Au pairina välivuoden ajan

Veteran nanny

Olen ajatellut, että olisiko mahdollista käydä lukion ensimmäinen vuosi, ja sitten pitää välivuosi? Pääsisikö silloin vielä vaihtariksi? Siis, jos lukion 1. on 16v, pitää välivuoden, tulee takaisin lukion 2. kun on jo 18 (itse olen vielä silloin tosin 17 kai), voiko siis silloin mennä vaihto-oppilaaksi? Haluaisin sen välivuoden kerätä rahaa sitä varten.
Olen lukenut, että au pairit ovat nuorimmiltaan 17 vuotiaita. Onko tämä totta? Voinko tosiaan lähteä silloin?
Koulussani on yläaste ja lukio. Olen melko varmasti menossa siihen lukioon.
Hyvä asia on, että siellä tuetaan au pair toimintaa, sitä mainostetaan ja ympäri ilmoitustauluja on au pair lomakkeita. Luulen, että jos kysyisin, saisin varmasti jotain lisätietoa ja tukea au pairiksi lähtemisessä. Menen kuitenkin ehkä jonkun sivuston kautta. Toivoisin pääseväni esim. oceaniaan tai jonnekin muulle englanninkieliselle alueelle.

Meidän perheessä on ollut yksi au pairi, joten tiedän mitä he tekevät hyvin.
Olen myös itse hyvä ruoan laittamisessa, lapsien kanssa ja kotitöissä ylipäätänsä. Olen energinen ja iloinen :)

Toivoisin olevani töissä n. 5-6 kuukautta. Saisin että rahat vaihtariutta varten, myös rikastuttavan kokemuksen! :D
Joten toivoisin nyt neuvoja. Onko tämä järkevä idea? Tosin, toteutan sen kuitenkin.

4

318

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • akirstnastkaaein

      Jea, onhan noita nuoria au paireja mutta yleensä perheet etsii sellaisia jotka ovat ehkä jo asuneet omillaan että tietävät mitä tarkoittaa vastuu ja ettei koti-ikävä yllätä heti seuraavalla viikolla. Mutta, jos auppariksi meinaat mennä sitä varten että säästät rahaa niin on aika tiukka elämä siulla sitten :D Ihan vaan että jos rikastuttavia kokemuksia haluat niin sitten et kyll kovin rikkaana tule sieltä. Mut, aina kannattaa yrittää. Omasta kokemuksestani voin kertoa että oon nähny ja kokenu paljon mut säästöön ei oo jääny yhtään, vikan palkkani koitan olla tuhlaamatta.... :D

      Mutta aina on järkevää mennä au pairiksi, uskoisin että koulusikin sinnuu kannustaa, ei hyö muuten niitä julisteita liimailisi. :)

    • m

      Jos ajattelit olla aupparina max puoli vuotta, ehtisit olla vielä muissa töissä toisen puolikkaan. Siis jos haluat mennä vaihtoon vasta kakkosella? Aupparina et tule hirveästi tienaamaan rahaa, kokemuksia sitten senkin edestä. Sitten muissa töissä ollessasi tienaisit rahat vaihtoa varten. Puolessa vuodessa alaikäinenkin tinaa ihan kivasti, kun asuu kotona ja kulut ovat pienet.

    • Ex-aupair nostalgia

      Ei tuo huono idea ole, mutta sinuna odottaisin siihen kunnes olet 18 :) Itse kävin lukion kakkosen jälkeen vuoden au pairina, puoli vuotta Saksassa ja puoli vuotta Englannissa ja kokemus oli unohtumaton ja vuosi yksi elämäni parhaimmista. :)

      Mut kyllä mulla oli joitakin 17-vuotiaitakin kavereita. Silloin on tosi tärkeää että sulle ei anneta liikaa vastuuta. Ja sit se, että sulla pitää olla paljon kokemusta, että perhe uskaltaa ottaa niin nuoren au pairin.

      Se etu siinä on, että jos menee vaikka Britteihin, saattaa saada ilmaisen kielikurssin koska on alle 19-vuotias EU:n kansalainen. Ja ne on rahanarvoisia etuja!

      • Ex-au pair nostalgia

        Ai niin ja tosiaan, au pairina et tienaa vaan sulla menee kaikki rahat mitä perheeltä taskurahaksi saat. Siksi sitä sanotaankin taskurahaksi eikä palkaksi. :) Mutta asunto- ja ruokaetukin on arvokas, etenkin jos pääset asumaan esim. Lontooseen 3-kerroksiseen luksustaloon kuten minä ;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1145
    2. 67
      1035
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      823
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      753
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      716
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      38
      686
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      624
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      582
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      508
    10. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      467
    Aihe