hei, kyselisin tässä että pääseekö baareihin, yöklubeihin yms. mokortilla? ikää sies tietty olisi se tasan 18v silloin. kuvakin mokortissa on vielä oman pärstän näkönen. luin kyllä muilta keskustelu palstoilta, että kyllä pääsee tosin yhdessä jotkut olivat eri mieltä. mutta kaikki olivat joltain 2009 vuodelta tai alle, ettei nyt vaan ole tullut mitään muutoksia? kertokaa, etten nolaa itteäni kavereiden kanssa kun eivät päästäisikään sisään :(
Baariin mopokortilla?
Kysynpä vaan
63213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
en tiedä mut luulisi että pääsee koska siinä kuitenkin kai tulee ilmi että millon oot syntynyt?
Tietenkin pääsee. Sehän on ajokortti, jossa sulla on M-merkintä. Ajokortti ON kuvallinen henkilöllisyystodistus, eli Suomessa kelpaa. Ulkomailla se saatetaan tietenkin hylätä, koska ajokorteissa ei ole englanninkielisiä merkintöjä.
Itsellänikin nykyinen ajokortti aina kelvannut ihan no problemo. Tosin kohta menee uusiksi kun saan B-kortin kouraan :)
Lain mukaan ajokortti EI ole virallinen henkilöllisyystodistus. Mutta kyllä se riittää henkilöllisyydentodistiseen vaikka ei lain mukaan henkilöllisyystodistus olekaan
okei, kiitos vastauksista :)
näin vähän aattelin. alotan vasta nyt ajokoulun kesälomalla kun on aikaa.
Kyllähän sillä pääsee jossei naama oo hirviästi muuttunu. Periaatteessa näyttäs lapselta siinä kuvassa.
ite oon päässy passilla jonka kuva on otettu ku olin 12 :D ja nyt sit tietty B-ajokortilla