Sekaisin

Minulla on ollut seksisuhde muutaman vuoden ajan erään miehen kanssa.
Alussa sovimme, että mitään rakastumisia ei saa tulla. Tapailimme säännöllisesti toisiamme ja vietimme myös muuta vapaa-aikaa yhdessä. Taistelin tunteita vastaan ja peittääkseni ne, oli minulla siinä sivussa myös muita seksikumppaneita. Ystäväni lakkasi pitämästä yhteyttä. Otin häneen yhteyttä ja tapasimme, emme kuitenkaan seksin merkeissä. Selvisi että hän on rakastunut johonkin toiseen. Itse olen tajunnut rakastaneeni häntä jo pitkään ja kerroin tämän hänelle myös. En tiedä teinkö tyhmästi. Onnistuuko jos jatkamme kavereina vai hajotanko itseni lopullisesti?
5218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pakko sanoa, että niin vaikeaa kuin se onkin, tuossa tilanteessa olisi parempi jos ette olisi tekemisissä enää. Eihän se tarvitse olla lopullista. Jonain päivänä kun tarpeeksi aikaa on kulunut voitte varmasti taas tavata. Mutta jos tilanne on tällä hetkellä se, että sinä olet rakastunut ja hän ei vastaa tunteisiisi, pahentaa asiaa vain se että olette tekemisissä. Tunteitaan kun ei voi sammuttaa eikä kieltää. Jos jatkatte kavereina, tulet aina unelmoimaan siitä että hän "jonain päivänä tajuaakin että on rakastunut minuun". Olen ollut itse tässä tilanteessa :)

Äänestä

Ole tyytyväinen, että hän kertoi miten asiat ovat. Olisi pelurimies voinut 'vetää kahta tikkua' samaan aikaan, ja lopulta särkeä sydämen kunnolla.

Säästi molempien aikaa tuolla, etenkin sinun. Ota tarjous vastaan, äläkä ota häneen yhteyttä enää. Saattaa noin pitkän 'seksi'suhteen jälkeen viedä hyvinkin pitkään ennenkuin tunteet ovat sammuneet, mutta aika hoitaa haavat.

Time to move on!

Äänestä

"Ystäväni lakkasi pitämästä yhteyttä... Selvisi että hän on rakastunut johonkin toiseen."

Oliko hän kenties biseksuaali, joka löysi tyttöystävän ja haluaa asettua aloilleen ja perustaa perheen?

"Alussa sovimme, että mitään rakastumisia ei saa tulla."

Usein rakastuminen liitetään roikkumiseen, mikä ei sinänsä haittaa homosuhteissa, jos kummatkin ovat poissa kaapista. Mutta mikäli kaappi kuitenkin kolisee taustalla, rakastuminen ja siihen liittyvät jutskat, kuten mustasukkaisuus, pelottavat kovin biseksuaaleja.

"Itse olen tajunnut rakastaneeni häntä jo pitkään ja kerroin tämän hänelle myös."

Oletko sinä suhteen nuorempi osapuoli, joka ei ole tähän päivään mennessä kokemattomana rakastunut? Tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun koit tällaisia tunteita? Vaikuttaa siltä, että näin olisi, jos usean vuoden tapaamisten jälkeen vasta "tajuat" rakastuneesi, eli tunnistit tunteet itsessäsi ensimmäistä kertaa.

"En tiedä teinkö tyhmästi."

Luultavasti. Jostain kumman syystä seksittelyt kelpaavat, mutta annas, kun kerrot toiselle miehelle rakastavasi tätä, niin hommat päättyvät siihen, että toinen juoksee tukka putkella ulos ovesta. Hempeilyt ja lempeilyt ovat homojen hommaa, tuntuu olevan yleinen näkemys.

Äänestä
  • Ei ole biseksuaali, eikä kaapissa.
    Ehkä en paljastanut tunteitani aiemmin, koska pelkäsin menettäväni hänet. Uskon kyllä, että hänelläkin oli tunteita minua kohtaa.
    En ole enää ihan nuori ja kokematon, mutta näköjään silti aika hölmö, kun tunteet lähtevät viemään.
    Luulen ottavani etäisyyden ja antaa ajan tehdä tehtävänsä.

    Äänestä

sekaisin, Tunteet lähtevät AINA viemään :) Se kuuluu ihmisyyteen. Jos ei ne lähtisi, olisit kone. Joten siitä ei kannata tuntea syyllisyyttä.

Tsemppiä! Pääset kyllä hänestä yli, se vain vaatii aikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sekaisin kaikesta kirjoitti:

Minulla on ollut seksisuhde muutaman vuoden ajan erään miehen kanssa.
Alussa sovimme, että mitään rakastumisia ei saa tulla. Tapailimme säännöllisesti toisiamme ja vietimme myös muuta vapaa-aikaa yhdessä. Taistelin tunteita vastaan ja peittääkseni ne, oli minulla siinä sivussa myös muita seksikumppaneita. Ystäväni lakkasi pitämästä yhteyttä. Otin häneen yhteyttä ja tapasimme, emme kuitenkaan seksin merkeissä. Selvisi että hän on rakastunut johonkin toiseen. Itse olen tajunnut rakastaneeni häntä jo pitkään ja kerroin tämän hänelle myös. En tiedä teinkö tyhmästi. Onnistuuko jos jatkamme kavereina vai hajotanko itseni lopullisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu