Revitty sielu

Menisin ulos nauttimaan elämästä ja hankkimaan kavereita. Ujoudesta pääsee eroon kyllä jos vain haluaa... Kerran täällä vain ollaan niin siitä pitää ottaa kaikki irti :D

Sinä olet fiksun oloinen nuorimies, mietit näitä asioita ja haluaisit saada apua.

Oletko hoidon piirissä, tuon masennuksen vuoksi? Tarkoitan, että käytkö juttelemassa jollekkin? Tai onko sinulle aloitettu lääkitystä?

Uskon, että olet herkkä persoona, johon on jäänyt lapsuuden aikana koetut traumat mieleen. Siksi suosittelisinkin sinulle, että juttelet jonkun ammattilaisen kanssa. Pääsisit käsittelemään menneisyyttäsi ja sitä, miten se tänä päivänä vaikuttaa elämääsi. Sitten pystyisit uudelleen rakentamaan omaa elämääsi, millaisen siitä haluatkaan. Vaikka olet ujo ja hiljainen, ei se tee sinusta yhtään sen huonompaa ihmistä kuin kukaan muukaan on. Se on osa sinun persoonaasi ja voit olla ylpeä siitä. Sinulla alkaa olemaan edessä elämäsi jännittävimmät vuodet, toivottavasti saat nauttia niistä. :)

Alota harrastamaan jotain kivaa, urheilua tai partiota tai mitä vaan missä on ihmisiä. Älä ota paineita. Joku karaten tjsp alkeiskurssi voi lisätä kummasti fysiikan lisäksi itsetuntoa.

Olen itse ollut ujo ja vakavasti masentunut, mutta voin sanoa, että kannattaa jutella asioita ekana ulkopuolisten kanssa jos vanhemmat ei kuuntele ja ruveta miettimään samaan aikaan positiivisia asioita omasta elämästä. Minulla on tähän ikään mennessä ollut kavereita ja jotkut niistä on vain hylännyt mutta jos kavereita on niin niihin kannattaa ottaa myös itse yhteyttä. Ihmisille vain reippaasti puhumaan, niin kyllä niitä kavereita kummasti saa. Olen myös itse ollut koulukiusattu koko ala-asteen ja myös Ammattikoulussa, mutta niistä ei vaan kannata välittää jotka vain haluaa tuottaa muille pahanmielen, niillä on vaan itsellään ongelmia jne.. Tsemppiä. :)

missä päin asut? :)

Itse olen pyöritellyt myös noita kysymyksiä meidän olemassaolosta ja siitä miten turhaa kaikki loppujen lopuksi on jo jonkin aikaa.

Vastausta en ole saanut, mutta mä oon tullut siihen tulokseen että mä elän omaa elämää, täysillä. En jaksa välittää virheistä, koska aina voi korjata ne jotenkin, ja jos ei voi, niin sitten pitää vain kestää.

Kavereita minulla on pari, kaksi sellaista joiden kanssa vietän vapaa-ajallanikin aikaa. Oikeastaan olen suurimman osan ajastani silti yksikseni, mutta en voi sanoa itseäni miksikään erakoksi tai muuksi.

Joskus vaan kyllä tuntuu että mun pitäisi saada enemmän itseni kaltaisia kavereita, koska nää pari kaveria on vähän semmosia että ne rajottaa mun elämää jotenkin.. Tarkoitan että joskus suunnitelmat menee ihan päin helvettiä kun joku kaveri lyö jarrut pohjaan tai jos niitä ei kiinnosta.

Mä nyt käväsen muutamilla festareilla kesällä, ja olen vakaasti päättänyt hommata edes yhden uuden kaverin.

Ja tuo sun masennus, oletko sä saanut apua siihen? Itselläni oli lievä masennus joka meni itsekseen ohi, mutta oireita on edelleen, välillä tulee toivottomuuden tunnetta ja muuta. Tuolloin huonoina aikoina olin aiika kyyninen kaikkien asioiden suhteen, mikään ei oikein kiinnostanut jne.

Mutta puhuminen voisi olla loistava keino, ei tarvitsisi kantaa kaikkea yksin, muuta neuvoa ei ainakaan masennuksen suhteen voi antaa. Kuulostaa tylsältä ja näin, mutta kannattaa myös harkita jonkin harrastuksen aloittamista. Ja käväise ihmeessä vaikka festareilla, kyllä sieltä jotain porukkaa löytyy, kysy jotain kaveria mukaan kenen kanssa olet ollut hyvä kaveri joskus!