Ei sillä että haluaisin eroon, mutta alkaa jo ihmetyttämään, että mikäs superkissa meille on hankitukaan!
Eli siis löytöeläintalosta haimme 12 vuotta sitten, ja vaikka tarkkaa ikää eivät osanneet siellä sanoa, kertoivat kissan olevan kuitenkin jo reippaasti aikuinen, siis nuoruus iän ohittanut. Itse olen siis plussanut noin 4 vuotta tuohon 12 vuoteen.
16 vuotta. Yhtä vanha kuin minä. Eikä minkäänlaisia vaivoja ole.
Kuoleeko koskaan?
56
2810
Vastaukset
- kissakertaakaks
Sepäs mukavaa, että kisuli on pysynyt terveenä. Meidän kissa oli jo 18 ,kun sitten alkoi käymään elinpäivät vähiin. Joskus aikoinaan tavattiin sanoa, että jos kissa saa elää hyvää elämää, niin sen elinpäivät lisääntyy. :))
Onkos muuten tavallinen maatiaiskissa ? Meidänkin toi kissa oli maatiainen ja tuntuu, että ne elävätkin pitempään ku rotukissat. Poikkeuksia tietty on.
Kivaa yhdessäoloa sulle ja ihanalle kisullesi. :)- ......
"Meidänkin toi kissa oli maatiainen ja tuntuu, että ne elävätkin pitempään ku rotukissat. "
Voi harmi, onko näin? Jos olisin tiennyt tämän, en olisi hankkinut rotukissaa vaan maatiaiskissan.. Mutta ihastuin vaan yhteen tiettyyn rotuun. - kissakertaakaks
...... kirjoitti:
"Meidänkin toi kissa oli maatiainen ja tuntuu, että ne elävätkin pitempään ku rotukissat. "
Voi harmi, onko näin? Jos olisin tiennyt tämän, en olisi hankkinut rotukissaa vaan maatiaiskissan.. Mutta ihastuin vaan yhteen tiettyyn rotuun.Eihän sitä ole kirkossa kuuluutettu, etteikö rotukissakin eläisi pitkän elämän. :) Meillä vain on käynyt niin, että maatiaiset ovat eläneet pitempään .
- saako kysyä että
kissakertaakaks kirjoitti:
Eihän sitä ole kirkossa kuuluutettu, etteikö rotukissakin eläisi pitkän elämän. :) Meillä vain on käynyt niin, että maatiaiset ovat eläneet pitempään .
mitä rotua ne teidän lyhyemmän aikaa eläneet kissat olivat ja kauanko elivät?
- Niin ja oliko
kissakertaakaks kirjoitti:
Eihän sitä ole kirkossa kuuluutettu, etteikö rotukissakin eläisi pitkän elämän. :) Meillä vain on käynyt niin, että maatiaiset ovat eläneet pitempään .
ne rotukissat ns. "virallisesti" rotukissoja, eli rekisteröityjä?
- nature cat
kissakertaakaks kirjoitti:
Eihän sitä ole kirkossa kuuluutettu, etteikö rotukissakin eläisi pitkän elämän. :) Meillä vain on käynyt niin, että maatiaiset ovat eläneet pitempään .
Juu, kyllä maatiaiset pidempään elävät. Johtuu siitä, että ihminen ei ole samalla tavalla puuttunut niiden geeniperimään ja usein maatiaiset saavat itse valita kumppaninsa. Jos kolleja on naaraalle tarjolla useampia, se luonnostaan valitsee terveimmän yksilön. Jalostus tuo aina mukanaan myös kertautuvia huonoja geenejä, jotka lyhentävät elinikää. Maatiainen elää usein jopa 20-vuotiaaksi, rotukissat keskimäärin 10-vuotiaaksi, tottakai vanhempiakin löytyy.
- NA
Kissoistani vanhimmaksi elänyt jaksoi melkein 21 vuotiaaksi. 18 vuotiaaksi asti se oli aivan terve, sen jälkeen alkoivat sairastelut.
Kissallasi voi olla vielä monia terveitä vuosia edessä. - mummon kisu
meillä mummon maatiaiskissa eli 19-vuotiaaksi. näkö ja kuulo koituivat lopulta turmioksi kun ei nähnyt eikä kuullut kunnolla, ja naapurin portin kohdalla sitten joku ajoi kissaparan yli. tietääkseni se ei kuitenkaan ollut itse naapuri. nykyisin mummoni nauttaa vanhempieni kolmen kissan seurasta heillä käydessään.
- Maatiaisnorski
Kissani on myös jo ehtinyt 16 vuoden kypsään ikään. Hyvin on voinut ja terveitä päiviä saanut viettää. Kyllä maatiaiset ovat terveempiä kuin rotuotukset. Ihmiset ovat jo pilanneet monta rotua itsekkäistä syistä. Eläinlääkärimme suositteli ehdottomasti maatiaisen ottoa. Oma kissani leikkii vieläkin kuin pahainen kissakakara..
- Miiri
Kotikissat elävät noin kaksikymmentä vuotiaiksi, ulkona juoksevat ns navettakissat huomattavasti vähemmän aikaa. Vanhimmat kotikissat ovat olleet kuollessaan yli kolmikymppisiä. Oma kissani on 19-vuotiass ja edelleen ihan hyvässä kunnossa. Terveisiä kissallesi!
- eläin antaa paljon
Miten vanha oli Aira Samulinin kissa?? Pitkälle 30kymppinen.
Meidän kisut on n. 10 vuotiaita. Onneksi ovat olleet terveitä.
On raskasta luopua lemmikistään.
Itse jouduin sen taas kokemaan kun koiramme kuoli viime keskiviikkona. Suru ja kaipuu on kipeä.
Nauti kisustasi ja sen elämästä!! - jaaahas..
eläin antaa paljon kirjoitti:
Miten vanha oli Aira Samulinin kissa?? Pitkälle 30kymppinen.
Meidän kisut on n. 10 vuotiaita. Onneksi ovat olleet terveitä.
On raskasta luopua lemmikistään.
Itse jouduin sen taas kokemaan kun koiramme kuoli viime keskiviikkona. Suru ja kaipuu on kipeä.
Nauti kisustasi ja sen elämästä!!>pitkälle 30kymppinen = yli 300 v.
- pitäisikö kuolla ?
Pitäisikö kuolla ? Veljeni kissa eli n. 20 vuotiaaksi, kuoli sitten kasvaimiin. Tiedän montakin n. parikymppistä kissaa, mutta en ole yhdenkään omistaja odotelleen niiden kuolemaa. Jos et jaksa kissaasi katsella vie piikille.
- **rip**
Meidän rakas kissamme kuoli viime lauantaina tai pikemminkin joutui piikille. Meni viikossa huonoon kuntoon ja kasvi löytyi sisuksista, joten ei sille enään mitään voinut. Kissamme ehti juuri täyttää 25v eli vanha rouvahan hän jo oli.
- kissakertaakaks
Voi jessus... Siinäpä olikin ikää kissalle. Kurjaa, että vanha rouva joutui lähtemään. :(
Silloin kun meidän 18v. kuoli, niin koko perhe oli niin surun vallassa. Kaikki pysähtyi sillä hetkellä kun se tapahtui... - osanottani
Otan osaa. Muistan, kun olin 8 v ja Mikki-kolli sai rotanmyrkkyä ja kuoli. En mennyt kouluun 4 päivään, itkin vain. Nyt minulla on 2 kollia, 6½ v. Yleensä sisäkissat elävät pidempään, kun ei ole vaaroja. Kollit ovat tallikissoja, maatiaisi, jotka kärsivät sisällä. Ne kulkevat vapaasti n´mökillä, vaikka vaarana on autot, ilvekset. ketut ja tyhmät ihmiset.
- öhöhö
**rip** oliko mikä kasvi? kannabis?
- maatiaiset parempia
Maatiaiskissat elävät keskimäärin kauemmin kuin rotukissat, koska ne ovat säästyneet terveyshaittoja aiheuttavalta sukurutsalta.
- .........
Toisaalta maatiaiskissojen autojen alle jääminen ja oma sukurutsansa varmasti alentaa maatiaskissojenkin iän keskiarvoa.
Luulisi että ykyään rotukissoilla on tarkat säädökset lisääntymisestä ja jalostuspohjaa laajennettaisiin. - Kissoja molemmat
......... kirjoitti:
Toisaalta maatiaiskissojen autojen alle jääminen ja oma sukurutsansa varmasti alentaa maatiaskissojenkin iän keskiarvoa.
Luulisi että ykyään rotukissoilla on tarkat säädökset lisääntymisestä ja jalostuspohjaa laajennettaisiin.Kyllä rotukissatkin auton alle jäävät jos ne päästetään pihalle hillumaan ilman valvontaa...
Useat rodut ovat sukurutsua, kun halutaan tietyntyyppinen kisu niin se kaventaa huomattavasti jalostuspohjaa. Toki maatiaisetkin olivat aika sisäsiittoisia mutta koska ihmiset eivät enää liiku pienissä piireissä niin ns. uutta materiaalia saadaan.
Maatiaiskissoilla on suurempi geenipoli kuin rotukissoilla, jotenka on epätodennäköisempää että kaksi sairauden aiheuttavaa tai altistavaa geeniä/alleelia/mitälie kohtaavat. - Olen ymmärtänyt että
Kissoja molemmat kirjoitti:
Kyllä rotukissatkin auton alle jäävät jos ne päästetään pihalle hillumaan ilman valvontaa...
Useat rodut ovat sukurutsua, kun halutaan tietyntyyppinen kisu niin se kaventaa huomattavasti jalostuspohjaa. Toki maatiaisetkin olivat aika sisäsiittoisia mutta koska ihmiset eivät enää liiku pienissä piireissä niin ns. uutta materiaalia saadaan.
Maatiaiskissoilla on suurempi geenipoli kuin rotukissoilla, jotenka on epätodennäköisempää että kaksi sairauden aiheuttavaa tai altistavaa geeniä/alleelia/mitälie kohtaavat.ainakin Suomen kissaliittoon rekisteröidyiltä rotukissoilta vaaditaan asianmukaisten testejä, ennen kuin niitä voidaan käyttää jalostukseen.
Luulen että sairaimpia yksilöitä syntyy rekisteröimättömistä rotumiksauksista, joissa ei näitä testejä tehdä. - .......
Kissoja molemmat kirjoitti:
Kyllä rotukissatkin auton alle jäävät jos ne päästetään pihalle hillumaan ilman valvontaa...
Useat rodut ovat sukurutsua, kun halutaan tietyntyyppinen kisu niin se kaventaa huomattavasti jalostuspohjaa. Toki maatiaisetkin olivat aika sisäsiittoisia mutta koska ihmiset eivät enää liiku pienissä piireissä niin ns. uutta materiaalia saadaan.
Maatiaiskissoilla on suurempi geenipoli kuin rotukissoilla, jotenka on epätodennäköisempää että kaksi sairauden aiheuttavaa tai altistavaa geeniä/alleelia/mitälie kohtaavat."Kyllä rotukissatkin auton alle jäävät jos ne päästetään pihalle hillumaan ilman valvontaa..."
Kyllä mutta selvästi maatiaiskissojen annetaan ulkoilla useammin ilman valvontaa kuin rotukissojen.
- Miiri
Ymmärrän ap:n ihmettelyn sen pohjalta, että kaikissa tietosanakirjoisaa ym sanotaan kissojen elävän vain 15-vuotiaiksi. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa.
Maatiaiskantaa olevat koirat elävät noin 15 vuotta, maatiaiskissat kauemmin. Rotukoirat ovat kaikkein lyhytikäisimpiä ne elvät vain 8-10 vuotta.- ...
Höpöhöpö. Eipä rotukoirienkaan ole mitenkään harvinaista elää 15-vuotiaaksi. Saattaa elää pitempäänkin. Isot koirat usein kuolee nuorempina.
- ..
... kirjoitti:
Höpöhöpö. Eipä rotukoirienkaan ole mitenkään harvinaista elää 15-vuotiaaksi. Saattaa elää pitempäänkin. Isot koirat usein kuolee nuorempina.
Suurikokoiset rodut elävät todellakin lyhyemmän elämän kun pienet. Esim. tanskandogi on 8 vuotiaana vanha. Itsellä oli cairnterrieri joka eli 15 vuotiaaksi. Penet rodut niinkuin cairnterrieri elää usein 17 vuotiaaksikin.
- Mini kissa
Meidän kissa eli 20 vuotta. Viime kesänä kuoli vanhuuttaan, hyvin pidettiin siksi niin iäkäs. Parina viimeisenä vuonna vähän vaivoja joista kuitenkin selvisi. Nukkumalla ja rauhallisesti pääsi pois.
- Allin
Allin.vastaukset ei kelpaa
- karopekka...
Naapurissa on kissa joka on 25 vuotias. Oli syntynyt samana vuona kuin minä. Aivan terve ja näyttääkin nuorelle.
- kaitaliina
Misu -Amanda kissa täyttää 18 vuoytta ja yhä nuorelta näyttää! l
- musta kissa
Olen 16v sitten myös hakenut kissan löytöeläintalosta,oli täysi-ikäinen silloin. on vieläkin tosi hyvässä kunnossa. Saattaa elää vielä monta vuotta (toivottavasti)
- kissan ikä
Wikipedian mukaan kissat elävät 14-20-vuotiaiksi ja vanhin kissa oli kuollessaan 38-vuotias.
- v&o
Minun kaksi aikaisempaa kissaa (olivat minulla yhtäaikaa) elivät 18 vuotiaaksi. Nykyinen on 15 vuotias terve ja terhakka poika.
Kissa vanhenee lyhyellä ajalla kun rupeaa vanhenemaan. Eli viimeinen ikävuosi suunnilleen on sitä näkyvää vanhenemista jos ei mitään akuuttia satu. - k
Minun yksi kissoista eli 12,5 vuotta.Kyllä oli kuulkaa raskas paikka,kun se tuli sairaaksi,ja piti lopettaa.En saa sitä asiaa ehkä koskaan mielestäni.Siitä on pian neljä vuotta.En ole ottanut sen jälkeen uutta,ei pysty.
En ole edes surrut kenenkään ihmisen poismenoa näin kovasti.On paljon ihmisiä,jotka minun puolestani saisivat kuolla.Olehan onnellinen joka päivästä,jonka saat nauttia kissan kanssa.- taivas5000
sama minulla,muut perheen jasenet tuomitsevat minut;"se on vain kissa"-ja minun maailmani kaatui siihen..
- Tupsluuri
Otsikossa lukee: Kuoleeko koskaan?
No, ei kai se nyt ihan heti kuole, sillä kissalla on yhdeksän henkeä. Montako on vielä jäljellä?
Hyvää päivänjatkoa! - :)
39 vuotias kissa meillä
- =)
Ja meillä 69-vuotias
- kissavaari
Meidänkin kisuli oli 17, eli monia terveitä vuosia, kun jouduttiin lopettamaan. Meni niin huonoon kuntoon ja loppuvaiheissa lähes sokeakin. Maatiainen tämäkin.
- cat"s grave
jeps,meillä 2kissaa,molemmat kuoli 19v vanhoina.eläinlääkäriin&viinakaupan kautta kotiin,kovillehan se ottaa,mutta kuoppajaiset olivatkin aika rennot jo hetken päästä:/
Äiteellä vanhin kissa täyttää lokakuussa 17, toinen on 16 ja hyvin energisiä ovat molemmat, vaikka ikää jo onkin. Leikkiivät ihan normaalisti. 16 vuotias on maatiainen ja vanhin lähes puhdasrotunen Norjalainen Metsäkissa.
- aatu-06
minulla on vanhin kissa ollut23 vuotias,ja nukkumalla poistu.
- janite1
Meidän lapsuutemme naapurinmummon kisu kuoli viimekesänä, melkein 25-vuotiaana :) Että kyllä nuo kissat sitkeitä eläimiä ovat ja elävät pitkään. Tällä kyseisellä kissalla oli vuosia ollut munuaisvaivoja ja astma, mutta hyvällä hoidolla ja rakkaudella eli noinkin pitkään :)
Omat kissani ovat nyt 14-vuotiaita, ja toivon että heillä vielä monta vuotta edessä :) - pippeli hyppeli
Mummon kissa on muutamanvuoden yli 20v.. Tarkottaa vaan sitä et kissa on hyvin pidetty ja rakastettu.. Riippuu myös usein kissasta..
- Lunatar-72
Meidän kissavanhus oli myös löytökissa ja se oli arviolta vuoden vanha, kun hain sen löytökodista. Viime perjantaina oli tehtävä raskas, mutta ainoa oikea päätös, kun kissaparkamme kunto alkoi romahtaa asteittain. Kissamme oli kuollessaan 21 vuotta ja 5 kk eikä sydän meinannut antaa millään periksi lopullisen pistoksen saatuaankaan, pumppasi vielä 5 min. ennen kuin viimein hellitti. Eläinlääkäri totesikin, että vaikka muut sisäelimet olivat jo alkaneet pettää, vahva sydän oli ollut kissamme pitkän iän salaisuus.
Iso ikävä jäi, kun joutui luopumaan yli 20 vuotta elämässä olleesta rakkaasta perheenjäsenestä.- Lunatar-72
Kaiken kaikkiaan minulla on ollut 3 kissaa: ensimmäisellä tyttökissalla todettiin nisäkasvain ja etäispesäkkeitä 15-vuotiaana eikä muuta ollut tehtävissä kuin se raskain päätös. En ole koskaan itkenyt kenenkään läheisenkään ihmisen vuoksi niin kuin itkin tämän ensimmäisen luopumisen yhteydessä.
Toinen tyttökissa jouduttiin lopettamaan myös vastaavasta syystä. Nisäkasvain tosin saatiin leikattua pois, mutta myöhemmin kissan kunnon heiketessä tutkimuksissa tuli ilmi etäispesäkkeitä ja taas oli luovuttava. Kissa oli tuolloin vähän vajaa 17-vuotias.
Tämä urhea kollimme eli uskomattoman pitkään, vaikka se oli jo 10-vuotiaana todettu FIV-positiiviseksi eli sillä oli kissojen AIDS. Silloin jo itkin kovin, että se kuolee pian, mutta elikin pidempään kuin muut kissat diagnoosista huolimatta. FIV ei tartu ihmisiin vaan voi tarttua toisiin kissoihin syljen tai veren kautta. Kissa voi elää oireettomana vuosikausia (kuten meidän kissamme), mutta jos kissa sairastuu terveelle kissalle sinänsä vaarattomaan tautiin, voi se koitua FIV-positiiviselle kissalle kohtaloksi.
Kaikki kissat olivat löytökissoja, jotka olivat kokeneet kovia elämänsä alkutaipaleilla. Meille ne olivat kuin karvaisia lapsia ja ne saivat yllin kyllin rakkautta ja huolenpitoa loppuelämänsä aikana. Se onkin tässä pohjattomassa ikävässä ainoa lohtuni, että tiedän niiden saaneen viettää hyvän ja onnellisen elämän luonamme. Paljon jäi hauskoja ja hellyyttäviä muistoja.
- allergikko.
Onpa teillä vanhoja kissoja ollut.
- aivan.
Minun kissani olivat kuollessaan 17v ja 21v.21vuotiaan kissani sain 15 vuotiaana,ja kun kuoli olin 36 vuotias.Se on pitkä taival yhdessä.Suru oli järkyttävä,kun jouduin ystäväni nukuttamaan.Kaipaan heitä yhä päivittäin.Toinen kissoista tosin piipahti pari viikkoa kuolemansa jälkeen yöllä minua tervehtimässä(kummitteli siis),mutta se on jo toinen juttu se:)
- taivas5000
montako vuotta kuolemasta?itse kun en päärja,kun omani lähti..
- taxari
täh onko kissoja muitaki rotuja ku vaan yks
- Naapurin sisäkissa
Naapuriin muutti yli 40 vuotias sisäkissa, joka ei ollenkaan käy ulkona paitsi ehkä kauppareissulla. Ei voi kuulemma käydä töissä, osallistua taloyhtiön hallitukseen, leikata nurmikkoaan, harjata rappujaan ym. kun selkä kipeä. Lisäksi hän ei voi edes nähdä työntekoa, jos joku esim. kolaa lunta ulkona vaan silloin vetää verhot kiinni. Hän on nyt "levännyt" puolitoista vuotta.
- kissaa
sukulaiseni kissa täyttää tänä vuonna 21 v.
- kissanomistaja
Kissat voivat hyvinkin elää 20 vuotiaiksi. Jopa vanhemmiksi ja ovat siltikin leikkisiä ja hyvässä kunnossa.
- Minkaaaaaaa
Tietysti kissa elää pitkään jos sillä ei ole sairauksia eikä mikään syö,ammu tai rotanmyrkkyä anna tai jää atuon alle. Eihän se voi kuolla tosta vain. Mutta en usko että se 20 vuotiaana enään kestä.
- Chesire
Isäpuoleni persialainen eli 19 vuotiaaksi. Viimeisen vuoden aikana kissa vasta alkoi vaikuttaa vanhalta, muttei kuitenkaan varsinaisesti sairastunut missään vaiheessa.
Isoisälläni olleet 2 maatiaista elivät 18 ja 16 vuotiaiksi, vanhemman vei syöpä ja nuoremman munuaisvaivat.
Rotukissaharrastajana tiedän varsin hyvin että on ihan huuhaata väittää rotukissojen olevan sairaampia kuin maatiaiset. Sukusiitostakin on suurimmalla osalla roduista vähemmän, uusia siitoskissoja kun kuitenkin tuodaan ulkomailta asti juurikin geenipoolia laajentamaan.
Maatiaisia ei tutkita minkään sairauksien varalta ennen kun niiden annetaan lisääntyä, niiden sukulaissuhteet ovat usein täysin hämärän peitossa, ja kissan kuoltua sitä harvemmin lähetetään eviralle avattavaksi kuolinsyyn selvittämiseksi.
Rotukissojen kohdalla asia on päinvastoin, näin niiden sairauksista on paljon enemmän tietoa, joka usein johtaa siihen käsitykseen että ne muka olisivat sairaampia. Pahahan niiden maatiaisten sairauksista on kirjaa piää kun ei kukaan tutkituta eläintään, näin olleen niistä ei sairaustietoja juurikaan ole. - KisuFani
Mukavaa kun teillä on elänyt niinkin vanhaksi kissanne. Meillä on vähän yli vuoden ikäinen kissa ja toivon että meillä olisi edessä vielä moooonta yhteistä vuotta. Kissat vain ovat parhaita! :)
- kissemisse__
Itsellä rotukissa joka kuoli tänään, 14 vuotiaana. Jouduittiin lopettamaan mahaan tulleen kasvaimen ja keuhkojen etäpesäkkeiden takia. 1,5 viikko sitten oli vielä normaali eläväinen ja leikkisä itsensä. Ikävä on kova.
Kyllä nuo rotukissat taitaa keskimääräistä vähemmän aikaa elää, ainakin eläinlääkäri sanoi että kasvaimet yleisempiä rotukissoilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 865199
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h764696Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1112997Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv862933Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p232464Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.602034Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska241860- 321523
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1141429- 1851318