"Köyhyys heikentää lasten terveyttä" HS pääkirj. tänään

Tämä tiedetään jo

H:gin yliopistolla juuri valmistunut väitöskirja tukee samoja tuloksia, joita lukemattomat tutkimukset ja väitökset ovat kertoneet viimeisen viiden vuoden aikana.

Eli heikommassa sosio-ekonomisessa asemassa olevien perheiden lapset kärsivät mm. seuraavista ongelmista varakkaampiin perheisiin verrattuna:

- heidän elinaikansa on lyhyempi
- heillä on enemmän sairauksia ja he saavat huonompaa palvelua jopa julkisessa terveyden huollossa kuin varakkaampien lapset
- köyhän perheen nelivuotiaala on jopa 2,5-kertainen kuolemanriski pitkälle koulutetun ja varakkaan perheen lapseen verrattuna
- ovat alttiimpia myös tapaturmille
- he kärsivät myös heikommasta yleisterveydestä kuin varakkaampien lapset
- suurin ennen aikaisen kuoleman riski on vähän koulutetuilla työttömillä nuorilla

Pääkirjoitusta huomauttaa myös eriarvoisuuden jatkavan koko ajan kasvuaan.

Sen sijaan pääkirjoitus EI MAINITSE SITÄ, että huostaanotto ei nuorten kohdalla poista ennen aikaisen kuoleman riskiä, vaan näyttää vain lisäävän sitä sekä lasten että vanhempien kohdalla.

Kannattaako eriarvoistaminen? Lainaus pääkirjoituksesta:

"Eriarvoistumisen ulottuminen jopa pikkulasten kuolemanriskiin on hälyttävä tieto. Suomessa lapsikuolleisuus on kansainvälisesti arvioiden hyvin pientä. Vuosina 1990-2004 Suomessa kuoli keskimäärin 127 alle 15-vuotiasta lasta vuodessa.
Nyt olisi aika kiinnittää huomiota siihen joukkoon, jonka elinolot huononevat jatkuvasti. Eriarvoistuvan väestön toinen äripää pärjää ilman apuakin."

Mikä suomalaispäättäjiä herättäisi tällaisiin tietoihin niin kauan kun kokoomus on kannatusluvuissa keulilla?

8

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lainaus toisesta kj:

      Lainaus ketjusta, jossa puhutaan ls:n huonosta maineesta:

      "Porvarien markkinataloudessa hinnat määräytyvät vapaasti kysynnän myötä.
      Sen takia esim. erikoissairaanhoito ei ole ykkösasioita heille, koska sehän on suorastaan hyväntekeväisyyttä yhteisistä verovaroista! Siksi sinne piti luoda kysyntää niin, että ensin perustettiin yksityisiä ls-laitoksia, joilla on kysyntää lapsille.

      Eli oikeistolaisten markkinataloudessa kelluu ihmisarvo samoin kuin hinnat.
      Törkeimmillään ihminen voidaan alistaa jopa markkinavoimien kysynnän kohteeksi, kuten lastensuojelussa lasten ihmisarvolle on tapahtunut. Tätä kyllä moni kansanedustaja pelkäsi jo silloin kun lakia ls-kertoimesta perustettiin, mutta eihän heitä kuunneltu, koska silloin olivat vallassa - pelkästään porvarit."

      • Kannattaako markkina

        Mitä nyt pesunkestävä porvari välittäisi:
        - edes lasten ihmisarvosta, jos hänen taustansa on köyhä perhe :D naurettavakaa kuvitella sellaista!

        Kahden oikeistohallituksen valtakaudella Suomessa romutettiin
        - hyvin toiminut julkinen terveydenhuolto etenkin psykiatrisen hoidon osalta, SEKÄ lasten että aikuisten puolelta
        - hyvin alkuun päässyt lasten neurologinen kuntoutus tuhottiin myös lähes täysin
        - jos 80-luvulla olisi puhuttu köyhyydestä Suomessa, se olisi ollut jonkun järjettömän horinaa, mutta ei ole enää ollut vuosiin
        - ay-liikkeiden toiminta torpedoitiin
        - minimipalkkalaki lakkautettiin
        - mihinkään sosiaalietuuksiin ei koskettu 15 vuoteen ja senkin jälkeen vain tikulla silmänlumeeksi vähän sohien
        - opettajien virkoja vähennetään jatkuvasti, samoin
        - koulunkäyntiavustajien virkoja, niitä ei ole ollut riittävästi 20:een vuoteen
        - koulupsykologeja, lääkäreitä ja terveydenhoitajia on edeleen armottomasti liian vähän

        Sosiaaliseen tasa-arvoisuuteen ei porvarien mielestä ole varaa, mutta oman maan kansalaisten - jopa lasten - elinmahdollisuuksien kaventamiseen ja tuhoamiseen kyllä varoja löytyy. Porvareita ei ole herättänyt asioiden korjaamiseen edes:

        - lukuisat ampumistapaukset, eikä
        - perhesurmat, vaikka niiden yhteydessä on menetetty paljon ihmishenkiä ja aina niiden jälkeen jopa kokoomuslaiset valehtelevat asioiden korjaamista pikemmiten
        - kunnon porvari ei hyväksy muita sosiaalietuuksia kuin lapsilisät, koska Suomen mielipuolinen systeemi jakaa niitä miljonääreillekin

        Porvareilla
        - ON SIIS varaa maksaa sosiaalietuuksia miljonääreille
        - jakaa korkohelpotuksia asuntovelallisille
        - antaa toimeentulotukea työttömille asuntovelallisille
        - pitää toimeentulotuki ja osa palkoista niin matalina, että kaikilla ei ole varaa edes lääkkeisiin, saati ennalta ehkäisevään terveydenhoitoon
        - on varaa tuhota oman maan lasten terveyttä, jättämällä heidän TÄYSIN terv.hoidon ulkopuolelle, kuten suurimmalle osalle neurologisten oireyhtymien lapsille edelleen tapahtuu

        Sieltä onkin sitten suora jatkumo ilman terv.hoitoa jääneillä neuron lapsilla syrjäytymiseen ja työttömyyteen, jonka kustantamiseen porvareilla löytyy MILJARDEJA euroja.

        Totta kai löytyy, koska siihen väliin on saatu ujutettua lastenSUOJELU laittominekin huostaanottoineen ja niillähän kannatetaan porvareiden palvomaa markkinataloutta yksityisissä ls-laitoksissa.

        Kannattaako oikeistolainen markkinatalouden palvonta ihan oikean oikeasti?
        Ei sillä ole mitään tekemistä ihmisarvon, ihmisoikeuksien ja minkään oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.


    • omatunto?

      Ihmisoikeusjulistuksen sisällöstäkään etenkin oikeistopoliitikkojen ei tarvitse välittää, nimenomaan he ovat kaikkien oikeuksien ja lakien ulottumattomissa näissä asioissa:

      "25. artikla. 1. Jokaisella on oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan hänen ja hänen perheensä terveyden ja hyvinvoinnin ravinnon, vaatetuksen, asunnon, lääkintähuollon ja välttämättömän yhteiskunnallisen huollon osalta."

    • ydinperhe arvoton?

      Ketjun aiheeseen liittyvä kirjoitus HS:n päivän mielipiteistä, tässä osa siitä:

      "Todellista tasa-arvoa on valinnanvapaus. Siloin mies ja nainen voivat valita itse työn ja kodin väliltä, ja olla tuntematta arvottomuutta ja kohtuutonta taloudellista painetta. Kun jokin ajatusmalli nimetään 'hyvinvoinniksi' viedään valinnanvapaus.

      Syyt eivät ole vähäpätöisiä: kyseessä on ihmisten onnellisuus ja lasten hyvinvointi eli ydinperheen onnellisuus. Olisi tunnustettava, että mies ja nainen ovat erilaisia ja heidän tehtävänsä vanhempina täydentävät toisiaan.

      Ihmisen elämän onnellisuus ei löydy itsenäisyydestä tai lisääntyneestä rahasta. Näyttää siltä, että iitiyden onni perheestä ja lapsista on vaihtunut työelämän paineiden myötä perheen pikahuoltamiseen uupumuksen rajoilla."

      Kirjoittaja on Jaana Uolamo, Akaalta

      Oikeistopuolueiden suosima markkinatalousajattelu ei tosiaankaan suosi ydinperhettä, koko ydinperhemalli on tuhottu lastensuojelun mielivaltaisen toiminnan ansiosta. Vanhemmilla ja vanhemmuudella ei ole mitään merkitystä, heidät voidaan vaihtaa koska tahansa muka "parempiin" vanhempiin etenkin, jos kuntaan on juuri valmistunut uusi ls-laitos, jonka tyhjät tilat odottavat rahastettaviaan.

      • Syy köyhyyteen.

      • Amanit vauhdissa.
        Syy köyhyyteen. kirjoitti:

        Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti köyhyydestä.

        Tässä raportissa laajemmin köyhyydestä

        Lue myös tasvallan presidentti Tarja Halosen tervehdys

        http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tutkimus/hankkeet/stop_koyhyys/nakokulmia/lapsikoyhyys_on_suomessa_kasvussa
        --------------.

        Suomalaiset lapsiperheet eivät taida kiinnostaa Unicefin Suomen osastoa.

        Rahat taitavat mennä matkusteluun ympäri maaiimaa.

        Tälläisen kuvan saa Suomen Unicefin sivustoilla.

        Tämä linkki on etusivulle.

        http://www.unicef.fi/etusivu
        -------------


      • Anu Palosaari blogi.
        Amanit vauhdissa. kirjoitti:

        Suomalaiset lapsiperheet eivät taida kiinnostaa Unicefin Suomen osastoa.

        Rahat taitavat mennä matkusteluun ympäri maaiimaa.

        Tälläisen kuvan saa Suomen Unicefin sivustoilla.

        Tämä linkki on etusivulle.

        http://www.unicef.fi/etusivu
        -------------

        Anu Palosaari ottaa blogissaan kantaa erilaisiin yhteiskunnallisiin epäkohtiin.

        Lapsiperheiden köyhyys.

        Köyhyys koskettaa 150.000 lasta tällä hetkellä.

        http://anupalosaari.blogspot.fi/p/lapsiperheiden-koyhyys-suomessa_12.html
        -----------


      • Vapauden riisto.
        Anu Palosaari blogi. kirjoitti:

        Anu Palosaari ottaa blogissaan kantaa erilaisiin yhteiskunnallisiin epäkohtiin.

        Lapsiperheiden köyhyys.

        Köyhyys koskettaa 150.000 lasta tällä hetkellä.

        http://anupalosaari.blogspot.fi/p/lapsiperheiden-koyhyys-suomessa_12.html
        -----------

        Lasten vapaudenriisto.

        Vapaudenriiston kohteeksi joutuneiden lasten oikeuksista on huolehdittava

        Pohjoismaisten lapsiasiavaltuutettujen yhteinen kannanotto
        Pohjoismaiset lapsiasiavaltuutetut toteavat, että vapaudenriiston kohteeksi joutuneiden alle 18-vuotiaiden lasten olosuhteet pidätyksen, tutkintavankeuden ja vankeuden aikana ovat epätyydyttävät kaikissa Pohjoismaissa. Vapaudenriiston muodot ja lasten kohtelu vaihtelevat eri maissa, mutta YK:n lasten oikeuksien sopimuksen mukaisten oikeuksien toteutumisesta ei ole kaikilta osin huolehdittu.

        Sopimuksen artikla 38 vaatii sopimusvaltioilta, että " vapaudenriiston kohteeksi joutunutta lasta on kohdeltava inhimillisesti ja kunnioittaen synnynnäistä ihmisarvoa ottaen huomioon hänen ikäistensä tarpeet".

        YK:n lapsen oikeuksien komitea toteaa, että vapaudenriiston on oltava viimeinen keino, johon valtio turvautuu. Vapaus voidaan riistää ennen oikeudenkäyntiä tai hoito- ja suojelutarpeen perusteella vain poikkeustapauksissa. Käytettävissä on oltava vaihtoehtoisia menetelmiä vapaudenriistojen minimoimiseksi.

        Lapsen oikeuksien komitea toteaa lisäksi, että vapaudenriiston kohteeksi joutuneilla lapsilla on oikeus siihen, että heidän kaikista oikeuksistaan huolehditaan. Erityisesti on huolehdittava lapsen oikeudesta turvallisuuteen, terveyteen ja koulutukseen sekä huolehdittava lapsen mahdollisuuksista pitää yhteyttä omaisiin ja ystäviin.

        Yhteiset vaatimukset Pohjoismaissa
        Vapaudenriiston kohteeksi joutuneet lapset ovat erittäin haavoittuvaisia fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti ja oikeudellisesti. Pohjoismaiset lapsiasiavaltuutetut painottavat sen vuoksi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen artiklan 3 tärkeyttä: " Kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu".

        Pohjoismaiset lapsiasiavaltuutetut painottavat lisäksi, että

        •Yksittäisen vapaudenriiston kohteeksi joutuneen lapsen etu on asetettava etusijalle kaikkien toimijoiden päätöksissä ja menettelyissä.

        •Lasta ympäröivien viranomaisten on tehtävä tiivistä yhteistyötä pidätyksestä siihen asti, että lapsi on jälleen yhteiskunnan vapaa jäsen.

        •Vapaudenriiston kohteeksi joutuneen lapsen on voitava jatkaa koulunkäyntiä.

        •Kun lapselta riistetään vapaus - poliisin tekemän pidätyksen, tutkintavankeuden tai vankeuden perusteella -, käytettävissä on oltava selvät toimintamenetelmät lapsen oikeusturvasta huolehtimiseen.

        •Sosiaalitoimen on toimittava aktiivisesti myös vapaudenriiston aikana.

        Yhteisellä kannanotollaan pohjoismaiset lapsiasiavaltuutetut kehottavat kunkin maan viranomaisia varmistamaan, että vapaudenriiston kohteeksi joutuneet lapset altistuvat mahdollisimman vähäisessä määrin heidän kehitystään ja terveyttään vahingoittaville menettelytavoille.

        Tukholma 25. toukokuuta 2011

        Fredrik Malmberg, Ruotsi

        Maria-Kaisa Aula, Suomi

        Lisbeth Zornig Andersen, Tanska

        Margrét María Sigurdardóttir, Islanti

        Reidar Hjermann, Norja


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1979
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      989
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      868
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      747
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      740
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      718
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      683
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      80
      674
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      662
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      207
      655
    Aihe