Meillä on nuori, villi, urosberni, 11 kk. Pentukurssi käyty puolivuotiaana, arkitoko käyty ja loppukoe suoritettu hyvin arvosanoin (ka. 9). Nyt olemme vesipelastuskoulussa. Poika on päivät kotona eteistilassa, kun olemme molemmat mieheni kanssa työssä. Se ei tee pahoja, eikä ole kiljunut yksinnoloa koskaan. Vanha bernimamma (eli melk. 11 v.) "opetti" puoli vuotta poikaa tavoille, ennen kuin nukkui pois. Poika tottelee käskyjä melko hyvin. Se on hyvin valpas (ilmoittaa öiset kulkijat) ja vilkas ja toimelias kaveri, intoa riittää kovasti. Lapsenlasteni kanssa on totutettu myös lapsiin, 3 v., 4 v. 6 v. ja vauvakin. Lapset opetettu olemaan koiran kanssa (juoksematta) ja neuvottu, miten toimia kun riiviö tulee hammastelemaan, eli antaa lelu koiralle ja sanoa EI PURE, ellei auta, niin kirsusta vääntö. Tepsi ihan hyvin. Me olimme aiuisina koko ajan "väijyssä". Meleko raskasta, mutta kannatti! Kaikki on siis hienosti. Joskus kyllä väsyttää sen liika energia. Eli kun tulemme kotiin työstä, niin ekax se hyppii kuin kenguru meitä vasten. Tämän pois kitkeminen parhaillaan menossa. Melko hyvin jo nyt mennyt tässä vaiheessa. Samoin, tulipa kuka vaan meille, pojasta on aivan ihanaa, kun tulee ihmisiä. Se on hyvin avoin ja ystävällinen kaikille, myös vieraille uroskoirillekkin (pentukoirat saa kävellä sen vatsan päällä ja ukkeli kellii selällään hänen omalla reviirillä). Lisäksi se varastelee sukkia (kaivaa kengistä) ja vaatteita hyvin usein juuri silloin, kun olemme tulleet työstä. Antaa kyllä heti pois, kun käskemme. Ei siis ole niiden päältä yhtään vihainen. Koko ajan on vaatimassa jotain, eikun viereen vaan jalan päälle istumaan ja tassulla läpsimään ja pitää rapsuttaa. Ei voi lukea päivän postia edes rauhassa kiikussa, kiipeää päälle ja vaatii huomiota, sohvassa ei puhettakaan selällään lehden luvusta. Tulee eteen istumaan ja tassua antaa. Selän kääntö auttaa (joskus). Ellei huomaa, alkaa kovasti haukkua. Laitamme sen ulos (aidattu takapiha) rauhottumaan tai on pakko just sillon lähteä lenkille sen kanssa, kun vaatii ja vaatii....Olemme siis sen kanssa KOKO VAPAA-AIKAMME. Kauppareissuillakin kulkee mukana, emme siis jätä sitä pitkän työpäivän päätteeksi iltaisin koskaan yksin. Vielä yrittää katsoa paikkaansa laumassa, normaalia murkkuikää siis. Ei se yrittää kampata miestäni ja hyppii ja yrittää kiskoa hihnasta. Ennen yritti hammastaa käsiä hulluna. Rauhottunu on kyllä huomattavasti.
Johtajuusasia on kyllä kunnossa, ja sen kyllä huomaa, mutta joskus tulee "riivö olotila" ja yrittää. Minua ei niinkään, vaan miestäni. Hän on ollut hellempi luontoinen koiran kanssa. Eikä hänellä olekkaan koirakokemusta juuri nimeksikään. Sen takia juuri mieheni veti pentukoulun ja osan tokoa ja nyt vepessä. Kyllä se rasittaa, kun ei meinaa rauhottua millään iltaisin. Koirakavereina on bernityttö (melko usien näemme) ja naapurin rhodesiankoiratyttö ja seropi lapinkoira ja muitakin koiria. Akitiviteettia siis on. Piiloleikkiä metsässä olemme tehneet ja karkkeja piilotettu kotona, jotta saa etsiä. Kasvattaja on ollut matkassa koko ajan ja pitää hyvän huolen. Huolehtii mm., että on eläinkaupassa aina edullisemmin saatavilla evästä. Pitää synttäreitä ja vetää tapakoulua ja näyttelykoulua, joissa mekin oltu. Kovasti on siis koirulia koulutettu ja ystävällinen koira onkin tullut. Ei koskaan rähise kenellekkään. Taitaapi olla kapasitetti vaikka mihin. Viikonloput olemme mökillä talvisinkin. Siellä juoksee yksin kiekkoa hulluna ja nyt jo käy uimassakin. Viihtyy tosi hyvin siellä. On aina irt, yöllä kiinni tietysti tai sisällä. Lapsetkin se hyväksyy. Ahtaassa autossa matkustamme lintassa mökille n. tunnin verran koko sakki. Onko muilla berni-ihmisillä yhtä vilkkaita koiruleita ?? Entinen, sveitsin tuonti, oli ise rauhallisuus, se ei haukkunut koskaan ja oli erityisen kiltti ja tottelevainen ja rakasti todella paljon lapsia, jotka saivat viimeiseen asti kiipeillä sen selässä ja leikkiä lääkäri tutkimalla sen hampaat, korvat ja tassut. Kauppaleikkikin oli oiken mukavaa. Tiedän kyllä, että berni ON AINA siellä missä sen lauma, vaikka sitten autoremontissa mukana, eikä se halua olla koskaan yksin. Hieno poika. Enpä arvannut, että näin erilainen kuin entinen. No, pojat on poikia tietysti! Eipä ole laiskan ihmisen koira tämä meidän jätkä. Sisaruksetkin ovat vilkkaita, narttuberni varsinkin oikea riiviö! Mitähän vielä keksisi, että saapi edes vähän huoahtaa töiden jälkeen. Huokaus. Luen parhaillaan kirjaa Hihnan toisessa päässä. Minulla ollut ennen siis berninarttu, ja sakemanniuros ja sakemanni tyttö. Eivät läheskään tämmösiä riiviöitä. Kertokaahan kokemuksista! Muuten, se repi teräsharjaan tassunsakin, kun varasti mökkireissulla harjan korista vaatteiden alta. Onneksi oli ea-pakkaus autossa. Melekosta lapsen kaitsentaa !! Isänsäkin mekoisen vilkas ja emänsä. Ei mikään niin "helppo linja", mutta kapasitettia senkin edestä löytyy, jos vain jaksaisi itse aina.........

Vastaukset 7
Vanhimmat
Meitin bernineiti (15 kk) kuulostaa aivan yhtä vilkkaalta, itse asiassa uskon että on vielä vilkkaampi. Jonkun verran on meno hiljentynyt mutta virtaa on edelleen aivan mahdottomasti. Luulin saavani sohvaperunan mutta toisin kävi.
Tämän johdosta myös harrastukset ovat lisääntyneet. Kun alunperin koira oli tulossa enemmänkin seurakoiraksi niin nyt ravataan aktiivisesti toko-, haku- ja jälkitreeneissä. Silti riittää virtaa! Aivan yhtä usein ei neiti enää kokeile kuin ennen mutta vieläkin vähintään kerran viikossa pistetään show pystyyn ja kokeillaan johtajuutta hyppimällä selkään, puremalla nilkoista ja repimällä hihoista ja käsistä. Voit uskoa että välillä on meinannut tahto loppua. Potentiaalia on paljon ja pitkälle päästäisiin jos vain itse jaksaisi yhtä paljon kuin koira.
Berni tosiaankin tahtoo olla aina siellä missä sen lauma. Tämä ei tietenkään ole aina mahdollista ja voi tuottaa omia ongelmiaan. Meillä kärsittiin nuorempana eroahdistuksesta ja entinen asunto oli myös sen näköinen kun siitä isompaan muutimme.
Kiitos viestistäsi! Lohdullista, että toisillakin on paljon työtä vaativia bernejä! Mekin ajattelimme, jotta ihan vain seurakoiraksi kuten entinenkin oli - siis itse rauhallisuus. Mutta toisin tosiaankin kävi! Todella, kun vain itse jaksaisi, kun töissäkin olemme jo päivät. Rasittavaa iltaisin, kun mikään ei tahdo riittää. Vaaditaan vaan aina lisää. Nyt olemme opettaneet pojalle oikeaa uimatekniikkaa. Hyvin nopeasti oppii - käsi vaan uidessa mahan alle, niin bonjasi,, että jalkojakin voi käyttää. MUTTA: Keksipä itse, että meidät on tuotava rantaan ja ranteestahan on hyvä kuljettaa! Siis ranteeni ihan mustelmilla. Piti töissä selittää, ettei vaan tule vääriä käsityksiä. Annoimme kapulan, josta se veti meidät kovalla kyydillä rantaan. Käymme VEPE:ssä. Moottoriveneessä osaa olla, mutta ei ole hypännyt. Laiturin päästä (matala ja turvallinen ranta) on hypännyt vain kerran morsiamensa (bernin) perässä. Osaa kyllä hypätä - tokossa ainakin. Mukavia reuhapäiviä teillekkin !!
Hei. Meillä on ollut aiemmin suht. pienikokoinen berninarttu, sohvakoira, ei kovin aktiivinen, mutta aina mukana siellä missä mekin. Nyt on taas kova koirakuume. Narttuja ei ole lähistöllä myytävänä joten harkitsemme urosberniä. Olen miettinyt että mihin pitää varautua kun ottaa uroskoiran?
Mielestäni berniurokset ovat narttuja komeampia, se on plussaa, ja tietysti ei tarvi kokea ne juoksut ja valeraskaudet. Onko urosberni niin kovapäinen kuin olen kuullut? (Oli kyllä meidän neidin kouluttamisessakin silloin aikanaan tekemistä, sen verran paljon oli sillä omaa tahtoa...) Nartut on yleensä sopeutuvaisempia ryhmiin, siis siinä mielessä helpompia. Toisaalta, kun on näitä viestejä lukenut, huomaa että jokainen koira on yksilö. Olisiko kenelläkään urosbernin omistajalla aikaa kertoa kokemuksistaan?
No urospa hyvinkin. Nim. Bernikuulumisia/näinpä!!!
Täytti vuoden ja temput jatkuu. Näykkiikin vielä ja rähjää ja komentaa (murrosikä pahimmillaan). reviiriä laajentaa omin luvin mökillä.
Pitää ottaa melkolailla kovasti, että tokenee. Tulee semmoinen "riiviö" -kohtaus. Yleensä lenkillä ja vapaana ollessa mökillä.
Miksi se pissii samaan paikkaan, kun esim. mieheni tai pikkupojat tai mie metsässä ollessa ?????? Tietääkö joku ????? Haluaako hän olla sit pomo, vai mitä se tarkoittaa ?
Hei
Meillä asustaa täällä 5.5v iso uros berni ja kaveina kultsu,saman ikäinen. Kokemusta Berni uroksen kanssa elämisestä on senverran että ohje nro:1 on Kunnon koulutus heti pienestä pitäen. Ja on erittäin tärkeää, että kaikilla perheen jäsenillä on yhteiset pelisäännöt koiran koulutuksesta. Eli kaikilla on samat sovitut käskyt, joita koiralle opetetaan, ettei jokaisella ole omansa. Koska silloin koira kun koira ei opi yhtään käskyä kunnolla.
Sen verran koulutuksesta vielä että olen n. 5v kouluttanut pentuja perustottelevaisuus kursseilla. Ja siellä näkee kyllä monenlaista luonnetta kun koiria on paljon eri rotuisia mukana.
Olen itse sitä mieltä, että Berneistä annetaan ehkä hieman liian sohvaperuna kuva koirakirjoissa. Koska kyseessä on kuitenkin paimensukuinen rotu on sillä myös villi ja eläväinenkin puolensa, varsinkin nuoruus iällä.
Berni rotuna on mielestäni aika helppo koulutettava, kunhan jaksaa myös kotosalla harjoitella joka päivä esim: kursseilla käytyjä asioita.Vaikka 15 min joka pv tuo tulosta takuu varmasti. Ja kun pentukurssi on käyty olisi hyvä jatkaa samoja asioita ihan vaan kotipiirissäkin jos ei aio jatkaa esim, tottelevaisuuskoulutukseen (TOKO), sillä niin koiralla pysyy muistissa kaikki kurssilla opittu ja pikku hiljaa niistä tulee rutiinia.
Koulutus on siis todella tärkeä osa koiran käyttäytymistä tulevina vuosina.
Uroksista sen verran että tämä meidän mössikkä oli myös pienenä toisinaan kovapäinen, mutta kun lähdetään sillä asenteella kasvattamaan koiraa, että se on arvoasteikolla alempana niin suurempia ongelmia ei pitäisi tulla. Urokset ovat yleensä ehkä hieman uhmakkaampia kuin nartut, eli saattavat kokeilla pitkänkin aikaa olisiko sillä mahdollisuutta kavuta arvoasteikolla isännän/emännän ylitse. Ja pitkäjänteisyyttä tarvitaan myös paljon.
Berneistäkin löytyy niiiin paljon erilaisia luonteita että, jokaisen on katsottava omaansa yksilönä, sillä kaikki esim, koulutus keinot eivät tietenkään sovi jokaiselle.
Mutta jokaisen Bernistä haaveilevan, on minusta mietittävä tarkkaan että kaikki olosuhteet näinkin ison koiran kanssa ovat kunnossa.
Berni tarvitsee tilaa, rakkautta ja omien ihmisten läsnäoloa ja mielekästä liikunta (metsälenkkejä,uimista,jopa toisten bernien seuraa)jota saa sitten jokaisen suomen sveitsinpaimenkoirien alajaostojen tapaamisissa.
Suosittelen erittäin paljon tätä rotua myös lapsi perheisiin, vaikka koko onkin aika suuri, tulee berni mainiosti toimeen lasten kanssa.
Itse en voisi kuvitellakkaan enää eläväni ilman tuota kolmiväristä nallemaista perheemme jäsentä.
Toivon että sait jotain irti tästä jutustani, vaikka berneistä voisi tehdä 100 kirjaa ja silti aina jäisi jotain kertomatta.
JUURI NÄIN TEHTYKKIN -- VILKAS POIKA ON VAIN !!
Meillä on bernityttö, joka on pentuiästä rauhoittunut. Pentuna se veti hihnassa kuin veturi ja varasteli kenkiä, tossuja ja sukkia. On se joskus myös napannut pöydältä leivän ja voipaketin ja syönyt loput lohiateriasta. Mutta nykyään se ei enää vedä hihnassa (vaikka reipas onkin)ja kengät y.m. se on jättänyt rauhaan. Leluistakaan se ei oikein jaksa välittää. Ruokia se edelleen yrittää haistella, mutta ei ole yrittänyt mitään pöydältä napata. Eniten se tykkää rapsuttelusta, makupaloista ja autolla/bussilla matkustamisesta. Metsälenkeistä tykkää myös tosi paljon. Liikuntahan purkaa ylimääräistä energiaa. Teillä on ihana koira, vaikuttaa terveeltä ja onneliselta koiralta. Ei merkkejä myöskään käytöshäiriötä, esim. agressioista/peloista tms.