kumpi ensin

täävaakySsyy

Tiedän millaisen talon haluan, mutta arkkitehti sitä saisi hieman hioa vielä. Talo vaatii tietynlaisen tontin. Menenkö ensin arkkitehdille suunnittelemaan kaiken ja sitten vasta tontin etsintään?

kun tontti löytyy, sitten hankin rakennusvalvojan ym. Muut työntekijät?
(esim. Lvis asentaja)

5

318

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aina tontti ensin. Tontilla on niin suuri vaikutus suunnittelun kulkuun, ettei kannata paljoa taloa suunnitella ennen tontin tuntemista. Tokihan, jos teillä on visio, niin tontin valinnassa sitä visiota kannattaa seurata, mutta itse sanoisin tontin sijainnin tärkeämmäksi kriteeriksi kuin sen tontin sopimisen omaan visioon...

      Sitten talolle etsitään luonnossuunnittelija. Tässä kohtaa usein luullaan arkkitehti ainoaksi vaihtoehdoksi, mutta erityisesti pientalosuunnittelussa menestymiseen ei välttämättä tarvita arkkitehdin koulutusta muiden kuin arkkitehtien mielestä ;-)

      Luonnoksien perusteella valitaan toteuttajat, joihin se vastaava työnjohtaja kuuluu. Toteuttajista vastaava olisi hyvä valita ensimmäisenä, koskapa hänestä voi olla muiden tekijöiden pestaamisessa suurta apua.

      Jos haluatte yksilöllisesti toteutetun talon, on tontin hankinnan tai jopa ennen sitä tärkein valintanne tuo luonnossuunnittelija - joka varmaan luontevasti tulee myös kohteenne pääsuunnittelijaksi. Hänen ensimmäisten viivojensa jälkeen on pääosa kustannuksista määräytynyt (budjettiriski) ja ensimmäisen päivän piirrettyään hän on jo saattanut karkottaa kaikki hyvät rakentajat piirtämällä jotain toteuttamiskelvotonta (toiminnallinen riski). Hyvä luonnos-/pääsuunnittelija:
      * aloittaa aina huolellisella tutustumisella tonttiinne, budjettiinne ja tarpeisiinne (visionne)
      * huolehtii siitä, että kaikki haluamanne mahdotetaan taloon,
      * mutta samalla huolehtii talonne toteuttamiskelpoisuudesta
      * ei suunnittele itselleen taideteosta vaan teille kotia (teosoikeus)

      Tuo viimeinen kohta "unohtuu" monilta luonnossuunnittelijoilta. He kun ihan oikeasti saavat piirroksiinsa teosoikeuden. Ja se teosoikeuden käyttäminen jakaa suunnittelijat asiakaspalvelijoihin ja suuriin taiteilijoihin. Suurien taiteilijoiden perikunta sitten aikoinaan ratkaisee, saatteko peruskorjauksen yhteydessä vaihtaa seinämarmorit graniittiin ;-)

    • Rak.inssi

      "Tuo viimeinen kohta "unohtuu" monilta luonnossuunnittelijoilta. He kun ihan oikeasti saavat piirroksiinsa teosoikeuden. Ja se teosoikeuden käyttäminen jakaa suunnittelijat asiakaspalvelijoihin ja suuriin taiteilijoihin. Suurien taiteilijoiden perikunta sitten aikoinaan ratkaisee, saatteko peruskorjauksen yhteydessä vaihtaa seinämarmorit graniittiin ;-)"

      Jos on erehtynyt käyttämään sellaista taiteilijaa kuten Jyväskylä, loppuu rakentajalta rahat, tai ainakin perikunnalta. Siellä on eräs vanha Suojeluskunnan talo, joka pitäisi ehdottomasti laittaa maan tasalle, ja rakentaa jotain tervettä tilalle. Nyt kiinteistöstä kiistellään ja rahaa palaa.

      • Totta puhut. Itse en pidä lainkaan järkevänä tuota teosoikeutta, joka on joskus jopa niin vahva, että kaikki laskunsa maksanut asiakas ei saisi itsenäisesti "modifioida" omistamaansa taloa.
        Pientalorakentamisessa tuollainen on aika harvinaista, mutta aina silloin tällöin sattuu kohdalle tapauksia, että luonnossuunnittelija ei haluakaan päästää irti vallankahvasta edes toteutusvaiheessa vaan vääntää kättä jopa yksittäisistä verhouslautadetaljeista. Tuosta johtuen tiedän joillain talopakettikauppiailla olevan kammo "arkkitehdin suunnittelemiin" kohteisiin. Ja itsekin toteuttaisin sellaiset lähinnä RYS-menetelmin (arkkitehti pomottaa myös rakennesuunnittelua ja joku rakennusliike sitten nysvää noitten detaljien toteutuksen kanssa) - sellaiset ei oikein sovi yhteen talopakettitoiminnan kanssa.


      • Kokemus-K
        rauno_kangas kirjoitti:

        Totta puhut. Itse en pidä lainkaan järkevänä tuota teosoikeutta, joka on joskus jopa niin vahva, että kaikki laskunsa maksanut asiakas ei saisi itsenäisesti "modifioida" omistamaansa taloa.
        Pientalorakentamisessa tuollainen on aika harvinaista, mutta aina silloin tällöin sattuu kohdalle tapauksia, että luonnossuunnittelija ei haluakaan päästää irti vallankahvasta edes toteutusvaiheessa vaan vääntää kättä jopa yksittäisistä verhouslautadetaljeista. Tuosta johtuen tiedän joillain talopakettikauppiailla olevan kammo "arkkitehdin suunnittelemiin" kohteisiin. Ja itsekin toteuttaisin sellaiset lähinnä RYS-menetelmin (arkkitehti pomottaa myös rakennesuunnittelua ja joku rakennusliike sitten nysvää noitten detaljien toteutuksen kanssa) - sellaiset ei oikein sovi yhteen talopakettitoiminnan kanssa.

        "Totta puhut. Itse en pidä lainkaan järkevänä tuota teosoikeutta, joka on joskus jopa niin vahva, että kaikki laskunsa maksanut asiakas ei saisi itsenäisesti "modifioida" omistamaansa taloa."

        Tuo "teosoikeus" on ihan höpöhöpöä. Ei kellään, edes Alvar Aallolla, ole mitään teosoikeutta suunnittelemiinsa rakennuksiin. Kuka vaan saa pystyttää uuden Finlandiatalon tontilleen jos niin haluaa. Kopioida saa ihan niin paljon kun haluaa ja moraali kestää. Se ei toki ole eettistä mutta ei kiellettyäkään. Arkkitehtuurissa ei ole tekijänoikeuksia.
        Ainoa poikkeus ovat suojellut rakennukset joita saa muuttaa ja korjata vain museoviraston valvonnassa.

        Ihan toinen asia on se että jotkut suunnittelijat voivat olla mustasukkaisia omista suunnitelmistaan ja haluavat välttää kaikkia muiden tekemiä muutoksia. Samoin jotkut eivät halua jatkaa jonkun muun tekemistä luonnoksista eteenpäin. Mutta nämä ovat vain inhimillisiä heikkouksia, eivät mitään lakiin tai vastaavaan perustuvia oikeuksia.


    • sunair500

      Ota vastaava mestari ensiksi, jolle kerrot millaisen talon haluatte ja esittelet hänelle tontti tarjonnan. häneltä saat hyviä neuvoja tontin valintaan. Ps ota vastaava mestari jolle maksetaan palkkaa älä tutuntuttua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      112
      1427
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      49
      941
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      730
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      540
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      109
      505
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe