Haluaisin sijaisvanhemmaksi, mutta en ole avio- tai avoliitossa. Onko sijaisvanhemmaksi alkaminen siis mahdollista myös minulle, vai etsitäänkö sijoitetuilla aina sijaisäitiä JA -isää?
Olen lukenut että myös "yksineläjät" voivat olla sijaisvanhempia, mutta olen kuitenkin kuullut vain sellaisista sijaisperheistä, joissa on isä ja äiti, molemmat.
Sijaisvanhemmaksi yksin?
2
179
Vastaukset 2
- amaliasijari
Käsitykseni mukaan myös yksinäiset voivat toimia sij.vanhempana ja että heitä myös olisi joukossa. Hakeudu Pride-koulutukseen, niin viimeistään siellä selviää, siis jo ennen koulutukseen pääsyä, onko mahdollista.
Ihmettelen, jos ei, koska parempi lapselle, että on edes yksi hyvä pysyvä hoitaja ja välittäjä, kuin esim. laitos. Lisäksi olisi se oma koti mihin mennä. - sijari
Kyllä sijaisvanhemmaksi voi ryhtyä myös yksin. Talvella oli Kotivinkki-lehdessä juttu naisesta joka oli ryhtynyt yksin sijaisvanhemmaksi ja itsekin tunnen pari naista jotka ovat jo vuosia olleet sijaisvanhempia vaikka heillä ei puolisoa olekaan. Joten rohkeasti yhteyttä sos.toimeen ja Pride-koulutukseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051790
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS491460Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä451260Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231010Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita176868Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13810- 48752
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201723Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16723Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40656