Eräässä yläkoulussa
virkaintoiseks herkes
yks opettaja,
liekö vasta nimitetty,
sitä uutiset ei kerro,
mutt rehtori vallan.
Alkoi oppilaita ohjeistaa,
paimenkirjeen
vanhemmilleen heitti,
kun sitä keitti
opinahjonsa puolipukeisuus -
melkein alastonna
näyttäytyivät tytöt hellesäässä,
päivän muodin huipputyypit
päässä,
kehtasivatkin astua
poikien kanssa
samaan luokkaan.
Pojat jonossa seisoivat,
tekivät syystä kunniaa.
Pakarat näkyvät
ja kaikki on paljaana,
voihki tuo naisopettaja.
Voi monilla pojilla
olla paikat tukalat!
Ja mikä hauskinta,
tapahtui moinen
Nousiaisissa.
Siitä aatteen palon
joku aikaan saikin -
netissä kuin kulovalkea
alkoivat mielipiteet
puolesta ja
vastaan levitä.
Jo oli kansaa lauteilla.
Luokkajako vallannut
on jälleen Suomen maata.
Eihän aivan kaikki
sitä sentään hyväksyä saata?
Jo oisko viimein tasa-arvon aika?
Tai nyt vois taas
suosituimmaks jonkun
muunkin suunnan äänestää.
Jos tietty kanta voittais,
ei kiusais yhtä lasta
toisen alastomuus,
eikä lapsi toista lasta,
kun koulut valtais muoti uus,
kas siinä taika.
Yhdenvertaisina kulkis
lapset oppimassa koulutiellään,
kun kantaisivat niskassaan
he yhdenvertaisuuden uniformun.
Viimein valtaisi myös
kunnalliset koulut
valkokaulusaatelisto.
Kiristäisi tyttöjenkin
kaulaa kravatti.
Ois joka oppilaalla
yllään tumma pikkutakki,
jonka povitaskun koristaisi
jotain, mikä vallanpitäjien
juomingeista muistuttaa -
Vaakuna-pullo.
Jo koulun suojissa
maistuisivat oppivuoden
lopettajaisjuhlat,
eikä nuorisoa
ajaisi kukaan pois,
ois paikalla valmiina
vanhemmat ja
tarvittava ensiapu.
Kestävää
kaksivärikangasta ois
myöskin vekkihame
yllään kaikilla,
eikä sen väreistä vois
tehdä johtopäätöksiä
valtasuhteista tai klaaneista.
Ois yhtenäistä nuori kansa.
Sais helmojen alle
kurkistaa myös
neidot nuoret,
kun nuorukaiset salskeat
sinivalkoisissa
polyesterkilteissään
kukin vuorollansa
harppoisi ylös portaita
taas ohi tyttöjen,
peräänsä vilkuilevien.
Siihen näkymään
on tämä yhteiskunnallinen
tarina parasta lopettaa.
Tai satu,
sillä vain sen pituinen oli se.
Ja se poikasten kiltti.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012060315662206_uu.shtml
YLLÄPIDOLLISIA ONGELMIA?
Mariko Vaara
0
83
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455030Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481189Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101119- 131093
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27733