Ja yhtäkkiä metsä on musta
valo pakeni kaikkien oksien välistä
tumman maan, kivien alle.
Pimeys laskeutui,
puut puhuivat pelkoa.
Tuuli nostatti vihansa.
Risuiset oksat taivoittelivat minua
piirsivät kasvoilleni säikähdyksen,
enkä koskaan aiemmin ollut pelännyt niin,
tuntenut olevani yksin
valo pakeni kaikkien oksien välistä
tumman maan, kivien alle.
Pimeys laskeutui,
puut puhuivat pelkoa.
Tuuli nostatti vihansa.
Risuiset oksat taivoittelivat minua
piirsivät kasvoilleni säikähdyksen,
enkä koskaan aiemmin ollut pelännyt niin,
tuntenut olevani yksin
Vastaukset 5
Vanhimmat
Missä tässä oli rakkausruno kyseessä ?
Kysymysmerkki on tainnut tulla väärälle palstalle tarinoimaan.
No ehkäpä kirjoittaja on kokenut rakkauden ja se on nyt ohi ja siitä sitten kyseinen runo jossa tuntee ensimmäistä kertaa pelkäävänsä ja olevansa yksin ?
Tuo kaksois kysymysmerkkin takana ei ole sama henkilö, kuin sillä toisella palstalla.
Kyllä tämä minun mielestäni on mitä täydellisin rakkausruno, kuuluuhan rakkauteen muuta kuin halailua ja suukottelua ja muuta. Kyllä siinä väri kasvoilta pakenee kun rakastuu. Kun tutustuu toiseen, vasta huomaa olevansakin yksin. Voihan toinen maailma olla kaukanakin saati käden ulottuvilla, että kieltä voi käyttää moneen kuten on tunteitakin.