Voiko kissani oppia syliin? (arka, katastrofiyhdistyksen kautta)

14+1

Siis ei sillä että välttämättä pitäisi saada sylissä pitää kisua, vaan sillä et kyllähän sen matolääkkeenkin antaminen olisi helpompaa jos edes kissani sietäisi sylissä oloa. Ei syö tabletteina ruuan seassa, vaan osaa syödä vaan herkut.

Elikäs taustatiedot jotka kertoivat: Löydetty noin 1½kk ikäisenä lumihankeen hylättynä, erittäin arka ja tarvitsee paljon aikaa. Olisivat lopettaneet Mimosan 2vk:n päästä jos en olisi ottanut.

Päätin ottaa riskin, sillä en tahtonut pientä lopetettavan. Kyselijöitä oli ollut, mutta luultavasti kissan arkuus sai heidät perääntymään. Minulla oli ennestään leikattu poikakissa, nyt 1v ja Mimosa silloin reilun kahden kk ikäinen kun otin sen. Mimosa on nyt ollut luonani helmikuun alkupuolesta asti, ja kehitys on ollut huimaa. Ei enää kauheasti vierasta vieraita ihmisiä vaan on suht rauhallisesti, jos vieraatkin ovat. Tutuille ihmisille tulee luokse puskemaan, rapsutettavaksi ja siliteltäväksi, leikkii Jackin kanssa ja varmasti Jackin käytös ihmisiä kohtaan on osoittanut Mimosallekin ettei kaikki ihmiset ole pahoja. Tulee myös nukkumaan viereen. Kehitys tosiaan on ollut aivan mieletöntä, luulin et tähän pisteeseen päästäisiin ehkä vuoden loppuun mennessä.

Mutta siis se kysymys tosiaan oli se, että voiko Mimosa oppia vielä syliin? Jos yrittääkin ottaa syliin, kauhea paniikki päälle ja raapimiskohtaus, äkkiä sängyn alle piiloon. Uskoisin et kyse on jonkin sortin traumasta siitä heitteillejätöstä. Ja tiedän, että jotkut kissat ei vaan tykkää olla sylissä, mutta ei ne sitä noin ilmaise käsittääkseni.

1

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miuaa

      Toinen kissanikaan ei pysy sylissä, muuten mahtava seurallinen ja leikkisä. Tulee viereenkin nukkumaan ja omii koko tyynyn itselleen mutta jos sen nostaa niin alkaa kauhea kiemurtelu. Ainoastaan autossa pysyy sylissä ja pihalla. Se on nyt 1v ikäinen ja sain sen 7vk, ei taida koskaan tulla pysymään sylissä, onneksi sentään toinen kissani on sylikissa :3

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe