Lonely No More

Silta, jonka
olen joka
ikinen päivä
ylittänyt,
on kadonnut

kadonnut kuin
kyynel, joka
peittää maan

peittää tumman
maan,
pilvet ja
vahvat teräportit,
joita juoksujalka
on neitseellisenä
hyveenä huorannut

väsynyt sulostuttamaan
riettautta läsnäololla,
jaksamatta enää
puuteroida muoviruusuja,
joiden lehdet
ovat tehneet elävästä

vararikon

aarteista,
huonoja aikoja

Kaikki ne
kauniisti kukoistavat
kiehkurat
hauskuuttivat iltaa ja
sulostuttivat päivää

olematta ystävyyden
väärennös, pelkkää
huvia vehreydelle

kuiskuttivat ja
kehuivat

antaen jokaiselle
syyn palata
uudestaan kauneuden
koristuksen ääreen

voittaa kiusauksensa,
tahraton käytös
ja kahlita itsensä
huvitukseen ja aarteeseen,
jossa ei
ollut sydäntä

siinä asui
vain tyhjyys, joka
oli ylittänyt
anteeksiannon vuoren

ja se kuvitteli
auringon oton,
juomisen ja
seksin salojen
paljastavan elämän
oikean luonteen

ei kahta
ilman kolmatta,
jota kirkko ristin
juurella ihmetteli
kidutusta,
sielun ravintoa,
jonka ruumis
oli valinnut

Välittämättä taistelusta
ja totuudesta
on valloitettava
paljon maata

saatava sisin
sykkimään ja
unohtamaan ne
kuolinkellot, jotka
soittavat muistojen
murhetta ja tuskaa

pyrkivät unohtamaan
mikä on
rakkauden arvoista
ja mikä häpeää
ja valehtelua

vanhuus ei
anna arvoa
sille vuodenajalle,
jolloin tuli hehkuu
ja heiluttaa
hehkeitä helmoja

haluten aamusta
iltaan sitä mistä
pitää sillan ylittämättä
jättämisellä luopua

tuntea tyyneys,
julma noutaja,
joka ei enää
makaa kanssasi
ja tuota sitä
loputonta addiktia,
joka on nyt
nimeltään sakka

elämän pohjamuta,
jonka arvo
on ulostettu
täyteen haluttomuutta
ja halpaa tunteikkuutta

rikas ympäristö
ja hälinä
on muuttunut
kitupiikiksi ja se
vahtii omaisuuttaan
haluamatta enää
pullistella sepalustaan

ja nauttii kylläisenä
aarteesta,
onnesta jonka
oli elämässään
onnistunut valloittamaan

saaliinaan hienovarainen
ystävyys, joka kantoi
hyvää huomenta ja
helliä kohteliaisuuksia
muistamatta enää
mässäillä ja nälkiinnyttää
paljaalla iholla

kaikki se pilke
ja villi vauhti
oli vaihtunut
seesteisyyteen, joka
ennen kiersi
uutta uutena ja
nyt vanhaa
kerran kerrottuna

Perkele,
mikä tuska
voi syödä
miestä ja saada
etsimään sitä siltaa,
jonka ylittänyt
saa siipiinsä sulat

ja vaikka maksaa
saadakseen olla velkaa
ja unohtaa
sileät lakanat

kunhan vain saa
käydä maan pinnan alla

ja syöksyä tuntemattomaan

ottaa selkään ja
laukata myrskyn
keskipisteeseen,
jonka voima on
joskus suurempi
kuin hellyys ja
aamuisen usvan koskemattomuus

sillalla, jota ei enää ole


http://www.youtube.com/watch?v=7spBU4Yv8fE
10111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Onni pysähtyy hetkeksi, istahtaa kämmenelle, räpyttelee, kohottautuu siivilleen ja katoaa sineen.

Jotenkin surullisen oloinen kirjoitus, niinkuin elämäkin joskus ankeudessaan, tai sitten oma mieli ei tuo esiin positiivisempia puolia.

Samaa linjaa soitannassakin.

http://www.youtube.com/watch?v=aDlW9BFbUmM&feature=relmfu

Äänestä

  • Tällainen tipahti tänään tiistaiseen harmauteen, ihmisen ainainen soveliaisuuden mietiskely, sitä seuraava toteutus, päätökset ja muistelu...paluu takaisin siiihen mitä ei ole tai minkä ei pitänyt enää olla...tai minkä ei enää halunnut olevan.

    Kiitos Kahvin ystävä, mäkin oon jo nyt väsy ja viikko on vasta puolessa ;)

    Äänestä

Tunnelataus taas... ei jätä kylmäksi! Mikä nyt tulikin tarpeeseen, kun kerta on KESÄloma piti käydä uimassakin :)) Ootas kun ravistan hiukset tähän, niin saat tietää lämpötilan...

Sydäntä särkee nähdä sut noin. Kun ihmisen kuuluu laulaa onnesta, ja jouskarin varsinkin :) Jotenkin tuossa on kuitenkin jokin uusi päättäväisyys..

Äänestä
  • Väsyneenä tulee bluesia ja pirteenä rockia ja humppaa ;)

    No sulla oli onni onnettomuudessa, et kutistunu mitenkään strategisista paikoista, kuten meille voi käydä eli sikäli sun ei tarvitse mollivoittoisesti laulaa ;)

    Mulla särkee pää ja polvet, vettä tulossa? taivaalta?

    Kiitos Salander*

    p.s oisin voinu luulla, että talviloma...juu ei se kysy säätä eikä kalenteria...naattiminen lomasta.

    Äänestä

  • Savuna saavun kirjoitti:

    Väsyneenä tulee bluesia ja pirteenä rockia ja humppaa ;)

    No sulla oli onni onnettomuudessa, et kutistunu mitenkään strategisista paikoista, kuten meille voi käydä eli sikäli sun ei tarvitse mollivoittoisesti laulaa ;)

    Mulla särkee pää ja polvet, vettä tulossa? taivaalta?

    Kiitos Salander*

    p.s oisin voinu luulla, että talviloma...juu ei se kysy säätä eikä kalenteria...naattiminen lomasta.

    Iltaa, Ilmapuntari :))) Pää ja polvet osas ennustaa mun ravistuksen? :)

    Ei kutistunut ei :)) Meikän ego senkun paisui, kun lailla Venuksen asteli veteen, hitaasti, arvokkaasti, pää ylväänä ja kompastui kiveen. Loiskista vaan. Sama kai se on millä tyylillä sinne menee, kunhan lopputulos on märkää.

    Helli itseäsi. Tee niin kuin mä ja maalaa varpaankynnet :)) no okei, huono idea. Ota rommitoti. Se voitelee polvia ja siirtää päänsäryn huomiseksi :) Oikea huonojen ideoiden pankki tänään... Nukkumaan, mä peittelen...

    Äänestä

Runosi sisälsi kaiken sen mitä runoiltasi voi
odottaakin. Voimakas ja samalla haavoittuvainen kuvaus
elämästä sellaisena kuinka sen runossasi koit.

"sillalla, jota ei enää ole" oli hyvä päätös runollesi ja
ikäänkuin sulki ympyrän!

Äänestä
  • Kiitos Liona oikein paljon!

    Äänestä

"Yli synkän virran sillan rakennan." Vahvan ja kestävän.

Oman elämäni silta on hatara ja tuulessa huojuva riippusilta, jonka alapuolella häämöttää syvääkin syvempi kuilu. Vai liekö aasinsilta, jota pitkin kömpelönä kompuroin...

Kiitän hienosta runosta. Sopii näin pilviseen aamuun...

Äänestä
  • Noin kun sen esitit, sain itseasiassa vahvan assosiaation tekstistäni siihen vanhaan biisiin.

    http://www.youtube.com/watch?v=rzN6Ms0Th8U

    Jokaisella on omat yksilölliset siltansa ja niiden ylittäminen ta ylittämättä jättäminen voi olla onnellinen tapahtuma tai täynnä tragediaa, mutta ne sillat tulevat ja menevät.

    Kiitos Ich bin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Savuna saavun kirjoitti:

Silta, jonka
olen joka
ikinen päivä
ylittänyt,
on kadonnut

kadonnut kuin
kyynel, joka
peittää maan

peittää tumman
maan,
pilvet ja
vahvat teräportit,
joita juoksujalka
on neitseellisenä
hyveenä huorannut

väsynyt sulostuttamaan
riettautta läsnäololla,
jaksamatta enää
puuteroida muoviruusuja,
joiden lehdet
ovat tehneet elävästä

vararikon

aarteista,
huonoja aikoja

Kaikki ne
kauniisti kukoistavat
kiehkurat
hauskuuttivat iltaa ja
sulostuttivat päivää

olematta ystävyyden
väärennös, pelkkää
huvia vehreydelle

kuiskuttivat ja
kehuivat

antaen jokaiselle
syyn palata
uudestaan kauneuden
koristuksen ääreen

voittaa kiusauksensa,
tahraton käytös
ja kahlita itsensä
huvitukseen ja aarteeseen,
jossa ei
ollut sydäntä

siinä asui
vain tyhjyys, joka
oli ylittänyt
anteeksiannon vuoren

ja se kuvitteli
auringon oton,
juomisen ja
seksin salojen
paljastavan elämän
oikean luonteen

ei kahta
ilman kolmatta,
jota kirkko ristin
juurella ihmetteli
kidutusta,
sielun ravintoa,
jonka ruumis
oli valinnut

Välittämättä taistelusta
ja totuudesta
on valloitettava
paljon maata

saatava sisin
sykkimään ja
unohtamaan ne
kuolinkellot, jotka
soittavat muistojen
murhetta ja tuskaa

pyrkivät unohtamaan
mikä on
rakkauden arvoista
ja mikä häpeää
ja valehtelua

vanhuus ei
anna arvoa
sille vuodenajalle,
jolloin tuli hehkuu
ja heiluttaa
hehkeitä helmoja

haluten aamusta
iltaan sitä mistä
pitää sillan ylittämättä
jättämisellä luopua

tuntea tyyneys,
julma noutaja,
joka ei enää
makaa kanssasi
ja tuota sitä
loputonta addiktia,
joka on nyt
nimeltään sakka

elämän pohjamuta,
jonka arvo
on ulostettu
täyteen haluttomuutta
ja halpaa tunteikkuutta

rikas ympäristö
ja hälinä
on muuttunut
kitupiikiksi ja se
vahtii omaisuuttaan
haluamatta enää
pullistella sepalustaan

ja nauttii kylläisenä
aarteesta,
onnesta jonka
oli elämässään
onnistunut valloittamaan

saaliinaan hienovarainen
ystävyys, joka kantoi
hyvää huomenta ja
helliä kohteliaisuuksia
muistamatta enää
mässäillä ja nälkiinnyttää
paljaalla iholla

kaikki se pilke
ja villi vauhti
oli vaihtunut
seesteisyyteen, joka
ennen kiersi
uutta uutena ja
nyt vanhaa
kerran kerrottuna

Perkele,
mikä tuska
voi syödä
miestä ja saada
etsimään sitä siltaa,
jonka ylittänyt
saa siipiinsä sulat

ja vaikka maksaa
saadakseen olla velkaa
ja unohtaa
sileät lakanat

kunhan vain saa
käydä maan pinnan alla

ja syöksyä tuntemattomaan

ottaa selkään ja
laukata myrskyn
keskipisteeseen,
jonka voima on
joskus suurempi
kuin hellyys ja
aamuisen usvan koskemattomuus

sillalla, jota ei enää ole


http://www.youtube.com/watch?v=7spBU4Yv8fE

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu