Meillä siis tuo pojan palleroinen kohta jo 12kk ja joka kerta kun on Anopilla hoidossa on naama näppylöillä. Tai nyt oli kyllä jaloissakin, korvien takana mutta tietenkin naamastahan sen ensimmäisenä huomaa ja mielestäni poskissa eniten.
Alkuun olin vahvasti sitä mieltä että kyseessä on hikinäppylää mutta nyt todennut kuitenkin että ei siellä Mummulassa ole sen kuumempi kun missään muuallakaan, melkein kotona lämpösempi kun mummulassa. Joten ehkä ne ei sitten kuitenkaan olisi sitä hikinäppylää.
Ja mummulassa on tosiaan kissa, meillä kotona ei ole mitään lemmikkieläimiä. Toisella mummulla on koira ja akvaario, tädillä on kissoja myöskin mutta siellä emme ole käyneet kun nopeasti kahvilla enkä ole huomannut niistä käynneistä reaktioo.
Voisiko kyseessä olla kissa-allergia tai herkkyys? Onkos jollain kokemusta asiasta tai millaisia oireita teille on tullut?

Vastaukset 2
Vanhimmat
minusta tuo on allergiaa.. samanlaista näppylää mulle itelle tuli ku olin jossain kissa ihmisellä kylässä.. siis ku pienenä olin.. nyt aikusena ei ole tullut enää mitään kissasta.. mutta luulenpas että on kissa-allergiaa :(
Muistelin itekin että omalla pikkusiskolla tuli samanlaista oiretta pienenä ja sen vuoksi luopuivat kissasta. Nyt ei sitten taida enää olla mitään, eli todella samankaltainen juttu kun sinulla :)
Noh, tarvii vielä tarkkailla tuota ja katsoa mitä tulee vastaan. Muutamana kertana olen huomannut samat näppylät naamassa.
Neuvolalääkäristä kun asiaa kysyin kerran aikaisemmin, hän oli sitä mieltä ettei noin pienet vielä oireile ja oireilee sitten tukkoisuutena. Aika mielenkiintoinen teoria tuolla tohtorilla. Ihan kun hän olisi väittänyt ettei lapsilla voisi olla allergiaa O.o