Vaihto vuoden peruminen

Apuaetsivä

Olen lähdössä kesä loputtua usaan vaihtoon, ja totta puhuen olen katunut vaihto aikeita siitä lähtien kun laitoin allekirjoituksen paperiin.
Silloin ajattelin, kärvistetysti, että minulla on tylsää suomessa ja ei ole muutakaan tekemistä, kai se olis ihan kiva lähteä. Ja tietenkin varmasti se painavin syy miksi en lähde on poikaystävä, jonka kanssa olen nyt ollut yhdessä puolitoista vuotta, ja josta erossa olo tuntuu mahdottomalta, ja pelottavalta.
Ainoa motivaationi lähteä on se, etten halua tuottaa pettymystä vanhemmilleni, jotka ovat vuoteno eteen jo nyt tehneet niin paljon.
Eli millä saisin mieleni vähän positiivisemmaksi ja miten voisin järkevästi suhtautua poikaystävän jättöön yms? (asiaa ei auta että poikaystävän kanssa olemme viimevuoden viettänyt niin läheisinä, että tuntuu kuin jättäisi omat aivonsa jos lähtee)

Kun on pohtinut tätä nyt jo puolivuotta, ja oikeasti ajattelee, ettei vain halua lähteä kertakaikkiaan. En ole pitkää aikaan halunnut enkä enää haluakkaan, kun minust tuntuu että olen täällä suomessa onnellisimmillani, ainahan sitten vanemmalla iällä pääsee uudestaan jos vielä haluaa ?


Apuja???

3

900

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bgthtyhtyhhgthy

      Hei! Tämä saattaa kuulostaa vähän ilkeältä, mutta on täysin totta. ÄLÄ IHMEESSÄ JÄTÄ VÄLIIN ELÄMÄSI OPETTAVAISINTA KOKEMUSTA YHTÄÄN KENENKÄÄN TAKIA!!!!!!!!!! Tulet kokemaan vaihdossa upeita asioita ja jos poikaystäväsi sinua rakastaa, hän kyllä odottaa sinua. Ja jokaisen naisen täytyy tulla toimeen omillaan ilman, että se oma kulta nyhjää siinä vieressä koko ajan : )

    • doldkmsmdls

      Hei!

      On ihan normaalia tuntea tuolla tavoin ennen vaihtovuotta, varmasti melkein kaikkien vaihtoonlähtevien tunteet menevät vuoristorataa ja välillä tulee mieleen, ettei oikeasti haluakaan lähteä. Se on normaalia, sillä olethan lähdössä oman 'mukavuusalueesi' (confort zone) ulkopuolelle. Itsekin saation herätä kotona ennen vaihtoonlähtöä aamulla ollen sitä mieltä, etten lähde yhtikäs minnekään. Silti lähdin, enkä ole sitä vaihtovuotta koskaan katunut.

      Sanoisin siis, että lähde ihmeessä matkaan avoimin mielin. Ota vastaa kokemus, joka sinulla on mahdollisuus saada uudessa perheessa ja uusien ihmisten kanssa. Se kokemus antaa paljon ja kulkee aina mukanasi. Saat paljon itsevarmuutta ja opit paljon itsestäsi ja muista. Poikaystävän jättäminen on varmasti vaikeaa, mutta suhde kestää juuri sen, minkä sen on tarkoitus kestääkin ja on suhteita, jotka ovat kestäneet toisen osapuolen vaihtarivuoden ja jatkunut sen jälkeen. Joskus on taas ikävästi käynyt niin, että vaihtariksi lähtevä on peruuttanut vaihtovuotensa juuri seurustelukumppanin takia ja tämä onkin sitten jättänyt pian sen jälkeen. silloin varmasti harmittaisi vaihtovuoden peruminen ja moni onkin sanonut katuneensa pikaistuksissa tehtyä peruutusta.

      Lähde matkaan, se on erittäin hyödyllinen kokemus, jonka moni haluaisi kokea, muttei koskaan saa siihen mahdollisuutta! Sinulla se vielä on olemassa.

      Terveisin, ex-vaihtari vuosien takaa.

      • dslffaofkosa

        Vielä sanoisin, ettei vanhemmalla iällä saatu ulkomaankokemus koskaan täysin vastaa nuorena koettua vaihto-oppilasvuotta. Myöhemmin on vaikeaa saada vastaavaa kokemusta toisesta kulttuurista, jossa asut perheenjäsenenä ja käyt paikallista high schoolia. Paikallinen high school-elämä on kokemisen arvoinen juttu! Ei sellaista kokemusta myöhemmin enää aikuisiällä saa, vaan korkeakouluvaihdot ym. ovat luonteeltaan todella erilaisia, vaikka toki periaate olisi sama. High school-vaihdossa on ihanaa juuri se, että saa vielä olla nuori ja huoleton vaihto-oppilas ja muutenkin ihmisillä on ihan eri tavalla aikaa sinulle vielä tuossa vaiheessa, kun taas aikuisilla vaihto-opiskelijoilla on 'aikuisten murheet' (esimerkiksi toimeentulon järjestäminen, mahdolliset työt ja opintojen suorittaminen aikataulujen mukaan).


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      13
      2276
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1118
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      274
      1102
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      79
      897
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      833
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      808
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      725
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      701
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      681
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      141
      679
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      660
    12. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      133
      655
    13. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      604
    14. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      53
      604
    15. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      598
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      554
    17. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      553
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    19. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      41
      532
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      518
    Aihe