Aktiivista aselobbausta ellei peräti salaliitto

Kukaton Hattutäti

Rauhanaktivistit Laura Lodenius ja Eekku Aromaa kirjoittavat Helsingin Sanomien vieraskynä –palstalla 3.6.2012 otsakkeella ”Asemyönteisen kulttuurin on muututtava”. Tekstin keskeinen viesti on, että Suomessa on vallinnut vahva aseväen lobbaus päättäjien ja viranomaisten painostamiseksi. Näin kirjoittajat muun muassa näin:

”Aseharrastajien lobbaus ja painostus on ollut niin voimakasta, että nekin viranomaiset, jotka ovat yrittäneet lisätä kontrollia ja puuttua tilanteeseen, ovat joutuneet perääntymään tai panemaan uudistuksia jäihin aseharrastajien voimakkaan reaktion vuoksi. Tiettyjen asetyyppien kieltämistä tai edes rajoituksia esittäneet ovat saaneet hyvin ikävän sävyistä palautetta.

Aseharrastajat löytävät itsestään äänekkään mielensäpahoittajan heti, kun vihjataan, että heidän pitäisi itse miettiä, miten kontrollia voisi lisätä ja säilytetäänkö kaikkia laillisia aseita todella niin turvallisesti kuin niitä tulisi säilyttää.

Kun Euroopan unionissa oltiin sopimassa direktiivistä, jolla nostettiin aseen hankinnan ja hallussapidon ikäraja 18 vuoteen, syntyi kauhea poru. Useat suomalaisetkin parlamentin jäsenet asettuivat suorastaan johta¬maan kapinaliikettä, jottei Suomessa vain tarvitsisi nostaa ikärajoja.

Onneksi ikärajoja silti nostettiin. Tosin direktiivin määräysten viemistä Suomen lainsäädäntöön onnistuttiin hidastamaan vuosilla.”

Aseväki vastaa tähän todennäköisesti, etteivät kirjoittajat tiedä, mistä puhuvat ja että heidän ei tule osallistua tietämättöminä keskusteluun. Samanlaista höpötystä on ennenkin kuultu, kaikki asevastaiset, tädit ja varsinkin vasemmistolaiset eivät ymmärrä asejutuista mitään ja että aseväen itsestään selviä oikeuksia pyritään keskustelulla vain loukkaamaan. Heidän mielestään asekontrolli ei kuulu yleisen yhteiskunnallisen keskustelun piiriin. Siksi taas on liikkeellä niin paljon mielensäpahoittajia ja aggressiota tihkuvia aseharrastuksen puolustajia. Mutta kuka organisoi aggression, sitä sietäisi miettiä.

7

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mjh6g45rf3e

      Kuinkas moni näistä viimeaikaisista ampujista on ollut alaikäinen?

      Minkäslainen vaikutus tällä ikärajan nostolla on ollut (alaikäisten tekemiin) ampuma-asein tehtyihin väkivallantekoihin?

      Ei minkäänlaista (ainakaan myönteistä) vaikutusta mihinkään, mutta silti olet kauhean tyytyväinen kun moinen turhakedirektiivi on vihdoin runtattu läpi Suomessakin?

      Tyypillinen hoplofoobi, joka ei ymmärrä ongelman syytä, vaan kammoaa mielestään pelottavaa elotonta esinettä eikä ymmärrä mistä ongelmat todellisuudessa johtuvat.

      Et ole kukaton hattutäti, olet ymmärtämätön ihminen, joka uskoo populistisesti viljeltyihin "nopeisiin ratkaisuihin", joilla ei todellisuudessa saavuteta kuin haittoja, mutta voidaan onnellisesti unohtaa todelliset ongelmat, koska "jotain on tehty".

      Aselakia kiristettiin Jokelan ja Kauhajoen jälkeen. Silti on tullut melkoinen määrä lehdissäkin uutisoituja ampumatapauksia, ja uutisoimatta on jäänyt paljon lisää. Voisiko kenties olla, että on kokeiltu vähän väärää keinoa?

      Ei, ei tietenkään, kunhan kaikki lailliset aseet saadaan kiellettyä ja laittomat myös, alkaen heti itseladattavista kertatulikonepistooleista (eikös se erään asiantuntevan kansanedustajan luonnehdinta toisessa kouluampumisessa käytetystä välineestä tällainen ollut), niin saadaan kaikki tällaiset väkivallanteot loppumaan. Eikö?

    • heidän näkemys

      Totta mooses rauhanaktivistit näkevät lobbauksena, koska muuten heidän näkökannasta kaikki aseet olisi jo kielletty.

    • Hei haloo!

      Jokaisella harrastajalla on oikeus ilmoittaa ääneen kantansa ihan niin kuin muissakin asioissa yhteiskunnassa hommat hoidetaan lobbaamalla jos kerran ei muuten älykäs keskustelu johda tilanteeseen jossa kuunnellaan kaikkia osapuolia eikä vain äänekkäämmän mututuntumalta tilastoja ja faktoja vääristelevän porukan kiljumista johon osallistuu jopa valtamedian toimittajat!

    • moni seikka mättää

      Jos pistettäisiin aseasiat ensin sikäli kondikseen että aseet saataisiin perustuslain tarkoittaman omaisuudensuojan piiriin ja lopetettaisiin yletön rahastus niin olisi jonkinlaiset mahikset keskustella asiasta enempi.

      Nykyisin asia on käytännössä niin että jos henkilö B väittää henkilön A uhkailleen häntä puhelimessa ja henkilöllä A on luvanvaraisia ampuma-aseita niin poliisi ottaa automatique ne aseet pois. Mitään todisteita tai todistajia ei tarvita. Missä henkilön A oikeusturva?

      Nuoret joutuvat aselupaa hakiessaan nöyryytetyksi poliisiasemalla tarpeettomassa kuulustelussa. Ja mitä asiallista virkaa on lääkärintarkastuksella aseluvan yhteydessä!

      Tiedoitusvälineet ovat pullollaan asevastaista propagandaa.

      Perintöaseita ei kohdella suvun tavallisena omaisuutena.

      Aseiden deaktivointisäännöt on viety aivan mielettömyyksiin.

      Tietynlaisia aseita on nykyisin hyvin vaikea myydä (laillisesti) koska niistä kiinnostuneet eivät voi niitä (laillisesti) ostaa. Tällainen ei kannusta lainkuuliaisuuteen.

      Ampumaurheilusta halutaan näköjään tehdä vain eliitin harrastus. Halpoja aseita ei kelpuuteta tarkkuusammunnan harjoitteluun. Kansalaiset eivät siis ole samanarvoisessa asemassa.

      Aseiden omistajien oikeusturva, omaisuudensuoja ym. ensin kuntoon. Sitten asiasta ehkä pystyy keskustelemaan järkevästi.

    • Sergei kiittää Matti

      Kaikki pakina ampuma-aseista on jokseenkin turhaa niin kauan kuin luvattomia aseita on saatavissa. Ja niitä luvattomiahan on tarjolla yhä enemän, kiitos Matti Vanhasen hallituksen aselain.

    • Kukaton Hattutäti

      EU:n parlamentti tiukensi asedirektiiviä Jokelan jälkeen 2007. Sitä ennen osa suomalaisista mepeistä vastusti tiukkaan uudistusta. Päätöksenteosta oli kolme Suomen meppiä pois, miksiköhän? Vastustajia tuli loppuvaiheessa Saksan KD –porukasta ja yksi brittiläinen persu.

      HS uutisoi asiasta 27.11.2007: Äänestyksen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa ulkomaisia toimittajia kiinnosti suomalaisparlamentaarikkojen äänestyskäyttäytyminen.

      Kukaan suomalaisista ei äänestänyt direktiiviä vastaan”, kertoi parlamentin sisämarkkinavaliokunnan puheenjohtaja Arlene McCarthy. Uutta lakia vastusti jokunen saksalainen kristillisdemokraatti ja EU-skeptinen britti. Suomalaisista mepeistä kolme ei ollut paikalla.

      Parlamentaarikko Lasse Lehtinen (sd) oli aiemmin tiukennusten kova vastustaja. Torstaina hän äänesti uuden lain puolesta. ”Nyt ei päästä ainakaan sanomaan, että EU kieltää sitä ja tätä. Tästä laista saa tehdä tiukemmankin”, Lehtinen sanoi.

      Turun Sanomat uutisoi asiasta näin: ”Euroopan unionin parlamentti tiukensi torstaina EU:n ampuma-aselainsäädäntöä. Jatkossa jäsenmaat voivat sallia aseiden hankinnan ja hallussapidon ainoastaan henkilöille, joilla on siihen pätevä syy ja jotka ovat täyttäneet 18 vuotta. Alaikäiset nuoret voivat harrastaa metsästystä vanhempiensa luvalla tai aikuisen valvonnassa. Suomi ilmoitti jo Jokelan kouludraaman jälkeen muuttavansa lainsäädäntöään uuden direktiivin vaatimusten mukaiseksi. Suomi oli aiemmin yksi harvoja maita, joka vastusti ikärajan nostoa. EU-parlamentaarikko Lasse Lehtisen (sd) mukaan aselaki mahdollistaa edelleen suomalaisten nuorten ampumaharrastuksen.”

      Että sellaisessa seurassa oli Suomi ennen Jokelaa.

      • myopia pahanlaatuist

        Koskahan se surullisenkuuluisa EU aikoo tehdä jotakin oikeasti hyödyllistä, kuten puuttua yhteiskunnan todellisiin ongelmiin, esim. työttömyyteen, syrjäytymiseen, köyhyyteen, sosiaalisiin ongelmiin, alkoholiongelmiin, väkivaltaisuuteen ja yhäti kiristyvän kilpailun markkinatalouden muihin epähedelmiin.

        Todettakoon varmuuden vuoksi ettei näitä ongelmia pysty aselakeja kiristämällä poistamaan. Ampuma-aseet eivät ole lainkaan yhteiskunnallinen ongelma.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1759
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1101
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1076
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      962
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      829
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      150
      799
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      52
      726
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      671
    Aihe