa tingata mutta totean vain että virikkeitä tulee huomaamattomistakin paikoista jo ennen syntymääkin.
        Lihavatkaan eivät syö koskaan mitään mutta kun videoidaan heidän toiminta niin suu käy koko ajan.

      • 00o0piokp
        Niinpä niin.. kirjoitti:

        No missäs luolassa sinä olet siten kasvanut? Linnunlaulukin on rytmiä ja säveliä joten pitää tosissaan olla pahoipidelty jos tavallisia virikkeitä ei ole saanut.
        Väitätkö ettet ole saanut elää kutakuinkin tavallista elämää?
        Ei tässä muutkaan ole musiikkileikkikoulussa kasvaneet mutta niin vaan tanssivat.

      • Niinpä niin..
        00o0piokp kirjoitti:

        No missäs luolassa sinä olet siten kasvanut? Linnunlaulukin on rytmiä ja säveliä joten pitää tosissaan olla pahoipidelty jos tavallisia virikkeitä ei ole saanut.
        Väitätkö ettet ole saanut elää kutakuinkin tavallista elämää?
        Ei tässä muutkaan ole musiikkileikkikoulussa kasvaneet mutta niin vaan tanssivat.

        Linnunlaulullahan sitä oppiikin liikkumaan musikkillisesti.

        Mietippä maatalousyhteiskunta ja mikä työmäärä siinä on aikoinaan ollut.
        Radio oli uutisten kuuntelua varten.
        Vanhempien työpäivä alkoi 5:00 ja päättyi 21:00.
        Ei päivähoitopaikkoja eikä hoitajia (ei ollut varaa).

        Mistä tällaisessa tilanteessa saa niitä musiikillisia virikkeitä?

        Äiti ja isä osasivat tanssia mutta musiikki kuului heidän elämään vain tanssipaikalla joskus harvoin.
        Jos tuo tanssitaito olisi ollut geeneissä niin olisihan se pitänyt olla myös meillä 4 sisaruksella.

        Mitä tulee tuohon ympäristöstä oppimiseen niin lapsella on tietty kehitysvaihe jolloin opitaan tiettyjä asioita (perusteita) ja jos tuona aikana ei saa oikeanlaisia virikkeitä niin sen jälkeen oppiminen on paljon vaikeampaa.

        Mites luulet sellaisen tekevän joka ei ole sitä pohjaa saanut lapsuudessa? alkaako hän sitten opettelemaan vaikeaksi kokemiaan asioita vai jättääkö ne väliin?

        Jos lapsi ei saa musiikillista virikettä 7 vuotiaaseen mennessä niin eipä se koulun musiikkitunnit paljon hyödytä. Juna meni jo.

        Nykyään on tilanne aivan toien kun musiikillinen kasvatus aloitetaan jo hoitopaikoissa.

      • villikassi

        "Mites luulet sellaisen tekevän joka ei ole sitä pohjaa saanut lapsuudessa? alkaako hän sitten opettelemaan vaikeaksi kokemiaan asioita vai jättääkö ne väliin?"

        Minä ainakin olen tanssinut ja opetellut lisää ihan aikuisena. Ei meillä musiikkia kuunneltu kun olin lapsi, ei se ole tanssimista tai sen oppimista haitannut aikuisena.

      • Niinpä niin
        villikassi kirjoitti:

        "Mites luulet sellaisen tekevän joka ei ole sitä pohjaa saanut lapsuudessa? alkaako hän sitten opettelemaan vaikeaksi kokemiaan asioita vai jättääkö ne väliin?"

        Minä ainakin olen tanssinut ja opetellut lisää ihan aikuisena. Ei meillä musiikkia kuunneltu kun olin lapsi, ei se ole tanssimista tai sen oppimista haitannut aikuisena.

        "Minä ainakin olen tanssinut ja opetellut lisää ihan aikuisena"

        Nimen omaan opetellut lisää.

        Jos ei ole lapsena saanut tarvittavia taitoja niin niiden oppiminen on myöhemmin erittäin työlästä.
        Kun tilanne on se että oppiminen on työlästä asetetaan vaakakuppiin kova työ ja siitä saatava hyöty, todennäköisesti tullaan tulokseen että tanssimaan oppiminen ei ole sen vaivan arvoista.

        Olen pitänyt itseäni esimerkkinä.
        n. 20 yksityisopetustuntia (jokainen voi laskea arvon) lisäksi satoja tunteja kotona treenaamista, ennenkuin edes askel alkoi sattua iskulle.
        Tästä jatkoin sitten vasta niiden tanssiaskeleiden opettelua.

        Jos minun geeneissä oli vikaa niin ne on nyt ilmeisesti korjattu.
        Jos taasen ongelma oli siinä tetten ollut lapsena oppinut tarvittavia taitoja niin ne taidot tuli nyt 40 vuotiaana täydennettyä.

        Kun katselen ravintolatansseissa tanssijoita niin reilusti yli puolet tanssivat ilman kunnollista kontaktia musiikkiin, he tanssivat ulkomuistista siten miten heidät on opetettu.
        Heiltä puuttuu taito liikkua musiikin mukaan.

        Epäilen että näistä joiden mielestä ovat oppineet ilman opetusta aika moni on samassa tilanteessa, otetaan askeleita ja pyörähdellään mutta ei ole hajuakaan miten muysiikki ohjaisi tuota liikkumista.

      • jhkjhnkj

        "Jos ei ole lapsena saanut tarvittavia taitoja niin niiden oppiminen on myöhemmin erittäin työlästä."

        EI EI EI

        Minä siis en ole saanut lapsena MITÄÄN opetusta tai pereydytystä tanssiin. Ymmärrätkö?

      • No sulla
        jhkjhnkj kirjoitti:

        "Jos ei ole lapsena saanut tarvittavia taitoja niin niiden oppiminen on myöhemmin erittäin työlästä."

        EI EI EI

        Minä siis en ole saanut lapsena MITÄÄN opetusta tai pereydytystä tanssiin. Ymmärrätkö?

        On sitten ne harvinaiset geenit joita ei tutkimusten mukaan ole olemassa.
        Onneksi olkoon.

      • ooooopppi
        No sulla kirjoitti:

        On sitten ne harvinaiset geenit joita ei tutkimusten mukaan ole olemassa.
        Onneksi olkoon.

        Niin se on ,että joillain on sellaista lahjaa mitä muilla ei ole. Ihan sama miksi sitä sanotaan.

      • Juu ja
        ooooopppi kirjoitti:

        Niin se on ,että joillain on sellaista lahjaa mitä muilla ei ole. Ihan sama miksi sitä sanotaan.

        Lahjan olet saanut itse jumalalta.

        Miksi sana on se jonka avulla ihmiskunta on kehittynyt.
        Sinua ei kiinnosta miksi vaan sulle on pääasia se mitä nyt on.

        No sinä tyydyt siihen.

    • Robert Harley

      "Geenit vaikuttavat vain ja ainoastaan ulkonäköön, pituus, hiusten väri, silmien väri jne., ei taitoon liikkua."

      Geenit vaikuttavat enemmän kuin uskotkaan.

      • Niinpä..

        Siinäpä sulle tieteisprojekti, aloita tutkimaan missä ihmisen geeneissä on tanssigeeni.

        Ihmisen tapa liikkua ja tehdä asioita on ihan tutkimuksissa todettu opituksi, ne eivät siis sisälly geenikarttaamme.

        Totta kai geeneissä on esim tiettyjä sairauksia ja monia kummallisia asioita, mutta hyväksytään se tosiasia että ihmisien likkuuminen ja esim musiikin ymmärtäminen on opittua.
        Sukeltaminen on niitä harvoja alkukantaisia asioita joita on geeneissä mutta valitettavasti unohtuu muutamassa kuukaudessa jollei sitä taitoa ylläpidetä.

    • tangon huumaa

      Mää avasin tän ketjun ja tarkoitin onko tanssimiseen i n t o perinnöllistä?

      En sitä kuinka oppi kulkee geeneissä.

      Jos sitä intoa piisaa, oppii ihminen lähes mitä vaan.
      Mitä tulee tohon ikään oppia, onhan se selvää että että nuorena oppii helpommin.

      Itse opettelin tanssiin vasta yli 40v.
      Tanssitaitoo on kehuttu lähes joka ilta. Tosin ainahan joku daami on vain ystävällinen ja kehuu.

      Siihen intoo viä.
      Yli 5 miljoonasta suomalaisesta tanssii melko pieni joukko "usein" yhden kerran tai useammin kk.

      Mietin kuinka teillä, jos itse käyt vähintään sen 12 kertaa vuodessa tansseissa.
      Tiedätkö onko teidän suvussa muita jotka käy myös 12 kertaa vuodessa tansseissa.
      Ei lasketa laiva eikä baari reissuja.

    • Willy ==

      Kun se, onko rytmitajua, on tanssimisessa aika mekityksetön seikka. Paljon merkittävämpi seikka on se että haluaa tanssia. Kyllä noita balettikoulua käyneitä ja entisiä kilpatanssijoita piisaa mutta kun aletaan tanssia niin sellainen tanssii josta se on mukavaa. Rytmitaju kehittyy kun rittävän pitkään ja riittävän paljon harrastaa.
      Sitten pitää fysiikka olla kunnossa. Toiset ovat jo nuorena niin rapakunnossa ettei jivet, polkat yms. irtoa.
      Hyvä' kunto ja teveys jotenkin periytyy.

      Sitten kyllä valitettavasti on niin ettei uusia rokkareita enää synny. Mitkä lie syynä, kasvinsuojelu aineiden hormoonit, ilmasaasteet tai liika pullansyönti
      tai elintasosairaudet.
      Ei irtoa rock eikä jive nuoremilta niin että voisi sanoa että tuo on rock.

    • Queen Bee

      Rytmitaju on perinnöllistä, tanssitaito sinällään ei.

    • Ope2012

      Moniälykkyysteoreetikon Gardnerin mukaan kyky tanssia on aläykkyyden laji ja liittyy
      keho-kinesteettiseen älykkyden osa-alueeseen. Varsinainen tanssin lahja eli kykenee ilmaisemaan itseään ja tunteitaan tanssin kautta on harvinainen lahja..prosenttilukua en nyt tähän hätään muista, mutta reilusti alle 10 kuitenkin. täällä siis tarkoitetaan niintä lahjakkuuksia, josiat on tanssijaksi. Tanssitaitoja kuten mitä muuta älykkyyden lajia tahansa voi kehittää tiettyyn rajaan asti. ei kenestäkään tule Einsteinia vain harjoittelemalla. Sanonta rytmi veressä pitää paikansa myös..ympäristön ja lihasmuistin monimutkaista vuorovaikutusta. Pääasia on kuitenkin että tanssista nauttii, teki sitä sitten millä tasolla tahansa.

    • Luojan kiitos.

      Tanssitaito ei periydy,koska minua evvk tanssiminen. Voiko enään turhempaa harrastusta olla,kuin tanssiminen.

      • Tree left leg

        Tanssivatko isäsi ja äitisi. Voihan olla etteivät hekään ole koskaan olleet kiinnostuneita tanssimisesta. Äitisi vain pudotti saippuan lauteiden alle ja yritti kyyristyä sitä ottamaan, näin sen täytyy mennä.

      • lahlahlah

        On vieläkin turhempaa. Nimittäin roikkuminen sellaisten asioiden palstoilla kommentoimassa jotka eivät kiinnosta.
        Vai pitäisikö sanoa, että eivät muka kiinnosta.

    • Pete,

      Todennäköisesti voi. Tuskin periyminen kuitenkaan voi siitä johtua että kiinnostaako tanssiminen jotain ihmisyksilö vai ei.

      Jotta voi varmuudella sanoa kiinnostaako jotain ihmisyksilöä tanssiminen vai ei
      pitää kyseisen ihmisyksilön pystyä tanssimaan sillä minkäänlaisten ulkoisten tunnusmerkkien peruteella tuollaista käsitystä ei voi luotettavasti saada.

      Lienee syytä myös muistuttaa siitä että kysymyskän kuuluu:"tanssiminen perinnöllistä?" eikä suinkaan esim: "periytyykö hyvä tanssitaito".

      Kansankielellä tuo kysymys ilmeisesti tarkoittaa tilannetta että jäkipolvet harrastavat tanssimita sen takia kun edeltävät sukupolvet ovat tehneet samoin.
      Ei siis mitään lahjakkuutta tanssia kohtaan vaan sitä että tekeekö tanssityötä vai ei.

    • tanssijan sielu

      Se on lahjakkuus muiden lahjakkuuksien joukossa niinkuin piirtäminen. Se jolla on lahjakkuus oppii nopeammin kyseistä lahjakkuuden alaa, mutta ei vielä takaa kiinnostusta.

      Kun olin pieni halusin tanssijaksi - en kuitenkaan koskaan saanut oppia ,vaikka musiikkia kuuntelin paljon. Nykyään harrastan tanssia säännöllisesti, koska tiedän tanssin olevan jotain todella sydäntäni lähellä olevaa. En ole siis ammattilainen tai kouluttautunut eikä kukaan minua suoranaisesti näe koska en tee tätä työkseni, mutta minulle se tärkein asia on tunne mikä tanssiessa tulee :)

      Ja en tiedä merkitseekö mitään, mutta isoäitini harrasti nuorempana myös tanssia - taisi peräti kokeilla kaikki mahdolliset lajit X)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe