Lääkärien taustoista vaaditaan selvityksiä – valelääkärikohusta

kanteluruuhka !

Lääkärien taustoista vaaditaan selvityksiä – valelääkärikohusta kanteluruuhka
4.6.2012 14:47 | Päivitetty 4.6.2012 15:02 | 4 | STT
PETER JANSSON

Valelääkärinä toiminut Esa Laiho vangittiin marraskuussa 2011 Helsingissä.
Valelääkärikohu on tuonut valvontavirasto Valviraan työruuhkan, joka jatkuu yhä. Kantelut ja tarkastuspyynnöt ovat lisääntyneet huomattavasti, ja kansalaiset ja työnantajat vaativat aiempaa laajempia selvityksiä.

Ulkomaalaisten lääkäreiden opiskelijatodistusten tarkastustyö on hankalaa ja hidasta, koska joissakin maissa saa rahalla aidon tutkintotodistuksen yliopistosta ja lisärahalla myös nimensä opiskelijarekisteriin.

"Meillä on rekisterissä noin 400 000 ihmistä. Olisi ihme, jos kukaan ei olisi sinne luikerrellut jotakin sivureittiä", sanoi lääkintöneuvos Pirjo Pennanen seminaarissa Lappeenrannassa.

Pennanen kertoo, että virkamiehet kokivat tulleensa lytätyiksi marraskuisessa kohussa. Pahimpina aikoina he saivat soittoja medialta ja kansalaisilta aamukuudesta yöhön asti sekä satoja sähköposteja päivässä.

"Linjanamme oli, että kaikkiin puheluihin vastataan. Niitä tuli niin paljon, että olisi saanut olla kahdessa puhelimessa yhtä aikaa."

Valviran viestintäpäällikkö Tarja Tamminen on aiemmin arvioinut, että valelääkärikohusta tuli niin valtava, koska kysymys oli ihmisten terveydestä, joka oli uhattuna. Toisekseen kyseessä oli lääkäreiden arvostettu ammattikunta.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Stefu LOISTAVAA!

        Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1987
      2. Msisa on eronnut

        Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        29
        1021
      3. Missä sinuun mies voisi

        näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
        Ikävä
        69
        872
      4. Venäläisiä keksintöjä?

        Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
        Maailman menoa
        261
        757
      5. Tiedän että on aika luovuttaa

        En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
        Ikävä
        65
        749
      6. Raviskalla tappo?

        Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
        Oulainen
        12
        721
      7. Katumuksesta

        Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
        Sinkut
        132
        685
      8. Sun mies on mun

        Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
        Ikävä
        83
        680
      9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

        Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
        Ikävä
        26
        666
      10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

        KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
        Maailman menoa
        208
        663
      Aihe