Olen sitä mieltä, että vanha johto on surkeasti epäonnistunut Hämeenlinnan asioiden hoidossa. Kuten myös Ateenan johto. Ehdotankin, että nämä kaksi kriisikuntaa Ateena ja Hämeenlinna yhdistetään Häteenan kaupungiksi ja johtajaksi kutsutaan joku pätevä persu. Vaikkapa tämä Suuri Isännöitsijä. Sen jälkeen kaksoiskaupungin asukkaille jaettaisiin taivaan mannaa ja kaikki taseet olisivat ojennuksessa eikä johdannaisia olsi kuin viittoina tien pientareilla.
Tämä Ajatusten Kutalanjoki, Taitava Talousmies, Kaikkien Vääryyksien Paljastaja ja Persujen Persu puolustaisi kaupunkilaisten etuja kaivamalla pienimmätkin väärinkäytökset esiin ja huolehtisi, että jokainen vilunkipelaaja saisi ansionsa mukaan.
Kriisikunnat, kuntaliitokset ja persut
41
148
Vastaukset
- tosiasiat puhuvat
Mikä on kirjoituksen tarkoitus? Eikö Hämeenlinnan meininkiä saa tonkia, vaan pitää luottaa johtajiemme erinomaisuuteen?
Kuntatalouden tilintarkastusyhtiö Audiator on antanut Hämeenlinnan kaupunginjohdolle ehdollisen vastuuvapauden. Kyseessä on harvinaisen jyrkkä lausunto. Tätä tosiseikkaa ei voi kumota silmätikuksi otetun haukkumisella.- sinkkalat
Ei tietenkään saa tonkia. Sehän tässä on takana. Erinomaisia johtajiamme pitää vain ihailla, kun ovat niin paljon matkustelleetkin, meidän takiamme.
- Gay Munkki
Hämeenlinna on kehittynyt ja Hämeenlinnaa on kehitetty viime vuosina todella myönteiseen suuntaan. Yhden miehen vainoharhainen sota kaupungin demokraattisesti valittuja valtuutettuja ja virkamiehiä kohtaan on saanut megalomaaniset mittasuhteet. Yksi mies halveksuu äänestjien vaaleissa antamaa valtakirjaa. Ymmärtäisin jos tämä yksi mies ruotisi sen valtuuteun toimia, jota hän on itse äänestänyt. Itse olen sitä mieltä että se jolle olen ääneni vaaleissa antanut on toiminut hyvin ja ansaitsee edelleen luottamukseni enkä kaipaa jonkun persun mielipiteitä siinä asiassa.
- addition
Kivaa että haluat maksaa konkurssikaupunkimme velkoja! Persut eivät ole tehneet tilintarkastuksia, joissa kähminnät ja osaamattomuus on paljastunut. H-linna kuuluu tämän kauden jälkeen 50 huonoimmin taloutensa hoitaneiden jukkoon. Onnea Hämeenlinna!
- hyvää yötä hml
Ai myönteistä kehitystä? Velkaa lisää ja veronmaksajalle palveluita vähemmän?
Innoparkin johdannaistappio tällä hetkellä 20 miljoonan luokkaa, mutta siltikään ei viitsitä realisoida vaan annetaan tappion juosta? Cut your profits, and let your losses run? Siihen kun vielä kaatuu moottoritien kate päälle, joka on demografiselta kannalta täysin idioottimainen hanke. Nyt kun lama alkaa ensi vuonna, niin tulee todella kinkkiset paikat tässä kunnassa. No, onneksi voin maksaa veroni Hattulaan tai Janakkalaan.
- Hävetkää kritisoijat
Kiitos Gay Munkki selkeästä mielipiteestäsi. Sanot juuri sen, mikä meillä monilla muilla on ollut mielessä jo pitemmän aikaa. Luottamukseni on vankkumaton näitä demokraattisilla vaaleilla valittuja valtuutettuja kohtaan kuten myös virkamiehiä kohtaan. On todella ollut näkyvissä huimaa myönteistä kehitystä HML:ssa. Olen myös valmis maksamaan tästä kehityksestä, vaikka sitten veronkorotuksilla. Kiitos viisaille päättäjille.
- Pix3#
Kehitys ei millään tavalla oikeuta Innoparkin kaltaisiin kymmenien miljoonien rahan haaskauksiin tai velkataakan kasvattamiseen Hämeenlinnassa. Eikä kannata vielä taputtaa johdolle kasvun tuomaan onneen, kun mitään konkreettista ole edes käsissä. Tulevaisuus näyttää, mutta se on varmaa tässä ja nyt, että velkaa on otettu hullun rohkeasti ja kunnan taloutta hoidettu surkealla tavalla. Puollustuspuheiden tulisi perustua edes jonkinlaiseen faktaan ja tlintarkastajan ehdollinen vastuuvapaus torppaa kaikki löysät ablodit karulla tavallaan. Jos talous saadaan kestävälle pohjalle, kunnan palvelut edes auttavasti säilytäent ja nämä suurhankkeet etenevät järkevästi ja kasvua alueelle tuottaen olen itse valmis onnittelemaan kaupungin johtoa henk. koht. Siihen asti ristin käteni kainaloita myöden ja toivon parasta.
- Kiitos työpaikasta
Voisitteko Te, arvoisa Pix2# vastata tähän mieltäni pitkään askarruttaneeseen kysymykseen, kun Ilkkala ei ole siihen vielä vaivautunut vastaamaan. Paljonko kaupunki on saanut verotuloja vuosien mittaan niiden yritysten (90) työntekijöiltä, jotka ovat olleet töissä Innoparkilta vuokratuissa tiloissa? Jos he kaikki olisivat olleet työttöminä, paljonko heille olisi mennyt työttömyysavustuksia meidän veronmaksajien pussista? Kiittelen, jos vastaat.
En näe rahojen haaskauksena sitä, jos ihmisiä työllistetään. Velkakin on mielestäni oikeutettua silloin, kun sitä otetaan kasvun vauhdittamiseen. - tgvnju
Hyvä Pix3# ihan tiedoksi että Innoparkissa tappiot ovat tulojen ja menojen erotus ja tappioiden tulee olla myös realisoituneita, mutta tämä voi olla sinullekin liian monimutkaista peruskoululaisen laskuoppin soveltamista. K käski sinun kirjoittaa?????
- hyvää yötä hml
Niin, kuten ylempänä kirjoitin täällä on strategiana "Cut your profits and your losses run", tappioita ei haluta realisoida vaan niiden annetaan kehittyä rauhassa 10 miljoonan vuosivauhdilla. Siinä on oikeat Edisonit tuon yhtiön palveluksessa.
- Kehitys = Innopark
Pix3# taitaa olla ihan itse suuri tietäjä eli Ilkkala, joka alkaa vähän jo myötäillä kaupungin johdon suuntaan. Eli katsotaan tulevaisuuteen, miltä näyttää kehitys.
- kari.ilkkala
Tervehdys,
muutama vastaus ja huomio.
IP:N TAPPIOT:
Esillä ollut luku 9 miljoonaa liittyy nimenomaan Innopark-konsernin kaupungin maksettaviksi realisoituneisiin vastuisiin ja menoihin. Summa muodostui kesän/syksyn 2011 aikana valtuustossa tehtyjen päätösten perusteella seuraavasti:
- Lisäsijoitus osakepääomaan 2,2 M€ (rahaa ei nähdä enää koskaan).
- Innosteel Factoryn pääomalaina 300.000 € menetettiin.
- Innosteel Factoryn 500.000 € tililimiitti maksettiin takaajana.
- FMS-Palveluiden 800.000 € pääomalaina menetettiin.
- FMS-Palveluiden 170.000 € SVOP-sijoitus menetettiin.
- Innopark-konsernin kolme lainaa, yhteensä 4,13 M€ siirtyivät kaupungin maksettaviksi.
- Innoparkin kaupungin kassalaina 900.000 € muutettiin 15 vuoden lainaksi. Tämä saadan teoriassa takaisin yhtiön lyhentäessä velkaansa. Käytännössä yhtiö tulee tarvitsemaan kaupungin tukea jatkossakin, joten nettona ko. rahaa ei nähdä enää ikinä.
Yhteensä todella ihan aikuisten oikeasti realisoituneita tappioita on siis tuo 9 miljoonaa. Jatkoa tulee seuraamaan.
KORKOJOHDANNAISET:
IP:n 40 M€ korkojohdannaisista Pohjola ilmoittaa, että niiden purkukustannus 31.12.2011 olisi ollut 20,4 M€. Tämä purkusumma on "kova" luku sikäli, että se on toteutettavissa millä tahansa hetkellä: Pohjolan on IP:n vaatiessa toteutettava purku ilmoittamallaan hinnalla. Siten summa kuvastaa Pohjolan käsitystä niistä menetyksistä, jotka sille koituisivat jos sopimukset todella purettaisiin. Pohjolan ennustama tuleva kassavirta 6,7 M€ on loogisesti täysin vastakkainen purkuhinnalle. Jos Pohjola olisi varma että joutuu sopimukset pitämällä maksamaan IP:lle vielä 6,7 M€ ilman toivoa mistään tuotoista, se maksaisi ilomielin purkamisesta sen sijaa, että vaatisi yli 20 M€ purkukorvauksia. Lisäksi tuo 6,7 M€ summa on "pehmeä" luku sikäli, että sitä ei voi mitenkään todentaa muuten kuin pitämällä sopimukset loppuun, jolloin jos Pohjolan purkuhinnan kuvastamat tuotto-odotukset toetutuvat, kaikki on tietysti IP:n kannalta liian myöhäistä.
Pohjola ei kerro mihin sen purkukustannukset tai kassavirtaennuste perustuvat (sic).
IP:N VUOKRALAISTEN VEROTULOT:
Ei ole tyhmiä kysymyksiä, mutta väärin asetettuja on...
Jokaisen yrityksen tulee lopulta kannattaa ainakin sen verran, että se saa omat muuttuvat ja kiinteät kulunsa katetuiksi. Eri asia saako omistajat tuottoa sijoituksilleen, se ei meitä nyt kiinnosta. Näin myös IP:n tiloissa vuokralla olevien yritysten.
Missään ei ole ollut esillä arvioita, että IP subventoisi sillä vuokralla olevien yritysten vuokria, ts. että ne olisivat käypiä markkinavuokria alhaisempia. Jos näin olisi, se tulisi olla kirjoitettuna auki ja budjetoituna jos kulut kaatuvat kaupungin syliin. Kokonaisuutena IP:n kiinteistöbisneksessä ei ole eikä voi olla kyse yrityshautomovaiheessa olevien yritysten alkuvaiheen tuesta.
Näin ollen, jos IP:n tiloissa toimivat yritykset harjoittavat kannattavaa liiketoimintaa, ne tekevät sitä joka tapauksessa joissakin tiloissa, jotka ne kunkin oman valinnan mukaisesti joko hankkisivat omistukseensa itse tai vuokraisivat markkinoilta.
Innoparkin olemassaolon tai tappioiden vastapuoli ei siis ole se, että sillä vuokralla olevia 90 yritystä ei olisi koskaan syntynytkään tai että ne loppuisivat IP:n lopun myötä, ja kaikki työntekijät olisivat työttöminä tukien varassa.
Vai luuleeko joku, että jonkun Elenian, Isoworksin, Kiertokapulan, Kuusakosken, Logican, Martelan, Arean, Metoksen, Moore Stephens Rewinetin, Audiapron, Realian, Ruukin, Securitaksen tai YIT:n työntekijät olisivat työttömiä jos IP:tä ei olisi? Hei kamoon...
Jos siis lähdetään siitä, että IP:n vuokralaisyritykset ja työntekijät ovat olemassa riippumatta siitä kuka on vuokraisäntä, on yhteisövero-osuuden kannalta jonkin verran merkitystä sillä millä paikkakunnalla ko. toimipaikat sijaitsevat. Ylivoimaisesti suurin merkitys on tietysti sillä, missä ko. toimipaikkojen työntekijät asuvat. Siinäkään asiassa IP:n kaupungille aiheutamia tappioita ei voida asettaa vastakkain vuokralaisyritysten tyntekijöiden vuokratulojen kanssa.- Kiitos työpaikasta
Hih, ei pystynyt ilkala pitämään leipäläpeään kiinni. Mutta vastauksensa ei vakuuta. Siis paljonko Innoparkin tiloissa olevat yritykset (90) tuottavat verotuloina kaupungille? En saanut siitä selvää. En kysynyt mitään kaupungin maksamista tuista Innoparkille.
Loppuosa Ilkkalan tekstistä täyttä on niin täyttä puppua, että ottakoon selvää kuka luulee osaavansa. Minä en ainakaan ymmärtänyt, joskaan en ole älyn jättiläisiä kuten Ilkkala kuvittelee olevansa viiden kannattajansa mukaan. - kari.ilkkala
Kiitos työpaikasta kirjoitti:
Hih, ei pystynyt ilkala pitämään leipäläpeään kiinni. Mutta vastauksensa ei vakuuta. Siis paljonko Innoparkin tiloissa olevat yritykset (90) tuottavat verotuloina kaupungille? En saanut siitä selvää. En kysynyt mitään kaupungin maksamista tuista Innoparkille.
Loppuosa Ilkkalan tekstistä täyttä on niin täyttä puppua, että ottakoon selvää kuka luulee osaavansa. Minä en ainakaan ymmärtänyt, joskaan en ole älyn jättiläisiä kuten Ilkkala kuvittelee olevansa viiden kannattajansa mukaan.Terve "Kiitos työpaikasta",
ihan ei selviä ketä kiittelet työpaikastasi? Innoparkia, vai ketä?
Kysyit Innoparkin vuokralaisten työntekijöistä näin: "Jos he kaikki olisivat olleet työttöminä, paljonko heille olisi mennyt työttömyysavustuksia meidän veronmaksajien pussista?".
Vastasin, että heidän työllistymisensä tai työttömyytensä ei riipu siitä, kenellä heidän työnantajansa on vuokralla. Innoparkissa työsskäyvien verotulot kaupungille taas riippuvat siitä missä he asuvat, ei siitä missä he käyvät töissä. - 20+6
kari.ilkkala kirjoitti:
Terve "Kiitos työpaikasta",
ihan ei selviä ketä kiittelet työpaikastasi? Innoparkia, vai ketä?
Kysyit Innoparkin vuokralaisten työntekijöistä näin: "Jos he kaikki olisivat olleet työttöminä, paljonko heille olisi mennyt työttömyysavustuksia meidän veronmaksajien pussista?".
Vastasin, että heidän työllistymisensä tai työttömyytensä ei riipu siitä, kenellä heidän työnantajansa on vuokralla. Innoparkissa työsskäyvien verotulot kaupungille taas riippuvat siitä missä he asuvat, ei siitä missä he käyvät töissä.Kiitos Kari mutta aivan näin tarkkaa ja näsäviisasta vastausta kukaan ei todella kaivannut.
- kari.ilkkala
20+6 kirjoitti:
Kiitos Kari mutta aivan näin tarkkaa ja näsäviisasta vastausta kukaan ei todella kaivannut.
>:)
- bhjko
kari.ilkkala kirjoitti:
>:)
Samat sanat.
- innoparkissa vuokr.
kari.ilkkala kirjoitti:
Terve "Kiitos työpaikasta",
ihan ei selviä ketä kiittelet työpaikastasi? Innoparkia, vai ketä?
Kysyit Innoparkin vuokralaisten työntekijöistä näin: "Jos he kaikki olisivat olleet työttöminä, paljonko heille olisi mennyt työttömyysavustuksia meidän veronmaksajien pussista?".
Vastasin, että heidän työllistymisensä tai työttömyytensä ei riipu siitä, kenellä heidän työnantajansa on vuokralla. Innoparkissa työsskäyvien verotulot kaupungille taas riippuvat siitä missä he asuvat, ei siitä missä he käyvät töissä.Kyllä meistä Innoparkissa ja sen vuokraamissa tiloissa suurin osa asuu HML:ssa. Minun firmassani kaikki. Laske siitä, jos ikinä siihen pystyt, paljonko verotuloja kaupungille kertyy.
- Evp
Kiitos työpaikasta kirjoitti:
Hih, ei pystynyt ilkala pitämään leipäläpeään kiinni. Mutta vastauksensa ei vakuuta. Siis paljonko Innoparkin tiloissa olevat yritykset (90) tuottavat verotuloina kaupungille? En saanut siitä selvää. En kysynyt mitään kaupungin maksamista tuista Innoparkille.
Loppuosa Ilkkalan tekstistä täyttä on niin täyttä puppua, että ottakoon selvää kuka luulee osaavansa. Minä en ainakaan ymmärtänyt, joskaan en ole älyn jättiläisiä kuten Ilkkala kuvittelee olevansa viiden kannattajansa mukaan.Tervehdys "Kiitos työpaikasta"
Luetun ymmärtäminen ei todellakaan ole ihan parhaita puoliasi ja hyvä asia on, että olet sen itsekin nyt todennut. - kari.ilkkala
innoparkissa vuokr. kirjoitti:
Kyllä meistä Innoparkissa ja sen vuokraamissa tiloissa suurin osa asuu HML:ssa. Minun firmassani kaikki. Laske siitä, jos ikinä siihen pystyt, paljonko verotuloja kaupungille kertyy.
Niin mitä sitten?
Ennen IP:tä Visat omisti Nordisk Renting Ab, jonka taas omistaa Royal Bank of Scotland (RBS).
Jos IP ei olisi ostanut tiloja ja Nordisk Renting olisi ottanut bisneksestä turpaan, olisiko meidän pitänyt maksaa Nordisk Rentingin ja RBS:n tappiot siksi että sinä työkavereinesi asut Hämeenlinnassa? No aijjuu ei, koska Nordisk Rentingillä oli sellainen diili kaupungin ja IP:n kanssa, että kävi markkinoilla miten hyvänsä, IP ja kaupunki olisivat saaneet turpaansa.
Kun Innoparkin toimitilabusiness myydään, loppuuko firmasi laulu ja muutatko itse sen takia pois Hämeenlinnasta?
On hyvä ja kiva että Innoparkissa on vuokralaisia, ja hyvä että siellä on töissä Hämeenlinnaan veronsa maksavia. Asialla ei vain ole mitään tekemistä kaupungin piikkiin kaatuvien IP:n tappioiden oikeutuksen kanssa. - gyhiklö
Evp kirjoitti:
Tervehdys "Kiitos työpaikasta"
Luetun ymmärtäminen ei todellakaan ole ihan parhaita puoliasi ja hyvä asia on, että olet sen itsekin nyt todennut.Miten voi ottaa evp kantaa kun et itse ymmärrä lukemaasi.
- 13+6
kari.ilkkala kirjoitti:
Niin mitä sitten?
Ennen IP:tä Visat omisti Nordisk Renting Ab, jonka taas omistaa Royal Bank of Scotland (RBS).
Jos IP ei olisi ostanut tiloja ja Nordisk Renting olisi ottanut bisneksestä turpaan, olisiko meidän pitänyt maksaa Nordisk Rentingin ja RBS:n tappiot siksi että sinä työkavereinesi asut Hämeenlinnassa? No aijjuu ei, koska Nordisk Rentingillä oli sellainen diili kaupungin ja IP:n kanssa, että kävi markkinoilla miten hyvänsä, IP ja kaupunki olisivat saaneet turpaansa.
Kun Innoparkin toimitilabusiness myydään, loppuuko firmasi laulu ja muutatko itse sen takia pois Hämeenlinnasta?
On hyvä ja kiva että Innoparkissa on vuokralaisia, ja hyvä että siellä on töissä Hämeenlinnaan veronsa maksavia. Asialla ei vain ole mitään tekemistä kaupungin piikkiin kaatuvien IP:n tappioiden oikeutuksen kanssa.Asiallinen keskustelu ei KI tunnu kiinnostavan ja siksipä näsäviisastelu ja keskustelijoiden nollaaminen jatkuu ja jatkuu.
- Onni Parkista
Kiitos työpaikasta kirjoitti:
Hih, ei pystynyt ilkala pitämään leipäläpeään kiinni. Mutta vastauksensa ei vakuuta. Siis paljonko Innoparkin tiloissa olevat yritykset (90) tuottavat verotuloina kaupungille? En saanut siitä selvää. En kysynyt mitään kaupungin maksamista tuista Innoparkille.
Loppuosa Ilkkalan tekstistä täyttä on niin täyttä puppua, että ottakoon selvää kuka luulee osaavansa. Minä en ainakaan ymmärtänyt, joskaan en ole älyn jättiläisiä kuten Ilkkala kuvittelee olevansa viiden kannattajansa mukaan.Ihan oikeassa olet! Varmaan nuo yritykset olisivat olemassa ilman InnoParkkiakin mutta olisvatko ne työpaikat Hämeenlinnassa? Yritykset hakeutuvat sinne missä niiden on edullisnta toimia ja nuo yritykset ovat nähneet Innoparkin hyväksi toimintansa pyörittämiseen. Ja niistä ihmisistä jotka siellä työskentelevät monet asuvat Hämeenlinnassa ostavat hämeenlinnalaisista kaupoista ruokansa, vaatteensa, huonekalunsa eli siis pyörittävät hämeenlinnalaista talouselämää. He myös äänestävät Hämeenlinnassa ja toivottavasti ymmärtävät olla äänestämättä Ilkkalaa, joka yrittää kaikin keinon vaikeuttaa ihmisten, kaupungin ja yritysten elämää Hämeenlinnassa. Mikä voi olla tuollaisen toiminnan motiivi?
- Kommunaali
kari.ilkkala kirjoitti:
Terve "Kiitos työpaikasta",
ihan ei selviä ketä kiittelet työpaikastasi? Innoparkia, vai ketä?
Kysyit Innoparkin vuokralaisten työntekijöistä näin: "Jos he kaikki olisivat olleet työttöminä, paljonko heille olisi mennyt työttömyysavustuksia meidän veronmaksajien pussista?".
Vastasin, että heidän työllistymisensä tai työttömyytensä ei riipu siitä, kenellä heidän työnantajansa on vuokralla. Innoparkissa työsskäyvien verotulot kaupungille taas riippuvat siitä missä he asuvat, ei siitä missä he käyvät töissä.Pöyristyttävää tietämättömyyttä valtuustoehdokkaalta! Kunnan toimintaan kuuluu elinkeinotoiminnan edellytysten turvaaminen kunnassa. Ilkkalan ajatusjuoksun taustalla on siis se, että emme tarvitse yrityksiä emmekä työpaikkoja vaan ilmaisia asuntoja, joilla houkutellaan ihmisiä muuttamaan Hämeenlinnaan. Mutta milläs ne persaukiset työttämät maksaisivat veronsa kun sossun luukulla jonottaisivat. Sellaisen Hämeenlinnanko Ilkkala todella haluaa?
- alvari3
kari.ilkkala kirjoitti:
Terve "Kiitos työpaikasta",
ihan ei selviä ketä kiittelet työpaikastasi? Innoparkia, vai ketä?
Kysyit Innoparkin vuokralaisten työntekijöistä näin: "Jos he kaikki olisivat olleet työttöminä, paljonko heille olisi mennyt työttömyysavustuksia meidän veronmaksajien pussista?".
Vastasin, että heidän työllistymisensä tai työttömyytensä ei riipu siitä, kenellä heidän työnantajansa on vuokralla. Innoparkissa työsskäyvien verotulot kaupungille taas riippuvat siitä missä he asuvat, ei siitä missä he käyvät töissä.Asiaa kirjoitit Kari !
Kiitos työpaikasta , sulle vastailua . Mikäs on sinun suojatyöpaikkasi nimi ?
Tietokonetta osaat jotenkuten käyttää , mutta sun ymmärrys on jäänyt apukouluasteelle . Veikkailen , että kaupungille olisi edullisempaa , jos kävisit sossussa kerran viikossa .
Niin samansorttisia taitaa olla enemmänkin tällä keskustelupalstalla . Kiitos Iisakki . - Seisahdu
Kommunaali kirjoitti:
Pöyristyttävää tietämättömyyttä valtuustoehdokkaalta! Kunnan toimintaan kuuluu elinkeinotoiminnan edellytysten turvaaminen kunnassa. Ilkkalan ajatusjuoksun taustalla on siis se, että emme tarvitse yrityksiä emmekä työpaikkoja vaan ilmaisia asuntoja, joilla houkutellaan ihmisiä muuttamaan Hämeenlinnaan. Mutta milläs ne persaukiset työttämät maksaisivat veronsa kun sossun luukulla jonottaisivat. Sellaisen Hämeenlinnanko Ilkkala todella haluaa?
Et ole ymmärtänyt mitään. Ilkkala hyvin selvästi kirjoittaa, että nämä Innoparkissa toimivat yritykset olisivat olemassa ilman Innoparkkiakin. Työpaikat vain jossain toisessa rakennuskompleksissa. Innopark on talousidioottien suuruudenhullu keksintö, joka maksaa enemmän kuin maistuu. Se, että kaupunki on maksanut maltaita ja tulee maksamaan vielä enemmän, on pelkkää häviötä kaupungille ja ennen kaikkea veronmaksajille. Hukkaan heitettyä rahaa. (Muuten,työttömyydestä ei kaupunki maksa yleensä mitään. Valtio maksaa. Voidaan tietysti sanoa, että samaa rahaa, mutta ei se ihan niin ole.)
Olitteko muuten kaikki Innoparkissa työskentelevät työttömiä ennen Innoparkin perustamista? Eikö olisi nytkään työtä?
Saas nähdä kun Etelärannan edustalle rakennetaan Lontoon malliin (huom. asukasluku) asuntoja vetten päälle. Voi Iisakki sitten kävellä kuten muinoin Kiesus.
Kannattaa ottaa mallia suuresta maailmasta, pääsee matkustelemaan.
Minusta kaupungin johto kohtelee kaupunkilaisia kuin tietämättömiä ja ymmärtämättömiä alempia olentoja. Me emme tiedä emmekä ymmärrä mitään. Meitä pitää ohjata ja meille kertoa, miten maailmalla eletään. Etoo! - Joskus positiivista
Onni Parkista kirjoitti:
Ihan oikeassa olet! Varmaan nuo yritykset olisivat olemassa ilman InnoParkkiakin mutta olisvatko ne työpaikat Hämeenlinnassa? Yritykset hakeutuvat sinne missä niiden on edullisnta toimia ja nuo yritykset ovat nähneet Innoparkin hyväksi toimintansa pyörittämiseen. Ja niistä ihmisistä jotka siellä työskentelevät monet asuvat Hämeenlinnassa ostavat hämeenlinnalaisista kaupoista ruokansa, vaatteensa, huonekalunsa eli siis pyörittävät hämeenlinnalaista talouselämää. He myös äänestävät Hämeenlinnassa ja toivottavasti ymmärtävät olla äänestämättä Ilkkalaa, joka yrittää kaikin keinon vaikeuttaa ihmisten, kaupungin ja yritysten elämää Hämeenlinnassa. Mikä voi olla tuollaisen toiminnan motiivi?
Samaa mieltä kuin Onni Parkista. Minunkaan ymmärrykseni ei riitä siihen, miksi Ilkkala haluaa väen väkisin löytää epäkohtia laillisesta elinkeinoelämän edistämisestä. Jos Innoparkin tiloissa on 90 yritystä, on työntekijöinä niissä varmaan satoja hämeenlinnalaisia, jotka maksavat tänne veronsa. Montako ihmistä niissä on työssä, lukumäärää ei kukaan ole vielä kertonut?
Mistä Ilkkala taikoisi Hämeenlinnasta tilat 90 yritykselle? Ilman Innoparkia ne toimisivat todennäköisesti ihan muilla paikkkunnilla. Joskus Ilkkalakin voisi edes yrittää löytää myönteisiä puolia valitsemamme valtuuston toimista. Miksi Innopark perustettiin? Mitä se on tehnyt elinkeinoelämän hyväksi? Paljonko kaupungin kassaan on tullut verotuloja IP:ssa toimivilta yrityksiltä ja niiden työntekijöiltä? Olemme täysin kyllästyneitä lukemaan viikosta toiseen IP:n tappioista ja korkojohdannaisista. Samojen lukujen papukaijamainen toistelu alkaa olla jo negatiivista mainosta persuille
- Meikä sa töitä !!!!
Kiva, että kaupunki maksaa siitä, että meillä on työpaikka Innoparkin tiloissa. Kiitos kaupunki. Kiitos työnantajalle, joka olet saanut tilat Innoparkista. IP:n tappiot eivät hetkauta meitä työntekijöitä minkään vertaa, hyvä jos kaupunki kuittaa tappiot yhteisistä verovaroista. Olemme tyytyväisiä työntekijöitä.
Innopark on hyvä yhtiö ja toivomme, että se saa jatkaa toimintaansa - maksoi mitä maksoi meidän kaikkien veronmaksajien tuella (demokraattinen päätös, toivon mukaan). Mitä siihen on kellään purnaamista, jos me verotetut haluamme maksaa ja jos kaupungin luottamushenkilöt enemmistönä ovat sitä mieltä, mitä toivon tulevaisuudessa, että saisin pitää työpaikkani täällä Innoparkin tiloissa.- Loukussa
Mutta haluavatko kaikki muut, kymmenet tuhannet hämeenlinnalaiset maksaa itseään kipeäksi, jotta te muutamat kymmenet viihdytte Innoparkissa. Mikä se Inno siinä on? Ei ainakaan innovaatio, sitä ei ole toiminnassa näkynyt, paitsi tietysti monenlaisina innovatiivisina rahanloukkuina.
- Creditillä hukkuu
Toivottavasti kaupunki alkaa maksaa kaikille yrityksille, joissa joku hämeenlinnalainen käy töissä. Silloin tasa-arvo toteutuisi. Jos esim. HAMK vähentää työntekijöitä, pitäisi kaupungin maksaa HAMKille, jottei vähennyksiä tarvitsisi toteuttaa. Kivaa meille kaikille. Ja onnea hämeenlinnalaisille.
- Untamo af sellfren
Kiitos Kari että viitsit edes yritää suoria näitä asioita kuntalaisille. Tuntuu vain siltä että vaikka selviin faktoihin perustuvat luvut lyö eteen, niin kukaan ei snaijaa. Tietyt tahot tietysti kääntävät mustan valkeaksi noin niinkun tarkoituksenhakuisesti ja tällä palstalla näyttää tämä tiettyjen tahojen ropakanda kiihtyvän näin vaalien alla.
Että tämä Innoparkin väki olisi ilman IP:tä työttömänä - anna mun nauraa. No joo saahan sitä tietty yrittää mutta pitäis sen verran hiffata, ettei nyt ihan poskettomia sentään. Tsemppiä kari ja vaaleissa ainakin mun ääni tietää osoitteensa. - Ropakanta
Ilkkala on kyllä täysin hakoteillä. Minä ja moni muu Ambientiasta olemme eri mieltä. Otapa Ilkkala selvää, moniko tyytyväinen työntekijä on Innoparkin tiloissa töissä.
- kopsukka
Onko Ambiente joku uusi Skoda? Saako neliovisena ja viisilovisena?
- kari.ilkkala
Terve "Ropakanta",
onko ehkä jonkin joukkosuggestion tulos. että täällä sekoitetaan kaksi täysin toisiinsa liittymätöntä asiaa? Miten sinun tyytyväisyyteesi liittyy Innoparkin tappioiden kattamiseen kaupungin varoista?
Onko yli 4 M€ ja 63 hengen (2010 luvut) Ambienta-konsernin menestys ja työntekijöiden tyytyväisyys oikeasti siitä kiinni, että yhtiö on
a) Innoparkin vuokralainen ja
b) Innopark tekee tappiota jotka kaupunki maksaa?
Saako Ambientia tilansa Innoparkilta jotenkin markkinahintaa halvemmalla? En ole ollut siinä käsityksessä, mutta jos näin on olen hieman näreissäni että Ambientian omistajat saivat vuodelta 2010 yli 300.000 € osingot kun vuokranantaja menetti samaan aikaan oman pääomansa ja veronmaksajien piikkiin tuli 9 M€ lasku.
Veikkaan, että jos joku kiinteistösijoitusyhtiö ostaisi vaikkapa Innoparkin kiinteistöt, te Ambientassa ette johtoa ja kasööriä lukuunottamatta huomaisi yhtikäs mitään ellei asiaa uutisoitaisi mediassa. Ei ne tilat sieltä Visamäeltä tai Moreenista minnekään katoa, ja joku niitä tulee vuokraamaan tarvitsijoille rakennusten käyttöiän loppuun asti. Ei kaupungin johdon toiminnan Innoparkissa tai Innoparkin kaupungin ja veronmaksajien syliin kaatuvien tappioiden arvostelu kohdistu mitenkään Innoparkin vuokralaisiin tai heidän toimintaansa.
Innoparkin tappioiden maksattamisen kaupungilla perustelu elinkeinopoliittisilla syillä on täysin kestämätöntä. Tässäkin ketjussa esitetyn logiikan mukaan kaikki Hämeenlinnan alueella harjoitettu hämeenlinnalaisia työllistävä yritystoiminta olisi sitten elinkeinopoliittista toimintaa, ja kaikkien yritysten tappioiden kattaminen kaupungin varoista siten perusteltua. - ghixi
kari.ilkkala kirjoitti:
Terve "Ropakanta",
onko ehkä jonkin joukkosuggestion tulos. että täällä sekoitetaan kaksi täysin toisiinsa liittymätöntä asiaa? Miten sinun tyytyväisyyteesi liittyy Innoparkin tappioiden kattamiseen kaupungin varoista?
Onko yli 4 M€ ja 63 hengen (2010 luvut) Ambienta-konsernin menestys ja työntekijöiden tyytyväisyys oikeasti siitä kiinni, että yhtiö on
a) Innoparkin vuokralainen ja
b) Innopark tekee tappiota jotka kaupunki maksaa?
Saako Ambientia tilansa Innoparkilta jotenkin markkinahintaa halvemmalla? En ole ollut siinä käsityksessä, mutta jos näin on olen hieman näreissäni että Ambientian omistajat saivat vuodelta 2010 yli 300.000 € osingot kun vuokranantaja menetti samaan aikaan oman pääomansa ja veronmaksajien piikkiin tuli 9 M€ lasku.
Veikkaan, että jos joku kiinteistösijoitusyhtiö ostaisi vaikkapa Innoparkin kiinteistöt, te Ambientassa ette johtoa ja kasööriä lukuunottamatta huomaisi yhtikäs mitään ellei asiaa uutisoitaisi mediassa. Ei ne tilat sieltä Visamäeltä tai Moreenista minnekään katoa, ja joku niitä tulee vuokraamaan tarvitsijoille rakennusten käyttöiän loppuun asti. Ei kaupungin johdon toiminnan Innoparkissa tai Innoparkin kaupungin ja veronmaksajien syliin kaatuvien tappioiden arvostelu kohdistu mitenkään Innoparkin vuokralaisiin tai heidän toimintaansa.
Innoparkin tappioiden maksattamisen kaupungilla perustelu elinkeinopoliittisilla syillä on täysin kestämätöntä. Tässäkin ketjussa esitetyn logiikan mukaan kaikki Hämeenlinnan alueella harjoitettu hämeenlinnalaisia työllistävä yritystoiminta olisi sitten elinkeinopoliittista toimintaa, ja kaikkien yritysten tappioiden kattaminen kaupungin varoista siten perusteltua.Törkeää ja ylimielistä suhtautumista ihmisten työpaikoihin, työhön ja toimeentuloon. Käsittämätöntä on irroittaa kuin taikatempulla Innoparkista sen sisältö ihmiseen ja työpaikoineen tie minne mutta jokatapauksessa pois.Tämä on halveksivaa vaalimainontaa.
- kari.ilkkala
ghixi kirjoitti:
Törkeää ja ylimielistä suhtautumista ihmisten työpaikoihin, työhön ja toimeentuloon. Käsittämätöntä on irroittaa kuin taikatempulla Innoparkista sen sisältö ihmiseen ja työpaikoineen tie minne mutta jokatapauksessa pois.Tämä on halveksivaa vaalimainontaa.
Höpsistä,
ei Ambientian porukka ole töissä Innoparkilla, vaan Innoparkissa. Paikka ja rakennukset eivät katoa minnekään vaikka logo katolla vaihtuisi.
Muuten, miltä ravintolan sapuska on viime aikoina maistunut? - fihko
kari.ilkkala kirjoitti:
Höpsistä,
ei Ambientian porukka ole töissä Innoparkilla, vaan Innoparkissa. Paikka ja rakennukset eivät katoa minnekään vaikka logo katolla vaihtuisi.
Muuten, miltä ravintolan sapuska on viime aikoina maistunut?Ajatella eettä siellä olisi ihmisiä töissä hankkimaassa elantonsa vaikka siellä ei olisi rakennuksia vaan pelkkä peltoa. Nyt menee jo liian harhaiseksi.
Muuten, vimeinen kysymys kertoo paljon kirjottajasta. Ymmärtääkö edes kysyjä mitä ajaa takaa. Joku henkinen yliaktiivikausi menossa vai. - verkot tötterölle
fihko kirjoitti:
Ajatella eettä siellä olisi ihmisiä töissä hankkimaassa elantonsa vaikka siellä ei olisi rakennuksia vaan pelkkä peltoa. Nyt menee jo liian harhaiseksi.
Muuten, vimeinen kysymys kertoo paljon kirjottajasta. Ymmärtääkö edes kysyjä mitä ajaa takaa. Joku henkinen yliaktiivikausi menossa vai.Miksi nimimerkeilläsi on vaikeuksia ymmärtää selkokielellä kirjoitettua asiatekstiä?
- sbtu
verkot tötterölle kirjoitti:
Miksi nimimerkeilläsi on vaikeuksia ymmärtää selkokielellä kirjoitettua asiatekstiä?
Miksi kysyt minulta kysy nimimerkiltäsi aisankannattaja.
- toteajaykkönen
Ei tuollainen tonkija politiikassa pärjää-siellä valtuustossa on muitakin ihmisiä.
- mutkattomastiko
Joo niin on. Koko kaupungin talouden ovat ne muut saaneet muutamassa vuodessa täysin konkurssiin. Sellasia ihmisiä, ne muut. Arvatkaa hyödyttekö tilanteesta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640