Vähäisten tulojen huomiotta jättäminen

Namu...

"SOSIAALI JA TERVEYSMISTERIÖ:
Etuoikeutetun tulon soveltaminen toimeentulotuessa
Osa ansiotuloista jätetään tulona huomioon ottamatta toimeentulotukea myönnettäessä (toimeentulotukilain 11 § 3 momentti). Kotitaloutta kohti huomioon ottamatta jätetään vähintään 20 % ansiotuloista. Etuoikeutetuksi tuloksi voidaan hyväksyä kuitenkin enintään 150 euroa kuukaudessa. Asetettu euromääräinen raja ei siten estä lukemasta etuoikeutetuksi tuloksi yli 20 %:a ansiotuloista.
Etuoikeutettu ansiotulo otettiin toimeentulotuessa käyttöön vuonna 2002. Sillä halutaan edistää asiakkaan mahdollisuuksia parantaa toimeen­tuloaan vähäisillä omilla ansioilla ja sen myötä mahdollisuutta sijoittua pysyvämmin työelämään.
Ministeriö korostaa että etuoikeutetun ansiotulon menettelyn lisäksi vähäiset avustukset ja ansiot tulee edelleenkin jättää kokonaan huomioon ottamatta toimeentulotukea myönnettäessä. Toimeentulotukilain 11 § mukaan tuloina ei huomioida mm. vähäisiksi katsottavia ansiotuloja ja avustuksia eikä myöskään tuloja siltä osin kuin ne vastaavat työmatkamenoja ja muita työssäkäynnistä aiheutuvia menoja."

Jos siis myisi esimerkiksi tavaroitaan noin 45 eurolla kuukausittain niin sitä summaa ei saisi huomioida käytettivissä olevana varallisuutena?
Toistaiseksi ei ole uskaltanut myydä vaikka olisi raha tarpeen ollut.
Sossun touhut tietäen tuloksihan ne varmaan katsottaisiin vaikka ne saadut rahat saman tien käyttäis johonkin tarpeelliseen.

9

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Petu...

      Oman irtaimen omaisuuden myynnistä saatu tulo ei tarkkaan ottaen ole sen paremmin avustusta kuin ansiotuloakaan. Siten tuollainen myyntitulo voidaan ottaa käytettävissä olevana tulona huomioon. Asiasta on Hämeenlinnan HaO:n päätös 00/179/0, se on annettu 15.3.2000.

      Oma kokemukseni on, että yleensä sossut jättävät kyllä tuollaiset vähäiseksi katsottavat tulot huomioon ottamatta vaikka tulo näkyisi tiliotteella. Mutta koskaan ei tiedä:(

      • sori van

        Onko vakuutuskorvaus myös tuloa? Mutta sossu mielestä on.


    • Savon Sulttaani

      "Oman irtaimen omaisuuden myynnistä saatu tulo ei tarkkaan ottaen ole sen paremmin avustusta kuin ansiotuloakaan."

      Eihän se ole tuloa ollenkaan vaan irtaimen omaisuuden muodon muuttamista, tavarasta rahaksi ja edelleen vaikapa leiväksi ja sitten pas... no ravintoketjuun palauttamiseksi.
      Todella ihmettelen Hämeenlinnan HaO:n päätöstä vaikka en noita hämäläisiä muutenkaan ymmärrä.

    • Hambun kaubbias

      Ei oman irtaimen myyminen ole missään tekemisissä ansiotulon tai avustusten kanssa, koska irtain on aikanaan ostettu, eikä siitä saa edes takaisin sitä, mitä on kerran siitä maksanut.
      Eri asia on, jos ostaa jotain materiaalia ja siitä valmistaa jotain tuotetta ja myy valmiin tuotteen.
      Eikä pienimuotoinen myynti vaikka alle 300 e/kk saisi paljoa vaikuttaa, koska jos ihmiselle annetaan mahdollisuus pienimuotoiseen tienestiin, niin sehän voi kannustaa ihmisen jopa perustamaan oman yrityksen, jos näyttää, että yritämisellä alkaa menestymään, eihän silloin enää mitään tukeja tarvita, jos rahaa tulee myynnistä.
      Eikä tuollainen pienimuotoinen myynti ole edes yritys toimintaa, vaan se voidaan luokitella harrastus muotoiseksi.
      Yritystoiminta vaatii huomattavasti isommat tulot.
      Jos menet yritys neuvojalle ideasi kanssa ja yrityksen voiton kerrot olevan siinä alle 300 euroa/kk, niin yritys neuvoja kehoittaa ennemmin unohtamaan koko yritys idean, koska ei sellaisella summalla yritystä pyöritetä.

      • sori vaan

        Itse myin äitini vanhan kihlasormuksen, kun tarvitsin talvitakkia ja tietokoneen. Sain muutaman satasen tilille romukultakauppialta. Ja JOKA IKINEN sentti katsottiin tuloksi! Joten jäin ilman talvitakkia ja saamani rahat piti käyttää ruokaan.

        Ihan sama kuin olisin heittänyt sormuksen kaatopaikalle, mitään en ole siitä saanut!


    • Namu...

      Jos ne puhelee että pikavipit voi ottaa tulona huomioon ja "työnhaku välittömästi vireelle" vaikka mulla on voimassa oleva työsopimus jonka irtisanomisaika on kuukausi niin ei taida minun rohkeus riittää irtaimen myyntiin :D kun tiedä millaisten rankaisutoimenpiteiden kohteeksi sitten joutuu.
      Ja oikein aika varattu sossuun että miksen ole työnhakija ja jos en mene niin alentavat ilmeisesti tt-tukea (laittomasti kaiketi). Työsopimus toimitettu sinne heti sen jälkeen kun saatu eikä sillon mitään sanoneet. Mutta kaipa ne kirjallisesti sitten vaativat että pitää työsopimus purkaa jos haluavat että voin virallisesti olla työnhakijana.

    • Huomhuomhuom

      Ja jos menet vippaamaan joltakin kaverilta rahaa, se laittaa sun tilille vaikkapa 50€, niin tuo 50€ lasketaan tuloksi, VAIKKA se olisi seuraavassa käänteessä maksettu takaisin ja myös tuo takaisinmaksu näkyy tiliotteella.

      Opetus: ÄLÄ OTA VIPPEJÄ, TAI MITÄÄN MUUTAKAAN TILILLE! Myös plussapisteet, S-bonukset, yms lasketaan tuloksi, jos ne näkyy tiliotteella....

      • Huomhuomhuom

        Niin ja liikaa maksetut vakuutusmaksupalautukset, autoveropalautukset, yms lasketaan tuloksi, jos ne näkyy tiliotteella.... samoten veronpalautukset, jos olet saanut joulukuussa vaikka 1000€ veronpalautuksia ja haet tt-tukea toukokuussa, ne saattaa laskea tuosta tonnista tuloja toukokuulle 1000€/12kk=83€! Veromätkyjä sen sijaan ei lasketa menoiksi...


      • HUOM !

        Yllä oleva ei pidä paikkaansa kuin joillain paikkakunnilla. Esim. Jyväskylässä saa olla tilillepanoja 50 euroa /kk, joita ei tarvitse selvittää. Lisäksi pikavipit ja lainat, joista on velkakirja ei vähennetä. MENEE ERILAILLA ERI PAIKKAKUNNILLA! Ottakaa selvää esim. kuntanne johtavalta sos. työntekijältä !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe