Tutkimus: Vanhuus alkaa 27-vuotiaana

OOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Tutkimus: Vanhuus alkaa 27-vuotiaana
16.3.2009 7:57 A A
Jani Kaaro
Ensimmäiset vanhuuden merkit tulevat esiin paljon varhemmin kuin tähän asti on oletettu. Tuoreen tutkimuksen mukaan ihmisen kognitiiviset toiminnot, kuten havaitseminen, ajattelu, kieli ja muisti, ovat huipussaan 22-vuotiaana ja alkavat laskea 27-vuotiaana.

Virginian yliopiston tutkimuksessa oli mukana kaksituhatta 18-60-vuotiasta miestä ja naista, joita seurattiin yli seitsemän vuotta.

Heidän kognitiivisia toimintojaan mitattiin testeillä, joissa heidän piti muistaa yksittäisiä sanoja ja kertomusten yksityiskohtia ja ratkaista visuaalisia "arvoituskuvia".

Kaikki koehenkilöt olivat terveitä ja korkeasti koulutettuja. Erilaisia testejä oli kaikkiaan kaksitoista.

Tulokset osoittivat, että 22-vuotiaat selvisivät testeistä parhailla pisteillä. Jo 27-vuotiailla havaittiin selvä notkahdus testeissä, joissa mitattiin päättelykykyä, ajatuksen nopeutta ja avaruudellista hahmottamista.

Muistissa koettiin notkahdus 37-vuotiaana ja muissa testeissä 42 vuoden iässä.

Hyvät uutiset ovat, että elämänkokemukseen ja tiedon karttumiseen perustuvat kyvyt paranivat aina 60-vuoden ikään saakka.

Tutkimus julkaistiin Neurobiology of Aging –sarjassa.

Tulostettava sivu

3

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..k..

      "paljon varhemmin kuin tähän asti on oletettu."

      Mitä tähän asti sitten on oletettu?
      Että pysytään nuorina ikuisesti, vai?

    • ARVIOLTA

      Jotain 50 - ... 80-v. tähänasti on oletettu.

    • kolkkyt

      olen samaa mieltä kokemuksen pohjalta. olen 30 vuotias ja 27 vuotiaana alkaa fyysinen vanheneminen pikkuhiljaa. henkisesti ihminen paranee vanhetessaan mutta fyysiset kultavuodet on siinä 20 - 29 vuoden välilimaastossa. Tietenkin myös jos ihminen on työskennellyt kymmenen vuotta esim. kovassa metelissä, se on jo voinut vaikuttaa kuuloon. Elämän tavat ratkaisevat mutta kyllä elämän juonteet alkavat näkyä ihmisessä 27 vuoden jälkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      137
      3142
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      2981
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      108
      1398
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      137
      1111
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1067
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1057
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      987
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      969
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      797
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      773
    Aihe