On kesäinen aamuyö Saimaan saaristossa. Olemme ankkurissa pienen kalloisen saaren poukamassa. Aamutuuli heiluttaa venettämme rauhallisesti. Olemme alastomina kajuutan hämärässä. Vain kapeat verhojen peittämät ikkunat antavat nousevan auringon valoa soppeen, jossa minä ja ystäväni olemme viettäneet hikisen, hieman rauhattoman yön. Lokkien kirkuminen aamuvarhaisesta lähtien on myös häirinnyt, mutta samalla äänet ovat luoneet juuri sen tunnelman, jossa viidymme.
Olen havahtunut vierelläni tuntuvaan liikkeeseen. Lakanamytyn seassa näen ystäväni vaalean tukan ja hiestä kiiltävän vartalon, joka on näkyvissä vyötärölle asti. Kirjava lakana peittää hänen lantionsa. Molemmat kädet ovat lakanan alla, mutta hän näyttää nukkuvan.
Onko hän puoliunissaan tyydyttänyt itseään?
Oma elimeni lepää raskaana, puoliksi kiihoittuneena reidelläni. Tartun kalun varresta ja teen rauhallisia liikkeitä kädelläni paljastaen punoittavan terskan. Kostutan hieman sormiani ja levitän sylkeä elimen päähän, että saan liikkeen tuntumaan herkällä iholla mahdollisimman liukkaalta.
Veneen keinunta vaivuttaa ajatukseni hitaasti unen hämärään. Pidän kättäni kuitenkin hellästi kaluni ympärillä. Toisella kädellä sormeilen reisien välissä lepääviä pusseja. Olemme ajelleet molemmilta häpykarvoitukset pois. Sileäksi ajeltu iho tuntuu sormissani silkkisen suloiselta.
Uni tulee ihan väkisin ja aaltojen hiljainen liike sammuttaa tajuntani.
Unessa tunnen sormien liikkuvan vatsallani. Lämmin käsi hakeutuu alemmas vartalollani ja tavoittaa haaroissa lepäävän penikseni. Kaikki tuntuu todelliselta, niinkuin uni yleensä. Tunnen kuinka käsi liukuu elimelleni ja siirtyy jalkojeni väliin kuin yrittäen avata reisiäni. Siirrä toisen jalkani hieman koukkuun, jolloin ystävälläni on vapaa pääsy reisieni väliin. Tunnen hänen vartalonsa painon jalkaani vasten, kun hän makaa jalkojeni välissä tarttuen edelleen uinuvaan kaluuni ja ottaa sen esinahan peittämän pään huuliensa väliin.
Huulilta leviää kosteutta penikselleni ja ystäväni kieli työntyy hitaasti kiihottuvan terskani ja esinahan väliin. Hän pitää kädellään elimeni päätä paikallaan ja pyörittää kieltään terskani ympäri, ja hänen suunsa nesteet valuvat kalulleni. Elimeni koko kasvaa nopeasti. Ystäväni liikuttaa kättään pitkin penistä, jolloin sen paisuva pää paljastuu kokonaan hänen kielensä hyväiltäväksi.
Kädellään hän alkaa tehdä laajempaa liikettä koko elimeni mitalla. Kaluni on ihanan liukas ystäväni kosteudesta. Sen jäykkyys ja koko saa aivan uudet mittasuhteet ja alan tehdä rauhallisia vastaliikkeitä lantiollani.
Ystäväni ottaa elimeni koko mitaltaan suuhunsa. Tunnen terskassa nielun imevät liikkeet. Ystäväni kieli muotoutuu tiukasti penikseni varrelle hänen liu’utaessa huuliaan edestakaisin kuumina ja vaativina. Hänen sormensa seikkailevat elimeni juuressa ja kivesten siloisella iholla. Liukas ja lämmin sylki on valunut alas kastellen kaiken. Hänen sormensa työntyvät alemmas takamuksen vakooni ja sormet levittävät liukkauden myös siellä olevalle aukolle.
Tunnen sisältäni leviävän aallon, joka on merkkinä kohta tulevasta purkauksestani. Annan ystävälleni merkin, ,josta hän tietää orgasmini alkavan pian. Hän ottaa hellän otteen elimeni varresta. Alkaa tehdä kädellään hitaita liikkeitä sen ympärillä ja sulkee huulensa terskani ympärille kielen kiihottaessa kaluni pään herkintä kohtaa värisevällä liikkeellään.
Hän pitää huulensa tiiviisti terskani ympärillä kun siemensyöksyni sykähdykset tuntuvat lantiossani. Lähes kivuliaan nautinnollinen orgasmi valtaa koko vartaloloni. Jännitän itseni hetkeksi, vapauttaen sitten itseni elimestäni tulevien purkausten rytmiin. Ystäväni kieli tekee ihania imeviä liikkeitä terskani alareunalla ja hän pitää nesteen suussaan kunnes syke vaimenee. Hän avaa hitaasti huulensa ja laskee kuuman siemennesteen valumaan elimelleni ja levittää sen kädellään nivusilleni pitäen hellästi huulensa terskani ympärillä.
Hänen kätensä hieroo liukkaan nesteen penikseni juurelle ja reisieni sileälle iholle. Hän nousee ylemmäs vierelleni. Tunnen hänen jäntevän - kuumuudesta nihkeän - vartalonsa painautuvan kylkeäni vasten. Hän suutelee herkkää kovettunutta nipukkaa rinnassani. Ystäväni huulet vaeltavat hitaasti kohti kaulaani ja poskeani. Sperman huumaava tuoksu on levinnyt lämpimään nukkumasoppeemme. Ystäväni huulilta saan nesteen kirpeän maun suuhuni hänen suudellessa avointa suutani.
Hän ohjaa toisella kädellään sormeni vatsalleen ja edelleen alemmas. Tunnen kädelläni hänen kiihoittuneen tilansa.
Katson häntä silmiin ja puristan hänet tiukemmin vartaloani vasten hyväillen hänen elintään.
- Nukutaan vielä hetki. Olen sitten sinun! hän kuiskaa korvaani.
Tunnemme toistemme hehkun käsissämme hyväillessämme toisiamme. Keinumme rauhalliseen uneen lokkien kirkuessa ja laineitten loiskuessa venemme kylkeen
Unelmieni aamu
Rapu-poika
0
6718
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3083044Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612353- 1242057
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492043Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271733- 671399
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661337
- 681263
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781233