Eihän tässä yhtälössä ole PK-seudulla mitään tolkkua. 2000-luvun alusta alkaen hinnat nousseet hirveetä tahtia, moninkertaisesti yli inflaatiovauhdin. Kaava mennyt kutakuin näin: ostit v 2000,200Teur asunnon, myyt 2004 250Teur, 2008 sama asunto myydään 300Teur, 2012 taas kerran hintaan 350Teur.
palkat nousseet 12:ssa vuodessa kuinka paljon?? 20-25% maksimissaan mutta niin on ruokakin. Maksaako v. 2025 tämä asunto 700Teur? ei voi, sillä palkat eivät nouse samaa tahtia. Matti ja Maija Meikäläinen ei tule saamaan asuntolainaa kuin yksiöön vaikka kummatkin töissä.
Kyllä nyt ollaan kipupisteessä hintojen suhteen, kupla saisi nyt puhjeta. Liian monella kaikki nappulat kiinni asuntolainassa eikä ole varaa kuin kaurapuuroon. Korot kun vielä heilahtaa ylöspäin niin silloin poksahtaa niin lujaa että tullaan alas rymisten. Eli, en osta vielä vaan odottelen pari kolme vuotta ja ostan vuoden 2008 hinnalla.
Kuinka kauan nousee hinnat yli inflaation? Laskua on oltava koht
15
103
Vastaukset
- Luki.
Korkojen nousu on odotettavsissa,tämän vuosikymmenen lopulla on hirveet korot nykykorkoon nähden,taas pysähtyy kauppa vaikka olisikin nousukausi.
Varmaan käy sellainen rytinä ettei ole tosikaan,kun nyt ei käy kauppa siimana ja kun korot nousee niin vielä vähemmän.
Edessä asuntojen hintojen valtava lasku suomessa,äkkipysäys totaalinen puhuisin katasrofista. - Joskus isäntä
Pääset ehkä ostamaan vuoden 2008 reaalihinnalla, et 2008 euromääräisellä hinnalla, jos hyvin käy. Pääkaupunkiseudulta minutkin savusti pois kalliit asunnot. Täältä mailta sai pääkaupunkiseudun kaksion hinnalla saman ikäisen talon. Työmatkakin lyheni muutamaan kilometriin. Kannattaa äänestää jaloillaan eikä taivastella asiaa.
- kristallipalloilija
Lukusi eivät ihan täsmää. Inflaatio on kyllä ollut 12 vuodessa suunnilleen tuon 20-25 %, eli se ruoka on kallistunut suurin piirtein tuon verran. Palkat ovat nousseet samassa ajassa n. 50 % (ainakin omalla alallani, jolla käsittääkseni ansiot nousseet aika keskimääräistä tahtia). Asuntojen hinnat ovat kallistuneet 12 vuodessa varmaan jotain 80 prosenttia, eli vuonna 2000 miljoona markkaa maksanut asunto vastaisi suurin piirtein tämän päivän 302000 euron asuntoa. Se mitä palkat ovat nousseet yli inflaation on siis valunut asuntojen hintoihin.
Itse uskon, että nyt kun palkat nousevat inflaatiota hitaammin, kääntyy ilmiö toisin päin ja asuntojen reaalihinnat alkavat laskea. Ainakin tämä ja ensi vuosi on asuntojen reaalihintojen kehitys oleva negatiivinen. Ensi vuodelle sovitut palkankorotukset ovat tätä vuotta pienempiä ja veronkorotukset ja inflaatio syövät korotukset kokonaan, joten asuntojen numeraalisissakin hinnoissa saattaa tulla pientä laskua. Mihinkään romahdukseen en usko, mutta eurokriisin pitkittyessä, jos palkkamaltti jatkuu ja inflaatio pysyy suht korkeana, tulevat reaalihinnat laskemaan vielä pitkään. Asunto ei seuraavan vuosikymmenen haarukalla luultavasti ole arvonsa säilyttävä sijoitus. Euromääräisesti kyllä, mutta inflaation verran tulee takkiin.- kljhjkhkjhs
Pitää muistaa että eurokriisistä saattaa tulla todella ongelmia, nyt jo tiedetään että hyvää ei ainakaan ole tulossa. Kristallipalloilija ei ole tätä ottamut huomioon, tätä pitäisin varmana riskinä jo nyt, mittakaavaa tosin ei kukaan tiedö vielä mutta se on varmaa että kyseessä ei ol mikään parin vuoden läpihuuto heilahdus.
Suomessa, jostain syystä liian moni luulee että oleme jonkinlaisessa turvasatamassa mutta tässä sotkussa emme todellakaan ole. Asunnot ylihintaisia pk-seudulla, poislukien keskustan arvoalueet. - 77788855555556666666
Minusta yleinen inflaatio on kyllä ollut isompi kuin 25% tuona 12 vuoden jaksona, ja myös ruoka on noussut lähempänä 50% kuin 25%. Nämä viralliset indeksit ovat oma lukunsa ja niillä ihan tietoisestikkin venkoillaan
" Asuntojen hinnat ovat kallistuneet 12 vuodessa varmaan jotain 80 prosenttia, eli vuonna 2000 miljoona markkaa maksanut asunto vastaisi suurin piirtein tämän päivän 302000 euron asuntoa. Se mitä palkat ovat nousseet yli inflaation on siis valunut asuntojen hintoihin."
Se on helppo uskoa että meillä juuri näin käy. Näin jo siksikin, kun ihmiset meillä haluavat ensisijaisesti satsata asuntoihinsa.
" Itse uskon, että nyt kun palkat nousevat inflaatiota hitaammin, kääntyy ilmiö toisin päin ja asuntojen reaalihinnat alkavat laskea Ainakin tämä ja ensi vuosi on asuntojen reaalihintojen kehitys oleva negatiivinen."
Just näin se ilmeisesti tulee menemään. Mutta tämä kuitenkin sen verran reippaan inflaation oloissa, että ei ne asuntojen numeraaliset hinnat ainakaan paljon laske.
" Ensi vuodelle sovitut palkankorotukset ovat tätä vuotta pienempiä ja veronkorotukset ja inflaatio syövät korotukset kokonaan, joten asuntojen numeraalisissakin hinnoissa saattaa tulla pientä laskua. Mihinkään romahdukseen en usko, mutta eurokriisin pitkittyessä, jos palkkamaltti jatkuu ja inflaatio pysyy suht korkeana, tulevat reaalihinnat laskemaan vielä pitkään. Asunto ei seuraavan vuosikymmenen haarukalla luultavasti ole arvonsa säilyttävä sijoitus. Euromääräisesti kyllä, mutta inflaation verran tulee takkiin."
En minäkään usko että asunto seuraavaksi vuosikymmeneksi olisi ainakaan mikään hyvä sijoituksena, paitsi niiltä osin mitä se omassa käytössä on tarpeellinen ja välttämätönkin.
Asunto sijoituksena menettää paljon myös näiden asuntoihin ja asuntojen kauppoihin liittyvein verojen korotuksien ja uusien verojen keksimisen myötä, joita nyt on jo luvassa ja nähtävästi niitä lisää vaan tulee. Samoin tultaneen väsäilemään lakeja ja byrokratiaa(mm. kuluttajansuojaan tai vuokralaisten etuihin vedoten) jotka entisestään hankaloittavat asuntokauppoja ja lisäävät asuntojen kaupoista ja ylläpidosta johtuvia kustannuksia. Tämä vähentää sijoittajien kiinnostusta asuntoihin.
- Luki.
Olen sittä reten samaa mieltä. siis suomennettuna aivan samaa mieltä.
Tilanne on todellakin huvin mutkikas,jossain vaiheessa myös suomessa nousee korot ,eurokriisi tulee hiukan jäämään varjoon jokseenkin,suomeen iskee uusi kriisi koskien yrityksiä,kaikki yhdessä ja muut tekijät päälle niin tämä ei hyvälle näytä.
Sanoisin juhlat on juhlittu.- Luki.
Ja niinhän siinä käy,palkat ei nouse samaa vauhtia,sehän me tiedetäänkin.
On olemassa useita tekijöitä jotka luo suuren epävarmuuden tulevaisuuteen suomessakin.
Uskoisin tämän vuosikymmenen lopulle homman menevän,ja kun nousu alkaa korot voi ampua uusiin lukemiin joita ei euro aikana olla nähty. - 77788888888899999999
Luki. kirjoitti:
Ja niinhän siinä käy,palkat ei nouse samaa vauhtia,sehän me tiedetäänkin.
On olemassa useita tekijöitä jotka luo suuren epävarmuuden tulevaisuuteen suomessakin.
Uskoisin tämän vuosikymmenen lopulle homman menevän,ja kun nousu alkaa korot voi ampua uusiin lukemiin joita ei euro aikana olla nähty.Kun palkat on päästetty niin suuriksi, että niitä ei saa tuotetun tavaran hintoihin niin että tavara menisi vielä kaupaksin on palkkoja leikattava tai sitten lopetettava työt.
Meillä on kuitenkin niin totuttu siihen, että numeraalisissa palkoissa ja hinnoissa ei jousteta muuta kuin aina ylöäspäin, enemmän tai vähemmän. Näin kun on, ja silloin kun jonkun on pakko joustaa alaspäin niin se on sitten rahan arvo joka joustaa, ja sehän joustaa aina alaspäin(jo tavoiteinflaatiokin on euro-oloissa 3% luokkaa). Eli palkkojen leikkautumiseen riittä se kun numeraaliset palkat nousevat inflaatiota vähemmän.
On kuitenkin huomattava että juuri palkkaerojen kasvuakin tapahtuu silloin kun osan palkansaajista realipalkat näin leikkautuvat. Vahvoissa asemissa tavarantuotannossa olevat työntekijät onnistuvat tällöinkin kiristämään inflaatiota isompia palkankorotuksia.
- Suomessa halpaa
Oikeasti suomessa ON halpaa. Ongelma on se että ette tiedä muusta maailmasta mitään.
Suomessa on kallista vain pääkaupunkiseudulla, muualla on TOSI halpaa. Jopa 40min helsingistä on TOSI halpaa.
Jos taas verrataan pääkaupunkeja keskenään Helsingissä on HALPAA
Jos taas verrataan ostovoimaan helsinkiä ja helsinkiläistä verrattuna muihin pääkaupunkeihin helsingissä on TOSI HALPAA
Verratakaa kansainvälisesti.....- 77788888999999999999
Tässäkin yksi vertojuttu
http://www.upload.ee/image/1919649/Biggest_Real_Estage_Bubble_Is_In_Estonia_25.12.2011.png
Huomaa tuo UK missä asuntojen hinnat tuplalti meidän tasoa kun niitä palkkoihin suhteutetaan. - saksassa halpaa
pääkaupunki ja pääkaupunki, Helsinki ei ole mikään iso kaupunki ja pitäisikin verrata vastaavan kokoiseen kaupunkiin ulkomailla. Lontoossa hyvillä alueilla asunnot maksavat helposti tuplasti mitä helsingissä, mutta siellä onkin muutama satatuhatta palkansaajaa jotka tienaa yli £300.000 vuodessa. Hesassa näitä on luokkaa alle tuhat asukasta. Käteen jäävä nettopalkka onkin aivan eri luokkaa briteissä kuin suomessa.
Anglo-maissa hinnat tulleet rymisten alas muutaman vuoden takaisista hinnoista, usa-irlanti-britannia-australia. Kupla puhkesi. Ei briteissä asunnot mitään yli hintaisia ole, esim 20km cambridgen keskusta 100m2 omakotitalo 250.000eur omalla tontilla. ns hyvällä alueella ja jossa talous kunnossa.
Saksassa on HALPAA, todella HALPAA
katsokaa tästä:
http://www.immowelt.de/ (saksan etuovi/oikotie)
Yksi ystävä pariskunta möi kaksionsa hesasta ja muuttivat saksaan töihin, 40km hampurista siistiltä alueelta samalla rahalla sai 160m2 omakotitalon pari vuotta sitten. - 66667858585
77788888999999999999 kirjoitti:
Tässäkin yksi vertojuttu
http://www.upload.ee/image/1919649/Biggest_Real_Estage_Bubble_Is_In_Estonia_25.12.2011.png
Huomaa tuo UK missä asuntojen hinnat tuplalti meidän tasoa kun niitä palkkoihin suhteutetaan.nuo luvut on mistä??? uk:ssa muka 1000e/kk pienempi palkka kuin suomessa, ei pidä paikkaansa. taulukko joltain eestiläisestä kuvapankista,
- 77778889999555555555
66667858585 kirjoitti:
nuo luvut on mistä??? uk:ssa muka 1000e/kk pienempi palkka kuin suomessa, ei pidä paikkaansa. taulukko joltain eestiläisestä kuvapankista,
Niin. Ei näihin julkaistuhin tilastoihin kannata niin vaan aina uskoa. Ne voivat olla vääristyneesti kasttuja ja jopa ihan selvää valhettakin.
Tässä kuitenkin Wikipediasta BKT/asukas Britanniassa 35100$ ja Suomessa 35559$.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Britannia
Niin että tämän puolesta kyllä mahdollista, kun ottaa huomioon sen että Britanniassa muut kuin palkkatulot ovat suhteellisesti ottaen paljon suuremmat kuin mitä meillä.
- sellastase
Mikä ihme saa ihmiset ostamaan suuria ja kalliita asuntoja, ei niitä ole pakko ostaa. Tuntuu vain siltä että suomalaiset ovat sopuleita, eli kun naapurikin niin munkin on pakko.
Lähtekää maalle ja ostakaa pienehkö asunto niin johan on kummasti rahaa tilillä ja elämä rentoa eikä tarvitse tehdä pitkää työpäivää vaan voi matkustella ja löhöillä sohvalla.
Aina löytyy mutta mutta.- ööljj
mitä maaseudulla voi tehdä? siellä ei ole töitä (ainakaan minulle) joten silloin siellä vielä vähemmän tekemistä kun en tykkää metsässäkään juosta. Puolet vuodesta sairaan kylmää ja pilkko pimeetä, ihmisiä ei ole missään ja ainoat huvitukset kylän kalja baari. En sentään ole masokisti, joten en muuta. Oulua pohjoisemmassa en ole suomessa koskaan käynyt, kaikki kaupungit hesan ja oulun välissä samanlaisia/saman näköisiä - keskustassa toriaukea ja ravintolat, pankit, kaupat sen ympärillä. Sen ulkopuolella pelkkää metsää joku sata kilometriä ja sitten täysin samanlainen kylä edessä. Ulkomailla viihtyy paremmin jos pois hesasta, hyvä ilmasto ja edullisempaa, paljon järkevää ja mukavaa tekemistä. Jos minut pakotettaisiin muuttamaan hesasta pois, olisi ainoa vaihtoehto muuttaa ulkomaille. Käpykylät jossa kaikki kyttää toisiaan ahdistaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671