Oli kaupungeissa
unelma-asunnot.
Haalittu kasaan
selkänahoista
kattoterassit,
sauna-osastot,
makean elämän
uima-altaat.
VIP-vieraille
varatut yökerhot.
Oli syvät urat ja
vaihtuvat asemat,
suuret sanat ja
puhtaiksi puunatut
julkisuuskuvat.
Se kyllästytti.
Oli vielä se yksi unelma.
Keskellä kaupungin sykettä
punainen tupa
ja perunamaa,
siinä kirkkaiden vesien äärellä,
aivan lakkasoiden tuntumassa -
lempeäks käyneellä
neontaivaalla
loistaisi vielä se
valovuosia sitten
kuollut tähti.
Nousi kelohonkaiset,
hulppeat tuvat.
Sammaleet väistyivät,
varvikon ylitse
kunnialaattoja jyrättiin,
myrättiin metsäneläinten
polkujen uomat.
Vesien yli
kirkuivat skootterit,
jäiden selässä
mesoivat kelkat
menestyjien tuomat.
Kyllästytti,
mutt sekään ei riittänyt.
Astui mukaan kuvioihin
yks vielä oudompi murtautuja.
Penkoi pölyiset ullakot.
Ei kelvannut hylätty antiikki,
ei sukujen loistavat,
siloitellut elämänkerrat.
Tonki jokaisen asutun neliön,
komerot ja vaatehuoneet.
Elintasorojun
pimentämät kellarit.
Eivät kelvanneet kultaiset
ajan kellot,
eivät jalokivet,
tai visusti suojatut kassakaapit,
muilta nyljetyt rahaniput.
Eikä yksikään hilavitkutin,
uusinkaan tekniikka.
Myyräntyöhuoneiden
pöytälaatikot
väkisin irti käänsi,
arvopaperit,
rakastajien hotellimaksut,
hyväveli-iltojen
erääntymään päässeet
ennakkolaskut
mytyiksi väänsi
ja käsistään heitti.
Eivät kelvanneet
tositteet osingoista,
vallankäytön
avoimet valtakirjat.
Eivät miljoonien testamentit.
Etsi yhtä paperinpalasta,
johon olisi jotakin kirjoitettu.
Ei niitä aina samoja sanoja,
joita ihmisten on tapana toistaa
kun heillä on himo
omilla tekosillaan loistaa.
Vaan ne ilmaiset sanat,
joihin kätkettyinä
on aidot aarteet.
Ei riittänyt muu,
ei sekään.
Ylemmiltä tahoilta
vangiksi vaadittiin
salakavala
mieliin murtautuja,
elinkautista sille povattiin.
Oikeutta tingittiin
oma aikansa.
Vaarallisuusasteensa
vahvistettiin,
tungettiin eristysselliin.
Oli täyteen ahdettu vankila,
sellien seiniin
kynsitty
vapautta julistavat
kaiverrukset...
unelma-asunnot.
Haalittu kasaan
selkänahoista
kattoterassit,
sauna-osastot,
makean elämän
uima-altaat.
VIP-vieraille
varatut yökerhot.
Oli syvät urat ja
vaihtuvat asemat,
suuret sanat ja
puhtaiksi puunatut
julkisuuskuvat.
Se kyllästytti.
Oli vielä se yksi unelma.
Keskellä kaupungin sykettä
punainen tupa
ja perunamaa,
siinä kirkkaiden vesien äärellä,
aivan lakkasoiden tuntumassa -
lempeäks käyneellä
neontaivaalla
loistaisi vielä se
valovuosia sitten
kuollut tähti.
Nousi kelohonkaiset,
hulppeat tuvat.
Sammaleet väistyivät,
varvikon ylitse
kunnialaattoja jyrättiin,
myrättiin metsäneläinten
polkujen uomat.
Vesien yli
kirkuivat skootterit,
jäiden selässä
mesoivat kelkat
menestyjien tuomat.
Kyllästytti,
mutt sekään ei riittänyt.
Astui mukaan kuvioihin
yks vielä oudompi murtautuja.
Penkoi pölyiset ullakot.
Ei kelvannut hylätty antiikki,
ei sukujen loistavat,
siloitellut elämänkerrat.
Tonki jokaisen asutun neliön,
komerot ja vaatehuoneet.
Elintasorojun
pimentämät kellarit.
Eivät kelvanneet kultaiset
ajan kellot,
eivät jalokivet,
tai visusti suojatut kassakaapit,
muilta nyljetyt rahaniput.
Eikä yksikään hilavitkutin,
uusinkaan tekniikka.
Myyräntyöhuoneiden
pöytälaatikot
väkisin irti käänsi,
arvopaperit,
rakastajien hotellimaksut,
hyväveli-iltojen
erääntymään päässeet
ennakkolaskut
mytyiksi väänsi
ja käsistään heitti.
Eivät kelvanneet
tositteet osingoista,
vallankäytön
avoimet valtakirjat.
Eivät miljoonien testamentit.
Etsi yhtä paperinpalasta,
johon olisi jotakin kirjoitettu.
Ei niitä aina samoja sanoja,
joita ihmisten on tapana toistaa
kun heillä on himo
omilla tekosillaan loistaa.
Vaan ne ilmaiset sanat,
joihin kätkettyinä
on aidot aarteet.
Ei riittänyt muu,
ei sekään.
Ylemmiltä tahoilta
vangiksi vaadittiin
salakavala
mieliin murtautuja,
elinkautista sille povattiin.
Oikeutta tingittiin
oma aikansa.
Vaarallisuusasteensa
vahvistettiin,
tungettiin eristysselliin.
Oli täyteen ahdettu vankila,
sellien seiniin
kynsitty
vapautta julistavat
kaiverrukset...
Vastaukset 2
Vanhimmat
MURTAUTUJAT
Oli kaupungeissa
unelma-asunnot.
Haalittu kasaan
selkänahoista
kattoterassit,
sauna-osastot,
makean elämän
uima-altaat.
VIP-vieraille
varatut yökerhot.
Oli syvät urat ja
vaihtuvat asemat,
suuret sanat ja
puhtaiksi puunatut
julkisuuskuvat.
Se kyllästytti.
Oli vielä se yksi unelma.
Keskellä kaupungin sykettä
punainen tupa
ja perunamaa,
siinä kirkkaiden vesien äärellä,
aivan lakkasoiden tuntumassa -
lempeäks käyneellä
neontaivaalla
loistaisi vielä se
valovuosia sitten
kuollut tähti.
Nousi kelohonkaiset,
hulppeat tuvat.
Sammaleet väistyivät,
varvikon ylitse
jyrättiin kunnialaatat,
myrättiin metsäneläinten
polkujen uomat.
Vesien yli
kirkuivat skootterit,
jäiden selässä
mesoivat kelkat
menestyjien tuomat.
Kyllästytti,
mutt sekään ei riittänyt.
Astui mukaan kuvioihin
yks vielä oudompi murtautuja.
Penkoi pölyiset ullakot.
Ei kelvannut hylätty antiikki,
ei sukujen loistavat,
siloitellut elämänkerrat.
Tonki jokaisen asutun neliön,
komerot ja vaatehuoneet.
Elintasorojun
pimentämät kellarit.
Eivät kelvanneet kultaiset
ajan kellot,
eivät jalokivet,
tai visusti suojatut kassakaapit,
muilta nyljetyt rahaniput.
Eikä yksikään hilavitkutin,
uusinkaan tekniikka.
Myyräntyöhuoneiden
pöytälaatikot
väkisin irti käänsi,
arvopaperit,
rakastajien hotellimaksut,
hyväveli-iltojen
erääntymään päässeet
ennakkolaskut
mytyiksi väänsi
ja käsistään heitti.
Eivät kelvanneet
tositteet osingoista,
vallankäytön
avoimet valtakirjat.
Eivät miljoonien testamentit.
Ne ihmisen peitti.
Etsi yhtä paperinpalasta,
johon olisi jotakin kirjoitettu.
Ei niitä aina samoja sanoja,
joita ihmisten on tapana toistaa
kun heillä on himo
omilla tekosillaan loistaa.
Vaan ne ilmaiset sanat,
joihin kätkettyinä
on aidot aarteet.
Ei riittänyt muu,
ei sekään.
Ylemmiltä tahoilta
vangiksi vaadittiin
salakavala
mieliin murtautuja,
elinkautista sille povattiin.
Oikeutta tingittiin
oma aikansa.
Vaarallisuusasteensa
vahvistettiin,
tungettiin eristysselliin.
Oli täyteen ahdettu vankila,
sellien seiniin
kynsitty
vapautta julistavat
kaiverrukset...
Sua kuunnellaan, sillä seinillä vain korvat on... 6.6.2012 9.58
Kokoelma populismia ja syvällistä taivaan tavoittelua tämä runo. Osa lukijasta huutaa että näin juuri se on: selkänahastamme meitä riistetään! Toinen osa ihmettelee että mista tässä loppujen lopuksi on kysymys. Mitä tahdotaan sanoa- onko takana jokin mystinen systeemi vai onko kyse loppujen lopuksi omasta itsestä. Rakentaako maailmani joku hyvä-isoveli vai minä itse? Ja mistä minusta jälkimmäisessä vaihtoehdossa puhutaan. Joka sanoo nykyajan olevan helppoa muinaisiin raadannan päiviin, ei tiedä mistä puhuu. Teknisesti ehkä joskus kenties, mielen tasolla voi upota syvempiin soihin, mutta taas voi nousta korkeampiin sfääreihinkin toisaalta. Sua kuunnellaan.. kun tuota toistaa tarpeeksi monta kertaa, alkaa todella uskoa että joku kuuntelee, ja on aina kuunnellut kohdusta alkaen. Joku kuuntelee auttavassa puhelimessa mutta myös virastoissa ja tv:stä sua kuunnellaan.. siitähän ne mun vaikeudet johtuvat! Minä, joka olen täydellinen, olen läpikorruptoituneen järjestelmän uhri! Tyhmyyksiä ja epäonnistumisia en tehnyt minä, vaan joku salakuuntelija ne aiheutti jossakin. Todellinen elämä ei ole sitä,mitä valtaväestö tai nk. eliitti elää. Ei, ei ei! Todellinen elämä on pitkätukkahippien ja muiden maalareiden elämää, hallusinogeeneillä saatua syvätotuutta. Erottajalla näin tänään riistäjän. Hän eli tyhjää elämää, mietti vain riistoa ja kaikkia siihen liittyviä tyhjiä juttuja. Hänellä oli puku. Ainakin runosi herätti ajatuksia. mikä näinä päivinä (jos näissä mitään varsinaisempaa vikaa on) on hyvä juttu. Pohdiskeltiin todeliisuuden luonnetta ja sitä mikä loppujen lopuksi on totuu s ja mistä muodostunut.