Ampumakokeen hinta yllätys!

bearman

Ajattelin käydä uusimassa ampumakokeen tulevalle kolmelle vuodelle. persiilleni kuitenkin meinasin lentää, kun näin tuon kokeen kertasuorituksen hinnan pompsahtaneen 20 euroon!!!

Siis mitä ihmettä?
Kuinkas tämä uudistettu Riistakeskus on näin alkanut rahastamaan?Tarkoittaako uudistus takin tyhjentämistä?

Vakavasti nyt lähti harkintaan ulkomaiset metsästysreissut. Eihän tällaisessa hintapolitiikassa ole kohta mitään järkiperää.
Nyt jo saa maksaa suht kallista metsästyskorttimaksua, ilman että siitä saa vastineeksi oikeesti yhtään mitään. Vain mainosjulkaisun.
Jos saisi edes jonkinlaiselle alueelle luvan käydä metsästämässä, kuten kesim. kalastusluvalla saa kalastaa. Mutta kun tuo raha on ihan kaivoon heitettyä.

Eihän tämä näin pitäisi mennä. Mitä kehitystä tämä muka on?

21

3214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maa irti kerralla!

      Sanoppa muuta! Hallintoa piti keventää että hintataso säilyy ja toiminnot pystytään pitämään yllä. Toisin kävi! MMM korotti kaikkia maksuja ettei valtion kassa kuihdu uudistuksien takia. Metsästyskortti maksu on luvattu pitää tässä vähän aikaa. Jos minä esimerkiksi en tulevaisuudessa voi metsästää kohonneiden kustannusten takia niin lopetan metsästyksen ja sanon maat irti seuralta koska jos en itse voi metsästää en anna muidenkaan metsästää maillani.

      • Erä Einari

        On teillä valittamisenaiheet! Missä ulkomailla on niin halpaa metsästää ettei kannata maksaa 20:n ampumakoehintaa.


      • Rahastusta
        Erä Einari kirjoitti:

        On teillä valittamisenaiheet! Missä ulkomailla on niin halpaa metsästää ettei kannata maksaa 20:n ampumakoehintaa.

        Rahastusta


      • ei meita ryovata
        Erä Einari kirjoitti:

        On teillä valittamisenaiheet! Missä ulkomailla on niin halpaa metsästää ettei kannata maksaa 20:n ampumakoehintaa.

        jaa mika ampumakoe? ei meilla kanadassa mitaan a-koetta ole..mustakarhun lupa on 20 $ ja jokainen saa sen...moose 25 peura 15 puuma 30 biisoni 70 jne...
        mets kortti 32 $ vuosi paitsi 65 vuotiaat-yli 8$
        aserekisterointi on historiaa,,paitsi mutkille..ostolupia ei ole pitkille..jne..


    • matttteus

      Ennen oli ampumakoe vaikiampi, ja hintaki oli sen mukaan alhaisempi. Sillon ku kävi ampumakoetta suorittamassa nii ei välttämättä mennykkään nappiin heti ekalla kerralla ja uusista yrityksistä pulitettiin lisää rahaa. Nykyään ku ammutaan paikallaan olevaan maaliin nii suurin osa ampujista läpäisee kokeen heti ensimmäisellä kerralla, jos on käyny kivväärin kohistamassa ennen koetta. Omasta mielestäni tämä 20e nyt on ihan kohtuullinen hinta. Rhy:n hyväksihän ne rahat menee eikä mihinkään turhuuksiin.

    • suhteellista

      Tuon kun jakaa kolmella niin saa sen vuosimaksun. Ei nyt pitäisi ketään kaataa tuollainen.
      Suomessa on kaksiteräinen juttu, kun metsästys on käytännössä ilmainen harrastus.
      Nyt joku sanoo kuinka aseet ja varustett maksaa, no se on toinen juttu, ilmaisella tarkoitan meidän järjestelmää. Siinä seurat eivät juuri rahaa käytä maanvuokriin ja näin metsästyksen suorittaminen on lähes ilmaista. Maanomistajat sponsoroivat metsästystä.
      Sitten jos ostetaan Metsähallitukselta viikon pienriistalupa, niin ollaankin valmiita ihmettelemään, kun maksua pyydetään peräti 60 euroa, tai jotain niillä main.
      Käytännössä se on tosi halpaa.
      Ulkomaille kun lähtee metsästämään, niin siitä joutuu jo maksamaan oikeasti.

      Muualla on pääsääntöisesti riista kaupallistettu ja sillä ansaitaan rahaa. Silloin ei enää puhuta kympeistä, vaan tonneista. Saksanhirvi on varmaan Eurooppalainen ääriesimerkki, mitä trofeet voivat maksaa. Sellaiset kymmenkiloiset saksanhirven trofeet voivat maksaa toistakymmentä tyhatta euroa. Siitä voi repiä mitä on, kun metsästys alkaa maksamaan.

      • Kainuulainen

        Suomalainen ja varsinkin Kainuulainen maanomistaja sanoo maat tuossa vaiheessa irti jos kymppitonnit menee muiden taskuun. Kainuulaista kateellisempaa saatta hakea.


    • junttikultuuri

      Suomessa nyt ei kasva sellasia trofeita, joista kymppitonneja maksettaisiin.
      Täällä kun ei trofee kulttuuria tunneta, kaikki ammutaan heti nähtäessä, se on sellaista kulttuuria.
      Siksi se on nyt hirvikantakin heikoilla, sonnit ammutta vähiin ja lehmät ihmeissään kun ei sonneja tarpeeksi. Kanta jo vinoutunut, mutta eväät asian korjaamiseksi kovin vähissä.

      • Erä Nestori

        Ihan hölynpölyä! Kyllä hirviä on ja liikaakin vielä! Outoa että maanomistajia ja rikkaita varten pitäisi kasvattaa jotain villiä karjaa että pääsevät täyttämään pakastimiaan. Jos kyse olisi syömäkelvottomasta eläimestä se olisi ammuttu sukupuuttoon jo ajat sitten!!!!! Nyt ei ihmishenget merkitse mitään kun saa havun hattuun ja lihaa pakkaseen. Ja kun ei jaksa itse syödä, syötetään koirille.


      • paljon hirvensarvia
        Erä Nestori kirjoitti:

        Ihan hölynpölyä! Kyllä hirviä on ja liikaakin vielä! Outoa että maanomistajia ja rikkaita varten pitäisi kasvattaa jotain villiä karjaa että pääsevät täyttämään pakastimiaan. Jos kyse olisi syömäkelvottomasta eläimestä se olisi ammuttu sukupuuttoon jo ajat sitten!!!!! Nyt ei ihmishenget merkitse mitään kun saa havun hattuun ja lihaa pakkaseen. Ja kun ei jaksa itse syödä, syötetään koirille.

        3,5 hirveä/1000ha meidän alueen verotus ensi syksynä Kainuussa. Pahimmillaan verotettiin 10kpl/1000ha. Ja kaikki ammuttiin 2008


    • Ryynäsen Topi

      Odota vain kun Riistakeskus=Rahankeruukoneisto pääsee vauhtiin! Hei metsästyskortti on joka vuosi pakollinen! Mikä rahasampo!! Kohta tulee 25% vuosi korotukset ja pian 100e hintainenkin riistanhoitomaksu on jo kaihoista ja "halpaa" menneen talven lumia!
      Metsästys nähdään enään hyvänä bisneksenä eikä liki kaikille halukkaille suomen kansalaisille mukavana syksyisenä harrastuksena.

    • vali vali valitus

      Kyllä on tosi halpaa, jos ei ole satasta heittää harrastukseensa, niin hyvin joutaa lopettaa. Metsästys kun on persaukisten harrastus muutenkin.

      • Ryynäsen Topi

        Halpaa on juu ja tottakai sinäkin olet valmis maksamaan 100e lisää vaikkapa sähkön siirtomaksuja tai bensasta 4e/l kun sekin on niin halpaa ja hei maito litra. Se ei ole lehmä eikä mikään joka ei nettoa 5e/l joten tölkin hinta ylös kun kaikki on niin halpaa.
        Sinulle aivoton joka näet vaan metsästyksen 100e rhmaksuna voisinkin esittää kysymyksen että mikä on tämän "halvan" harrastuksen kokonais kustannuksen kehitys vaikkapa verraten 10v takaiseen metsästysharrastukseen???
        Se että "jos ei ole satasta heittää harrastukseensa, niin hyvin joutaa lopettaa" niin sanoisin että se satanen ei ole enään mitään verraten siihen miten kaikki kallistuu mutta palkat ei nouse. Siksi pienikin rahastuksen maku mikä paistaa joka hommasta pistää mielen mustaks.
        Jos sillä rahalla tehtäisiin jotain tämän harrastuksen hyväksi niin jotenkin hyväksyisin asian mutta kun se ei millään muotoa näy metsästyksen kehityksenä vaan aina vaan enemmän tämän harrastuksen mustamaalaamisena en hyväksy koskaan perusteetonta rahankeruuta.
        Kyllä kreikkaankin yms espanjaan riittää rahaa annettavaksi tietäen että sitä ei koskaan saada takas mutta oman maan kansalaisille yms palveluille sitä rahaa ei riitä. Onko joku pielessä kysyn vaan?? Siinähän pikku porvari sitten heittelet satasias miten tykkäät kun ei missään tunnu mutta älä tee itsestäsi pyhimystä. Kaikki ei ole yhtä täydellisiä kuin sinä sinä sinä!


    • muilta mailta

      Noh, sinänsä tuollasilla riistatiheyksillä ei kummosia maksuja maasta voi saadakaan, että oikein 10 hirveä/ 1000ha.
      Saksassa parhailla reviireillä 1000 hehtaarilta löytyykin jo 250 saksanhirveä. Pikkunen on ero, tosin niitä sitten ruokitaankin, maissia kuluu kunnolla, mutta siellä joutuu metsästysalueen vuokraaja kustantamaan viljelijöille aiheutuvat vahingot, joten kalliiksi voi käydä tuollaisen riistakannan pitäminen.

    • Ukkoskeppi

      Suuri osa tästä anpumakokeen hinnasta menenee anpumapaikan ylläpitoon.

      Tarvitaan ynpäristölupaa, sähköä, jätehuoltoa, .... .

      • hirvimerkki

        Eli toisin sanoen metsästäjiä rahastaa yhteiskunta ! Eikö yhteiskunnalle ole etua hirvikannan säätelystä? Vieläkö kuntien pitää saada siivuttaa itselleen lisää? Taidan tosiaan sanoa maat irti ja lopettaa hirvenmetsästyksen niin siinäpä ajaat hirvikolareita.


      • Mervi Hirkki
        hirvimerkki kirjoitti:

        Eli toisin sanoen metsästäjiä rahastaa yhteiskunta ! Eikö yhteiskunnalle ole etua hirvikannan säätelystä? Vieläkö kuntien pitää saada siivuttaa itselleen lisää? Taidan tosiaan sanoa maat irti ja lopettaa hirvenmetsästyksen niin siinäpä ajaat hirvikolareita.

        Yhteiskunnalle ei tunnu enään olevan mikään muu etu kuin rahan lypsäminen tyhmiltä. Loppuviimein se ei ketään kiinnosta ammutaanko täällä hirviä yhtään vai ei ja tuleeko kolareita vai ei. Jos se kiinnostais niin toimintakin olis aivan toisenlaista.


      • Nahkurin orsille
        Mervi Hirkki kirjoitti:

        Yhteiskunnalle ei tunnu enään olevan mikään muu etu kuin rahan lypsäminen tyhmiltä. Loppuviimein se ei ketään kiinnosta ammutaanko täällä hirviä yhtään vai ei ja tuleeko kolareita vai ei. Jos se kiinnostais niin toimintakin olis aivan toisenlaista.

        Totuushan on: Ihminen ei ajattele asioita oikelta kantilta ennen kuin esim.joku läheinen kuolee hirvikolarissa. Olen jonkun kuullut sanovan kellä hengenlähtö hirven takia on ollu liipasimella. "Ampukaa nuo luupää hirvet vaikka sukupuuttoon,en välitä pätkän vertaa"


      • ihis

        no kyllä se on täyttä puppua että se kustantaa 20e joka hirvimieheltä .no esim aj
        okoirajärjestön jäsenyys ja lehti kustantaa 20 e per vuosi . kyllä suomalaiset maksaa lihan himoissa mitä vaan .itellä jää väliin ihan periaatteesta


    • ihis

      kyllä se vaan näin menee että ahneus vielä tappaa tamän hienon harrastuksen .kohta mettällä käy vanhat ja varakkaat,se on pelkkää puhetta että nuoria yritetään harrastuksen pariin .jos parista laukauksesta seisovaan tauluun joutuu maksamaan 20 e se rupee jo vit aa vanhempaakin mettämiestä

      • Hävyttömiä eläkelläisiä

        Kyllä. Ja seuramaksut. Me maksetaan kaikki näille eläkeläisille; eläkkeet, harrastukset, terveydenhoito ja mitä vielä? Niin ja onhan ne lihanjaollakin, vaikka marjassa ovat kun muut jahtaa hirviä!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3131
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3077
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2427
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      2112
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1893
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1780
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1606
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      84
      1387
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1290
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1122
    Aihe