Anneli kirkaisi voimakkaasti kun tytär oli puhelimessa sen jälkeen kun oli auton rengasavaimella surmannut puolisonsa. Puolison vaikeroidessa on selvää ettei paikalla ollut ketään ulkopuolista kuten on annettu ymmärtää oikein tyttären lausunnolla joka perustuu mielikuviin tappajasta. Oma äiti vaiko huppumies jota ei ole edes koskaan nähnyt. Puoliso pyytää apua omalta vaimoltaan vaikka ei tiedä siinä vaiheessa että hän on yrittänyt surmata hänet. Kun puoliso kuulee osittain tarinan huppumiehestä on hänelle tullut selväksi että oma vaimorakas haluaa päästä hänestä eroon "se huijaa..". 100 puukonsurvaisua kehoon on selvä mustasukkaisuusrikos ja naisen tekemänä. Todennäköisesti anneli yritti tehdä itsemurhan puukottaessaan itseänsä ja siinä epäonnistuen. Anneli on ollut psykoosissa.
Anneli puukotti itseään !
22
244
Vastaukset
- premiata
Älä ny loukkaa mielenterveyspotilaita.
A todettiin täysjärkiseksi. Jos hän on murhaaja suoritus on ollut nopeutta, järjestelmällistä ajattelutapaa ja näyttelijän lahjoja vaativa.
Onko niin vaikea myöntää että enemmistö rikoksista on täysjärkisten tekemiä tekoja. Kun ovat varmoja oveluudestaan ja uskovat etteivät jää kiinni. - Urho Gekkonen
Hei Pöysti! Missä rengasavain? Nielaisiko AA sen?
- Puutaheinääpotaskaa
Hovioikeus ei uskonut syyttäjän tarinaan, koska se vaaatii liiaksi näyttelijänlahjoja ja lavastustaitoja. Olisi kai voinut tappaa ukkonsa helpommallakin tavalla, kuten yleensä tehdään.
- Nyt osuit asian...
Ulkopuolinen olisikin tappanut mahdollisimman nopeasti ja helposti, mutta auerska henkilökohtaisista syistä johtuen halusi kiduttaa ja aikaa oli, kun ei tarvinnut pajastumista pelätä. Tai niin ainakin uskoi, mutta onneksi poika uskalsi kertoa totuuden.
Naisen taas ei tarvitse edes näytellä, riittää, kun kertoo sadun huppumiehestä. Suurin osa kytistä pitää naisia yhä pyhimyksinä ))
- harhojenmaailma.
Tilanne on täysin absurdi. Puukottaja riehuu 10 m päässä eikä vaimo juokse lastensa kanssa naapuriin viemään heitä turvaan. Ei, hän vain rauhallisesti soittaa 10 m päässä olevasta lankapuhelimesta (ei kännykkää?) ja selostaa kuin parempikin urheilutoimittaja "kuulettekste kun se huutaa". Tytär tulee viereen kun ei mitään olisi tapahtumassa sillä hetkellä. Anneli ryntäilee paikasta toiseen juosten ja huutaen kun "huppumies" ajaa sitä takaa etuovelle asti (tytär seisoo puhelimessa). En yhtää epäile etteikä Anneli olisi sillä mielentilassa huppumiestä nähnyt. Jokainen tietää ketkä niitä näkee.
- voipyhäsylviteitä..
Jos teidän vaimo on teitä puukottanut niin oletteko vain hiljaa ja odotatte kuolemaanne, vai pyydättekö vaimoltanne apua jos tilanne siltä tuntuu ja pyydätte häntä soittamaan ambulanssin. Sekö on suuri todistus siitä että vaimonne on syytön puukotukseen, kun olette pyytänyt puukottajalta armoa ja apua..
- jos teidän...
vaimo olisi puukottanut niin roiskisitteko vaan raskaita huonekaluja ja karjuisitte vai yrittäisittekö naapuriin pakoon.Ei tietysti odottaisitte vaan kiltisti että se ehtii hakea rengasraudan.
- köyttäkääaivojanne
Lyö ittees halolla päähän niin tiedät millasessa kunnossa olet sen jälkeen. Kun heräät siitä tilasta niin maailma näyttää pikkasen erilaiselta kuin se oli muutama päivä sitten. Mies on ollut shokissa. Mistä uhri tietää mitä seuraavana on tulossa, ambulanssi vai rengasrauta, yhtä hyvin se olisi voinut ottaa jalat alle kun "huppumies" heiluu. 100 puukoniskua kehossa ei tee kenestäkään ihmemiestä joka ottaa vain viitan yllensä ja lentää pois. Jukka toisin sai siivet.
- ja tietysti...
köyttäkääaivojanne kirjoitti:
Lyö ittees halolla päähän niin tiedät millasessa kunnossa olet sen jälkeen. Kun heräät siitä tilasta niin maailma näyttää pikkasen erilaiselta kuin se oli muutama päivä sitten. Mies on ollut shokissa. Mistä uhri tietää mitä seuraavana on tulossa, ambulanssi vai rengasrauta, yhtä hyvin se olisi voinut ottaa jalat alle kun "huppumies" heiluu. 100 puukoniskua kehossa ei tee kenestäkään ihmemiestä joka ottaa vain viitan yllensä ja lentää pois. Jukka toisin sai siivet.
sitä halkoa ei etsitty tai se oli pakasteessa
- paljonperehtny
Minä uskon vahvasti Annelin syyllisyyteen, ne jotka ei usko ovat kyllä langenneet Anneliin täysin perehtykööt tapaukseen huolella. Anneli on narsisti joka käyttää ihmisiä pelinappuloina.Anneli voi näyttää oikeen ihanalta pullamammalta, mutta todellisuudessa se nainen on narsistinen ja psykopaattinen hirviö.
- Urho Gekkonen
Mutta mielentilatutkimuksen mukaan AA oli normaali. Oliko sulle taas yllätys? Näprääpä taas lisää elintäsi, kyllä se siitä...
- mottojariittää
Urho Gekkonen kirjoitti:
Mutta mielentilatutkimuksen mukaan AA oli normaali. Oliko sulle taas yllätys? Näprääpä taas lisää elintäsi, kyllä se siitä...
Norjassa oli myös joukkosurmaaja joka ensin luokiteltiin hulluksi ja seuraava analyysi oli että on terve kuin pukki. Moni syyllinen on vapautettu oikeudessa. Mielummin 99 murhaajaa ja yksi syytön vankilassa, kuin 99 murhaajaa ja 1 syytön vapaana.
- Onkos siitä
Urho Gekkonen kirjoitti:
Mutta mielentilatutkimuksen mukaan AA oli normaali. Oliko sulle taas yllätys? Näprääpä taas lisää elintäsi, kyllä se siitä...
tunteroisesta tullut gekkonen vanhoilla päivillään )
- pidät...
siis Annelia syyttömänä.
- en tiennytkään...
että Breivik on vapautettu
- paljonperehtynyt
Anneli on voinu huijata myös mielentilatutkijoita.
- huijaa huijaa
Se on mahdollista. Lauermakin siihen suuntaan vihjannut. Joku luiskahtaa läpi. Mutta ei aivan AA pystynyt huijaamaan muistitestiä vaikk yritti olla "välinpitämätön" .. viisari heilahti muutaman kerran kattoon...
- kuinkas..
ne sitä muistitestiä huomasi etsiä.Eikös se kokonaan perustukaan teemaan "ei etsitty"
- muistijälkitestissä
Kyse on muistijälkitestistä, ei muistitestistä. Muistijälkitesti on ikään kuin valheenpaljastustesti, testattavan elimistö reagoi jos valehtelee ( varmaan jokin autoimmuunihermosto) tai pyrkii salaamaan totuutta. Totta maar testattava pyrkii lamaannuttamaan reagointiaan jotta totuus ei tulisi ilmi mutta harva siinä onnistunee täydellisesti . Ei Auerkaan vaik näkee et yrittää olla lungina...
http://www.iltasanomat.fi/videot/kotimaa/vid-1288334603447.html - ei välttämättä
muistijälkitestissä kirjoitti:
Kyse on muistijälkitestistä, ei muistitestistä. Muistijälkitesti on ikään kuin valheenpaljastustesti, testattavan elimistö reagoi jos valehtelee ( varmaan jokin autoimmuunihermosto) tai pyrkii salaamaan totuutta. Totta maar testattava pyrkii lamaannuttamaan reagointiaan jotta totuus ei tulisi ilmi mutta harva siinä onnistunee täydellisesti . Ei Auerkaan vaik näkee et yrittää olla lungina...
http://www.iltasanomat.fi/videot/kotimaa/vid-1288334603447.htmlYmmärtääkseni muistijälkitestiä ei voida tulkita niin että joku "valehtelee tai pyrkii salaamaan totuutta", vaan se kertoo jos jokin kysymyksistä nostaa esille jonkinlaista mielen kuohuntaa tai reagointia.
Syystä tai toisesta, ei mitenkään välttämättä valehtelua tms. Sehän voi tulla vaikka siitä että jokin asia nostaa pintaan pelkoa, kauhistumista tai jotain sellaista vastaavaa.
Eipä silti, sellaisen reaktionhan voi saada aikaan vaikka jokin testin aikana mieleen nouseva asia joka ei mitenkään liity esitettyyn kysymykseen.
- Reikäpäät
Nyt kuulostaa siltä, että monen
lukijan mielenterveys pettää,
ennenkuin tämä juttu selviää. - ole huoleti..
juttu ei selviä.Väittely jatkuu vielä kun nää lukijat on haudassa.Tuomioita ja päätöksiä voidaan antaa mutta aina vaaditaan sellaista oikeutta joka antaa mieluisan päätöksen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671