Mistä vironruotsalaisten katoaminen johtui?

Eipä sotketa kunnollisia virolaisia näihin roskaläjöihin. Esimerkiksi täällä ollut Johan Pitka meni Viroon etsimään poikaansa kun oli kuullut että se oli tapettu. Hätä oli suuri. Väinö Valve muisteli Pitkaa mukavana kunnon tyyppinä.

Kelpaisiko sinulle? Olisiko 45 000 mitään?

http://www.norden.org/fi/pohjoismaiden-neuvosto/pohjoismaiden-neuvoston-palkinnot/nordisk-raads-litteraturpris/palkinnonsaajat/1969


http://www.balticwriterscouncil.info/visby2007_saxell.html

Enquistiä ei voi ainakaan syyttää lähihistorian vähättelystä ja Neuvostoliiton yliymmärtämisestä. Hänen dokumenttiromaaninsa Legionärerna(suom. Miehet ilman isänmaata, WSOY 1969) käsittelee yhtä Ruotsin historian arkaa pistettä.
Talvella 1944-45 Gotlantiin rantautui liki 45000 balttipakolaista. Siviilien, naisten ja lasten joukossa tuli 167 latvialaista SS Waffen –sotilasta. Osalla oli musta menneisyys Liettuan natsimiehityksen ajoilta, osa oli 17-vuotiaita nuoria miehiä.
Ruotsi kyyditti sotilaat Neuvosto-Latviaan. Vähältä piti, ettei samoin käynyt myös siviileille. Sodan jälkeisissä, sekavissa tunnelmissa hallitus oli suostua Stalinin vaatimukseen. Ruotsalaislehdistön raivokas reaktio ja kansalaiskeskustelu estivät siviilien karkotuksen.
Legionärerna ilmestyi vuonna 1968, kaksi viikkoa Prahan kevään tukahduttamisen jälkeen. Kolkytjarisat-ikäinen, Vietnamin sodan ja suurvaltapolitiikan kriitikko Enquist
ei ollut varustautunut myrskyyn.
- Kirja voitti Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon, sitä rakastettiin ja vihattiin. Osa balttipakolaisten yhteisöstä irtisanoutui kirjasta.
Enquistia oli etukäteen neuvottu kertomaan aikeistaan Neuvostoliiton viranomaisille. Muuten kirjanteko olisi voinut olla haastateltavien kannalta hengenvaarallista. Osa balttipakolaisista piti kirjailijaa petturina, quislingmaisena miehittäjän kanssa veljeilijänä.
- Haastateltavani eivät voineet puhua täysin vapaasti, mikrofoneja ja seuraajia oli. Mutta kaikkien elämä oli pilalla, monet olivat viruneet vuosia leireillä. Heillä ei ollut enää paljon menetettävää, Enquist muistelee.
Perjantain retkiohjelmaan kuuluivat balttipakolaisten rantautumispaikka, Katthammarsvikin rannat Itä-Gotlannissa ja Närsholmenin luonnonsuojelualue. Andrei Tarkovski ohjasi majakan, niemen, kalkkikivien ja hiekkadyynien maisemissa viimeiseksi jääneen elokuvansa Uhrin !1986).

1944 kirjoitti:

Kelpaisiko sinulle? Olisiko 45 000 mitään?

http://www.norden.org/fi/pohjoismaiden-neuvosto/pohjoismaiden-neuvoston-palkinnot/nordisk-raads-litteraturpris/palkinnonsaajat/1969


http://www.balticwriterscouncil.info/visby2007_saxell.html

Enquistiä ei voi ainakaan syyttää lähihistorian vähättelystä ja Neuvostoliiton yliymmärtämisestä. Hänen dokumenttiromaaninsa Legionärerna(suom. Miehet ilman isänmaata, WSOY 1969) käsittelee yhtä Ruotsin historian arkaa pistettä.
Talvella 1944-45 Gotlantiin rantautui liki 45000 balttipakolaista. Siviilien, naisten ja lasten joukossa tuli 167 latvialaista SS Waffen –sotilasta. Osalla oli musta menneisyys Liettuan natsimiehityksen ajoilta, osa oli 17-vuotiaita nuoria miehiä.
Ruotsi kyyditti sotilaat Neuvosto-Latviaan. Vähältä piti, ettei samoin käynyt myös siviileille. Sodan jälkeisissä, sekavissa tunnelmissa hallitus oli suostua Stalinin vaatimukseen. Ruotsalaislehdistön raivokas reaktio ja kansalaiskeskustelu estivät siviilien karkotuksen.
Legionärerna ilmestyi vuonna 1968, kaksi viikkoa Prahan kevään tukahduttamisen jälkeen. Kolkytjarisat-ikäinen, Vietnamin sodan ja suurvaltapolitiikan kriitikko Enquist
ei ollut varustautunut myrskyyn.
- Kirja voitti Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon, sitä rakastettiin ja vihattiin. Osa balttipakolaisten yhteisöstä irtisanoutui kirjasta.
Enquistia oli etukäteen neuvottu kertomaan aikeistaan Neuvostoliiton viranomaisille. Muuten kirjanteko olisi voinut olla haastateltavien kannalta hengenvaarallista. Osa balttipakolaisista piti kirjailijaa petturina, quislingmaisena miehittäjän kanssa veljeilijänä.
- Haastateltavani eivät voineet puhua täysin vapaasti, mikrofoneja ja seuraajia oli. Mutta kaikkien elämä oli pilalla, monet olivat viruneet vuosia leireillä. Heillä ei ollut enää paljon menetettävää, Enquist muistelee.
Perjantain retkiohjelmaan kuuluivat balttipakolaisten rantautumispaikka, Katthammarsvikin rannat Itä-Gotlannissa ja Närsholmenin luonnonsuojelualue. Andrei Tarkovski ohjasi majakan, niemen, kalkkikivien ja hiekkadyynien maisemissa viimeiseksi jääneen elokuvansa Uhrin !1986).

"Kelpaisiko sinulle? Olisiko 45 000 mitään?
Talvella 1944-45 Gotlantiin rantautui liki 45000 balttipakolaista. Siviilien, naisten ja lasten joukossa tuli 167 latvialaista SS Waffen –sotilasta. Osalla oli musta menneisyys Liettuan natsimiehityksen ajoilta, osa oli 17-vuotiaita nuoria miehiä."

Vironruotsalaiset ovat täysin eri asia kuin balttipakolaiset SS-sotilaineen.

Koeta edes hieman erotella asioita toisistaan.

Ei kelpaa!! kirjoitti:

"Kelpaisiko sinulle? Olisiko 45 000 mitään?
Talvella 1944-45 Gotlantiin rantautui liki 45000 balttipakolaista. Siviilien, naisten ja lasten joukossa tuli 167 latvialaista SS Waffen –sotilasta. Osalla oli musta menneisyys Liettuan natsimiehityksen ajoilta, osa oli 17-vuotiaita nuoria miehiä."

Vironruotsalaiset ovat täysin eri asia kuin balttipakolaiset SS-sotilaineen.

Koeta edes hieman erotella asioita toisistaan.

Ja mitenkä nämä idiootti olivat eri maata jos osa tuli "alempien" matkassa. Vihjaatko että sisäsiittoiset kalastajat olisivat olleet jotenkin ihmisinä parempia kuin muut Viron, Latvian ja Liettuan kansalaiset. Tarkkaa tilastoa minulla ei siitä ole miten kävi rotupuhtaimpien virolaisten mutta tuskinpa hyvin. Jumaloimasi Puna-Armeijahan tuhosi virolaiset maalaiskylät käytännössä kokonaan.

Niin sanotun sopimuksen lähteeksi annetaan vironruotsalaisten Ruotsissa ylläpitämä nettisivu. Kuinka uskottavaa. Mitään mainintaa saksalaisten kanssa tehdystä sopimuksesta ei jokatapauksessa asiakirjoita joita Lennart Meren johdolla tutkittiin löytynyt. Olipa sopimus totta tai ei, teko oli yhtä pelkurimainen kuin toisen kuuluisan vironruotsalaiset Arnold Meren edistämät naisten ja lasten karkoitukset Siperiaan kuolemaan.

1944 kirjoitti:

Kelpaisiko sinulle? Olisiko 45 000 mitään?

http://www.norden.org/fi/pohjoismaiden-neuvosto/pohjoismaiden-neuvoston-palkinnot/nordisk-raads-litteraturpris/palkinnonsaajat/1969


http://www.balticwriterscouncil.info/visby2007_saxell.html

Enquistiä ei voi ainakaan syyttää lähihistorian vähättelystä ja Neuvostoliiton yliymmärtämisestä. Hänen dokumenttiromaaninsa Legionärerna(suom. Miehet ilman isänmaata, WSOY 1969) käsittelee yhtä Ruotsin historian arkaa pistettä.
Talvella 1944-45 Gotlantiin rantautui liki 45000 balttipakolaista. Siviilien, naisten ja lasten joukossa tuli 167 latvialaista SS Waffen –sotilasta. Osalla oli musta menneisyys Liettuan natsimiehityksen ajoilta, osa oli 17-vuotiaita nuoria miehiä.
Ruotsi kyyditti sotilaat Neuvosto-Latviaan. Vähältä piti, ettei samoin käynyt myös siviileille. Sodan jälkeisissä, sekavissa tunnelmissa hallitus oli suostua Stalinin vaatimukseen. Ruotsalaislehdistön raivokas reaktio ja kansalaiskeskustelu estivät siviilien karkotuksen.
Legionärerna ilmestyi vuonna 1968, kaksi viikkoa Prahan kevään tukahduttamisen jälkeen. Kolkytjarisat-ikäinen, Vietnamin sodan ja suurvaltapolitiikan kriitikko Enquist
ei ollut varustautunut myrskyyn.
- Kirja voitti Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon, sitä rakastettiin ja vihattiin. Osa balttipakolaisten yhteisöstä irtisanoutui kirjasta.
Enquistia oli etukäteen neuvottu kertomaan aikeistaan Neuvostoliiton viranomaisille. Muuten kirjanteko olisi voinut olla haastateltavien kannalta hengenvaarallista. Osa balttipakolaisista piti kirjailijaa petturina, quislingmaisena miehittäjän kanssa veljeilijänä.
- Haastateltavani eivät voineet puhua täysin vapaasti, mikrofoneja ja seuraajia oli. Mutta kaikkien elämä oli pilalla, monet olivat viruneet vuosia leireillä. Heillä ei ollut enää paljon menetettävää, Enquist muistelee.
Perjantain retkiohjelmaan kuuluivat balttipakolaisten rantautumispaikka, Katthammarsvikin rannat Itä-Gotlannissa ja Närsholmenin luonnonsuojelualue. Andrei Tarkovski ohjasi majakan, niemen, kalkkikivien ja hiekkadyynien maisemissa viimeiseksi jääneen elokuvansa Uhrin !1986).

Täytyy muistaa että siviilejä oli suhteellisen paljon. Uskon kuitenkin että jos Stalin olisi vähän ärjäissyt olisi svedupelkurit ne luovuttaneet. Ruotsi sijaitsi myös edullisella paikalla. Britit ei oikein olisi tykänneet siviilien luovutuksesta koska olivat pitäneet hyviä suhteita Suomeen ja Baltian maihin vuodesta 1919 lähtien. Brittihän kiristi Suomen rauhanehtoja Pariisissa päätellen luovutusten ja muiden painostuksen perusteella Suomen kaatuvan kansandemokratiaksi Tsekkoslovakian tietä seuraten.

Suomen tulisikin ottaa mallia Virosta ja Ukrainasta, niissä maissa ei entisen miehittäjän kieltä virallistettu.

Suomi nuoleekin tasapuolisesti kaikkiin ilmansuuntiin. Varsinainen nuolijakansa.