Rivitaloyhtiön pihan asvaltointi

lkkjh

Miten suhtautuisitte rivitalonyhtiön osakkaana siihen, jos kivituhkapohjaista pihaanne asvaltoitaisiin, mutta hallituksen päätöksen mukaan asvalttifirman pohjatöihin ei puututa(pohjatyöt tehty eilen, asvaltointi alkaa ensi viikolla), vaikka nyt ennen asvaltointia on nähtävissä, että vesi tulee seisomaan uudella asvaltilla ja pitkät kulkukäytävämme tulee olemaan kuin vuoristoratoja?

Tälläinen tilanne on parhaillaan taloyhtiössämme. Hallitus kieltäytyy puuttumasta asvaltointiurakoisijan pohjatöiden työnjälkeen (ei ole sovittu katselmointia) ja lisäksi urakalle ei ole asettu valvojaa taloyhtiön puolesta.

Hallitus vetoaa vain, että pohjatyöt on sovittu urakkasopimuksessa näin tehtäväksi ja että urakoitsijalla on oma työnjohtaja, joka on ammattitaitoinen.

Lisäksi asvaltoinnin korkeustasolinjaukset reunojen suhteen on tehty siten, että ne mukailevat routineita kiveyksiä ja asukkaiden kulkuväylille/niiden reunoille istuttamaa kasvillisuutta. Edellisistä johtuen asvaltti tulee olemaan sekä vuoristorata sekä reunalinjauksiltaan kuin siksak leikkaus.

No, tälläistä täällä, mitäs tässä puuttumaan asioihin, jotka eivät kuulu osakkaille

3

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....................

      Teillä on väärät ihmiset hallituksessa koska eivät ajattele yhtiön etua

    • ossian103

      Samaa mieltä edellisen kanssa! Yhtiön edun pitää mennä yksittäisen osakkaan pensaiden edelle. Usein hallitukset haluavat miellyttää osaa naapureistaan, eivätkä osaa ajatella yhtiön etua korjaus- ja kunnossapitotöissä.

      Väärin tehtyä asvaltointia ei voi korjata muuten kuin tekemällä se kokonaan uudestaan. Kalliita virheitä toteutuessaan, toivottavasti hallituksen silmät avautuvat teillä ennen asvaltin tekemistä.

      Tuo on jo törkeää huolimattomuutta hallitukselta, että työllä ei ole valvojaa ja katselmointia pohjatöiden valmistuttua. On naivia olettaa, että asvaltointiurakoitsija tekee automaattisesti laadukasta työtä. Kyllä asiakkaan täytyy alalla kuin alalla itse valvoa tai hankkia itselleen ulkopuolinen valvoja hommaan. Teillä on kyllä nyt pukki kaalimaan vartijana kun luotetaan urakoitsijan ammattitaitoon ilman valvontaa.

    • lakimehelle soittoa.

      Oletan, että olette yhtiökokouksessa tuon sopimuksen saaneet luettvaksi ja olette sen yhtiönä hyväksyneet ennen töiden aloitusta? Jos/kun olette, niin aika heikoilla olet osakkaana siinä tapauksessa.

      Jos taas ette ja hallitus toimii ominpäin, suosittelen soittoa taloyhtiöiden lakikoukeroista tuntevalle lakimiehelle,

      Jos tuota tarvitsee korjailla vesien aiheuttaman vahingon tms. vuoksi voidaan siinä tapauksessa alkaa vierittämään syytä ja kustannuksia yhtiön hallituksen jäsenille.

      Eikös tuo valvoja ole nykyään pakollinen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1979
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      989
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      868
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      747
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      740
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      718
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      683
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      80
      674
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      662
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      207
      655
    Aihe