Katsastin pienen paikakuntamme vapaa-ajan viettopaikkoja "uimarantoja". Olin liikenteessä moposkootterilla vaikka näin kokeneena täysverisenä aikuisena motoristina saisin ihan mitä tahansa kaksipyöräistä ajaakkin. Sieltäpä tuli risteyksessä poliisi maijalla kääntyy vasemmalle ja täysin eteeni ns. väärää kaistaa oikaisten. Minä sain vauhtia hiljenemään ja onnekseni olin kaistan oikeassa reunassa enkä esim. ryhmittäytynyt keskiviivan tuntumaan vasemmalle kääntymistä varten. Näin sitten onnettomuuskin sitten vältettiin. Poliisi kyllä huomasi tilanteen, oli katsellaan hyökätä autosta ulos ja pelistä jäin katselemaan vilkkuvia jarruvaloja. Hetken päästä samainen poliisi löytää toiselle toiselle uimarannella ja jälleen kanssani samaan aikaan sissäntulotien risteykseen. Minut nähdessään poliisi tekee hyökkäävän tyylisen kiihdytyksen, mutta koska on kaempana risteyksestä kuin minä, niin pääsen tätä ennen. Jäin skootterini kanssa parkkiin polttelemaan sauhuja ja poliisi tulee kruisailutyylillä nenäni edestä. Katson poliisiautoon sisälle ja pyörittelen päätäni. Poliisi tekee u-käännöksen ja kysyy "oliko sulla jotain meille vai?". Kysyin, että olitteok hetki sitten tolla toisella rannalla? Poliisi myöntää ja kysyi mitä sitten? Sanoin, että tuli sitten hieman oikaistua risteyksessä, ajoitte vastaantuloijoiden kaistaa ja menaisitte ajaa ylitseni. Poliisi missä muka? Sanoin että siellä toisella rannalla. Poliisi tähän, että "PAH!" ja veti ikkunan kiinni ja jatkoi matkaansa.
Mitä jos siellä skootterin puikoissa ei olisikaan ollut aikuinen parransänkinen mies täysverisellä moottoripyöräkokemuksella? Olisiko mopopoika kyykytetty poliisin asenteella ja väännetty vaaratilanne mopedistin viaksi, käyty läpi paperit ja viritykset?
On siinä seli-seli poliisi.
Varallinen poliisikuski
VS200
0
67
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14010506
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485393Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p404070Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323612Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352664Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591582Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731428Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311386