Harkitsen laittavani rottien häkkiin lisäkerroksia ritilästä tai verkosta. Kertokaa kiltit, mikä olisi rotille turvallinen ritiläväli, jotteivät ne loukkaisi raajojaan ritilän päällä liikkuessaan? Väärän kokoisilla väleillä ne saattavat kuulema murtaa raajansa :(
Sopiva ritilä-/verkkokoko kesyrottien "lattiaksi"
2
68
Vastaukset
- Sedä
Toinen vaara on tassunpohjatulehdus. Suosittelen että valitset mahdollisimman pientä, mutta laitat tasoille siitä huolimatta kangasta tai pahvia jonka vaihdat siivotessa, niin siinä on kaikkein kivoin olla.
- 16+19
Tässä huushollissa ei muutaman kymmenen rotan verkkotasoaikana ole tassunpohjatulehduksia näkynyt, ainoa bumble oli aikanaan yhdellä uroksella ja silloin häkissä oli umpitasot. Ei ole enää eikä ikinä tule! Verkkotasot on hyvät, esim. 19 x 19 mm rappausverkko on mielestäni minimi. Tavoitteena lähinnä on, ettei tassut jää väliin niin, ettei enää lähdekään irti eli ennemmin reilumpi kuin pienempi. Kannattaa käyttää tasoilla kankaita, pehmentää alustaa mut ei se pelkkä verkkokaan bumbleen automaattisesti johda. Bumble liittyy ilmeisesti diabetekseen, joka rotilla on tiettävästi aika harvinainen, mutta mahdollinen sekin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663