Miksi ei lyhyttä kaavaa?

Mietteliäs....

En tajua, miksi julkisella ei suostuta lyhyeen kaavaan. Minulla on ns. kaikki kunnossa, paitsi että olen kolmevitonen. Kierto on säännöllinen ja hyvän mittainen, tuubat auki, hormonit ok ym. Miehellä on siittiöissä paha vika. Niistä 99 % on epämuodostuneita, eikä suoraan eteenpäin liikkuvia ole yhtään. Meille on tehty yksi ICSI pitkällä kaavalla. Toinen munasarjani tuotti vain muutaman solun paljon toista myöhemmin, eli jäivät raaoiksi. Toinen munasarja tuotti soluja ihan hyvin. Koen, että olen vanhentunut ainakin viisi vuotta tämän ensimmäisen kierroksen jälkeen. En enää millään haluaisi ajaa omaa hormonitoimintaa alas, kun ikääkin alkaa jo olla. Mitä pitäisi tehdä?

1

130

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei,
      Kiitos kysymyksestäsi. En valitettavasti osaa sanoa miksi julkisella puolella ei käytetä lyhyttä hoitokaavaa. Oletko kysynyt suoraan? Yksi selitys voi olla, että heillä ei ole mahdollisuutta tehdä munasolunkeräyksiä kuin tiettyinä viikonpäivinä. Silloin lyhyt hoitokaava on vähän hankalampi toteuttaa.

      Ystävällisin terveisin
      Anne-Maria / Väestöliiton klinikat Oy

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      149
      3979
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      12
      3621
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      49
      2967
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2962
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      145
      2551
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      56
      2309
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      23
      1740
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      107
      1465
    9. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      63
      1344
    10. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      39
      1213
    Aihe