Olen siis 25v ja ihan hetero ollut aina. Homoja kyllä kavereina parikin mutta ihan kavereina vaan. Ei ole tullut mieleenkään koskaan että haluaisin poikaystävän tai harrastaa seksiä miehen kanssa :)
Muutama viikko sitten tuli ihan uusi tilanne vastaan eli tutustuin yhteen 18v homopoikaan ja seksiähän me harrastettiin. Tämän jälkeen olen huomannut että hoikat, söpöt ja vähän homomaisemmat pojat saa kyllä housuissa elämää aikaan :)
Tämä 18v homopoikakin kenen kanssa menin sänkyyn on tällainen lyhyt, laiha, söpö ja homomainen.
Vaikeaa tästä tekee se että en osaa kavereilleni asiasta puhua vaikka olenkin avarakatseinen ja jätkä kaveritkin on. En osaa edes homokavereille tai naispuolisille kavereille puhua vaikka nuo homot varmasti ainakin osaisivat sanoa tästä jotain.
Kukaan ei tiedä tuosta pojasta jota panin paitsi poika itse. Hän on myös yhden kaverini pikkuveli eli haluan että pysyykin meidän välisenä kun on tähänkin asti pysynyt.
Haluaisin vaan tietää mikä olen. Olen kuvitellut että olen ehdottomasti hetero enkä vieläkään osaa ainakaan homona itseäni pitää koska tytöt kuitenkin kiinnostaa ja en osaa kuvitella seurustelevani pojan kanssa :)
En edes osaa kuvitella että kukaan panisi minua.
Tämä vaan että kuitenkin tykkäsin itse panna poikaa ja nyt nuo vähän nuoremmat homppelipojat kuitenkin kiinnostaa fyysisesti. En valehtele itselleni että ei kiihottaisi tai että tuo poika ei houkuttaisi edelleen :)
Onko kellään samanlaista kokemusta ja mitä tämä tuo mieleen?
Biseksuaali vasta nyt?
32
1086
Vastaukset
- Ville87 (aloittaja)
Lisään vielä että edes ajatuksena ei kiihota suihinotto mieheltä.
Kaikki mikä jätkien kanssa kiinnostaa on melkein samoja mitä naisenkin kanssa tekisin. Mä panen, mua imetään, mä voin nuolla...- Voit mitä
"mä voin nuolla..." persettäkö? Melkoisen homo sitten olet, itse en kyllä sitä tekisi.
- Ville87 (aloittaja)
Voit mitä kirjoitti:
"mä voin nuolla..." persettäkö? Melkoisen homo sitten olet, itse en kyllä sitä tekisi.
Niin...
Tässäkin näin että en kiihotu yhtään ajatuksesta että omaa persettäni kukaan nuolisi.
- YA
Olet avarakatseinen, kokeilunhaluinen hetero. Jos pystyisit kuvitella että rakastuisit johonkin näistä pojista ja voisit viettää elämääsi hänen kanssaan, samoja tunteita kuitenkin edelleen naisten suuntaan, sitten olisit bi. Jos naisiin kohdistuvat tunteet katoaisivat, silloin vasta olet homo.
Seksifantasiat ja kokemuksetkaan eivät vielä tee ihmisestä mitään.
Pidä nyt hauskaa ja katso mitä tapahtuu :) - 100prosenttinensonni
Olen siis 25v ja ihan hetero ollut aina. Homoja kyllä kavereina parikin mutta ihan kavereina vaan. Ei ole tullut mieleenkään koskaan että haluaisin poikaystävän tai harrastaa seksiä miehen kanssa :)
Muutama viikko sitten tuli ihan uusi tilanne vastaan eli tutustuin yhteen 18v homopoikaan ja seksiähän me harrastettiin. Tämän jälkeen olen huomannut että hoikat, söpöt ja vähän homomaisemmat pojat saa kyllä housuissa elämää aikaan "
Sinua onnisti. Olisin itsekin tarttunut tilaisuuteen vaikka olen hetero mies. Minusta on vain rikkaus että osaat nauttia seksistä myös miehen kanssa. Ikävä kyllä miesten välinen seksi ei vielä ole yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyä. Ehkä vielä tulee aika että ei tarvitse pelätä saavansa turpaansa jos mainitsee lemmenleikkinsä miesten kesken. Itsellenikään ei ole tullut ikinä edes mieleen seurustelu miehen kanssa. - 2+4
no eikö tuo oo aika selvää että oot bi kun oot toista jätkää nainu?
- Ville87 (aloittaja)
No se tässä hämmentääkin että olen 25 vuotta elänyt heterona eikä ole tullut mieleenkään panna jätkää :)
Ei homoseksi ole koskaan mitenkään ällöttänyt mutta en siitä ajatuksesta ole kiihottunutkaan koskaan. Vasta nyt tuo jätkä sai kiinnostumaan ja tykkäsin seksistä ainakin hänen kanssa. En tiedä oliko sitten joku erityinen jätkä ja toista ei tule vai olenko vaan aina kuvitellut olevani hetero vaikka en olekaan.
Vähän jopa olen harkinnut ottavani yhteyttä siihen poikaan jos kiinnostaisi vielä nähdä samoissa merkeissä. Antoi vaan oman numeronsa ja sanoi että saa soittaa jos kiinnostaa mutta olen ollut vähän hukassa mitä edes itse haluan :)
Mutta ei siinä mitään! Kyllä ihan avoimin mielin olen vaikka ihmettelenkin miten ei koskaan ole mikään homoporno tai homoseksi muutenkaan kiinnostanut.
En edes tiedä mitään homomaailmasta vaikka nuo pari homokaveria tunnenkin.- OOT GAY
Vetelet kaverin broidia persiiseen ja kyselet täällä että mikä oot? OOT HOMO!!
- Ville87 (aloittaja)
OOT GAY kirjoitti:
Vetelet kaverin broidia persiiseen ja kyselet täällä että mikä oot? OOT HOMO!!
En usko että homo olen sentään kun tyttöystäviä on ollut. Tämä kokemus jätkistä oli kuitenkin ensimmäinen. Ei kai kerta homoksi vielä tee :)
- seliselihomohomo
Ville87 (aloittaja) kirjoitti:
En usko että homo olen sentään kun tyttöystäviä on ollut. Tämä kokemus jätkistä oli kuitenkin ensimmäinen. Ei kai kerta homoksi vielä tee :)
taisit suudella jannua ja sitten työnsit myös lähetyssaarnaajassa Anyway gay olet
- 7+9
Kai se sit on sillein että jokainen on vähän homo. Eikös joku artisti oo tehny sen nimisenki biisin?
onhan mullakin ollu tyttöystäviä vaik kuin paljon ja silti jopa seurusteluaikoina oli välillä mukava käydä vetelemässä nuorempaa jannua perseeseen. Vaihtelu virkistää sanon minä :D
oot ehkä lievästi bi.. Eli sellaset miesmäiset homotko ei kiihota yhtään?
no eipä pääse meininki muuttumaan liian "äijämäiseksi"- Ville87 (aloittaja)
Eipä ne miesmäiset homot kiihota yhtään :)
En kovin hyvin homopareja edes tiedä tai muutakaan homoseksistä mutta usein sanotaan että jätkämäisemmät tykkää niistä tyttömäisemmistä.
Ei kovin uskottavalta kuulosta mutta jos noin on niin olen kyllä ehdottomasti tuohon sopiva :D
- jokujostain91
Asiassa on se ongelma, että kukaan ei tiedä niin hyvin kuin sinä itse.
Minun korvaani kuulostaisi joko siltä, että biseksuaali joka on enimmäkseen siellä heteropäässä, romanttiset tunteet naisia ja fyysiset vedot molempia kohtaan.
Tai sitten oli vain sellainen "tilaisuus varkaan tekee" tilanne.
Toivottavasti et ketään sentään pettänyt.- Ville87 (aloittaja)
En tietenkään pettänyt :)
Ei mitään tyttöystävää ole moneen kuukauteen ollut ja koskaan en ole pettänyt. - pervetti
Tai sitten oli vain sellainen "tilaisuus varkaan tekee" tilanne."
Noihan se meni ja hyvältä tuntui. Silti minulle ei tulisi mieleenkään parisuhden miehen kanssa. Mikähän siinä muuten on että jos hetero nainen kokeilee naisen kanssa niin sitä pidetään jotenkin kauniimpana. Miten on onko aloittajalla muita pervoja mieltymyksiä. Mitä olen seurannut monilla bisseillä on kiinnostusta kinky juttuihin.
- juuso__
Kaverin pikkuveli oli mullakin se ensimmäinen... ikäeroa ei tosin ollut kuin vuosi. Hän oli hoikka, reilusti lyhyempi ja pikkuisempi, söpö poika. Ihan luonnolliselta tuntui, ei tullut mitään kysymyksiä että 'mitä helvettiä', ainakaan touhun aikana. Nautintoa vaan. =)
Seuraavana päivänä sitten oli mielessä sama kysymys kuin ketjun aloittajallakin: katsoin peiliin ja kysyin itteltäni että oonko nyt sitten homo. Noh, 'päädyimme' peilikuvan kanssa siihen tulokseen että bisse olen, eli molemmat käy.
Ja täytyypi sanoa että tuon jälkeen on ollut moni asia paljon helpompi. Antaa mennä vaan äläkä suotta jarruttele., kyllä opit itsesi tuntemaan. Itselläni on sellaisia kausia että tykkään enemmän pojista ja sitten taas sellaisia että tytöt kiinnostaa enempi.
Näin keväisin kiinnostaa molemmat =D- Ville87 (aloittaja)
Kuinka vanha olit kun tuo tapahtui? :)
Ihmettelen miten en ole aiemmin ajautunut tällaiseen tilanteeseen kun selvästi kokeilunhalua löytyikin.
Kiitti vastauksesta sulle :) hyvä kun on samanlaista kokemusta muillakin. - Hey Fag!
Ville87 (aloittaja) kirjoitti:
Kuinka vanha olit kun tuo tapahtui? :)
Ihmettelen miten en ole aiemmin ajautunut tällaiseen tilanteeseen kun selvästi kokeilunhalua löytyikin.
Kiitti vastauksesta sulle :) hyvä kun on samanlaista kokemusta muillakin.no luulis et homona olisit aikaisemminkin runtannu pikkupojan koloa
- Jammu50vee
Ville87 (aloittajalle): ei homoudessa ole mitään väärää. Jos tykkää siitä pojasta, jonka kanssa ..... ja tykkäät edelleen, niin eikös asiat ole kondiksessa. "Pane" uudestaan, jos panettaa jne. Niin minä tekisin
- Bi
Olet b-seksuaali, mitä suurin osa miehistä on. Pystyvät elämään ja elävät naisen kanssa parisuhteessa, mutta silloin tällöin kiinnostaa olla kundin kanssa myös.
- Gay aids GAIDS
tyypillistä homo propagandaa.. 1-2 % homoja populaatiosta, 1-2 bissejä.
- Kaikkea sitä kuulee
Veditkö pederasti poikaa paljaalla?
- ille87 (aloittaja)
En nyt noin sanoisi kun poika kuitenkin oli täysi-ikäinen :)
- Poika tai tyttö
Moi Ville. Olen itse myös bi-mies. Olet tavallaan aika rohkea, kun uskalsit lähestyä kaverisi pikkuveljeä. Minä en olisi uskaltanut.
Meidän poikamakumme on osittain yhtenevät. Minusta juuri nuori 18-20 v. pienikokoinen ja hoikka poika on parasta. Minä en taas välitä homomaisista eli neitimäisistä pojista seksimielessä. Tulee olo, että sitten mieluimmin naisen kanssa kuin sltä väliltä olevasta. Tämä koskee vain seksiä. En tykkää nuolla, enkä ottaa miehen kyrpää suuhuni. Suutelinen pojan kanssa on myös minusta aika vaikeeta. Täytyy olla tosi kiimassa, että siihen sorrun.
Oliko poikasi ja korkattu. Minun on vaikea päästä korkaamattoman pojan sisään vähän isohkon terskan vuoksi. Poikaa myös saattuu silloin. Ajatus, että joku panisi minua saa minut jo ajatuksenakin huonovointiseksi. Olen pelkästään TOP ja ehkä' vähän alistavakin, mikäli poika tykkää siitä.
Monet nuoret etsivät juuri itseään vähän vanhempaa ja määrätietoista miestä. Monella btm pojalla on itsellä suhteellisen pienikokoinen penis ja tykkäävät jos toisella on häntä suurempi elin.
Olin 28 v kun olin ekakerran pojan kanssa. Aluksi inhosin itseäni, mutta lopulta mietin, että hyvältähän se tuntui, joten jatkoin.
Minusta söpöimmät pojat tulevat aasiasta. Ovat hoikkia ja pieni kokoisia, joilla on pienet söpöt pakarat joiden väliin on ihana uppoutua. En pidä alaikäisistä.
Tiedän, että heterot täällä inhoavat tämänkaltaista teksitä, mutta mitä tulevat tänne näitä lukemaan. Pysykööt poissa.- YA
Itse asiassa minusta tämä kuulostaa todella hyvältä ja normaalilta. On tiedossa että sinunkaltaisiasi bi-miehiä on olemassa, hyvä että se tuodaan esille. On todella hienoa, että tykkäät panna myös poikia, se ei muuta kenenkään miehisyyttä tai mitään muutakaan sen enempää :)
Itse olisin 20-vuotiaana ollut todella mielelläni käytettävissäsi jos olisin törmännyt :)) - toyboytoy
Sä kirjoitat ihanasti ja juuri kuin omat ajatukseni. Muistan kun olin tuon ikäinen, noin parikymppinen. Olin pitkä ja toosi hoikka. Usein samalla työpaikalla vanhemmat kundit tarttui mua vyötärön ympäriltä molemmin käsin. Silloin olin liian etäinen, ehkä ujokin, ja pelkäsin koskettamista. Nyt kaipaan tuota samaa kun muistelen. Olen ilman muuta btm ja jo keski-ikäinen. Mut fantasioin juuri sun kaltaisesta alfauroksesta joka tulisi määrätietoisin ottein sisääni. Pitäis mua poikana tai tyttönä tai molempina. Olis ihana saada sut sisään..
- teemuyu
Mitenniin kaikki söpöimmät, pienipakaraiset ja lyhyet ja hoikat tulevat aasiasta? itse oon nuori ja kaikki nuo kuvastaa :D. Että kyllä niitä ihan suomestakin löytyy kuhan jaksaa etsiä :)!
- Etsiminen ei auta
Moi. Teemuyu. Olet aivan oikeassa, kyllä Suomestakin löytyy pienikokoisia nuoria, mutta valtaosa nykynuorista tai vain tahtoo olla ylipainoisia tai lähellä sitä. Toiseksi, jos ikäero on 2-3 vuotta, niin ei tuota ongelmia. Mutta jos ikäeroa kertyy jo 10 vuotta ja ylikin, alkaa olla vaikea löytää mieleistään seuraa. Nuorta ei enää voi lähestyä, loukkaamatta nuoren itsetuntoa, koska nuori voi jo inhota itseään vanhempaa kaveria. Kun vielä laskee, että nuorten homopoikien ihanne saattaakin ollakin itseän nuorempi tai samanikäinen, onkin jo vitsit vähissä.
Toki tiedän, että on nuoria jotka juuri haluavat itseään vanhempaa, joten näiden tulisikin vähän viestittää itsestään, nähdessään itselleen sopivan miehen lähietäisyydellä,
jotta vanhemmpi uskaltaisi tehdä tuttavuutta. Paras viestin lähettäminen tapahtuu silmillä. Kukaan vanhempi mies ei loukkaannu siitä, että nuori lähestyy, kuten taas nuori loukkaantuu helvitisti jos epätoivottu vanhempi katsoo suoraan nuorta päin.
- mä9797
Olen 15v, mutt tajuun sun ongelmaa täysin. Mä oon aina ajatellu sillee ett en ikinä vois kuvitella asua toisen miehen kanssa mutta miehet nin kun sä sanoit saa mullaki housuiss elämää aikaan.
- jessehomo
jessehomo@hotmail.fi
odotan sinua olen 17v poju (;- Ville87 (aloittaja)
En mä nyt sentään alaikäsen kanssa ja en mä muutenkaan netistä ala etsimään :)
Jos sattuu kiva kohdalle vaikka baarissa tai jossain niin sit
- pas6
Olin 16v ja mulla oli kevari. Sitä kautta tapasin vanhemman kaverin, jolla oli isompi MP. Hän sitten tarjos mulle reissua kyydissään MP kokoontumiseen. Siellä perillä ja teltassa (oli kylmä) tarjosi mulle viinaa-otin vähän-ja hän alkoi kopeloimaan mua. Panikoin ja sanoin etten mä tykkää tästä. Hän lopetti. Käytiin saunassa ja muuta mitä siellä oli, mut en vaan ollu valmis sillon mihinkään. Silti kiva kaveri eikä mitään huonoja ajatuksia. Olin niin epävarma kans silloin, mikä mä oikeen oon. Kiva jos jotkut uskaltaa ottaa kokemuksia-mä oon ollu liian ujo..
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655