Kynsiongelma

Hankin aikuisen koiran ja sillä oli hoitamattomat kynnet, eli kynsien ydin on aina ollut ylhäällä ja olen leikannut sen mukaisesti ne leikkurilla. Mutta tuloksena on ollut se että vaikka leikkaan se ydin jää päähän ja kynnetkin päähän. Koiraa en ole halunnut satuttaa.

Nyt tilanne on se että on polvivaiva, ja kynnet on pakko saada hoidetuksi asiallisen lyhyiksi ja ydin pieneksi.
Eli kysyn onko kokemusta kellään kynsitrimmerillä? meillä se onnistui ja sain viilattua sitä kynttä pois ja koira ilmoitti jos menin ytimen lähelle.

Eläinlääkäri sanoi jos viilaan sitä kynttä, se vetäytyy aikanaa sinne sisälle.
Kauanko se kestää että kynnestä tulee normaali tällä viilaustekniikalla?
1109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat
Aloittaja

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9949870 kirjoitti:

Hankin aikuisen koiran ja sillä oli hoitamattomat kynnet, eli kynsien ydin on aina ollut ylhäällä ja olen leikannut sen mukaisesti ne leikkurilla. Mutta tuloksena on ollut se että vaikka leikkaan se ydin jää päähän ja kynnetkin päähän. Koiraa en ole halunnut satuttaa.

Nyt tilanne on se että on polvivaiva, ja kynnet on pakko saada hoidetuksi asiallisen lyhyiksi ja ydin pieneksi.
Eli kysyn onko kokemusta kellään kynsitrimmerillä? meillä se onnistui ja sain viilattua sitä kynttä pois ja koira ilmoitti jos menin ytimen lähelle.

Eläinlääkäri sanoi jos viilaan sitä kynttä, se vetäytyy aikanaa sinne sisälle.
Kauanko se kestää että kynnestä tulee normaali tällä viilaustekniikalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu