Ompa mukavaa, että riihimäellä järjästetään myös tälläiset erämessut. Heti näkyy ihmisiä enemmän liikenteessä ja tuli vielä hyvät ilmatkin :)
Erämessut
messuvieras
18337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kyllä, kesätapahtumat ovat tervetulleita. Yksi suuri epäkohta erämessujan järjestelyissä on liikenteen ohjaaminen etelästä päin.
Liikenne ohjataan Etelän Viertotin ja Kulmalan Puistokadun liikennevaloihin. Se saa aikaan pitkät jonot. Vieraspaikkakuntalaiset kun eivät voi tietää sujuvampia reittejä.
Jonottaminen rassaa niin messuvieraita, kuin paikkakuntalaisiakin.
On kyllä aika typerää maksaa pääsylippu messuille, kun niitä tavaroita voi ilmaiseksikin katsella eri liikkeissä.
Aivan oikein. En minäkään käy konserteissa, vaan kuuntelen musiikkia radiosta. En myöskään käy elokuvissa, vaan katselen televisiota. Urheilukisojakaan en käy katsomassa, vaan katselen tv:stä, mitä sieltä nyt sattuu tulemaan.
Yleensä en käy missään ja rahaa säästyy. Nyt minulla on niin pirusti rahaa, mutta en tiedä mitä niillä tekisin.
nimimerkille "tyhmätmaksaa". Sun tapauksessa säästyy rahat kaljaan..
Eli kierrät mielummin ympäri suomea liikkeissä katsomassa tavaroita mitä ei ihan joka puljusta löydy ? Sehän se vasta halvaks tulee. Esim. jos haluat ostaa vaikka eberlestockin rinkan niin lähet ennemmin kattomaan sitä Rovaniemelle kun maksat 14 euroa ja näät/voit ostaa tuotteen messuilta. No huvinsa kullakin.
Taas tuli kaupungin kassaan täytettä, kun joku erämies oli yrittänyt
säästää parkkeemalla "kävelymatkan päähän".
Sopivasti kävin leikkaamassa nurmikon heidän pihaltaan ja piruuttani
soitin parkkipirkolle, että se bilikka oli parkissa väärinpäin.
Lyhytnäköinen säästö.
Kauhea meteli, aivan kauheaa...eikö kukaan ajattele lapsia?
Jos metelistä saa kuulovamman taikka "vaan" elinikäisen tinnin niin siitä rapsahtaakin järjestäjille isot korvaukset maksettavaksi.
En tiedä millä menestyksellä voi hermovauriosta pyytää korvausta.
Loppu!
Oli naatinto poikkee partsil äskettäis savuila.
Saa kaks vee vetää savvui ainaski ilmas tapppomessui, jos henkis pysyy
ja täss majailoo.
Avott, ett sie oot hauska!
Ei sua kukaan ymmärrä.
Ne lapsethan kiljuu aamusta lähtien ikkunan alla.
Sehän se on sallittua!!!
Ja mistä lapset ovat kovaäänisyyden opin saaneet?
Entisajan lapset ei kiljuneet. En ainakaan minä, en sisarukset, ei kaverit, ei meidän lapset, ei heidän kaverit.
Nykyään kiljutaan kaikkialla, TV:n lastenohjelmista alkaen.
Päiväkodit yksi syy. Lapset huutavat saadakseen oman asiansa tuotua julki.
Nii onki. Kakrut oppii lukia aikaasimmi kui enni ja sit ney kattot
telkkuloi pahhoi ohjelmoi, sekki skriim 3 meiti pentu huus ku sikkoo ois
tapett.
Kas, taas samasta ip-osoitteesta "keskutelee" useampi nimimerkki. Kirjoitustyylin muuttaminen ei auta jos viesti lähtee samalta koneelta!
rg ngr kirj. virhe! "keskutelee"?
Voihan samalla koneella olla jonoa (muita kirjoittajia odottamassa vuoroaan).
Höpö höpö! Nolottaako kun jäit kiinni?
Klikkasin vahingossa alaspäin peukkua kun piti klikata 'vastaa'. Anteeksi.