Hei,olen 13-vuotias tyttö ja ajattelin kertoa nyt elämäni ekasta ihastuksestani,jolle uskalsin tavallaan kertoa tunteeni.
Kaikki alkoi puolivuotta sitten,kun ihastuin häneen,hän on minua 2 vuotta vanhempi,emme ole liikkineet IKINÄ samoissa porukoissa ja hän on paljon suositumpi kuin minä.No,ihastus kasvoi vain lisää,kun katselimme toisiamme monta kertaa silmiin ja varsinkin eräs köksäntunti,kun ysin poikia tuli syömään seskojen tunnille jäätelöä.Hän katsoi minua jatkuvasti silmiin.Ajattelin,että tuijottelu ei voisi merkitä muutakuin,että hänkin olisi ihastunut minuun.
Puolivuotta kului hyvin nopeasti ja olimme vaihtaneet katseita useaan kertaan sinä aikana,siksi jaksoin vielä uskoa,että jonakin päivänä voisin seurustella hänen kanssaan.Lopulta heräsin siihen,että seiskaluokka loppuu joka tarkoittaisi sitä että ysit lähtee pois--päätin toimia.
Kaksi päivää tokareitten jaon jälkeen ajattelin kertoa hänelle facessa. Facebook sattui lagaamaan juuri silloin,joten päätin kysyä apua ystävältäni,että kertoisi,kun tämä henkilö saapuisi paikalle.Ja sitten alkoi tapahtua...
Viestittelin ekana ihan normaalisti,kyselin kaikenlaista ja laitoin hymiöitä,jotta hän ei saisi negatiivista vaikutelmaa.Ajattelin siinä vaiheessa,että nyt tämä puolen vuoden odotus päättyy ja vihdoin saan hänet.Lopulta hän kuitenkin romahdutti kaiken,unelmat ja elämänilon,ja sen miksi minulla oli ylipäätään motivaatiota kaikkeen,hän sanoi että yritänkö saada häntä lämpenemään ja en kelpaa kellekkään.Se oli isku vasten kasvoja.Sain pakit...kaiken sen jälkeen.
Olin jutellut aikaisemmin hänen kanssaan facessa ja silloin hän oli mukavampi,en vain silloin halunnut puhua mistään rakkaudesta ja hän ei aavistanut mitään.Käytti paljon hymiöitä ja vaikutti erittäin mukavalta.Mielestäni hän olisi voinut ilmaista hieman kevyemmin,ettei ole kiinnostunut,kuin että puhua rumasti ja sivistymätömästi.
Nyt kysynkin teiltä,jotka olette joskus tulleet torjutuksi,miten olette jaksaneet sen jälkeen? Kauanko suritte asiaa? Auttoivatko ystävien kanssa hengailu pääsemään yli?Miten saitte unohdettua ihastuksenne?Oletteko vihaisia ihastuksellenne,kun hän ei ollutkaan kiinnostunut?Pelkäättekö nähdä ihastustanne esim.kaupungilla,jos hän tunnistaa sinut ?
Kiitos jo etukäteen,olen nyt aika maassa,kun iso osa sydämestä on revitty.
Kai tässä pitäs jotenki jaksaa,ettei loma mene pilalle suremisesta.
Elämä pakkien saamisen jälkeen...
11
149
Vastaukset
- Zeisson
Haavat kyllä paranevat, mutta tuskaista ja vaikeaa aikaa voi ihan yksilöstä riippuen kestää viikoista kuukausiin. Asiaan liitty(y/i) pettymystä, pelkoa, vihaa, katkeruutta... ihan normaaleja tavallisia tunteita. Kannattaa rohkeasti miettiä ne lävitse ja kertoa jolle kulle, tai sitten vaikkapa kirjoittaa ylös itselleen jos ei tahdo puhua - ihan vaan tunteina sellaisenaan, mistä ne tulivat jne.
Ystävien kanssa oleminen voi helpottaa asiaa, jos siitä saa hieman muunlaista maailmankuvaa, toisia tunteita ja kontrastia oman torjutuksi tulemisen mittakaavaan; elämä jatkuu, iloja on vielä luvassa ja matka jatkuu. :)
Joskus voi kuitenkin tuntua, että haluaa vetäytyä hetkeksi syrjään ja olla itsekseen. Silloin kannattaa tehdä niin, mutta ei kannata jäädä liian pitkiksi ajoiksi asioita vetvomaan. Takaisin pinnalle taas hetken päästä.
Vanhoista kuvioista eteenpäin siirtymistä voi edesauttaa uusien kiinnostusten rohkea tutkiminen ja uusien ihmisten tapaaminen, vaikka hieman kauempaakin. Varovaisuutta kannattaa käyttää, mutta nuorena kokeilla vielä erilaisia asioita. Mitä ne sitten ovatkin: uusia harrastuksia, kavereiden kanssa reissuun jonnekin, jotain uutta, erikoista, jännittävää, ehkä kiellettyäkin... sehän riippuu ihan sinusta itsestäsi. Ota selville ja katso, mitä ympärilläsi tapahtuu tai on tapahtumassa. Kesä on tuloillaan, siellä täällä on festareita, juhlia, tapahtumia...- Liian aikaista...
Ei 13-vuotias pidä "ihastua" vielä sillä lailla. Nauttikaa kesästä. Ei seurustelupaneita vielä kannata ottaa. Olet lapsi ja et siis kypsä mihinkään muuhun. Elä lapsuutesi ja nuoruutesi aidosti.
- kukkahattutädit pois
Liian aikaista... kirjoitti:
Ei 13-vuotias pidä "ihastua" vielä sillä lailla. Nauttikaa kesästä. Ei seurustelupaneita vielä kannata ottaa. Olet lapsi ja et siis kypsä mihinkään muuhun. Elä lapsuutesi ja nuoruutesi aidosti.
Kukkahattutädit helvettiin täältä saatana vittu perkele!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- retteku
Sama juttu täällä, paitsi että lukiossa ollaan molemmat. Pidin puolivuotta tytön kanssa hauskaa silloin tällöin, käytii syömässä, keilaamassa ja elokuvissa. Sitte kun kysyin missä oikeen mennään, niin tyttö ilmoitti haluavansa olla vain kaveri.
Paska olo...- umad?
Friendzoned :D
- tuttu tunne
Oon myös 13 ja ihastunu yhtee poikaa jutellaa joka päivä faces ja se on tosi ihana mut mä sain selville et se tykkää yhestä toisesta. En oo varma valahteliks tää tyyppi mulle joka sen kerto mut uskon et se on totta :(( voimia sulle hei! aion kaikesta huolimatta kertoo sille tyypille joskus et tykkään siitä...
- weeeeeeeeeeeeeeeh.
Hän joka kaikessa ylhäisyydessään ilmoitti ylempänä, että 13-vuotias ei voisi vielä ihastua "sillä lailla" NIIN voisi hieman miettiä ja mennä itseensä, okei? Kuule meitä on moneksi, ei kaikki ole tehty yhdestä ja samasta tylsästä muotista. Itse ihastuin ensimmäisen kerran 9-vuotiaana 11-vuotiaaaseen poikaan ja ihastus kesti 7 vuotta. Kyse ei siis aikoinaan ollut mistään "leikistä". Ihan tosissani olin surullinen, kun jouduin myöntämään ettei siitä koskaan tulisi mitään. Aika epätoivoinen olin, hahaha.
17 kesäisenä rakastuin lukiokaveriini. Ja olen rakastunut edelleen. Aloittajalle voin vain sanoa, että lapsellista käytöstä sinua kaksi vuotta vanhemmalta pojalta! Törkeää, hän ei ansaitse sinua. Kliseisestä perus kuvasta poiketen sanon, että LUULTAVASTI löydät jonkun joka rakastaa sinua ehdoitta. Itsestään selvyys se ei ole, mutta hyvinkin mahdollista. Suosittelen miettimään pojan kusipäisyyttä - sitä miten tämä suhtautui ihastumiseesi. Lisään vielä, että vastaavia tilanteita tulee vielä pitkälle hamaan tulevaisuuteenkin, sä vain kasvat siinä sivussa ja opit sietämään tuskaa enemmän.
Kuten elämässä yleensä, niin asioilla on tapana järjestyä:). Suhun sattuu nyt, mutta aika tekee tehtävänsä. Kiitä onneasi, että tiedät pojan todellisen luonnon jo nyt, etkä vasta vuosien päästä. Tekstistäsi päätellen olet erittäin fiksu nuori nainen, ei sulla ole hätää.
Pakeista pääsee yli. Aina ja aina.
Kannattaa muuten näyttää itselleen, miten pärjää:-)
HAUSKAA KESÄÄ SULLE !!! - asdasd......
tää kyl masenti mua vaa lisää..........
oon kans ollu ihastunu 2 vuotta vanhempaan jo varmaan 3 kk mut en oo ikinä ees puhunu sille. on se aika jännää ku tuntuu jo et rakastaa jotain henkilöä vaikka ei ole edes puhunu sille. no jokatapaukses en tiiä mite mä alottaisin keskustelun..
mut mä oon kyl paljo suositumpi ku se mut en vaa pysty koska en kestä sitä jos saan pakit. jep tää kuulosti tosi säälittävältä mut murtuisin täysin jos se antais pakit, joten parempi varmaa vaa sit masentua vielä lisää ku en kehtaa kertoo sille mun tunteista, ainakaa tän sun tekstin lukemisen jälkee- :PPP15Fliccka
mul on iha sama tilanne:D::
- sfghtrerth
c'moon. varmaan te mietitte miten suosittuja ootte verrattuna ihastukseenne. miten alas voi vajota??? kelatkaa mielummin sitä millasia olette ihmisinä, koska ihmisinä te muita kiinnostatte.
- operaatioisku:D
no,kyllä päivät tuntuu helpommilta,kun on jotain tekemistä,esim.hoitelee lemmikkejä,katsoo telkkaa ja on kavereiden kanssa,mutta välillä huomaan taas ajattelevani häntä.yritän kovasti nyt muistaa,että vaikka hän on edelleen söpön näköinen,pitää muistaa,että hän ei ole minun arvoiseni ja luonne menee todella ulkonäön edelle.
Ja voimia myös heille,jotka kamppailevat samassa ongelmassa,niin ja hyvää kesää myös teillekkin.
Rakkaus satuttaa välillä,mutta kai sitä oppii kestämään aina paremmin,kun tulee kokemusta rakkaudesta,tai...siis...ihastumisesta ;)
tää operaatio loppuu TASAN TÄHÄN ja sitten kun vastaan tulee taas kiinnostava poika,niin haluan tutustua paremmin,kuin tähän.
ja haluan vielä sanoa,että en ole katkera tai vihainen tälle,joka torjui minut,mutta en myöskään halua häntä enää.
ja kiitos,kiva tietää etten ole ainoa,joka on maassa pakkien saamisesta.:))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652