Filosofia ja runous*

Filosofia ja runous ovat elämäni tärkeimmät asiat tyttäreni jälkeen.
En ole kiinnostunut Sokrateen tai Platonin ym. edesmenneiden filosofien elämistä vaan halua kehitellä omaa filosofiaani. Mitä järkeä on tietää esim. koska ja kuinka Sokrates eli ja kuoli. Mitä sillä tiedolla teemme. Monet tunnetut, voisi sanoa että KAIKKI tämän päivän filosofit jauhavat vain samoja vanhoja asioita. Eivät keksi itse mitään uutta. Filosofia on valitettavasti menettänyt merkityksenä, mikä on harmi.
621201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Ketään sellaista joka olisi kiinnostunut ihan oikeasti keskustelemaan filosofiaan ja runouteen liittyvistä asioista.

Äänestä
  • Esa Saarisen muistan älykkönä jo vuosikymmenten takaa. En ehkä ole koskaan kuitenkaan kuulunut hänen "ihailijoihinsa" ja vasta viime vuosina hänen ajtuksensa ovat alkaneet avautua.

    "Oppiminen edellyttää optimismia.
    Se oppii, joka uskoo että on ideaa oppia."

    Uskon, että pieni lapsi on oppimisen ihanne, utelias, ennakkoluuloton - miksi ikääntyessämme tai jo kouluun mennessämme menetimme tuon lapsenomaisuuden?

    Äänestä

olla vihannes vaikka hän olisi ylittänyt viisikymmentä. Ei ole pakko istuskella keikkastuolissa vain sukkaa kutomassa, siinä voi miettiä elämään liittyviä asioita jos keinutuolin omistaa.

Äänestä
  • saa olla omia mielipiteitä ja pitääkin olla.

    Äänestä

  • Miss runoilija kirjoitti:

    saa olla omia mielipiteitä ja pitääkin olla.

    jos teitä kiinnostaa. Olen nyt lähettänyt häärunokokoelmani kustantajalle ja jännään koska se tulee bumerangina takaisin.

    Äänestä

  • Miss runoilija kirjoitti:

    jos teitä kiinnostaa. Olen nyt lähettänyt häärunokokoelmani kustantajalle ja jännään koska se tulee bumerangina takaisin.

    Kirjoitin tuon epigrammin "Kosto" ennenkuin avasin tätä. Toivon kaikkea hyvää kirjallesi ja yleensä kirjoittamisellesi eritoten runojen muodossa.

    Rakastavaiset taiteen valossa/Maija Suova/WSOY 1947 (23.1.1947)

    toimittaja kertoo alkusanoissaan:

    "Rakastavaiset" on kuin onkin rakastumisen tulos. Tai oikeastaan seuraus kestäväksi muodostuneesta rakkaudesta. Ja lisäksi sen aiheuttamasta pettymyksestä.
    . . . .
    Rakastavaisten suunnittelija rohkenee toivoa, että sen sivuilta kuvastuva rakastavaisten onni ja tuska tuottaisivat kirjan katselijalle yhtä suuren myötäelämisen ilon ja järkytyksen kuin ne työn aikana ovat hänelle itselleen tuottaneet.

    Helsingissä tammikuun 23. pnä 1947
    Maija Suova
    - - -

    Toivoisin saavani aikanaan Miss Runoilijalta tekijän kappaleen omistuskirjoituksin.

    Äänestä

  • Hätkähdin kun nyt vasta luin Miss Runottaren avauksen, jossa hän säälii filosofisen ajattelun
    näivettyvän ja kuolevan. Toivon todella, että ajatus olisi väärä ja käytän tässä moneen kertaan lausumaani mielikirjailijani Mark Twainin sanaa:
    - Tiedot kuolemastani ovat suuresti liioiteltuja.

    Laitan tähän erään linkin, josta asiaan vihkiytymättömätkin voisivat saada hieman filosofian alkeistietoja - ehkä syvällisempääkin. Emme aina tule ajatelleeksi edes sitä ajattelemmeko lainkaan - itse:
    http://tkk.joensuu.fi/avoin/globaali/filosofia.html

    Äänestä

Tammerfesteille katsomaan Jonne Aaronia vaikka tyyppi ei erityisemmin kiehdokkaan. Rasmus on miljoona kertaa parempi.

Äänestä

Räppi on tosi kivaa kuunneltavaa, varsinkin ulkomainen. Pikku G, joka on helluntalainen, ei todellakaan kiinnosta. Olis pysynyt vain omissa piireissään jollottamassa.

Äänestä

Mitä se minulle kuuluu kuka missäkin lahkossa vaikuttaa. Itse ole ateisti mutta antaa kaikkien kukkien vaan kukkia, eikö niin.

Äänestä

Ajatteleminen, varsinkin järkevä sellainen, ei vahingoita ketään, päinvastoin.

Äänestä

Filosofia.

Ajattelen, olen ihminen
mut miksi sitten väärin niin monesti teen.
Miksi typeryyksiin, valheiden verkkoon meen.
Miksi en voisi elää kun perhonen,
huolista vapaana sini taivaalla liidellen.

Äänestä
  • Jos voisin, toimisin toisin.
    Mut sukulaisuus mua estää
    vaikka en tahdo raivoani kestää.
    Ovat kaltoin mua kohdelleet muutamat häissä,
    joten en millään tahdo pysyä raameissani näissä.

    Äänestä

  • Miss runoilija kirjoitti:

    Jos voisin, toimisin toisin.
    Mut sukulaisuus mua estää
    vaikka en tahdo raivoani kestää.
    Ovat kaltoin mua kohdelleet muutamat häissä,
    joten en millään tahdo pysyä raameissani näissä.

    Miksi juot, miksi tuhlaat aikaa,
    etkö huomaa elämisen taikaa.
    Miksi elämäsi ainutlaatuisen tuhoat,
    ryyppäät ryyppäät,ja elämääsi sitten uhoat.

    Äänestä

  • Miss runoilija kirjoitti:

    Miksi juot, miksi tuhlaat aikaa,
    etkö huomaa elämisen taikaa.
    Miksi elämäsi ainutlaatuisen tuhoat,
    ryyppäät ryyppäät,ja elämääsi sitten uhoat.

    On monella ihmisellä mahdollisuus kukoistaa,
    elämästään nauttia, iloissaan taivaltaa.
    Mut mitä tekevätkään polot useat nuo
    päivät päästään elämäänsä tuhoaa ja juo.

    Äänestä

  • Miss runoilija kirjoitti:

    On monella ihmisellä mahdollisuus kukoistaa,
    elämästään nauttia, iloissaan taivaltaa.
    Mut mitä tekevätkään polot useat nuo
    päivät päästään elämäänsä tuhoaa ja juo.

    Rakkaus.

    Mitä tekevät rakastuneet
    hullaantuneet hupsut.
    Liitävät perhosten lailla
    eivätkä edes kosketa jalallaan maata.
    Eivät huomaa lätäkköä eivät kuivunutta kuraa
    kalliota vankkaa.
    kyllä rakastuminen on todella rankkaa.

    Äänestä

  • Miss runoilija kirjoitti:

    Rakkaus.

    Mitä tekevät rakastuneet
    hullaantuneet hupsut.
    Liitävät perhosten lailla
    eivätkä edes kosketa jalallaan maata.
    Eivät huomaa lätäkköä eivät kuivunutta kuraa
    kalliota vankkaa.
    kyllä rakastuminen on todella rankkaa.

    Minä.

    Minä olen runoilija, olen filosofi ehkä ainoa
    päällä maan.
    Usein kiitosta runoistani saan.
    Mä tiedän että elämä on vain kerran
    siksi itsestäni, tein hallitsevan herran.
    *
    On mulla paljon ajatuksia suuria
    mutta usein kohtaan korkeata muuria.
    Mä tiedän että olen oikeassa, mut minkäs teet,
    kun puolestani ovat jotkut toisin päättäneet.

    Jos olisin.

    Jos olisin aamu sua syleilisin aamuauringolla.
    Jos ilta, kietoisin pehmeään hämärän huopaan
    lämpimään leutoon.
    Jos yö, keinuttaisin uneen ihanaan.
    Jos päivä, ravitsisin ilolla huumorilla.. onnella oikealla.

    Äänestä

enää puoli tuntia. Sitten on lähdettävä sillä olen kirjaston koneella.
Palaan taas maanantaina runoilemaan. Hyvää viikonloppua teille kaikille.

Äänestä

Mistäähän Miss Runoilija ikäänkuin aavisti, että KaidePuu tarttuu syöttiin ja jää koukkuun.
Filosofia kun on kiintoisimpia laukaaiheitani ollut aina. Paraikaa ammennan joitain ajatuksia Esa Saarisen - Kirsti Longan "Muodonmuutos"
Avauksia henkiseen kasvuun. Huomaan "plarailleeni" sitä vuosien aikana hyvinkin ahkeraan.
Se vapauttaa ainakin minut ja antaa paljon innostavia ajatuksia. Kurinalaisuudesta minulla on paljon oppimista, sillä toimin varsinkin palstalla kovin "impulsiivisesti" hetken mielijohteesta kuten nämäkin vastaukset.
Kummallista, että oppimisen ensimmäisiä edellytyksiä on rakkaus, elävä tieto, toisen kunnioitus ja omaehtoisuus.

Äänestä
  • että palstalla on ihmisiä jotka ymmärtävät filosofiaa ja ajattelevat omilla aivoillaan.
    Esa oli mainio varsinkin nuorena radikaalina, silloin hän sanoi mitä halusi.
    Ehkäpä vuodet ovat tehneet hänellekin tepposensa,mies on kummasti rauhoittunut.
    Mukava tyyppi kaiken kaikkiaan eikä yhtään diiva, kun kirjoittelee tällaisen miss runoilijankin kanssa. Muodonmuutos on sinällään ihan mielenkiintoinen kirja.

    Äänestä

  • Miss runoilija kirjoitti:

    että palstalla on ihmisiä jotka ymmärtävät filosofiaa ja ajattelevat omilla aivoillaan.
    Esa oli mainio varsinkin nuorena radikaalina, silloin hän sanoi mitä halusi.
    Ehkäpä vuodet ovat tehneet hänellekin tepposensa,mies on kummasti rauhoittunut.
    Mukava tyyppi kaiken kaikkiaan eikä yhtään diiva, kun kirjoittelee tällaisen miss runoilijankin kanssa. Muodonmuutos on sinällään ihan mielenkiintoinen kirja.

    ihmeessä kirjoittelet runojasi tällaiselle palstalle ruodittavaksi?
    Lähetä vaikka Nicehouseen, Aukea net:iin tai jonnekin muualle jossa saat arvostusta runoillesi.
    On monta muutakin "kunnon" palstaa jossa runosi tulevat oikeuksiinsa muitten asiantuntijoiden seurassa.

    Ei tuosta hajupoka § kaidepuusta ole minkään arvostelijaksi.
    Kohta on hyökkäyksineen niskassasi, nyt sattuu vain olemaan hänellä hieman rauhallisempi aika.

    Äänestä

  • MEKE kirjoitti:

    Mitä vielä, miellyttävän vastaanoton olen palstalla saanut. Minusta meidän miss Runottaremme on ainakin yhtä viehkeä kuin tämä kuvan "kaunotar".
    Asiattoman arvostelijan ei tarvitse osata itse mitään, riittää kun on vain
    - hiukan kateelinen.

    Äänestä

  • KaidePuu kirjoitti:

    http://www.trekearth.com/gallery/Europe/Denmark/photo60028.htm

    Eikö ole sinustakin lumoavan kaunis Nainen - hurmaava yksilö !

    Äänestä

  • MEKE kirjoitti:

    ihmeessä kirjoittelet runojasi tällaiselle palstalle ruodittavaksi?
    Lähetä vaikka Nicehouseen, Aukea net:iin tai jonnekin muualle jossa saat arvostusta runoillesi.
    On monta muutakin "kunnon" palstaa jossa runosi tulevat oikeuksiinsa muitten asiantuntijoiden seurassa.

    Ei tuosta hajupoka § kaidepuusta ole minkään arvostelijaksi.
    Kohta on hyökkäyksineen niskassasi, nyt sattuu vain olemaan hänellä hieman rauhallisempi aika.

    Siin on kaksi hörhöä jotka ei välitä eikä ymmärrä kumpikaan puhumastaan asiasta yhtään mitään puhuu kuin palstan uskovaiset välittämättä toisten mielipiteistä joita tosin kukaan ei viitsi enää edes laittaa yhtään mitään,rauha noiden sielulle.

    Äänestä

  • MEKE kirjoitti:

    ihmeessä kirjoittelet runojasi tällaiselle palstalle ruodittavaksi?
    Lähetä vaikka Nicehouseen, Aukea net:iin tai jonnekin muualle jossa saat arvostusta runoillesi.
    On monta muutakin "kunnon" palstaa jossa runosi tulevat oikeuksiinsa muitten asiantuntijoiden seurassa.

    Ei tuosta hajupoka § kaidepuusta ole minkään arvostelijaksi.
    Kohta on hyökkäyksineen niskassasi, nyt sattuu vain olemaan hänellä hieman rauhallisempi aika.

    noissa runoissa kyllä kehumista paljon ole. Ehkä toi seitsemäs menettelee, ja arvostella saa kuka haluaa, jos joku kerran juttunsa tänne laittaa.

    Äänestä

  • kriitikko kirjoitti:

    noissa runoissa kyllä kehumista paljon ole. Ehkä toi seitsemäs menettelee, ja arvostella saa kuka haluaa, jos joku kerran juttunsa tänne laittaa.

    Kun kriitikko arvostelee jotain niin hän myöskin esittää perusteluja kritiikilleen ja vertailee mahdollisesti johonkin ennen esitettyyn.
    Kriitikolla täytyy olla asiasta, jota arvostelee erinomaiset tiedot ja taidot itsellään.
    Saanen epäillä kykyjäsi.

    Äänestä

  • kriitikko kirjoitti:

    Kun kriitikko arvostelee jotain niin hän myöskin esittää perusteluja kritiikilleen ja vertailee mahdollisesti johonkin ennen esitettyyn.
    Kriitikolla täytyy olla asiasta, jota arvostelee erinomaiset tiedot ja taidot itsellään.
    Saanen epäillä kykyjäsi.

    tämä on keskustelupalsta tavallisille ihmisille, jokainen saa sanoa mielipiteensä jos joku tänne lurituksensa tuo ja siksi toisekseen ne on makuasioitakin aika lailla. Ei olla Hesarissa arvostelemassa, sori.

    Äänestä

  • alkuper. kriitikko kirjoitti:

    tämä on keskustelupalsta tavallisille ihmisille, jokainen saa sanoa mielipiteensä jos joku tänne lurituksensa tuo ja siksi toisekseen ne on makuasioitakin aika lailla. Ei olla Hesarissa arvostelemassa, sori.

    siis noilla ei ole muuta kuin joku helvetin moinen päteä,kuuluu sarjaan lahjattomat taiteilijat.

    Äänestä

Itselleni on muinaisesta roomalaisesta kirjallisuudesta tulleet varsinkin mestari Martialiksen epigrammi läheisiksi.http://www2.pirkkala.fi/kirjasto/arkisto/uutuudet3700.htm

Uskaltaisinko laittaa tähän erään, jok saattaa kuvastaa vaikkapa meidän suhdettamme.
Kumman suuhun laittaisin ?

- - -
EHDOTUS

Sä runojasi lausut ääni pumpuleissa.
Miks oikeastaan teet sä niin ?
Sill oishan viisaampaa, jos pumpulit
sais korvihinsa kuulijas.

/Mestari Martialis

Äänestä
  • KOSTO

    Theododus, sä vaikka pyytämällä pyydät
    lahjaks uutta kirjastani,
    en rohkene mä antaa, pelkään pelkäämällä
    vastalahjaas, omaa kirjaasi.

    /Martialis
    - - -
    Olisin iloinen Miss Runoilijan kommenteista - toki muutkin kommentoimaan ja kertomaan.

    Äänestä

  • Usein pienet sattumukset saattavat olla kimmokkeena johonkin asiaan ja herättää kiinnostuksen. Nuorena opiskelija 17 v.
    olin Hesassa jossain nuorisotilaisuudessa, jossa sen ajan tavan mukaan järjestettiin tietokilpailu.
    Voittopalkinnoksi sain japanilaisen runokirjan, jossa oli haiku- ja tankarunoutta. Kiinnostuksella luin noita lyhyitä muinoin hyvin suosittuja alkuaan jumalille ja keisarin ylistykseksi kirjoitettuja runoja.
    Tämä muoto on ollut pitkään jopa unohduksissa, mutta nyt on myös meillä alettu näistä kiinnostua.
    Laitan linkin, jossa voitte tutustua tähän kultturin alueeseen ja vaikkapa kirjoittaa omia runojanne tietokoneohjelman avustamana.

    http://teppo.tv/haikueditori/historia.html

    Äänestä

  • KaidePuu kirjoitti:

    KOSTO

    Theododus, sä vaikka pyytämällä pyydät
    lahjaks uutta kirjastani,
    en rohkene mä antaa, pelkään pelkäämällä
    vastalahjaas, omaa kirjaasi.

    /Martialis
    - - -
    Olisin iloinen Miss Runoilijan kommenteista - toki muutkin kommentoimaan ja kertomaan.

    Ei kyllä oikein mennyt minuun tuo runo mutta annetaan kaikkien kukkien kukkia, kyllä maailmaan runoja mahtuu.

    Äänestä

Taivaan mittakaava on nuoren Sanna Karlströmin runoteos. Rohkenen jopa vanhana paappana sanoa, että ihan sydän lämpenee kun joku voi todella kirjoittaa näin kypsää tekstiä ja vielä nuori Nainen. Tuossa runokilpailussa, jossa hänet palkittiin oli myös toinenkin mielenkiintoinen runoilija ja näytelmäkirjailija - nainen hänkin.
Ilo huomata joittenkin hehittyvän kukoistukseen, kun on saanut seurata aivan "taimesta" saakka.
Kun vielä tuntee vanhemmat niin jää miettimään tuolla toisaalla keskusteltavaa aihetta onnesta.

http://www2.helsinginsanomat.fi/extrat/kulttuuri/kirjallisuuspalkinto04/2004_karlstrom.html

Äänestä

olen taas täällä. Olen ilokseni saanut runoilleni arvostelua viikonlopun aikana.
On hienoa että kritiikkiä puoleen ja toiseen tulee se antaa kannustusta. Negatiivinen arvostelu pistää miettimään missä vika. Oikein hyvä, kiitos.

Äänestä
  • päivän aikana tehdä jonkun pikarunon.
    En mielelläni kirjoita tänne mitään niistä valmiista runokokoelmistani koska olen ajatellut lähettää niistä muutamia kustantajalle, yksi on jo matkalla.

    Äänestä

on pakko mennä taas asioille. Ehkä kuitenkin jossain vaiheessa vielä tänään palaan kirjoittelemaan kanssanne.

Äänestä

mkä kohteliaisuus olisi/on kaikkein miellyttävin minkä kanssaihminen voi saada. Millaisesta kohteliaisuudesta itse tulisit hyvälle tuulelle.
Kiitos.

Äänestä
  • olla toisillemme täälläkin kohteliaita. Kokeillaan ja kilpaillaan siitä kuka/mikä nimimerkki osaa olla kaikkein kohteliain.
    Olisi mielenkiintoista tietää löytyykö maastamme ja erityisesti meidän ikäluokastamme kohteliaita toiset huomioonottavia henkilöitä.

    Äänestä

  • miss runoilija kirjoitti:

    olla toisillemme täälläkin kohteliaita. Kokeillaan ja kilpaillaan siitä kuka/mikä nimimerkki osaa olla kaikkein kohteliain.
    Olisi mielenkiintoista tietää löytyykö maastamme ja erityisesti meidän ikäluokastamme kohteliaita toiset huomioonottavia henkilöitä.

    Kokeillaan vaan kohteliaisuutta, mikä on ehkä myöskin toisen kuuntelemista, eikä koko aika itse äänessä oloa.

    kuuluu asiaan.
    Eihän mitään keskustelua voi syntyä, jos jokainen puheenvuoro heti alussa tyrmätään sanomalla, että olet typerys, tai jotain vastaavaa.

    Aitous on aina arvossaan.
    Jäljittelijät jälkijunassa.
    Kun olemme keskustelupalstalla
    ja täällä on keskusteluketjuja erilaisista asioista niin ainakin itse koen hyväksi, että voitaisiin päästä asiassa syvemmälle kuorien pintaa ja kenties joskus löytää lopulta sen villakoiran ytimen.

    Täällä on aivan riittämiin "tekemällä tehtyä kohteliaisuutta".
    Keskustelukulttuurin jopa väittelyn mestareita löytyy antiikista meidän opiksemme.
    Asiallisessa väittelyssä en häpeä joutuessani tappiolle, sillä tiedän saaneeni uutta tietoa ja olen kiitollinen sille "valaisijalle."

    Äänestä

  • Kohtelias kirjoitti:

    kuuluu asiaan.
    Eihän mitään keskustelua voi syntyä, jos jokainen puheenvuoro heti alussa tyrmätään sanomalla, että olet typerys, tai jotain vastaavaa.

    Kukahan tai ketkä käyttävät juuri noita ja vastaavia ilmaisuja palstalla.
    Tutkin joskus asiaa ja hämmästyn kun ainakin suhteellisesti kirjoittelussanio monet muut nikit käyttävät huomattavasti runsaammin näitä ja tiettyä nikkiä vastaan. Heille se suopdaan ja kansa yhtyy tähän parjaukseen.
    Näin on ollut on ja näyttää tulevaisuudessa olevan. "Kohtelias" nikki voisi tutkiskellla joutessaan omia kirjoituksiaan ja huomata olevansa itse hyvin epäkohtelias.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Aitous on aina arvossaan.
    Jäljittelijät jälkijunassa.
    Kun olemme keskustelupalstalla
    ja täällä on keskusteluketjuja erilaisista asioista niin ainakin itse koen hyväksi, että voitaisiin päästä asiassa syvemmälle kuorien pintaa ja kenties joskus löytää lopulta sen villakoiran ytimen.

    Täällä on aivan riittämiin "tekemällä tehtyä kohteliaisuutta".
    Keskustelukulttuurin jopa väittelyn mestareita löytyy antiikista meidän opiksemme.
    Asiallisessa väittelyssä en häpeä joutuessani tappiolle, sillä tiedän saaneeni uutta tietoa ja olen kiitollinen sille "valaisijalle."

    Tuossa puhuttiin kohteliaisuudesta ja muistakin asioista. Merkillistä, että vikoilussa huomaamme toisten ereet ja omatkin kenties usein toisten tekeminä.
    Epigrammeja lueksin, toivon Miss Runoilijankin saavan näistä jotain kuten minä ja muut.
    Epigrammi/Raittiusmies
    Minusta tuntuu, että sinulle ja muille soisin kirjoittaa erään mestari Martialiksen epigrammin, se parivuosituhatta vanhana sopinee edelleen.

    RAITTIUSMIES
    Sun, Paulus viinisi parhaat on.
    Huhu silti on päässyt irralleen;
    neljä vaimoas myrkyn sai viinissä.
    Se valhetta on.
    Minä tiedän sen -
    ei, kiitos en huoli nyt viinistäs !

    /Martialis

    Äänestä

  • Vähän hiljaisempi kirjoitti:

    Kokeillaan vaan kohteliaisuutta, mikä on ehkä myöskin toisen kuuntelemista, eikä koko aika itse äänessä oloa.

    muiden puhua mutta viestejä on tullut kovin vähän.
    Sanon tässä nyt oman kohteliaisuuteni.
    Täällä, tällä palstalla on mielestäni erittäin fiksua porukkaa, sen olen todennut. Nyt tiedän että viiskymppisissäkin on älykästä ja asiantuntevaa väkeä. Te olette rehellisiä jopa runojeni arvosteluissakin, kaikki pitää sanoa, niin negatiiviset kuin positiivisetkin asiat. Olette loistavia ihmisiä ja on ilo kirjoitella tänne. Hurraa kaikki viiskymppset molemmin puolin.
    Terv. Miss runoilija

    Uskon, vaikkakaan en jumalaan, niin sen että meidän sukupolvi, me 53 ja siinä main syntyneet olemme erittäin mukavaa ja älykästä porukkaa.

    Äänestä

  • Miss runoilija kirjoitti:

    Uskon, vaikkakaan en jumalaan, niin sen että meidän sukupolvi, me 53 ja siinä main syntyneet olemme erittäin mukavaa ja älykästä porukkaa.

    meistä viiskymppisistä jos inspraatiota ilmenee tämän päivän aikana.

    Äänestä

  • Kohtelias kirjoitti:

    kuuluu asiaan.
    Eihän mitään keskustelua voi syntyä, jos jokainen puheenvuoro heti alussa tyrmätään sanomalla, että olet typerys, tai jotain vastaavaa.

    aina pitäisi kuunnella mitä muilla on sanottavanaan.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Aitous on aina arvossaan.
    Jäljittelijät jälkijunassa.
    Kun olemme keskustelupalstalla
    ja täällä on keskusteluketjuja erilaisista asioista niin ainakin itse koen hyväksi, että voitaisiin päästä asiassa syvemmälle kuorien pintaa ja kenties joskus löytää lopulta sen villakoiran ytimen.

    Täällä on aivan riittämiin "tekemällä tehtyä kohteliaisuutta".
    Keskustelukulttuurin jopa väittelyn mestareita löytyy antiikista meidän opiksemme.
    Asiallisessa väittelyssä en häpeä joutuessani tappiolle, sillä tiedän saaneeni uutta tietoa ja olen kiitollinen sille "valaisijalle."

    asiaa puhut sinäkin. Minä myöskin kestän kritiikkiä itseäni kohtaan jos se on aiheellista.

    Äänestä

  • Miss runoilija kirjoitti:

    meistä viiskymppisistä jos inspraatiota ilmenee tämän päivän aikana.

    ME viiskymppiset.

    Me olemme vailla vertaa me ikinuoret,
    ei meitä paina rupsahtaneetkaan kuoret.
    Omaamme älyä viisautta suurta jaloa,
    tunnemme ihanaa elämän paloa.

    Äänestä

  • Miss runoilija kirjoitti:

    ME viiskymppiset.

    Me olemme vailla vertaa me ikinuoret,
    ei meitä paina rupsahtaneetkaan kuoret.
    Omaamme älyä viisautta suurta jaloa,
    tunnemme ihanaa elämän paloa.

    Hyvä ikä meillä.

    On hyvä ikä meillä
    mites on nuoremmilla teillä.
    Me osataan jo melkein kaikki jutut,
    on monet asiat tän ikäiselle tutut.

    Äänestä

hullaannuttavan runon(pikarunon) viiskymppisistä.

Äänestä

Älä nuku.

Elä nuku viiskymppinen viellä
sillä sun askeleesi ovat keveät maailman tiellä.
Älä nuku, vaan iloisesti kulje matkaa,
että voit vielä sata vuotiaanakin taivaltasi jatkaa.

Äänestä

Mä oon mun kanssa.

Mä oon ja elän mun kanssa tätä elämää,
yritän joikaista vastaantulijaa ymmärtää.
En kuitenkaan aina onnistu ihminen kun olen ma
mut yritys on hyvä taidetaan joskus palkita.

Äänestä

viiskyt yks. Tuli täyteen viimesunnuntaina mut kait kuitenkin voin täällä viiskymppisen joukossa palloilla.

Äänestä
  • pidän itseäni edelleen kolmevitosena enkä aina muista että viiskymppinen on jo ylitetty. Pitäiskö nyt sitten tehdä runo viisykkösistä.

    Äänestä

  • Miss runoilija kirjoitti:

    pidän itseäni edelleen kolmevitosena enkä aina muista että viiskymppinen on jo ylitetty. Pitäiskö nyt sitten tehdä runo viisykkösistä.

    Viiskytyx vuotta tuli täyteen mulla
    ja annoin vuosien vapaasti tulla.
    Kolkyviis mä olen silti aina
    kun ei läskit eikä ikä paina.

    Äänestä

siis fiksuja ja tosi mukavia kun olette äärettömän rehellisiä. Kiitos siitä*

Äänestä
  • ja palaan runojeni kera kenties huomenna.

    Äänestä

riitelemisestä... Minusta se on kauheata ja erityisen rasittavaa. Olen nyt joutunut sellaiseen eräiden taholta ja yritän parhaani mukaan sitä lopettaa. sanoin tituuden eräille jota eivät sitä sulattaneet. Totuus on siis kielletty asia tässä yhteiskunnassa, sen tiedän.

Äänestä
  • Totudella ei ole yösijaa.
    Totuus ajetaan yhdeksästä kylästä.

    Kansainvälisiä sanontoja, jälkimmäinen lienee afrikkalaista alkuperää.Miksi pitää hymistellä tai haukkua, eikö riitä kun mieleipiteet vain soljuen menevät toinen toisensa lomassa.
    Miksi pitää kaiken aikaa miettiä; pidetäänkö minusta ja kuinka paljon ja sitten yrittää vain mielistellä. Aitoutta, rehelisyyttä arvostan. Siksi toivon itsellenikin edes joskus asiallista kritiikkiä kun on tarpeen - eikö elämä ole meillä siksi että eläisimme sitä itse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MIss runoilija kirjoitti:

Filosofia ja runous ovat elämäni tärkeimmät asiat tyttäreni jälkeen.
En ole kiinnostunut Sokrateen tai Platonin ym. edesmenneiden filosofien elämistä vaan halua kehitellä omaa filosofiaani. Mitä järkeä on tietää esim. koska ja kuinka Sokrates eli ja kuoli. Mitä sillä tiedolla teemme. Monet tunnetut, voisi sanoa että KAIKKI tämän päivän filosofit jauhavat vain samoja vanhoja asioita. Eivät keksi itse mitään uutta. Filosofia on valitettavasti menettänyt merkityksenä, mikä on harmi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu