Kuulkaas koiranomistajat. miten lähestyn nelijalkaista ystävää?

rapsutirapsuti

Tykkään koirista kamalankovanhirvittävästi. Tahtoisin kovasti rapsutella suunnilleen jokaista vastaantulevaa, mutta..

Tykkäättekö, että tuntematon tulee juttusille? Etenkin jos se tuntematon on nainen ja lähestyy teitä näin (miten minulle opetettiin 80-luvulla kun olin pikkutyttö):

Yleensä kehasen koiraa nätiksi/hienoksi (kun en muuten edes lähestyisi), sitten kysyn, että saako rapsuttaa. Sitten vasta huomioin koiran. Tässä kohtaa tiedustelen haukun nimeä ja rotua (jos en tiedä tai näyttää seropilta). Kun otan kontaktia koiraan -- kumarrun, en kyykisty ja annan ensiksi haistaa kämmenselkää. Sitten vasta laskeudun koiran tasolle raaputtelemaan ja raaputan yleensä kaulasta/niskasta korvan kohdalta. Jos koira hyppii/käyttäytyy muuten mielestäni huonosti, työnnän sen pois ja sanon terävän "ei" ja lopetan raaputuksen.

Eivät omistajat yleensä ole kieltäneet rapsuttamasta tai katsoneet pahasti kun olen noin toiminut, mutta mietin vaan että mikä olisi semmoinen oikea lähestymistapa näin nykyaikana?

Niin ja loukkaannutteko, jos sanon "se" eikä "hän" -- kun se tuntuu vähän tyhmältä?

En koskaan lähesty koiraa, joka vaikuttaa vetävän omistajaansa perässään tai murisee ohikulkijoille.

Jos teillä on semmoinen medioissa ärmättinä rotuna tunnettu (tappelu, suojelu, vahti) koira, niin mitä veikkaisitte, uskaltaisiko niitä lähestyä? Näin todella söpön amerikanbitbullterrierin, jota olisin niin tahtonut raaputtaa..

Paijaamisiin..

13

383

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koira on se

      Hanki oma koira hellittäväksi, niin loppuu tarve rapsutella tuntemattomia koiria! ;)

      Itse en erityisesti pidä, jos koiriani halutaan rapsutella lenkillä. Jos olemme pysähdyksissä jossian, niin toki silloin saa tulla rapsuttelemaan. Lupa kannattaa aina kuitenkin kysyä. Mielestäni kannattaa mennä heti kyykkyn eikä ollenkaan kumartua koiran päälle, ja antaa siinä vaiheessa koiran ensin haistella kättä. Käsi ojennetaan koiraa kohti altapäin, ei koskaan ylhäältä.

      Koira on se. Ihminen on hän. Mutta minulle on ihan sama, miten kukin haluaa koiraa kutsua!

      • rapsutirapsuti

        Kiitos vastauksesta.

        Olen allerginen koirille, siksi pitää muiden koiria rapsutella -- ja kipittää sitten pesemään kädet.

        Korjaan käytöstäni kyykkyä kohtaan, se vaikuttaakin paremmalta idealta.


    • tätimoonika38

      Ihan hyvin sinä toimit. :) Mutta älä kumarru koiraa kohti mene mieluummin kyykkyyn ja hieman sivuittain niin koira ei koe sinua uhkaavana.

      Amerikanpittbulterrierit yleensä on ihmisystävällisiä mutta toisten koirien kanssa ei tule nniin hyvin toimeen varsinkaan samaa sukupuolta olevien. :)

      Minun koiraani saa aina tulla moikkaamaan ja varsinkin noin sinun tyylilläsi. :) Inhoan jos rynnitään luo ja pahin oli naapuri joka tunki pikkuvauvansa suoraan koirani nenän eteen käytävässä ja kun sanoin että on kiire viedä koira pissille niin närkästyi. Että on se nyt kumma.. ei uskoisi että jotkut ei ymmärrä kuinka uhkaavaa on laitta lapsi koiran naaman eteen..ei kässää ja toinen mitä en tuossa kässäännyt että jos sanoo että on kiire niin pitäisi kunnioittaa toisen tilannetta..

      • rapsutirapsuti

        Kiitos vastauksesta.

        Vai että ihmisystävällisiä.. No, ehkä ensi kerralla uskaltaudun jo kysymään saako rapsutella. :)


    • hanki oma elämä

      Voi mä en kestä

    • :D

      Mikäs siinä :) ei mua haittaa :D Ja toi poikaki vaan tykkää. Kannattaa kumartua koiran tasolle ja koirista on kohteliasta jos ei tuijota silmiin koska koirien kielessä se tarkottaa että haastaa riitaa. Kannattaa räpytellä silmiään tai sitten ei kato koiraa suoraan silmiin. Ja rinnasta pitäs rapsuttaa, eikä heti laittaa käsi pään päälle. Oma koira ainaki on vähän epävarma jos joku tulee sitä päästä suoraan silittämään, mutta ei se murise tai tee mitään.

      • rapsutirapsuti

        Tätä rinnasta rapsutusta en olekaan vielä kuullut. Ehkä kokeilen sitä seuraavaan raaputettavaan :)

        Mutta en tosiaan päästä silitä mitään koiraa, enemmän tosiaan tuolta niska/kaulaosiolta.


      • rtyuiop
        rapsutirapsuti kirjoitti:

        Tätä rinnasta rapsutusta en olekaan vielä kuullut. Ehkä kokeilen sitä seuraavaan raaputettavaan :)

        Mutta en tosiaan päästä silitä mitään koiraa, enemmän tosiaan tuolta niska/kaulaosiolta.

        Rinnasta ja kyljistä rauhallisesti silittäminen on rauhoittavaa, ei pelottavaa ja alistavaa koiralle.

        Rapsutus saattaa tietyissä tilanteissa olla koiralle epämiellyttävää. Taputtaminen on ehdottomasti kielletty.

        Kysy ehottomasti lupa, toimit mielstäni hyvin, kunhan et kumarru päälle. "Ei" karjaisusta en pidä. Vain ja ainoastaan minä komennan koiriani, jos tarpeen.

        Moni voi treenata jotain koiransa kanssa, sitä ei aina ohikulkija huomaa. Jos siis omistaja ei pysähdy tai ota katsekontaktia, niin älä jää tuijottamaan, kyllä hän sinut huomaa, mutta aika ja tilanne ei ole sopiva.


    • hyvin osaat jo :)

      Kaikkein eniten kuulee (ainakin täälläpäin) käytettävän muotoa "Onko tämä/nämä mitä rotua?" eli 'se' on ihan hyvä.

      Kaiken A ja O on se että muistaa aina kysyä saako tulla rapsuttamaan ennen kuin lähestyy. :)

    • Joobax

      Koiraa saa kutsua miten hyvänsä mun puolesta. En usko, että koira loukkaantuu mistään ;D Olen käyttänyt paljonkin ohikulkijoita hyväkseni, aikuisia ja lapsia, koiran totuttamisessa, kiitos siitä kaikille apureille.

      Kuten edelläkin on mainittu, niin päälle kumartuminen on huono ja se saa koiran varuilleen. Mieluummin seistä pystyssä tai hiukan sivuttain ja antaa koiran lähestyä. Oma koira on sellainen, että puskee kylkensä ihmisen reisiin kiinni ja tunkee jalkojen väliin, eli sen kanssa ei ole mitään tutustumisongelmia, kun tykkää äärettömästi kaikista :)

      Jos koira on pidättyväinen, kannattaa mennä kyykkyyn. Jos se on silminnähden innoissaan, kannattaa pysyä seisomassa, koska kyykystä sitten kaatuu herkemmin ;) Eli hiukan pelisilmää rakentamaan.

      Kumartuminen on huono siinäkin mielessä, että jotkut koirat hyppii, etenkin pennut. Kumartuminen saa ne innostumaan tulemaan naamaa kohti ja siinä voi sattua vahinko, jos osuu nenään, huuleen tms. (On meinannut huuli mennä joskus halki, kun koira on hypännyt.) Eli mieluummin pää pystyssä.

      Jos koira on kovin innokas, sille ei kannata leperrellä kimakalla äänellä, mistä se innostuu entisestään ja alkaa ehkä jopa hyppiä. Käytä siis aina mieluummin neutraalia tai rauhallista ääntä. Innokkaille koirille pitkiä ja rauhallisia rapsutuksia. Nopeatemponen rahnutus saa ne jälleen innostumaan entisestään. Rauhallista koiraa voi rapsuttaa miten tahansa, kun rauhallinen kerran on ;) Pennut ovat yleensä innokkaita rodusta riippumatta. Jos et halua innostaa koiraa riehumaan, toimi rauhallisesti. Eipä muuta :)

    • Kyllä meillä saa koiria tervehtimään tulla,jos koirat on avoimia.Jos olisi pidättyväinen koira,niin en antaisi.Eli lähtökohta pitää olla se,että koiran pitää pitää vieraitten silityksistä.

      Hyvä tapa on siis kysyä,saako silittää tai tervehtiä :)
      Varmoja koiria voi silitellä vähän miten vain.Ei ole moksiskaan.Jos vähän epävarmempi,niin hyvä antaa ensin haistella kättä,suht suorana,eikä katsoa suoraan koiraan,vaan vähän ohi.Kun näkee,että koira on ihan rento,niin sitten vasta kumartua,muttei niinkään "päälle".Alas koiran tasollekkin voi mennä,mutta jotkut koirat voi olla siitä epävarmoja kylläkin.
      Epävarmat koirat ei välttämättä pidä myöskään päälaen koskettelusta,niskan,eikä selän.Eli paras leuan alta ja rinta,ja siitä kyljet.
      Varma koira ei ole moksiskaan pienistä etikettivirheistä :D

      Itse en pitäisi siitä,että koiriani työnnetään pois,tai kiellettäisiin.Se on minun tehtäväni hoitaa.Eli vieraitten huomio saa olla vain positiivistä.

      Ja rodut on noita "ärmättejä" :D. Kyllä niitäkin siis uskaltaa,mutta aina pitää tarkistaa ensin omistajilta.Kaikki koirat ei pidä vieraitten koskettelusta,rodusta riippumatta.

    • tipsupinseri

      eipä minua kyllä haittaa jos joku haluaa koiraani silitellä. useasti ihmiset pysäyttävät, kun ovat kiinnostuneet koiran rodusta, on niin erikoisen näköinen. tyttö tykkää kun saa huomiota, joten mikäs siinä. jos osaa käyttäytyä koirien seurassa eikä ole liian raju pienelle koiralleni niin siinäpä silitelköön. :)

    • Sirupiru

      Ei mua ainakaan haittaisi, jos joku kysyisi, saako mun koiraa silittää. Koira muutenkin tykkää niin paljon kaikista ihmisistä, että menisi itsekin tekemään tuttavuutta jokaisen vastaantulijan kanssa jos en estäisi.

      Munkaan mielestä kumartuminen ei ehkä ole se paras vaihtoehto, koska koira voi ottaa sen uhkaavana eleenä. Silittäessä kyykistyminen onkin parempi, mutta itse en ehkä kuitenkaan heti kyykistyisi vieraan koiran eteen, ainakaan jos se on isohko, koska koira voi hypätä, tulla naamalle, kaataa tai olla muuten arvaamaton. Voit vaikka kohteliaasti kysyä omistajalta, että hyppiikö koira. Itse pysyisin ensin seisaallani ja antaisin koiran nuuskia itseäni ja tervehtisin sitä ja sitten jos vaikuttaa rauhalliselta ja uteliaalta niin kyykistyisin silittämään.
      Ei mielestäni kannata komentaa vieraan koiraa, vaikka se käyttäytyisikin huonosti, koska omistaja saattaa tykätä huonoa. Vetäydy mieluummin itse tilanteesta.
      Minusta olisi vähän kummaa, jos kutsuisit koiraani 'häneksi'. :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe