Kortti 30 käyntikertaa OK

Uusi korttisysteemi

Sanomalehti Karjalainen 6.6.2012:

"Venäjä ottaa kaikilla rajoillaan käyttöön uuden järjestelmän, joka helpottaa usein matkustavien rajamuodollisuuksia. Tulli antaa omien kriteereidensä mukaan autoilijalle kortin, joka korvaa nykyisen tulliselvityksen enintään kolmenkymmenen matkan aikana.

Venäjän ilmoituksen mukaan kortti otetaan käyttöön 20. kesäkuuta.

Aluksi kaikki autolla liikkuvat toimivat kuitenkin rajanylityspaikalla kuten tähänkin asti, ja autosta tehdään tulliselvitys entiseen tapaan kahtena kappaleena.

Harvoin Venäjällä käyville tullin merkinnät liitetään tulevaisuudessakin autoilijan antamaan tulliselvitykseen, mutta usein matkustava saa erillisen kortin.

Kortti annetaan niille, jotka käyvät Venäjällä vähintään kerran kymmenessä päivässä. Tullivirkailija tarkistaa kuljettajan käyntikerrat tietokoneelta. Kortti on henkilö- ja autokohtainen.

Seuraavalla käyntikerralla kortti korvaa autoa koskevan tulliselvityksen.
Kortissa on tilaa kolmeakymmentä käyntikertaa koskeville merkinnöille.
Myös kortin voimassaoloaikana edellytetään vähintään yhtä käyntikertaa kymmenessä vuorokaudessa.

Sama kortti on voimassa yhden tullin alueella.

Esimerkiksi Venäjän Värtsilässä annettu kortti kelpaa Karjalan tullin alueella, mutta ei Nuijamaan ja Vaalimaan rajanylityspaikoilla."

Hyvä pieni uudistus, joka nopeuttaa rajanylitystä jokaisen matkailijan kohdalla.

20

1092

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rajaliikenne sujuvax

      Tämä on tervetullut uudistus.

      Tiedot uudesta käytännöstä ovat vielä puutteelliset.
      Asialla on turha siis spekuloida ja elämöidä.

      Odotetaan ihan rauhassa lisätietoja sekä kortin käyttöönoton aloitusta kahden-kolmen viikon sisään.

      • Tarkennus

        Kortti otettiin käyttöön 01.04.-12 kokeiluna ja poistettiin käytöstä 30.04-12 ilmeyteneen väärinkäytösten vuoksi.
        Kortin jo saaneet voivat käyttää sitä edelleen


    • lumiska

      No mutta tätäköhän varten on Vyartsilassa jonkin aikaa merkkailtu tulliselvitykseen kellonaikoja, menettely herätti epäluuloja sakotusten suunnittelusta taas kerran. No, mikäänhän ei ole poissuljettua. Toiveitaherättäviä enteilyjä.

    • Hjuvae

      Venäjän viranomaisilla on tuossa oiva keino samalla kitkeä pois tyhjänpäiväiset tankkarit kuljeksimasta. Kannatan!

    • turists

      Joo, jos tankkarit saataisi pois, niin tavan turisteilla olisi helppoa ylittää raja.

      • Jokamiehenoikeus

        Turha on lietsoa palstalle minkäänlaista vastakkainasettelua.

        Ota ihan rauhallisesti vaan.

        Jokainen rajanylittäjä on asiallisella asialla, kuka milläkin.
        Jotkut käyvät rajan pinnassa ja palaavat takaisin, toiset käyvät kauempana.

        Odotetaan ihan rauhassa lisätietoja ja 30-kortin käyttöönoton aloitusta.
        Jos kortti on viivakoodiluettava, nopeuttaa se tulliselvityksen tekemisen murto-osaan siitä ajasta, mikä tavanomaisesti menee.
        Tällä tavalla tiheästi rajaa ylittävät sujuvoittavat rajaliikennettä.
        Tämä korttisysteemi onkin jokaisen kulkijan etu.

        Rajanylittämisestä yleisesti: kaikki paperityöt kannattaa tehdä loppuun asti valmiiksi rauhallisissa oloissa ennen rajaa. Silloin rajanylitys tapahtuu mahdollisimman jouhevasti, mikä on jokaisen matkailijan intressissä. Esimerkiksi tulliselvityslomakkeet on parasta täyttää kodin tai työpaikan tietokoneella valmiiksi (meno- ja tulomatkaa varten samalla kertaa).

        Muistinvirkistyksenä vielä Tullin ohjeita matkustajille (vuosi 2011, mutta samat pätevät myös vuonna 2012):

        http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/julkaisut_ja_esitteet/Esitteet/tiedostot/ohjeita_matkustajille_2011_A4.pdf

        Muistetaan matkailukesänä 2012 lisäksi, että Venäjällä:

        * On nollatoleranssi. Lain mukaan sallittu veren alkoholipitoisuus on 0 promillea (nolla promillea).

        * Matkapuhelimien käytöstä ilman hands free-laitetta sakotetaan.

        * Turvavyön käyttäminen on myös pakollista kaikille autossa olijoille.

        * Nopeudenylityssakkoja on korotettu.

        * Ajaminen huumeiden tai huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena on kielletty.


    • 30v durakkina

      Hyvä juttu jos kortti toteutuu, mutta kuten aina ennenkin joku durakki tunaroi väärinkäyttämällä korttia ja taas palataan aikaan entiseen.
      Eipä ollut montakaan vuotta taaksepäin kun täyteltiin autositoumuksia ja maksettiin turhasta jnee. tämä kaikki oli siksi kun oli niitä väärinkäytöksiä ..
      Etenkin tankkaajille kortti olisi tarpeellinen näis nopeutuisi myös muiden matkaajien kulkeminen

      • syrt15

        MINÄ SAIN JO TUON UUDISTUS PAPERIN.SIINÄ PITÄÄ 10 PÄIVÄN SISÄÄN TEHDÄ aina rajanylitys,niin se on voimassa.nyt ei tarvitse enää täyttää kuin miracartti se pieni läpyskä.muiten kaikki on ennalaan.jonotus aika tällä hetkellä 1-4 tuntiin.sama on aamuyöllä.pisin aika viimeviikolla oli niiralassa 2 tuntia 16.30 maissa.vieläkun saisivat tuon paperin näytön ja auton tarkastuksen joustavaksi,niin hyvin menisi.en tiedä mitä sitten jos ei ennätä tuona 10ntenä päivänä edelisestä leimasta käymään,joutuuko täyttämään sitten maahantulokaavakeet.?


    • Pietarinmatkaaja

      Eipä tuo "kortti" mitään kyllä nopeuttanut, melkeinpä vaan päin vastoin.. Kun nyt sitten pläräilevät kaikilta passia läpi että miten useasti sitä on Venäjällä käynyt, jotta annetaanko korttia vai ei ja sitten sen jälkeen tekevät sen (jos tekevät)!
      Ja kuitenkin sitten sillä kyseisellä kortilla pitää samalla tavalla jonottaa samalle kopille.. Ei siis nopeuta mitään! Mut eipähän nyt tarvi tulostella koneelta valmiiks täytettyjä lomakkeita, jos koittaa jotain positiivista etsiä.. ;)
      Vaimo kyseli tullivirkailijalta lomakkeesta.. Vaikka siihen onkin laitettu voimassaoloaika, niin siitä huolimatta kortti on voimassa niin kauan kunnes se tulee täyteen. JOS on siis käynyt Venäjällä aina 10 päivän sisällä edellisestä reissusta! Jos käyntiväli venähtää yli 10 päivään, tarvii taas täytellä entiset lappuset...

    • anjamarjaana

      Passien plarailuhan ei ratkaise mitään, rajavtston tiedostoissa on kyllä merkinnät käynneistä, esim passin vaihtumisen tms varalta.

      • Pietarinmatkaaja

        Ikävä tuottaa Anjamarjaanan "tietämykseen" pettymys, mut kyllä ne ihan passia pläräilivät, ei konettaan katsonutkaan noina kahtena kertana (jälkimmäisellä kerralla teki kortin) mitä uuden säännön aikana kävin ilman korttia... :) Normaalisti tuossa kopissa harvemmin passia tutkistelevat sen suuremmin (aivan kuten nyt kortin myötä ei taaskaan ole enää niin kiinnostunut passista).
        Mut kuten aiemmin jo totesin, jonotus ihan yhtä hidasta kuin ennenkin, oma paperin täyttö vaan jää vähän vähemmälle! Eli pieni edistysaskel sentään, mutta ei kovin ihmeitä..


    • 10 päivää...ei...9

      Ja pitäkää mielessä että venäjän "vähintään kerran 10 päivässä" on oikeasti suomeksi sitten 9 päivän välein tai tiheämmin eli tasan 10 päivän väliä ei kelpaa (kävin siis 22.6 viimeksi) Se tuli tänään koettua ja onneksi aavistinkin joten otin myös vanhat lappuset mukaan niin en pahasti ollut tukkona siellä....aivan järkyttävä ryysis muuten Niiralan tullissa, liekkö juurikin tämän uudistuksen takia!

      • Rekisteröintipvä eka

        Käyntipäivä eli rekisteröintipäivä lasketaan siis mukaan 10 päivän joukkoon.


      • 12+20
        Rekisteröintipvä eka kirjoitti:

        Käyntipäivä eli rekisteröintipäivä lasketaan siis mukaan 10 päivän joukkoon.

        Lukeeko se muuten siinä paperissa? Itselle kävi samalla tavalla kuin edellisellä kirjoittajalla..


    • joopajoo

      Jos on jotain epäselvää jostakin asiasta niin parhaiten se selviää kysymällä tulliviranomaisilta. Täällä on turha arvailla yhtään mitään. Pätee varmasti joka asiaan:) Toki täälläkin on hyödyllistä vaihtaa kokemuksia mutta minkään kuulopuheen perusteella ei kannata toimia rajalla.

    • lippujalappuja

      Pers...stä koko lappu tai sitten sama käytäntö jokaiselle joka käy vaikkapa kerran kk:ssa tai puolessa vuodessa ja mihinkä ihmeeseen niitä tullisetvitys lappujaan tarviivat???? .. tai no on sillä ainakin työllistävä vaikutus että tullihenkilö saa jotain palkkaa elättääkseen itsensä ja perheensä?

      • hanuristi III

        Se on vaan kuule aivan hyvä että rajalla kyttäävät suomalaisia autoja. Jos tuollaista lippulappu hässäkkää ei olisi niin suomesta olisi niin helppo viedä varastettu auto venäjälle ettei mitään rajaa.... katsos kun venäjällä ei ole minkään laatuista autorekisteriä. Noilla lapuilla venäläinen valvoo sitä että auto tulee ja myös menee takaisin suomeen.


      • varastettu auto
        hanuristi III kirjoitti:

        Se on vaan kuule aivan hyvä että rajalla kyttäävät suomalaisia autoja. Jos tuollaista lippulappu hässäkkää ei olisi niin suomesta olisi niin helppo viedä varastettu auto venäjälle ettei mitään rajaa.... katsos kun venäjällä ei ole minkään laatuista autorekisteriä. Noilla lapuilla venäläinen valvoo sitä että auto tulee ja myös menee takaisin suomeen.

        Ei tämä bumaska hässäkkä millään tavoin estä viemästä varastettua autoa läpi venäjän tullin. Ensinnäkin jos maksut on maksettu siitä varastetusta pirssistä niin suomen tullin läpi menee että hurahtaa rek .otetta näyttämällä. Jas jos oikein varmasti haluut välttää kiinnijoutumisen niin tekaiset vaan varmuuden vuoksi auton hallintaan oikeuttavan paperin venäjän tullia varten ... allekirjoitukset ja jos vielä leimoja niin takuuvarmasti menee..tuskimpa tätä edes kysytään jos autolla on jo aiemmin menty venäjälle. Tietty että sinut voidaan yhdistään tähän autoon tulliselvitys bumaskan avulla kun siellä on passista tiedot, mutta auto menee eikä takaisin tuu jos sellainen on tarkoitus. Toinen juttu on että kauanko näitä tulliselvitys bumaskoita säilytetään ja pitäs kait siellä tietokannassa olla myös merkinnät myöskin.


    • AIVAN HANURISTA

      Eihän tuo lappu sujuvoita rajaliikennettä yhtään. Ensinnäkin se on "uusittava" kymmenenpäivän välein. Miksi ihmeessä noin idioottimainen sääntö, aivan älytön. Noh milloinpa naapurin toimissa oli älyä ollutkaan. Toiseksi se on asema kohtainen... ei taida iivanalla olla toimivia järjestelmiä asemien välillä. Nyt niitä lappuja väänetään siellä tuskassa kun suurimalla osalla ei tule käyntejä kymmenenpäivän välein. Eli tuo hidastaa rajaliikennettä, aiva susipaska uuditus. Idea erittäin hyvä mutta se ryssittiin tuolla aika rajalla.

    • Pietarinmatkaaja

      Tuo kymmenpäivän raja ei tosiaan ole mitenkään hyvä juttu! Itselleni tuo ei tosin onneksi suuremmin aiheuta murhetta kun joudun pääsääntöisesti kaksi kertaa viikossa käymään Venäjällä.
      Täytynee sen verran pyörtää aiempia puheitani takaisin, että kyllä tuohon paperiin tuntuu leiman saavat ihan aavistuksen nopeammin kuin täytettyihin tulliselvityksiin.. Ei nyt mitenkään suurta havaittavaa nopeutusta, mutta ehkä aavistuksen kuitenkin! =)
      Sekä vaikka tulliselvitykset olikin omalla koneella valmiiksi täytettyinä, niin vähenihän tuo "paperityö" jonkin verran kuitenkin! =) Aiemmin ei tuntunut suurelta vaivalta tulostaa noita lomakkeita sekä vetää nimmaria ja päivämäärää alle, mutta nyt kun ei tarvi tehdä sitäkään niin nyt se tuntuu hirveältä hommalta.. ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe