Ihka ensimmäisen kerran - ja samalla viimeisen - päädyin yökyöpelöidessä lukemaan tämän palstan juttuja. Omasta erosta alkaa olla kolme vuotta ja asiat menneet kouluikäisten lasten isän kanssa oikein kivasti - ero oli yhteinen päätös ja vaikka molemmilla on jonkinlainen uusi parisuhdekin kehitteellä, mitään "mutinoita" ei ole nyttemminkään tullut. Täytyy sanoa, että onneksi en päätynyt tälle palstalle edes sattumalta eron ollessa "päällä"... Ei hyvänen aika, miten vaikeaksi ihmiset tekevät asiat! Lasten etu on se, minkä pitäisi vaakakupissa painaa eniten, mutta näyttää olevan niin, että mitä enemmän voi tehdä lasten kautta ex-puolisolle kiusaa, sen parempi. Missä ihmeessä on ns maalaisjärki!? Ei sen exän kanssa mikään bestis tarvitse olla, kunhan perusasiat saadaan hoidettua riitelemättä. Miten ihmeessä ihmisestä, jota on aiemmin rakastanut niin paljon, että on tämän kanssa lapsia halunnut, tulee yhtäkkiä sarvia vaille piru?!
Lähivanhemman valtaisa "eroahdistus" siinä kohtaa, kun lapset lähtevät etävanhemman luo esim viikonlopuksi on itselleni käsittämätön juttu. Sen sijaan, että olisin jäänyt surkuttelemaan yksinäisyyttäni lasten ollessa isänsä luona olin iloinen, kun lapset niin mielellään menivät ja isä heidät suurella ilolla luokseen haki. Onhan siinä yksin ollessa vähäsen orpo olo ollut, mutta se on minun ongelmani enkä sitä lapsille näytä, ettei heille ole tullut paha mieli siitä, että "jättävät" minut yksin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Totuus on se, ettö naiset kokevat huonommuutta äitinä, jos lapset rakastaakin edes vähän isäänsä!!