Viimeisten menkkojen jälkeen alkoi ilkeästi vihloa tai sykkiä toisen munasarjan kohdalla. Nuorena tuollaisia oireita oli useamminkin, nyt vanhempana on vihlonut yleensä vain kohdun seutua. Ei ollut äärimmäisen kipeää, mutta häiritsevän epämieluisaa, ja herätti yölläkin. Sykähteli ja vihloi tylpähkösti, ei säännöllisin välein. Säikähdin vähän, kun tässä on monenlaisia suunnitelmia, enkä mitään naistentauteja haluaisi nyt potea.
Tänään tajusin, että olo on normaali, ei ole sattunut enää lainkaan. Oma teoriani on, että munarakkula on ollut kehittymässä arpiseen kohtaan, tai on ollut muuta kystan tapaista häiriötä, joka parani omia aikojaan. Onko muita ajatuksia?

Vastaukset 2
Vanhimmat
ekana tuli mieleen ovulaatio?!
Hmm. Nuorenpana tunnistin ovulaation nipistyksenä, oli vähän nopeampi juttu. Nykyään tunnistan sen liman koostumuksen muutoksina ja muina yleisinä oireina. Ovulaation pitäisi olla vasta muutaman päivän päästä, oli viikkoa liian aikaisin. Joka tapauksessa inhottava oireilu meni ohi.
Säikähdin, että olisi pahenevaa vaivaa. Mutta jollain tapaa se varmaan munarakkulan kasvuun liittyi, mihin liittyy ovulaatiokin. Ei viitti ihan pienten vaivojen vuoksi lääkäriin mennä, niitä ei julkisella noteerata. Ja eipä tarvitsekaan, kun ei oikeaa hätää ole.