testamentti

Hei!
Onko mahdollista laatia keskinäinen testamentti itse, vai tarvitaanko siihen asianajajaa, tuomaria tms.?
Olemme pariskunta, joilla on yhteinen asunto ja vähän muutakin omaisuutta.
Yhteisiä lapsia ei ole, mutta miehellä on edellisestä avioliitosta aikuinen poika.
Haluaisimme turvata "sen jäljelle jäävän" elämän testamentilla, sillä tähänastiset omaisuutemme olemme hankkineet säästämisellä ja työnteolla.
Minusta ainakin tuntuisi oudolta, että mieheni poika perisi hänet heti esim. kuolemantapauksen sattuessa, kun itselläni ei ole mitään verisidettä poikaan. Samoin on mieheni sitä mieltä, että perintö jakoon vasta sitten, kun kumpikin olemme kuolleet.
Kiitokset jo etukäteen neuvoista!
2402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jälkeen jäänellä leskellä on elinikäinen asumisoikeus esim. asunnossa vaikka ei testamentteja olekkaan.

Testamentti on kuitenkin hyvä olemassa ja koska olette lapseton pari, niin menkää tekemään testamentti lakimiehen tai -naisen tykö.
Keskinäisessä testamentissa voitte määrätä, että miehen poika saa vaatiessaan lakiosansa rahana ja silloin hän saa vain miehen omaisuudesta, puolikkaasta puolet.

Testamentilla voitte muutoin vapaasti määrätä miten omaisuutenne jakaantuu tai kenelle se menee jomman kumman kuoltua tai molempien kuoleman jälkeen. Poika saa vain lakiosansa, mutta sekin pitää vaatia kuuden kuukauden sisällä testamentin tiedoksisaannosta. Ellei tee lakiosavaatimusta esim. äitipuolelleen, niin omaisuus menee testamentin saajalle kokonaan.

Laki tietenkin saattaa muuttua siihen mennessä, kun teistä aika jättää, joten varautukaa testamentin uusimiseen vähintään 10 vuoden välein.

Kirjastosta löytyy kirja Asiakirjamalleja ja sieltä saa osviittaa testamentin tekoon itse siihen ryhtyesään.

Äänestä
  • Suhteellisen tuore perintökaaren muutoshan aiheutti sen, että testamentissa ei enää tarvitse mainita mahdollisuudesta maksaa lakiosa rahana. Nykyään lakiosan voi maksaa rahana, ellei sitä ole nimenomaisesti testamentissa kielletty. (PK 7:5)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


anne kirjoitti:

Hei!
Onko mahdollista laatia keskinäinen testamentti itse, vai tarvitaanko siihen asianajajaa, tuomaria tms.?
Olemme pariskunta, joilla on yhteinen asunto ja vähän muutakin omaisuutta.
Yhteisiä lapsia ei ole, mutta miehellä on edellisestä avioliitosta aikuinen poika.
Haluaisimme turvata "sen jäljelle jäävän" elämän testamentilla, sillä tähänastiset omaisuutemme olemme hankkineet säästämisellä ja työnteolla.
Minusta ainakin tuntuisi oudolta, että mieheni poika perisi hänet heti esim. kuolemantapauksen sattuessa, kun itselläni ei ole mitään verisidettä poikaan. Samoin on mieheni sitä mieltä, että perintö jakoon vasta sitten, kun kumpikin olemme kuolleet.
Kiitokset jo etukäteen neuvoista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu