Tutkimus: Valtaosa Yhdysvaltain kodittomista ylipainoisia
Aliravitsemus ei enää ole sitä mitä se oli ennen. Ensimmäinen laaja selvitys kodittomien painoindeksistä Yhdysvalloissa osoittaa, että yli puolet heistä on selvästi ylipainoisia.
Kauan sitten lihavuus oli vaurauden merkki. Viime vuosikymmeninä asetelma on kuitenkin kääntynyt päinvastaiseksi, ja nyt varakkaat ovat hoikkia, mutta köyhät ylipainoisia.
Harvardin yliopiston tutkija Katherine Koh halusi tietää, näkyykö köyhyyden ja ylipainon yhteys myös kodittomilla, joilla ei ole edes varaa ostaa ruokaa.
Koh analysoi Bostonin kodittomien terveysprojektista kerätyn yli 5 600 potilaan aineiston. Kaikki aineistossa mukana olleet kodittomat olivat käyneet lääkärin vastaanotolla vuosien 2007-2008 välillä, joten ne heijastelevat tätä päivää.
Tulokset osoittivat, että 65,7 prosenttia Bostonin kodittomista on ylipainoisia, ja näistä puolet täyttivät lihavuuden kriteerit. Vain 1,6 prosenttia kodittomista oli alipainoisia ja kolmannes normaalipainoisia.
Tutkijat odottivat näkevänsä paljon enemmän alipainoisia tai hyvin laihoja ihmisiä, joten tulokset tulivat heillekin yllätyksenä.
Eräs tekijä, joka voi selittää kodittomien ylipainoisuutta, on stressi. Kodittomien kortisolitasot ovat jatkuvasti koholla, ja korkean kortisolitason tiedetään altistavan lihomiselle. Toisaalta kolmannen mailman kodittomat kärsivät samanlaisesta stressistä, mutta eivät silti ole ylipainoisia, joten tarvitaan lisäselityksiä.
Bostonin kodittomien terveysohjelmaa vetävän Jim O'Donnellin mukaan ongelmana on, että kaloreita saa halvalla, mutta ravinteet maksavat enemmän. Kun kodittomat saavat jostakin rahaa, he käyttävät sen sipseihin ja limonadeihin, joissa on paljon kaloreita, mutta ei juuri lainkaan ravintoaineita.
Tutkimus julkaistaan Journal of Urban Health –sarjan tulevassa numerossa. Jani Kaaro.
Tutkimus: Valtaosa Yhdysvaltain kodittomista ylipainoisia 09.06.
5
<50
Vastaukset
- sinne!
Kyllä se on hyvinvointimaa.
Pummitki painavat yli 100kg. - Niii, mitä sitten ne
rikkaat!
- lukijana
Jos ne syö suruunsa? Rikkaathan tuon artikkelin mukaan eivät ole lihavia!
- ullamirjami
lukijana kirjoitti:
Jos ne syö suruunsa? Rikkaathan tuon artikkelin mukaan eivät ole lihavia!
sama pätee jokamaassa .
Huono ruoka missä ei ole muutakun kaloreita menee lihavuuteen .
Ne joilla on varaa ja järkeä syövät terveellisesti . Mutta koska vatsalaukku on venynyt siittä ainaisesta ylensyönnistä .
Tottakai on aina nälkäkin kun ei sitä oikeaa ravintoa saa tarpeeksi , eihän nämä ylipainoiset jaksa liikkuakkaan . Tiedän naisia ystäväpiirissäninkin missä miehiä passuutetaan . eivät taida saada edes kengännauhojaan itse kiinni .
Olen kiitollinen kun olen saanut pidettyä oman painoni aina kurissa . Syön sillon kun on nälkä , ja kaikessa rauhassa koskaan ei ole sellasta kiirettä että ei siittä hyvästä ruuasta kerkiäis nauttia.
Jo työssä ollessanikin kävin lounasaikaan hyvissä lounasravintoloissa syömässä , ja sitten illalla oli iltasen vuoro , joka ei ollut kovin täyttävää vaan sellaista kevyttä.
Aamiaisen olenpitänyt tärkeänä --sillain päivä alkaa ja saa puhtia.
Nyt eläkkeellä ollessa valmista oman ruokani , tykkään kalasta ja salaateista , lihaa syön aika harvoin. Juustoja jugurttia ja maitoo ,niin saa kaikkia mitä luustokin tarvitsee
- *****
Eihän siellä tarvitse olla koditon, ollakseen ylipainoinen.
Yli puolet amerikkalaisista on ylipainoisia, on ollut fakta jo pitkään.
Eli, siellä on normaalipainoinen, jos on ylipainoinen. Sillä opilla, että enemmistö on oikeassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668