ja koko ajan vannotaan, että minä uskallan naamakkain sanoa suorat sanat?
Miksi Karjalassa puhutaan töykeästi ja haastetaan riitaa
21
134
Vastaukset
- meeriamanda
Meneeköhän sulla nyt murrealueet sekaisin...johan tuolla alempana joku pohjalaisista samaa valitti?
Olen puoliksi molempia, eikä ole ollut vaikeuksia milloinkaan kasvokkain asioita hoitaa, kiperiäkin. Sellainen seläntakana jupiseminen on minun mielestäni raukkamaisinta. Asioita voi hoitaa/sanoa monin tavoin. Sinäkö se oot? Näin monen vuoden jälkeen, muistatko mua...
Tuohan se on Karjalaistyttöjen perusmantra.
Mitä minä olen heistä oppinut, niin ällön suloisia ovat he kaikki.
Jokunen tuntuu kireemmältä, mutta näyttelevät hekin vain.
Keski-Suomi on työläämpää aluetta, joteskin vähemmän suukottelevaa porukkaa ovat he. Hämäläisetkin keskittyvät vain manse-rokkiin.
H.- koettu on
Onhan tota ympäri Suomea
halveksuntaa ja raivoa täynnä oleva ääni kailottaa käpälät nyrkissä, totisesti kyllä oot aasi, täysi paska, ym. ja sitten ilmeisen helpottuneena sanoo ympärillä oleville:
siitäpähän sai, eihän sen kanssa voi edes keskustella.
Asianomainen harvoin edes tietää miksi.
Saamarinmoinen kusetus vai ylimielinen vallankäyttö?
Etupäässä kohdistuu vajaiksi luokitelluihin ihmisiin tai lapsiin."koettu on"
Kuulostaa kyllä Keski-Suomalaiselta ajatusmaailmalta.
Ei Karjalaiselta.
Ehkä raivon ei kannata antaa vaeltaa, vaan kannattaa se kohdentaa oikein.
Muuten, on hyvä että jaksat ottaa kantaa, ilman mielipiteitä katselisimme vain Pääskysten pesää.
H.- O - O
Olisikohan "koettu on"illa peiliin katsomisen paikka? Jos kaikkialle kohtaa vain negatiivisesti itseensä suhtautuvia, kamalia ihmisiä, kyseessä saattaa olla oma asennevirhe. - Tai provokirjoitus. ;D
- Rintamakark. poika.
Uutisissa tuli, että Suomi suunnittelee hyökkäystä Venäjälle.
Mutta niinhän on aina ollut. Muistan armeijossa ollessa, vihol-
linen tuli aina idästä. Aina ammuttiin ryssää. Mitä muuten teh-
täisiin, jos vihollinen tulisikin lännestä? Taas varmaan karkuun
mentäisiin. Se olisi niin suuri yllätys."Rintamakark. poika."
Haminassa 1971, me hyökkäsimme aina itään, ja se oli meille ihan luonnollista. Rintamamiesten lapsia kun olimme.
Nykyään kahlaavat varusmiehemme rantamudissa, koska totuutta ei saa paljastaa.
Nauravat enemmän Vaasan rannikolla, mudassa kahlatessaan.
Kuten ennen, kansamme asevelvollisten kestokyky joudutaan vetämään äärimmilleen, meitä kun on niin vähän.
Ja mudasta kahlataan taas karkuun.
Toivottavasti Ruotsi muistaa yhteisen historiamme ja on meille armollinen.
H.- Aivopesuokkupaatio
hunksz kirjoitti:
"Rintamakark. poika."
Haminassa 1971, me hyökkäsimme aina itään, ja se oli meille ihan luonnollista. Rintamamiesten lapsia kun olimme.
Nykyään kahlaavat varusmiehemme rantamudissa, koska totuutta ei saa paljastaa.
Nauravat enemmän Vaasan rannikolla, mudassa kahlatessaan.
Kuten ennen, kansamme asevelvollisten kestokyky joudutaan vetämään äärimmilleen, meitä kun on niin vähän.
Ja mudasta kahlataan taas karkuun.
Toivottavasti Ruotsi muistaa yhteisen historiamme ja on meille armollinen.
H.Murrrrr... me tullaan ja vallataan Suomi. Eikä siihen ees tarvita aseita.
Mitä Ruotti eellä, sitä Suomi perässä... :)
Tai mitä USA edellä, sitä Ruotsi perässä ja niin edelleen. - Mitäs juttua
hunksz kirjoitti:
"Rintamakark. poika."
Haminassa 1971, me hyökkäsimme aina itään, ja se oli meille ihan luonnollista. Rintamamiesten lapsia kun olimme.
Nykyään kahlaavat varusmiehemme rantamudissa, koska totuutta ei saa paljastaa.
Nauravat enemmän Vaasan rannikolla, mudassa kahlatessaan.
Kuten ennen, kansamme asevelvollisten kestokyky joudutaan vetämään äärimmilleen, meitä kun on niin vähän.
Ja mudasta kahlataan taas karkuun.
Toivottavasti Ruotsi muistaa yhteisen historiamme ja on meille armollinen.
H.Hunksi nyt kertoo
Karjalaisia lupsakoimpia ihmisiä saat hakea etkä taija löytää. Käy pirruuttasi vaikka Nurmeksessa. Varaudu kohtaat ainutlaatuista heimoa. Heikki Turunen taitaa karjalaisen huumorin.
- !!!
Kaakonkulman kateuden voittaa vain Kuusamon kiusaus.
!!! kirjoitti:
Kaakonkulman kateuden voittaa vain Kuusamon kiusaus.
Menikö sinulta nyt ilmansuunta syteen, minä kirjoitin Nurmeksesta ja karjalaisista haastelin?
- Onko Nurmes
Karjalaa ?
- Koska niin olen
asian oppinut. Otsikkohan puhuu karjalaisista, tosi heitä on nyt täällä muuallakin pilvin pimein.
- ei kuulu meille
Karjala on jäänyt Venäjän puolelle, antaa heidän puhua mitä vain!
- Karjalaa
onhan Karjalaa sekä kaakonkulmalla että Kuusamossa, Itä-Suomi yleensäkin.
- Savossa on niin
itseriittoista porukkaa, piällysmiehiä ja -naisia. Hyö eivät anna muille mahollisuuttakkaa. Ja itseironia on heillä olematonta, mieluillaan itsekehhuu. Hyö pikkaavat karjalaisii melellää.
- pohjolainen
Pahimpia ovat pohojalaaset, siinä vasta leuhkaa väkeä se on tietty asia. Puhuvatkin niin leveesti, mä oon meiltä ja muut on meirän krunnista!
Sama mentaliteetti on pitkin Pohjanlahden rantaa alaspäin tullessa. - Kateellisen puhetta
pohjolainen kirjoitti:
Pahimpia ovat pohojalaaset, siinä vasta leuhkaa väkeä se on tietty asia. Puhuvatkin niin leveesti, mä oon meiltä ja muut on meirän krunnista!
Sama mentaliteetti on pitkin Pohjanlahden rantaa alaspäin tullessa.Soon kuule niin et : Moon meiltä ja muut on meirän krannista!
Voi, voi...On heillä ehkä varaa olla leuhkoja, he pärjäävät omillaan.
Pohjoseen auttaa sossu huomattavasti isoin summin. - !!!
Kateellisen puhetta kirjoitti:
Soon kuule niin et : Moon meiltä ja muut on meirän krannista!
Voi, voi...On heillä ehkä varaa olla leuhkoja, he pärjäävät omillaan.
Pohjoseen auttaa sossu huomattavasti isoin summin.Samoin itään!
- Kuldakäkönen kukkuu
Eikös se oikea Karjala jäänyt rajan taakse, meillä on vaan itä-suomalaisia nykyisin. Karjalaisten käytöksestä siellä Venäjän puolella en tiedä yhtikäs mitään enkä venäjää puhu, tuskin sinäkään.
Mitä tulee meidän itä-suomalaisten käytökseen, asia on yhtä selvä kuin meressä on kaloja eli erilaisia olemme käytökseltämme kukin yksilö. Heimot ovat nykyisin niin sekoittuneita ja ihmiset sitä myötä, että kaikille yhteisiä heimopiirteitä tuskin onkaan siten kuin joskus, jolloin matkustaminen, ristiin- jan poikkiavioituminen sun muut liitot eivät olleet jokapäiväisiä. Ehkä joitakin yhteisiä heimopiirteitä on korkeitaan jäljellä jossakin Lapin perukoilla vanhojen kolttien joukossa.
Töykeitä ja tylyjä riittä kyllä jokaisen heimoon ja joukkoon. Ja riidanhaastajiakin, kuten huomaamme mm. tästä keskustelupalstasta, mehän emme edusta vain yhtä plaatua suomalaisia. Mutta elämässä kannattaa luovia eikä jäädä märehtimään menneitä. Hymyä huuleen, olet sinäkin varmasti ollut töykeä ja riidanhaastaja joskus - ainakin jonkun mielestä. Kuten me kaikki, jos ihan rehellisiä ollaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668