Olin siskoni häissä, vaikka silloin oli kylmä kesä päivä olin liikenteessä juuri pyllyni peittemällä valkoisella pitsimekolla, josta näkyi läpi aivan kaikki. Aamu kiiressä alushousuniki olivat unohtuneet kotiin, mutta yritin parhaani ettei pilluni olisi näkynyt. Seremonian jälkeen menin vessaan, johon siskoni sulhanen juoksi perässäni.
- Missäs neidin alushousut olivat kun pillusi sykki alttarille saakka ja sai minut kovaksi.. Mies kysyi minulta
-Turhaan alushousuja käytän, kun hommiin pääsee nopeammin näin. Minä vastasin
Sanottuani tuon mies ryntäsi minun luokseni, ja repäisin mekkoni helmen ylös ja tunki kätensä sykkivään pilluuni. Olin jo kiihottunut vessapano ajatuksesta nii paljon että kauan miehen ei tarvinnut nuolla ja hivellä pilluani, kunnes sain ison orgasmin. Siinä samassa mies avasi housunsa ja käski minun polvistua ja nuolla. Mies tunki kovaa kaluaan vain syvemmällä suuhuni, ennen kuin kerkesin nousta mies repäisi mekkoni yläosan auki ja pienet kovat rintani paljastuivat. Hän nosti minut suihinoton jälkeen lavuaarin päälle. Avasin haarojani vain enemmän kun mies tunki koko ajan nopeampaa tahtia kulliian märkään pilluuni. Kauaa emme ehtineet naida, koska joku koputti vessan oveen. Huusimme, että vessa oli varattu ja touhumme jatkui. Kummatkin olivat niin jännityksen ja kiihotuksen vallassa ja orgasmien saanti oli helppoa. Mies lähti nopeasti vessasta sanomatta sanaakaan. Minä jäin sinne riekaleisessa mekossani ja täysin orgasmin vallassa. Kauan kesti ennen kuin sain pilluni rauhoittumaan, mutta oli kyllä elämäni paras pikapano! Eikä siskokaan tiedä päivän totuutta;)

Vastaukset 11
Vanhimmat
Niinpäniin älä jääkään kiinni. Tasapuolisuuden vuoksi olisi siskosi kuulunut saada vierasta kalua tortuunsa samoissa häissä.
Sietäsit piiskaa.
itse tossa talvel olin ystäväni villen häissä ja bestmanina ja häät meni mukavasti ja häiden aikan morsian katseli minua ja hymyili nätisti enkä sen enempää ajatellut ja siinä ilta meni ja kaverini veti viinaa siihen malliin että loppujen lopuksi minä autoin villen heidän kotiin ja sänkyyn ja heillä ok talo ja ville yläkertaan ja morsiamen kanssa alakerrassa istuttiin ja täs vaihees mainitsen että mulla suuri varustus ja siitä oli morsiankin kuullut jotain ja morsian kiroili että onpa mukava hääyö ja sit totes:ellei bestman tuuraa!ja Kati käveli luokseni ja avasi housuni ja otti kullini esiin ja rupes imemään ja sit totes:kyllä huhut pitää paikkansa!ja mentiin lattialle ja asetin hänet mahalleen ja nuolin persettä kunnolla ja sormetin pillua ja kun olin kunnolla liukastanut kummatkin reiät niin painoin takaapäin tätä kati morsianta ja hänellä hääpuku päällä ja se teki tilanteesta kiihottavamman.ja kun aikani olin pillua jyystänyt niin painoin katin persettä alemmas ja rupesin työntymään perseeseen.kati uikutti ja yritti kieltää mútta en antanut armoa ja pikkuhiljaa sain hänet rauhottumaan ja rakastelin tuota pyllyä ja kati totes:ihana kun hääyönä menee perseneitsyys.sen kun kuulin niin en kauaa pystynyt pidättelemään vaan vaihdoin pilluun ja pumppasin lastin sisään.ja siinä sit otettiin uusiks vielä 2krt sen yön aikana ja oltiin täysin unohdettu yläkerrassa nukkuva aviomies.ja tämän yön jälkeen kati kävi mun luona jonkun aikaa ja nyt hän raskaana ja sitä ei tiedä kukaan että kuka on tulevan lapsen isä..
Niin kukaan ei varmaa joo tullu sinne vessaan jos häissä olitte ni ihme kyll ettei ketää kuseta ja kuka vitun urpo koputtaisi oveen. öööö...
et sitten sattunu lukemaan et toi ensimmäinen novelli EI ollu tositarina??
Juuri tätävartenhan bestman on. Auttaa sulhasta hädässä.
bestmanin velvollisuus tosiaan huolehtia häistä loppuun asti ja näin tein...
jäätävää...
hah teidän juttuja! onhan morsiammellakin oikeus hääyöhön!!!
Niin että jos itse menee joskus naimisiin niin niin... saako sitä sitte kokoajan miettiä meneekö oma aviomies tekemään jotain tollasta....
olipa hurjat häät kun hääväki nussi morsianta sil aikaa ku sulhanen oli juomas soittajien viinoja
Ei soittajien viinoja saa juoda!