Yks on kirjottavinaan runon.
Aihe on tietysti siitä.
Mutta kun sitä vaan
ollaan tekevinään taidetta,
niin pitää kuin pitääkin
valita myös jotakin
ylenpalttisesta luonnosta,
vaikka omenan kukka.
Sen nyt ainakin luulisi
jokaisen tuntevan.
Ja se on melkein puhtaan valkoinen.
Siihen voi niin kirjoittaja
kuin lukija samaistua.
Mutta oi!
Mitä se nyt tosirunous
olisi ilman yhtäkään
omaperäistä metaforaa,
joka peittäisi
niinsanotun runon
perimmäisen tarkoituksen?
Taiteilijan katsehan on avara.
Ja avaruuttakin
kun lauseissa olla pitäisi,
että olisi runo taidetta.
Niinpä runoilija
on taas kirjoittavinaan taidetta.
Yhdelle riville
ilmestyy sana Venus.
Kun sekin nyt sattui
jotenkin hollille
ja framille mediassa.
Oikea taiteilija kun
pysyy kiinni ajassa.
On sillä semmoiset kynnet,
ja ne kyntensä
aito, oikea ja menestyvä
runoilija esiin tuo.
Siinä ne ovat esillä,
ne runoilijan välittämät tunteet.
Sitten antamaan ns.
arviointeja tekstistä.
Joo, meijänkin lehmä se poiki eilennä.
Nim. Junttiruhtinas
Harmi, että nähtiin
vaan siellä Sodankylässä.
Eikä enää koskaan sitäkään
nähdä saa omana elinaikana.
Nim. Tulinen enkeli, 92 v.
(Jo se tuokin taas tuossa valittaa,
niin puutteessa, kaikinpuolin
ollut jo vuosia. Kyllä se tiedetään,
mutta antaa olla sen vaan.)
Että sinä jaksatkin taistella
taiteen ja rakkauden puolesta.
Kaikkien puolesta
Nim. D´amour
(Totta kai me vaelletaan laumoissa,
kun alimmaiset vietit taiteen
harrastajat yllättää.)
Mitä sanojen säihkettä
Nim. Sanasokea
Mitä sanojen säihkettä.
Nim. Sanasokea
mitä sanojen säikettä!
Nim. Sanasokea
Miten hienotunteisesti
oletkaan jälleen esiin tuonut
meille yhteisen asian.
Nim. Minäkö mitenkään
kenellekään kaunainen?
Aah, runossasi viesti
yhteisen rakkautemme.
Nyt kiittäkäämme korkeinta
hänenkin armollisuudestaan.
Nim. Turpaan vaan!
Vain taivas on kattona sulla,
mutt etkö vois luokseni tulla.
Nim. Kaipaava hautausurakoitsijatar
Vaan minkälainen
olikaan itse runo
omenankukasta ja Venuksesta?
Missä sellaisen näitkään?
Suoranaista huijausta.
Iman häivääkään taiteesta
tai rakkaudesta,
vaan sen arvioinnit,
olemattomalle laaditut selitykset,
ne ne vasta taidetta on.
Ei, hölmökö sä vieläkin oot,
ei sen tekstin, vaan sen ihmisen.
Aihe on tietysti siitä.
Mutta kun sitä vaan
ollaan tekevinään taidetta,
niin pitää kuin pitääkin
valita myös jotakin
ylenpalttisesta luonnosta,
vaikka omenan kukka.
Sen nyt ainakin luulisi
jokaisen tuntevan.
Ja se on melkein puhtaan valkoinen.
Siihen voi niin kirjoittaja
kuin lukija samaistua.
Mutta oi!
Mitä se nyt tosirunous
olisi ilman yhtäkään
omaperäistä metaforaa,
joka peittäisi
niinsanotun runon
perimmäisen tarkoituksen?
Taiteilijan katsehan on avara.
Ja avaruuttakin
kun lauseissa olla pitäisi,
että olisi runo taidetta.
Niinpä runoilija
on taas kirjoittavinaan taidetta.
Yhdelle riville
ilmestyy sana Venus.
Kun sekin nyt sattui
jotenkin hollille
ja framille mediassa.
Oikea taiteilija kun
pysyy kiinni ajassa.
On sillä semmoiset kynnet,
ja ne kyntensä
aito, oikea ja menestyvä
runoilija esiin tuo.
Siinä ne ovat esillä,
ne runoilijan välittämät tunteet.
Sitten antamaan ns.
arviointeja tekstistä.
Joo, meijänkin lehmä se poiki eilennä.
Nim. Junttiruhtinas
Harmi, että nähtiin
vaan siellä Sodankylässä.
Eikä enää koskaan sitäkään
nähdä saa omana elinaikana.
Nim. Tulinen enkeli, 92 v.
(Jo se tuokin taas tuossa valittaa,
niin puutteessa, kaikinpuolin
ollut jo vuosia. Kyllä se tiedetään,
mutta antaa olla sen vaan.)
Että sinä jaksatkin taistella
taiteen ja rakkauden puolesta.
Kaikkien puolesta
Nim. D´amour
(Totta kai me vaelletaan laumoissa,
kun alimmaiset vietit taiteen
harrastajat yllättää.)
Mitä sanojen säihkettä
Nim. Sanasokea
Mitä sanojen säihkettä.
Nim. Sanasokea
mitä sanojen säikettä!
Nim. Sanasokea
Miten hienotunteisesti
oletkaan jälleen esiin tuonut
meille yhteisen asian.
Nim. Minäkö mitenkään
kenellekään kaunainen?
Aah, runossasi viesti
yhteisen rakkautemme.
Nyt kiittäkäämme korkeinta
hänenkin armollisuudestaan.
Nim. Turpaan vaan!
Vain taivas on kattona sulla,
mutt etkö vois luokseni tulla.
Nim. Kaipaava hautausurakoitsijatar
Vaan minkälainen
olikaan itse runo
omenankukasta ja Venuksesta?
Missä sellaisen näitkään?
Suoranaista huijausta.
Iman häivääkään taiteesta
tai rakkaudesta,
vaan sen arvioinnit,
olemattomalle laaditut selitykset,
ne ne vasta taidetta on.
Ei, hölmökö sä vieläkin oot,
ei sen tekstin, vaan sen ihmisen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
NO, JOO
Yks on kirjottavinaan runon.
Aihe on tietysti siitä.
Mutta kun sitä vaan
ollaan tekevinään taidetta,
niin pitää kuin pitääkin
valita myös jotakin
ylenpalttisesta luonnosta,
vaikka omenan kukka.
Sen nyt ainakin luulisi
jokaisen tuntevan.
Ja se on melkein puhtaan valkoinen.
Siihen voi niin kirjoittaja
kuin lukija samaistua.
Mutta oi!
Mitä se nyt tosirunous
olisi ilman yhtäkään
omaperäistä metaforaa,
joka peittäisi
niinsanotun runon
perimmäisen tarkoituksen?
Taiteilijan katsehan on avara.
Ja avaruuttakin
kun lauseissa olla pitäisi,
että olisi runo taidetta.
Niinpä runoilija
on taas kirjoittavinaan taidetta.
Yhdelle riville
ilmestyy sana Venus.
Kun sekin nyt sattui
jotenkin hollille
ja framille mediassa.
Oikea taiteilija kun
pysyy kiinni ajassa.
On sillä semmoiset kynnet,
ja ne kyntensä
aito, oikea ja menestyvä
runoilija esiin tuo.
Siinä ne ovat esillä,
ne runoilijan välittämät tunteet.
Sitten antamaan ns.
arviointeja tekstistä.
Joo, meijänkin lehmä se poiki eilennä.
Nim. Junttiruhtinas
Harmi, että nähtiin
vaan siellä Sodankylässä.
Eikä enää koskaan sitäkään
nähdä saa omana elinaikana.
Nim. Tulinen enkeli, 92 v.
(Jo se tuokin taas tuossa valittaa,
niin puutteessa, kaikinpuolin
ollut jo vuosia. Kyllä se tiedetään,
mutta antaa olla sen vaan.)
Että sinä jaksatkin taistella
taiteen ja rakkauden puolesta.
Kaikkien puolesta
Nim. D´amour
(Totta kai me vaelletaan laumoissa,
kun alimmaiset vietit taiteen
harrastajat yllättää.)
Mitä sanojen säihkettä
Nim. Sanasokea
Mitä sanojen säihkettä.
Nim. Sanasokea
mitä sanojen säikettä!
Nim. Sanasokea
Miten hienotunteisesti
oletkaan jälleen esiin tuonut
meille yhteisen asian.
Nim. Minäkö mitenkään
kenellekään kaunainen?
Aah, runossasi viesti
yhteisen rakkautemme.
Nyt kiittäkäämme korkeinta
hänenkin armollisuudestaan.
Nim. Turpaan vaan!
Vain taivas on kattona sulla,
mutt etkö vois luokseni tulla.
Nim. Kaipaava hautausurakoitsijatar
mä täsä pikana riensin arvosteleen
sua, kun sääki aina kerta arvostelet mua
Nim. Vastapalvelus
Vaan minkälainen
olikaan itse runo
omenankukasta ja Venuksesta?
Missä sellaisen näitkään?
Suoranaista huijausta.
Iman häivääkään taiteesta
tai rakkaudesta,
vaan sen arvioinnit,
olemattomalle laaditut selitykset,
ne ne vasta taidetta on.
Ei, hölmökö sinäkin vieläkin oot,
ei sen tekstin, vaan sen ihmisen.
Yksi olennainen juitsu lisätty tekstin sisään vielä 9.17
mä täsä pikana riensin arvosteleen
sua, kun sääki aina kerta arvostelet mua
Nim. Vastapalvelus