Suomessa puhdasrotuisten koirien hinnat ovat täysin karanneet käsistä, kun ajatellaan,
että keskihinta pennulla liikkuu varmasti 1500 € paikkeella. Kalleimmillaan kääpiökoiranpennusta maksat reilut 2000 €. Mielestäni tästä on vuosien saatossa tullut aikamoinen bisnes.Kyllähän se varmaan harmittaa suomalaista koiran kasvattajaa, kun osa ostaa koiransa esim. virosta. Kuinka monella esim. normaali palkkaa ansaitsevalla on tähän mahdollisuus ja toinen kysymys kuuluu, kuinka moni on valmis maksamaan lemmikistä kyseisiä hintoja? Varsinkin, jos pennusta halutaan ns. kotikoira, eikä ole tarkoitus käydä näyttelyissä. Lähipiirissäni on sekä puhdasrotuisia suomalaisia koiria, että
virosta ostettuja koiria ilman rekisteritodistusta tai sen kera ja aivan samanlainen on terveydentila, kenellä mitäkin pientä huomauttamista terveydestä, kun yleensä puhutaan rotukoirista.Kaikilla puhdasrotuisilla ei edes pevisassa tarkistettavien sairauksien tulos vaikuta pentujen teettämiseen. Eikä sieltä virostakaan kenenkään tarvitse koiraa ostaa näkemättä, maalaisjärki käteen. Näin se vaan on, että te suomalaiset koirankasvattajat " älähdätte " turhaan , itsehän hinnoittelette pentunne ja rotujärjestö sekä kennelliitto hiljaa hyväksyy sen. Annetaan meidän jokaisen valita tarkoituksiimme pentu/koira siitä muita moittimatta ja pidetään tärkeimpänä tehtävänä saada koirastamme yhteiskuntakelpoinen eläin. Nauttikaamme koiristamme oli ne sitten mistä maasta tahansa ja oli nilläsitten rekisterikirjoja tai ei.
Rotukoiran hinta
34
3068
Vastaukset
- Pentutehdas....
kaiken maailman piskeillä tehdään rahaa. pentutehtaita omastakin takaa, mutta mikä pahinta näitä "sydänkäpysiä" tuodaan esim. Venäjältä.
Myyntirakeilla on ripulia, lonkkavikaa, sitäsiittoisuutta jne. Niitä myydään mukaan eläinlääkärin tarkastettuina, sirutettuina ja sitä rartaa. Moni on maksanut ja lentänyt retkuun. Ei rakkeja lisää. - Hinnat todellakin
PILVISSÄ ja korkealla.
Kun ajatellaan sitä, että markka-aikana normi koiranpentu maksoi 3000 markkaa ja nyt vähintään 1000 €.
Juu se on totta, että kaikki hinnat ovat nousseet, mutta vain koirien hinta on useimmissa tapauksissa yli kaksinkertaistuneet.- grhnnjskmdt
Kyllä sitä markka aikaankin ihan normaalit metsästyskoiratkin saattoi maksaa huomattavasti enemmän kuin tuon 3000. Meidän lähellä oli metsästäjällä pieni kenneli ja todella hyvin haukkuvia ja rodunomaisia harmaanorjanhirvikoiria. Kyllä ne pennut maksoi 5000-6000 markkaa ja koskaan ei yhtään pentua jäänyt käsiin.
Koirien kasvattaminen on jalostamista ja kyllä kunnon kasvattajalla on muitakin kuluja kuin koiran syöttäminen. Näytely matkat, vakuutukset, rokotukset, eläinlääkäri yms. Niihin uppoaa rahaa. Kasvattajalla on usein pennuille vakuutus joka kattaa pennut aina 12 vko ikään asti. Siis niin kauan, että uusi omistaja ehtii itse ottamaan vakuutuksen. Kunnon koiran ruoka voi maksaa 60 €/15 kiloa ja sitä menee valtavia määriä jos on kyseessä vaikka iso rotu ja suuri pentue.
- 18
Hyvänä puolena on, ettei monikaan hanki rotukoiraa hetken mielijohteesta, koska koiran saamiseksi on säästettävä. Tällöin ehtii tarkalleen miettiä asiaa ja itselle sopivaa rotuakin. Rotukoiraa ei käsittääkseni yhtä helpolla laiteta kiertoon kuin sekarotuinen koira. Turha nykypäivänä on enää edes mitään verrata markkaan, kaikki hinnat ovat nousseet huimasti.
Koirien hinnat taitavat alkaa 1000e? Omasta maksoin 900e ja mielestäni hyvä hinta rotukoirasta. Tietty jouduin säästämään muutaman kuukauden, mutta ei se haitannut yhtään.Todella outoa miten koirien hinnat pomppivat todella paljon. Esmes mäykyistä löytyy ( muistakin roduista varmaan) hirveitä hintaeroja. Kannattaa kuitenkin valita luotettava kasvattaja eikä vaan tuijottaa hintaa
- hinnat nousseet
Ulkomailla rotukoirat maksavat saman mitä Suomessakin. Valitettavasrti kaikki hinnat ovat nousseet. Eläinlääkärimaksutkin tuntuvat olevan nykyisin sama euroissa, mitä ennen markoissa.
- kateus vie ...
Pennun hintaan vaikuttaa samat asiat kuin muihinkin hintoihin:
- astutusmaksut
- rekisteröintimaksut (katso SKL:n sivuilta tämän vuoden maksut
- ruokintamaksut, jos pennut syötetään asianmukaisesti
- madotukset, terveystarkastukset ja pakolliset sirutusmaksut
- vanhempien tulokset (tulosten hankintaankin kuluu huomattavia määriä rahaa ja useimmat ostajat haluavat pennun vanhemmilta sekä näyttely että palveluskoirapuolella koepalkintoja
Suomessa kasvattajien kulut ovat huomattavasti suurempia ja myöskin hyvään laatuun satsataan enemmän kuin joissakin muissa maissa.
Lisäksi kun rotukoira tuodaan esim. virosta harvemmin saa sen rekisteröitynä Suomen kennelliittoon, maksut rekisteröinnistä jäävät ostajalle.
Myöskään valituskäytäntö tai korvauksien saaminen sitä tarvittaessa ei onnistu todennäköisesti muista maista tuotujen pentujen kohdalla.
Jokainenhan tietää että halpa ei aina ole hyvää eikä tarkoituksenmukaista mutta jos aletuotteita hankkii on varmaan valmis hyväksymään "valuvirheet" helpommin kuin täyden rahan koiran kohdalla.
Jokainen tekee valintansa omien arvojensa mukaan. Toisten valinnat taas ovat heidän henkilökohtaisia valintojaan.- köyhä edelleen :)
Niinpä.
Listaan voisi vielä lisätä
- nartun pevisa-tutkimusten kulut ja niiden rek.maksut kennelliitolle,
- narttukin syö kantoajan lopussa ja imetyksen aikana kolme kertaa enemmän kuin normaalisti.
- Ennen astutusta tehdään usein progesteronitestejä useampikin, koska astusmatkat ovat melkein aina pitkiä,
- astutuksen jälkeen narttu ultrataan, että tiedetään onko se kantava ja osataan elää sen mukaisesti.
- Usein narttu vielä röntgenkuvataan ennen synnytystä, että tiedän kuinka monta pentua on tulossa - ei tarvitse arvailla, joko kaikki ovat tulleet.
- Pentue useimmiten vakuutetaan ja nartulle otetaan vakuutus el.lääkärikulujen varalta.....
Yleensä tuntuu, että näillä valittajilla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka paljon rahaa on palanut siihen mennessä, kun pentu on heillä...siitä huolimatta että usealla on se kokemus, että hankintahinta on vasta alkusoitto sille, kuinka paljon rahaa tulee kulumaan.
Ennen kuin pentue on edes syntynyt rahaa on kulunut n. 2000 - 3000,- välillä.
Sen jälkeen alkavat kulut riippuvat paljon pentueen suuruudesta.
Mutta olisihan se kiva tietää, että paljonko sen pennun sitten pitäisi maksaa? Mikä on sopiva palkka siitä, että kasvattaja
- huolehtii kantavasta nartusta hyvin.
- Valvoo synnytyksen ja nukkuu pentujen kanssa ensimmäiset viikot, valvoen ettei narttu pääse makaamaan pentua alleen.
- Vaihtaa pentulaatikkoon (ai niin senkin tekeminen maksaa: eristeet lattiasta ja erillinen lämmitin..) puhtaat alustat monta kertaa päivässä.
- Kun pennut kasvavat siivoaa niiden jätökset monta, monta, monta kertaa ja tulee hyvin tutuksi luutun kanssa pestessään pentuhuonetta...
- Pitää pennut puhtaana, syömään opettaminen on sotkuista puuhaa...
- Opettaa ulkoilun alkeet
jne...jne... Jokainen jolla on ollut pentu, ymmärtää varmasti että työtä on paljon.
Tuntipalkoille tästä ei pääse - rakkaudesta rotuun ja koiraan tätä tehdään.
Mutta laittakaapa nyt jonkinlaista hintaa ja olisi myös mielenkiintoista nähdä, kuinka suuria tuloja ihmiset koirankasvatuksesta luulevat oikein jäävän - siis jos asiat hoidetaan hyvin. Pentutehtailu on sitten erikseen - siellähän asioita ei hoideta nimenomaan siksi, että se maksaa.
- 16
Ja alottaja ei oo sitäkään aatellu että jos pentueeseen syntyy montaki pentua (oman koirani pentueessa oli 8, oikeastaan 9 mutta yksi syntyi kuolleena). On siinä kasvattajalla paljon hommaa niin monessa pennussa ja paljon tulee niistä kuluja. Kennel on yritys, joten totta kai silläkin halutaan tehdä myös voittoa, mutta rahaa ei kuitenkaan saa ikinä olla pääsyy. Ja en koskaan oo ollu haka missään talousasioissa, mutta sen mäkin omalla maalaisjärjelläni ymmärrän että kysyntä lisää hintaa. Ja se on aivan luonnollista.
Ja mitä noihin "kateellisiin ihmisiin" tulee (kun mainitsit että jotkut on kateellisia jos oot koiras jostain Virosta hankkinu) niin nää ihmiset ei oo kateellisia vaan vihasia sulle, koska oot ollu tukemassa pentutehtailua. On tosi vastuutonta ostaa koira jostain sen takii et kun sai halvalla. Siitä koirasta on kuitenkin omistajalla vastuu ainakin 10, parhaassa tapauksessa jopa 15 vuotta, ja nää Viron tuonnit saattaa olla todella sairaita ja joutuuvat piikille aikasin tai sitten joutuvat elämään vaivojesa kanssa loppu elämäsä ja syömään lääkkeitä. Ihan vaan sen takia koska tää pentutehtailija ei yhtään ollu kiinnostunu mistään koirien terveydestä tai muustakaan vaan halus ainoostaan tahkota rahaa. Ja niin kauan ku näitä pimeitä pentuja ostetaan niitä myös tehtaillaan.
Mutta hei mikäs siinä, jos sua ei kiinnosta yhtään muu kun että kuhan saat pennun halvalla! Jos ei kiinnosta että se söpön pienen Viron tuonnin emä elää siellä Virossa jossain ahtaassa häkissä, joka on kusta ja paskaa täynnä ja koira ei oo sellasta päivää nähnykään etteikö se ois tiineenä ja koira on jo melkein loppuun palanut, niin siitä vaan kai hakee sieltä Virosta se koiras ja itke sitten ku se viedäänkin piikille liian aikaseen tai huomaat että söpöllä pennulla onki joku luonne vika, joka johtuu ihan siitä että kun se on tullu niin huonoista oloista. Esim. usein huomaa että noi pentutehtaan tulokset on tosi ärhäköitä varsinkin ruuastaan mikä johtuu ihan siitä että "kasvattaja" ei oo pitäny huolta siitä että kaikki sai ruokaa vaan se on ollu sellasta "nopeat syövät hitaat" meininkiä ja vaan aggressiivisella käytöksellä on saanu ruokaa, ja sitten uudessa kodissakin tapellaan ku luullaan että ruoka ei riitä, eikä sitä saa tarpeeks.- Jos yritys
niin sittenhän siitä toiminnasta pitäisi maksaa verotkin. Koiran kasvatushan on verovapaata toimintaa.
Ja tuo mitä selitetään pennutuksen kalleudesta. 6 pentuahan tuo ne kulut jo 5 kertaisina takaisin. - se siitä yrityksestä
Jos yritys kirjoitti:
niin sittenhän siitä toiminnasta pitäisi maksaa verotkin. Koiran kasvatushan on verovapaata toimintaa.
Ja tuo mitä selitetään pennutuksen kalleudesta. 6 pentuahan tuo ne kulut jo 5 kertaisina takaisin.Jos on yritystoimintaa, niin siitä maksetaankin vero. Pennusta sen huomaa siitä, että hinta sisältää alv:n.
Verottajakin ymmärtää, että tämä on harvoin yritys. Valitettavasti harrastustoiminnan kuluja ei saa vähentää verotuksessa - siksi verottaja ei yleensä HUOLI kenneleitä verotuksen piiriin. Jos huolisi, niin kulut voisi vähentää...ja kun niitä yleensä on enemmän kuin tuloja sillä voisi keventää muuta verotusta - mutta kun ei! Ei verottajakaan ole niin tyhmä (harmi)
Yleensä pentujen hinta pyörii n. 1000,- €:ssa, joten jos välittömiä kuluja ennen synnytystä on ne n. 2000-3000,- sitten nartun hankintahinta 1000,- ja hoito ja ruokintakulut kantoaikaan asti ja pentueen hoitokulut, rekisteröinti ja eläinlääkärikulut, niin ei siitä kyllä mitenkään tuota voittoa jää - harmi sekin :).
Ja ai niin - se narttu tekee muutamat pennut ja elää toistakymmentä vuotta. Vai ajattelitteko lopettaa sen, kun se ei enää "tuota"?
Metsästyskoirat lienevät usein pevisoiden ulkopuolella, mikä vähentää kasvatuskuluja ja jalostuskelvottomien yksilöiden määrää. Nekin pitää kasvattajan hoitaa. - 16
Jos yritys kirjoitti:
niin sittenhän siitä toiminnasta pitäisi maksaa verotkin. Koiran kasvatushan on verovapaata toimintaa.
Ja tuo mitä selitetään pennutuksen kalleudesta. 6 pentuahan tuo ne kulut jo 5 kertaisina takaisin.En nyt muista mistä luin, mutta jos kennelin tuotto meni yli jonkun rajan niin sitten joutuvat maksamaan veroa. Ja kyllä mä kennelin yritykseks lasken vaikkei valtio laskiskaan. Mulle yritys on sellanen että joku henkilö saa itse itsensä työllistettyä. Usein vaan toi pelkkä kennelin pito ei riitä tuloja tuomaan joten kennelin omistajien on käytävä töissä siinä sivussa. Ja meneehän siihen kennelin pitämiseen muutenki rahaa kun pitää ruokkia koirat, hoitaa lääkärikulut, sitten siihen koirien kanssa harrastaminen vielä päälle kuten jos joku nyt tykkää näyttelyissä käydä. Ihan turha on olettaa tai vaatia musta että koirien hintoja pitää alentaa. Kaikki koirat nyt ei kuitenkaan maksa yli 1000 euroo muutenkaan. Kannattaa kysellä monestakin eri kennelistä koiria ja jos vanhemmilla on jo paljon meriittejä kertyny ja ovat muotovalioita ja ties mitä niin ostaja voi olla varma että koira tuskin alta 1000 euron lähtee, mutta ei mistään näyttelysuvusta tarttekaan koiraa ottaa, jos ei ees rupee näyttelyitä koluamaan koiran kanssa. Jos sit haluaa näyttelykoiran, eikä meinaa olla varaa sitten voi aina säästää. Ei kaikkee tartte saaha aina just ja heti.
- Kokemus tämäkin
Kasvattajat kyllä ymmärtävät rahallisen voittonsa päälle. Itse olen ostamassa rotukoiraa pitkän linjan kasvattajalta ja käytös oli omituinen jo pentua valittaessa. Pentuja piti valita mm. kaksi, joista uskoakseni toisen saan? No asiat on tähän mennessä hoidettu lain mukaan. Haluan luovutushetkellä nähdä pitääkö kasvattaja kiinni sopimuksesta. Pidän huolen, että saan valitsemani, tai tapaamme viranomaisten luona selvittelemässä ostavan kuluttajan oikeuksia. Kennel on liiketoimintaa ja myös sitä sitoo ostavan kuluttajan oikeudet tuotteen suhteen. Tätä kasvattajan omituisuutta pohtiessani olen alkanut ymmärtämään miksi moni ostaa koiran ns. villisti. Odotus aikoja ei ole, ei turhia lupauksia esim. lapsiperheelle vaikea paikka roikkua kasvattajan venkoilun ajan ns. Löysässä hirressä ja selitellä viikkoja lapselle miksi.....
- ---
Löytyy niitä halvempiakin rotuja. Esimerkiksi joitain metsästysrodun pentuja saa jopa 500€ hintaan ja samat kulut niiden kasvattamisessa on.
- 16
Hinta riippuu myös rodusta. Työkoirat kuten metsästyskoirat ja rekikoirat on yleensä halvempia, koska niillä nyt ei oo niin hirveesti kysyntää. Jos on haluttu seurakoira niin varmasti on kallis. Mutta ei ne kaikki seurakoiratkaan maltaita maksa. On sellasia ns vähemmän haluttuja seurakoiria ja joita ei nyt kovin usein nää. Jos nyt ihan välttämättä haluaa sen chihun mistä saa varmasti maksaa ittesä kipeeks tänä päivänä niin ei kun siitä vaan sitten säästämään. Mites ois jos ite kasvattasitte jotain rotua minkä pennuista voisitte hyvinki pyytää jotain 1000euroo kun niin moni muukin kasvattaja pyytäs samaa hintaa koirasta niin jättäsittekö te tilaisuuden käyttämättä? Turha sanoo ettei ainakaan houkuttas yhtään pyytää niin paljoo koirasta rahaa. Moni ihminen kun on luonnostaan ahne. Musta on turha syytellä kasvattajaa, jos tekis mieli tehdä samoin ja myydä niitä pentuja melko kiskurihinnalla. Ihan turhaa sitten toisia moittia tästä, jos itelläki kävis ees mielessä sama temppu. Mutta kukin taaplaa omalla tavallaan.
- Nii eli myönnät
16 kirjoitti:
Hinta riippuu myös rodusta. Työkoirat kuten metsästyskoirat ja rekikoirat on yleensä halvempia, koska niillä nyt ei oo niin hirveesti kysyntää. Jos on haluttu seurakoira niin varmasti on kallis. Mutta ei ne kaikki seurakoiratkaan maltaita maksa. On sellasia ns vähemmän haluttuja seurakoiria ja joita ei nyt kovin usein nää. Jos nyt ihan välttämättä haluaa sen chihun mistä saa varmasti maksaa ittesä kipeeks tänä päivänä niin ei kun siitä vaan sitten säästämään. Mites ois jos ite kasvattasitte jotain rotua minkä pennuista voisitte hyvinki pyytää jotain 1000euroo kun niin moni muukin kasvattaja pyytäs samaa hintaa koirasta niin jättäsittekö te tilaisuuden käyttämättä? Turha sanoo ettei ainakaan houkuttas yhtään pyytää niin paljoo koirasta rahaa. Moni ihminen kun on luonnostaan ahne. Musta on turha syytellä kasvattajaa, jos tekis mieli tehdä samoin ja myydä niitä pentuja melko kiskurihinnalla. Ihan turhaa sitten toisia moittia tästä, jos itelläki kävis ees mielessä sama temppu. Mutta kukin taaplaa omalla tavallaan.
Korkea hinta on vain kasvattajan ahneutta.
- Pennun suojelua
16 kirjoitti:
Hinta riippuu myös rodusta. Työkoirat kuten metsästyskoirat ja rekikoirat on yleensä halvempia, koska niillä nyt ei oo niin hirveesti kysyntää. Jos on haluttu seurakoira niin varmasti on kallis. Mutta ei ne kaikki seurakoiratkaan maltaita maksa. On sellasia ns vähemmän haluttuja seurakoiria ja joita ei nyt kovin usein nää. Jos nyt ihan välttämättä haluaa sen chihun mistä saa varmasti maksaa ittesä kipeeks tänä päivänä niin ei kun siitä vaan sitten säästämään. Mites ois jos ite kasvattasitte jotain rotua minkä pennuista voisitte hyvinki pyytää jotain 1000euroo kun niin moni muukin kasvattaja pyytäs samaa hintaa koirasta niin jättäsittekö te tilaisuuden käyttämättä? Turha sanoo ettei ainakaan houkuttas yhtään pyytää niin paljoo koirasta rahaa. Moni ihminen kun on luonnostaan ahne. Musta on turha syytellä kasvattajaa, jos tekis mieli tehdä samoin ja myydä niitä pentuja melko kiskurihinnalla. Ihan turhaa sitten toisia moittia tästä, jos itelläki kävis ees mielessä sama temppu. Mutta kukin taaplaa omalla tavallaan.
Toisaalta, jos hintataso on n. 1000,-, niin laittaisitteko omat pentunne alennusmyyntiin? - sillä lailla ne menevät pahimmassa tapauksessa jobbareille, jotka myyvät ne edelleen voitolla. Ostajatkin osaavat valehdella ja puhua 10 hyvää ja kaunista hyvästä kodista, eikä se naamasta näy kuka aikoo myydä pennun edelleen.
- Joobax
Mitä tee märisette? Ei tonni koirasta paljoa ole :D Se on aikalailla keskihinta. Sakemanneja saa kuudella sadalla ja jostain huippupupesta loistavilla juurilla saa maksaa 1500-2000e, mut onpahan lähtökohdat kunnossa. Itse kannattaa katsoa, että sillä rahalla saa kunnon kotikasvatuksen pennulleen, asianmukaiset tarkastukset, madotukset, sirutukset, ruokinta, sosiaalistaminen jne. Hyvät kasvattajat pitävät yhteyttä koko koiran eliniän ja järjestävät pentutapaamisia, johon maksavat kouluttajat ihan itse ;)
Laskin juuri oman 2,5-vuotiaan rotusesseni hinnan ja siihen on uponnut jo 5000e. Riippuu mitä kaikkea siihen laskee... 10 000e voi laskea päälle, jos auto otetaan mukaan, jonka hommasin koiran takia. Missä tuntuu tonni? Ei yhtikäs missään ;D Kuten muut jo on sanonut, niin kaikki hinnat nousevat jatkuvasti. Näin ollen siis myös pentujen teettäminen maksaa kasvattajalle enemmän nykyään kuin ennen ja tällöin on vain luonnollista, että pennutkin maksavat enemmän. Nousihan kampaamoissa hinnat ihan hirvittävästi juuri, koska heillä nousi alv% huomattavasti..
Kun ihmiset märisevät siitä, että ei ole normipalkkaisella varaa, niin toteaisin että "köyhällä" ei ole varaa ostaa halpaa. Otapa paperiton pentu, etkä todella voi tietää mitä saat. Samoin ulkomailta hakiessa on aina iso riski. Itse maksan mielummin enemmän siitä, että saan: kasvattajan tuen ja avun, Suomessa rekisteröidyn ja sirutetun pennun, jonka vanhemmat on myös terveystutkittu, rauhallisen mielen siitä, että en ole varmasti tukenut pentutehtailua ja kasvattajan vastuulle siittä, jos pennussa onkin pahasti jotain vialla.
Koiran (tai muunkaan eläimen) ei mielestäni kuulu olla "tuote", jonka pystyy ostamaan vaikka joka palkkakuitista. Kuten jo mainittu on parempi, että pennun ostaja joutuu säästämään hetken ja näin ollen joutuu myös odottamaan pennun hankintaa ja harkitsemaan asiaa. Tämän ajan voi sitä paitsi käyttää hyödyksi ja tutustua kasvattajiin ja rotuun paremmin (sillä kyllä ihan laillisuuden rajoissakin toimivissa kasvattajissa on niitä epäilyttäviä yksilöitä ja on tietysti kivampi ottaa koira kasvattajalta jonka kanssa henkilökemiat pelaa niin voi olla tekemisissä tulevaisuudessakin)Ja sen unohdin vielä lisätä, että surullinen tosi asia nykypäivänä on se, että kukaan ei tee mitään ilmaiseksi. Eivät kasvattajatkaan lämpimikseen niitä koiria kasvata, joten tottakai nappaavat itselleen vielä palkkiota siihen päälle, ku ovat itse pennusta aiheutuneet kulut kattaneet.
- kokeiltu on
Hyppyraha urokselle esim. 50€, elävänä syntyneestä pennusta 120€. Plus astutusmatkakulut.
Sirutus n.25€ per pentu.
Eläinlääkärintodistus kunnanlääkäriltä 5 euroa per pentu käyntimaksu.
Matolääkkeet (esim. Canex tahna 24g:n putkilo riittää lääkitsemään 36 kiloa koiraa, maksaa n. 12 euroa) pari kolme kertaa ennen luovutusta.
Penturuoka (Jahti&Vahti reilu 30€/10kg)
Kyllä se niin on, että tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka maksaa.- Joobax
Lasketaan siihen ihmeessä myös ainakin neljä tuntia vuorokaudessa työaikaa x 8 viikkoa. Montako euroa jää tuntipalkaksi?
- Onkohan vaan...
No nämä olivat kyllä sekarotuisia pentuja sitten.
- kokeiltu on
Eihän niitä kenenkään ole pakko teettää, jos se on niin työlästä ja kamalaa.
- eikä rotukoiraakaan
Eikä kenenkään ole pakko ostaa kallista rotukoiraa, vaan voi ostaa uutta kotia etsivän koiran tai sekarotuisen pennun ehkä halvemmalla. Jokainen ostaa koiran, johon itsellä on varaa.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että koiran hinta (kalliskin) on vain pieni osa kustannuksia, joita koirasta. tulee. Jos pentujen vanhempia ei ole terveystutkittu, voi sen pentuun mennä enemmän rahaa kuin terveystutkittuje vanhempien pentuun, mutta mikäänhän ei ole koskaan varmaa näissä terveysasioissa. - äly hoi
Minä olen normaali työssä käyvä sinkkunainen ja itselläni on kolme 2000e koiraa, hyvin ne on saatu maksettua ja hoidettua. Kun ostin koirat maksoin asiantuntevasta linjallisesta kasvatustyöstä ja tarkasta tiedosta perimän suhteen, eli tiedän mitä rahoillani ostin ja olen erittäin tyytyväinen.
- Kristalliruusu
Juuri näin olen itsekin tehnyt!!! Tutkin koirien suvut tarkkaan ja ostin Venäjältä hyvät koirat, jotka lisäksi tuovat uutta verta suomenlinjoihin. Nartut käytetään näyttelyissä ja tarkastetaan asianmukaisesti. Urokset valitaan välttäen sukusiitosta ja muutenkin tarkkaan harkiten. Pentuja rodulleni syntyy keskimäärin 1-3 kpl. Se joka ei ole valmis maksamaan näiden narttujen pennuista pyytämääni hintaa, voi hankkia koiransa muualta. Heille osaan kyllä suositella halvempia pentuja.
- hauvastahaaveillut
Sinkkunaisella voipi olla eri aisia ostaa 2000e koiria,mutta mites me perheelliset jotka haluaisimme sen pienen lenkkikaverin ja sen joka olisi meille se oma pieni " vauveli" ja ystävä...kun tulot ei todellakaan mene edes lähellekkään tuota 2000 euroa/kk ja pitää silti raataa niskalimassa töissä ja maksaa elämiskulut ja lasten hoitopaikat...eli ylimääräistä ei kyllä kauheasti jää...mutta kova halu olisi saada se ystävä lenkille mukaan...minkä takia ne jotka kotona kasvattavat koiransa pennut niin miksi hekin sitten pyytävät siitä niin paljon?kun katselee ilmoituksia niin melkein itku tulee kun on niin kallista ja lapsetkin kovasti ovat meille halunneet omaa lemmikkiä ja itse olen haaveillut jo todella pitkään koirasta...mutta ei vain ole rahaa maksaa niin paljoa pennusta.... :( ihan surulliseksi tekee kamalat hinnat... :'(
- Kristalliruusu
Sitten varmaan kannattaa joko säästää kauemmin tai valita halvempi kuin 2000€ maksava rotu!!!
- sanni35
kuulehan, se 2000€ on vaan murto-osa siitä, mitä se koira tulee elinaikanaan kustantamaan, joten jos se ostohinta on jo ongelma, millä kuvittelet kattavasi koiran elämisen?
- en maksa liikaa
aijon ostaa pennun virosta, tiedän että sieltä saa myös hyviä pentuja
olen ostanut aijemmin ja nyt ostan jälleen
ihania, terveitä, hyvinvoivia ovat olleet
se on nyt vain niin, että en kertakaikkiaan suostu maksamaan suomessa
niin hurjia hintoja pennusta mitä täällä pyydetään - Niin....
Myös Virossa HYVÄSSÄ KENNELISSÄ rotukoiran paperillisista pennuista pyydettiin 900-1500e.
Että ei ne sielläkään ilmaiseksi lähde pennut uusiin koteihin jos on HYVÄ KENNELI kyseessä ja asiat kunnossa. - Harrastukset maksaa
Kertokaapa koiranomistajat näille "ei ole varaa" ihmisille paljonko koiran pito maksaa sen ensimmäisen ikävuoden aikana. Mielellään voi mainita rodun/koiran koon.
Meillä kultainennoutaja: hinta 1250,-. Ensimmäisen vuoden kulut suunnilleen saman verran. Sen jälkeen olen lopettanut laskemisen ;) - 2000pv vai vuodessa?
minulla on kolme koiraa joista ensimmäisestä (rotukoira) maksoin markka aikana 3800. Seuraava koirani on sekarotuinen josta maksoin 250€ ja kolmas puhdasrotuinen mutta ei rekisteröity: 200€.
kuinka tyhmä pitää olla sen, joka paasaa siitä että koiran ostohinta on vain murto-osa sen tuomista kustannuksista elinikänsä aikana? Tottahan tämä on, mutta ette tunnu ymmärtävän pienenpientä muttaa... jos koira maksaa 2000€ ja vielä tämän jälkeen se pitää madottaa/rokottaa/ruokkia... ostaa kaikenlaisia koiran tarvitsemia tavaroita ja välineitä jne. niin summahan ilmanmuuta kasvaa melkoisen suureksi jo koiran ensimmäisen elinvuoden aikana. Puhumattakaan, että se tulee mahdollisesti elämään vielä ainakin 10 vuotta! Jos maksatkin pennusta 2000euron sijaan vaikkapa 200€ niin rahaa on säästynyt jo 1800€ rokotuksiin, madotuksiin, koiran ruokaan yms. Ymmärrättekö? Itse olen työssäkäyvä, tienaan suht. hyvin mutta minulla on muutakin rahanmenoa kuin koirani. En pystyisi heittämään tuosta vain 2000€ koiranpentuun, mutta pystyn joka kuukausi sijoittamaan koiriini sen summan, mitä niiden ylläpito vaatii, se kun jää (onneksi) huomattavasti alle kahden tonnin... Jotenka älkää viitsikö olla typeriä ja ihmetelkö sitä, kuinka joku luulee pystyvänsä maksamaan koiran ylläpidon, jos ei pysty maksamaan "edes" 2000€ pennusta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3648223Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1592572- 76928
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60853- 25826
- 55823
- 64812
- 12810
- 46786
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss68713