Onkohan ihan sallittua hankkia kukko kiekumaan pihaansa vaikka asuukin taajaman ulkopuolella?! Täällä on kuitenkin talot tosi lähellä toisiaan vaikka asutaankin haja-asutusalueella.
Nyt siis heräämme joka aamu viideltä tuon kukon kiekumiseen ! Ei voi olla oikein että jos joku haluaa oman kanalan niin naapureilta ei kysytä mitään. Voiko ja saako siis ihminen tällaisella toiminnalla häiritä toisten yöunia ? Itse en kehtaisi tehdä noin kun tietäisin että kukko herättää ihan takuulla koko kylän viideltä !
Olen harkinnut rikosilmoituksen tekoa. Mitä mieltä olette?
Naapuri osti kukon :O !
171
12998
Vastaukset
- nukkua aina ehtii
Ihan normaalia maalaiselämää se on. Kukko kuuluu kuvioon.
Kukon voi ottaa vaikka asuntoyhtiön parvekkeelle. Mikään laki ei kiellä.
Sehän on vaihtelua vain. Meidän asuntoyhtiössä kanat (kämmät) kaakattaa ja motkottaa jo ennen sianpierua.
Hyvää piristystä se olisi välillä kuunnella kukonkiekumistakin.
Kukon kiekuminen kuuluu ilman muuta normaaleihin asumisääniin.- hyvästi yöunet
Siis oletko ihan tosissas vai onko tää jokin vitsi :O ? Että on ihan normaalia pitää kukkoa pihalla kun ei sentään asuta missään maalaistaloseudulla ! ? Kyllä minäkin sen ymmärrän että kukot ja kanat kuuluu maalle mutta kun nää talot täällä ei ole mitään maalaistaloja ! Kun tänne rakentaa niin ei sitä edes voi kuvitella että joku ottaa kukon ja pihaansa huutamaan.
Ja sitten tosta nukkumisesta. Eikös järjestyssäännöt jo sano että hiljaisuusaika kestää jonnekkin seitsemään asti ? Kukko ei ole hiljaa siihen asti vaan aloittaa viideltä joka ikinen aamu ! Se on niin kova ääni että ei varmasti olla ainoita joka tästä kärsii. Kuka haluaa sellaista vaihtelua elämäänsä että joutuu joka ikinen kesäaamu heräämään viideltä, oli lomalla tai ei ? - Sirpa-Liisa
hyvästi yöunet kirjoitti:
Siis oletko ihan tosissas vai onko tää jokin vitsi :O ? Että on ihan normaalia pitää kukkoa pihalla kun ei sentään asuta missään maalaistaloseudulla ! ? Kyllä minäkin sen ymmärrän että kukot ja kanat kuuluu maalle mutta kun nää talot täällä ei ole mitään maalaistaloja ! Kun tänne rakentaa niin ei sitä edes voi kuvitella että joku ottaa kukon ja pihaansa huutamaan.
Ja sitten tosta nukkumisesta. Eikös järjestyssäännöt jo sano että hiljaisuusaika kestää jonnekkin seitsemään asti ? Kukko ei ole hiljaa siihen asti vaan aloittaa viideltä joka ikinen aamu ! Se on niin kova ääni että ei varmasti olla ainoita joka tästä kärsii. Kuka haluaa sellaista vaihtelua elämäänsä että joutuu joka ikinen kesäaamu heräämään viideltä, oli lomalla tai ei ?Ihan normaalia toimintaa tuo on, meillä on kerrostalossa 3 kukkoa ja 5 kanaa eikä kenellekään tulisi mieleenkään hermostua moisesta, elä ja anna elää. Sehän tuo vain mukavaa väriä elämään kun on kotieläimiä ympärillä päivää piristämässä eikä kaikki ole niin ankean harmaata.
Minusta on niin ihanaa asua kerrostalossa jossa on elämää. - kukko on mukava
Sirpa-Liisa kirjoitti:
Ihan normaalia toimintaa tuo on, meillä on kerrostalossa 3 kukkoa ja 5 kanaa eikä kenellekään tulisi mieleenkään hermostua moisesta, elä ja anna elää. Sehän tuo vain mukavaa väriä elämään kun on kotieläimiä ympärillä päivää piristämässä eikä kaikki ole niin ankean harmaata.
Minusta on niin ihanaa asua kerrostalossa jossa on elämää.No siinä mielessä ei ole hyvä kun on 3 kukkoa. Nehän tappelevat kokoajan keskenään. Siitähän ei oikein tule mitään. Vain yks kukko tunkiolla. Kanoja kyllä saa olla vaikka kuinka paljon.
On kokemusta asiasta. Kukot on hetkessä ilman höyheniä ja verissäpäin.
Minulla on myös parvekkeella ollut pitkään yksi kukko 5 kanaa. Tuoreita munia on aina.
Naapurit ovat hyväksyneet linnut. Niistä on kaikille pelkkää iloa ja piristystä. Kukkohan kyllä kiekuu siinä klo 06.00. Aika tarkasti vielä joka aamu. Mutta naapurit heräävät muutenkin kaikki siihen aikaan. Ovat aamuvirkkuja.
Eikä siinä auta valittaakaan. Kukon kiekumista ei laki kiellä.
Kaikki ovat siihen sitäpaitsi jo tottuneet. Suosittelen muillekin kukkoa ja kanoja kotieläimiksi. Vähentää tressiä. Pelkkä kukko ei ole hyvä. Kanoja pitää olla kukolle seurana. Se kuuluu evoluutioon se. - mk
Ei voi ottaa koska maatalousen tuotantoeläimiä ei saa pitää asunotalueella ja tämä alki tuli voimaan jo -70 luvulla kun pikkukylissä pidettiin asunalueella sikoja ja syy on mihin sen sianpaskan laittaa ja sehän saatuttaisi koko asuinpaikan. Olisihan se näky kun pääkaupunkiseudulla ihmiset ottaisvat pikkuporsaan keväällä ja sitten syksyllä lihoiksi ja tulisi sianpaskan kautta keiken mailman tauteja ja muita sontiaisia joka paikaan.
- röh röh ammuuu
Sirpa-Liisa kirjoitti:
Ihan normaalia toimintaa tuo on, meillä on kerrostalossa 3 kukkoa ja 5 kanaa eikä kenellekään tulisi mieleenkään hermostua moisesta, elä ja anna elää. Sehän tuo vain mukavaa väriä elämään kun on kotieläimiä ympärillä päivää piristämässä eikä kaikki ole niin ankean harmaata.
Minusta on niin ihanaa asua kerrostalossa jossa on elämää.meillä on taloudessa sika (minä) ja lehmä (vaimo).
- Sun täytyy...
hyvästi yöunet kirjoitti:
Siis oletko ihan tosissas vai onko tää jokin vitsi :O ? Että on ihan normaalia pitää kukkoa pihalla kun ei sentään asuta missään maalaistaloseudulla ! ? Kyllä minäkin sen ymmärrän että kukot ja kanat kuuluu maalle mutta kun nää talot täällä ei ole mitään maalaistaloja ! Kun tänne rakentaa niin ei sitä edes voi kuvitella että joku ottaa kukon ja pihaansa huutamaan.
Ja sitten tosta nukkumisesta. Eikös järjestyssäännöt jo sano että hiljaisuusaika kestää jonnekkin seitsemään asti ? Kukko ei ole hiljaa siihen asti vaan aloittaa viideltä joka ikinen aamu ! Se on niin kova ääni että ei varmasti olla ainoita joka tästä kärsii. Kuka haluaa sellaista vaihtelua elämäänsä että joutuu joka ikinen kesäaamu heräämään viideltä, oli lomalla tai ei ?... mennä puhumaan sille kukolle niistä järjestyssäännöistä, kun sehän nyt ei näytä ollenkaan tajuavan aikatauluja...
- Petrus Argentum
Meidän taloyhtiössämme asui aikoinaan Vietnamin venepakolaisia yläpuolellamme.
He ottivat sinne asuntoon kukon ja voi helvetti sitä aamuista kukon kiekumista. Muuttivat sittemmin pois ja muutto tapahtui sillä tavoin, että heittivät talon seitsemännestä sijainneesta asunnostaan ikkunoista ja parvekkeelta huonekalut alas. Ja sen jälkeen taloyhtiö ei enää antanutkaan asuntoja kenellekään pakolaisille. - TÄÄ OLI HYVÄ!
Sun täytyy... kirjoitti:
... mennä puhumaan sille kukolle niistä järjestyssäännöistä, kun sehän nyt ei näytä ollenkaan tajuavan aikatauluja...
aikoinaan sanoin vakuutus naisellekin,kun kysyi syyllistä hirvi ei noudattanut liikennesääntöjä!
- Faktoja kehiin
mk kirjoitti:
Ei voi ottaa koska maatalousen tuotantoeläimiä ei saa pitää asunotalueella ja tämä alki tuli voimaan jo -70 luvulla kun pikkukylissä pidettiin asunalueella sikoja ja syy on mihin sen sianpaskan laittaa ja sehän saatuttaisi koko asuinpaikan. Olisihan se näky kun pääkaupunkiseudulla ihmiset ottaisvat pikkuporsaan keväällä ja sitten syksyllä lihoiksi ja tulisi sianpaskan kautta keiken mailman tauteja ja muita sontiaisia joka paikaan.
Kukko ei ole tuotantoeläin! Ellei sitten äänen tuottamista lasketa.
- pippuri
Sirpa-Liisa kirjoitti:
Ihan normaalia toimintaa tuo on, meillä on kerrostalossa 3 kukkoa ja 5 kanaa eikä kenellekään tulisi mieleenkään hermostua moisesta, elä ja anna elää. Sehän tuo vain mukavaa väriä elämään kun on kotieläimiä ympärillä päivää piristämässä eikä kaikki ole niin ankean harmaata.
Minusta on niin ihanaa asua kerrostalossa jossa on elämää.No et ole tosissas, tekisin kanapaistia jos yhdenkin kukon tai kanan näkisin lähettyvillä. Ja muka kerrostalossa...hihii hauska vitsi :D:D:D
hyvästi yöunet kirjoitti:
Siis oletko ihan tosissas vai onko tää jokin vitsi :O ? Että on ihan normaalia pitää kukkoa pihalla kun ei sentään asuta missään maalaistaloseudulla ! ? Kyllä minäkin sen ymmärrän että kukot ja kanat kuuluu maalle mutta kun nää talot täällä ei ole mitään maalaistaloja ! Kun tänne rakentaa niin ei sitä edes voi kuvitella että joku ottaa kukon ja pihaansa huutamaan.
Ja sitten tosta nukkumisesta. Eikös järjestyssäännöt jo sano että hiljaisuusaika kestää jonnekkin seitsemään asti ? Kukko ei ole hiljaa siihen asti vaan aloittaa viideltä joka ikinen aamu ! Se on niin kova ääni että ei varmasti olla ainoita joka tästä kärsii. Kuka haluaa sellaista vaihtelua elämäänsä että joutuu joka ikinen kesäaamu heräämään viideltä, oli lomalla tai ei ?Kukko paisti on kyllä vähän sitkeetä,mut ku hyvin hauduttaa pari tuntii uunissa,niin kyylä sen sit voi nauttii!
- asrf454
Sirpa-Liisa kirjoitti:
Ihan normaalia toimintaa tuo on, meillä on kerrostalossa 3 kukkoa ja 5 kanaa eikä kenellekään tulisi mieleenkään hermostua moisesta, elä ja anna elää. Sehän tuo vain mukavaa väriä elämään kun on kotieläimiä ympärillä päivää piristämässä eikä kaikki ole niin ankean harmaata.
Minusta on niin ihanaa asua kerrostalossa jossa on elämää.Mitä hel***** minkälainen Sirpa-Liisa siellä asuu kun kerrostaloon pitää tunkea maalais eläimiä. Lopeta trollaus
- Ottaisin myös kanat
kukko on mukava kirjoitti:
No siinä mielessä ei ole hyvä kun on 3 kukkoa. Nehän tappelevat kokoajan keskenään. Siitähän ei oikein tule mitään. Vain yks kukko tunkiolla. Kanoja kyllä saa olla vaikka kuinka paljon.
On kokemusta asiasta. Kukot on hetkessä ilman höyheniä ja verissäpäin.
Minulla on myös parvekkeella ollut pitkään yksi kukko 5 kanaa. Tuoreita munia on aina.
Naapurit ovat hyväksyneet linnut. Niistä on kaikille pelkkää iloa ja piristystä. Kukkohan kyllä kiekuu siinä klo 06.00. Aika tarkasti vielä joka aamu. Mutta naapurit heräävät muutenkin kaikki siihen aikaan. Ovat aamuvirkkuja.
Eikä siinä auta valittaakaan. Kukon kiekumista ei laki kiellä.
Kaikki ovat siihen sitäpaitsi jo tottuneet. Suosittelen muillekin kukkoa ja kanoja kotieläimiksi. Vähentää tressiä. Pelkkä kukko ei ole hyvä. Kanoja pitää olla kukolle seurana. Se kuuluu evoluutioon se.Hei! Missä sun kukkosi ja kanat talvella olivat. Luulen, että parvekkeella on kylmä.
- no jo on !
Sirpa-Liisa kirjoitti:
Ihan normaalia toimintaa tuo on, meillä on kerrostalossa 3 kukkoa ja 5 kanaa eikä kenellekään tulisi mieleenkään hermostua moisesta, elä ja anna elää. Sehän tuo vain mukavaa väriä elämään kun on kotieläimiä ympärillä päivää piristämässä eikä kaikki ole niin ankean harmaata.
Minusta on niin ihanaa asua kerrostalossa jossa on elämää.Kerostalossa 3 kukkoa ja 5 kanaa ?? Venäjälläkö asut ?
- arto-oskari
Sirpa-Liisa kirjoitti:
Ihan normaalia toimintaa tuo on, meillä on kerrostalossa 3 kukkoa ja 5 kanaa eikä kenellekään tulisi mieleenkään hermostua moisesta, elä ja anna elää. Sehän tuo vain mukavaa väriä elämään kun on kotieläimiä ympärillä päivää piristämässä eikä kaikki ole niin ankean harmaata.
Minusta on niin ihanaa asua kerrostalossa jossa on elämää.Meilläkin on kerrostalossa vaikka kuinka paljon somaleja, kosovolaisia, irakilaisia, albaaneja, turkkilaisia ja venäläisiä, joten meteliä riittää kellon ympäri. Talon yleiseen pesutupaankaan ei mahdu menemään pyykille, kun siellä on meno kuin persialaisella torilla! Suomalainen tallotaan jalkoihin ja Allahia huudellaan avuksi.
Tervetuloa vaan kaikki pääkaupunkiseudulle vuokrakerrostaloihin asumaan ja meteliä pitämään! - perttipee
arto-oskari kirjoitti:
Meilläkin on kerrostalossa vaikka kuinka paljon somaleja, kosovolaisia, irakilaisia, albaaneja, turkkilaisia ja venäläisiä, joten meteliä riittää kellon ympäri. Talon yleiseen pesutupaankaan ei mahdu menemään pyykille, kun siellä on meno kuin persialaisella torilla! Suomalainen tallotaan jalkoihin ja Allahia huudellaan avuksi.
Tervetuloa vaan kaikki pääkaupunkiseudulle vuokrakerrostaloihin asumaan ja meteliä pitämään!Joo, ja uskallapas mennä valittamaan asioista, niin olet heti rasisti!
Päättäjät eivät asu samoissa taloissa maahanmuuttajien kanssa, vaan aivan eri alueilla omissa palatseissaan, joissa ei kuulu muuta kuin suurten setelien kahinaa. - kukko on kiva!
röh röh ammuuu kirjoitti:
meillä on taloudessa sika (minä) ja lehmä (vaimo).
Vastaan tähän väliin....
Aloitin etelänlomailut joskus 1970 luvun alkupuolella, silloin kun aurinkomatkailu oli vielä uutta ja ihanaa, hotellit pieniä ja kylien vieressä.
Minusta oli tosi ihanaa kun kylän kukot aloittivat kuorolaulun aamunkoiton aikaan ja herättivät turistit aamiaiselle, ei tarvinnut turhaan tuhlata lomahetkiä nukkumiseen.
Kukonlaulu on kivaa kuulla, tulee pirteä mieli heti aamusta. Harmi kun täällä ei ole kellään kukkoa. - Näin on
kukko on mukava kirjoitti:
No siinä mielessä ei ole hyvä kun on 3 kukkoa. Nehän tappelevat kokoajan keskenään. Siitähän ei oikein tule mitään. Vain yks kukko tunkiolla. Kanoja kyllä saa olla vaikka kuinka paljon.
On kokemusta asiasta. Kukot on hetkessä ilman höyheniä ja verissäpäin.
Minulla on myös parvekkeella ollut pitkään yksi kukko 5 kanaa. Tuoreita munia on aina.
Naapurit ovat hyväksyneet linnut. Niistä on kaikille pelkkää iloa ja piristystä. Kukkohan kyllä kiekuu siinä klo 06.00. Aika tarkasti vielä joka aamu. Mutta naapurit heräävät muutenkin kaikki siihen aikaan. Ovat aamuvirkkuja.
Eikä siinä auta valittaakaan. Kukon kiekumista ei laki kiellä.
Kaikki ovat siihen sitäpaitsi jo tottuneet. Suosittelen muillekin kukkoa ja kanoja kotieläimiksi. Vähentää tressiä. Pelkkä kukko ei ole hyvä. Kanoja pitää olla kukolle seurana. Se kuuluu evoluutioon se.Neljä kukkoa sopii ihan hyvin samaan kanalaan ja nättejä ovat :) Tepastelevat vierekkäin ylpeinä kanoistaan ;)
- kukko 58
hyvästi yöunet kirjoitti:
Siis oletko ihan tosissas vai onko tää jokin vitsi :O ? Että on ihan normaalia pitää kukkoa pihalla kun ei sentään asuta missään maalaistaloseudulla ! ? Kyllä minäkin sen ymmärrän että kukot ja kanat kuuluu maalle mutta kun nää talot täällä ei ole mitään maalaistaloja ! Kun tänne rakentaa niin ei sitä edes voi kuvitella että joku ottaa kukon ja pihaansa huutamaan.
Ja sitten tosta nukkumisesta. Eikös järjestyssäännöt jo sano että hiljaisuusaika kestää jonnekkin seitsemään asti ? Kukko ei ole hiljaa siihen asti vaan aloittaa viideltä joka ikinen aamu ! Se on niin kova ääni että ei varmasti olla ainoita joka tästä kärsii. Kuka haluaa sellaista vaihtelua elämäänsä että joutuu joka ikinen kesäaamu heräämään viideltä, oli lomalla tai ei ?on. Vanhapiika otti viisi kukkopoikaa, yhden kanan, naapurit kyrel , miksi mäin? Johoo vanhapiika ei tartte kanan olla puuttees kuin minun !!
- venäjä se määrää...
no jo on ! kirjoitti:
Kerostalossa 3 kukkoa ja 5 kanaa ?? Venäjälläkö asut ?
No melkein. Suomihan on vieläkin ryssän alusmaa.
- ..
Ottaisin myös kanat kirjoitti:
Hei! Missä sun kukkosi ja kanat talvella olivat. Luulen, että parvekkeella on kylmä.
Paistinpannulla xD
- Isäntä--
pippuri kirjoitti:
No et ole tosissas, tekisin kanapaistia jos yhdenkin kukon tai kanan näkisin lähettyvillä. Ja muka kerrostalossa...hihii hauska vitsi :D:D:D
Meidän kukkoon jos kosket niin saat samalla mitalla takaisin.
- Älä valita!
hyvästi yöunet kirjoitti:
Siis oletko ihan tosissas vai onko tää jokin vitsi :O ? Että on ihan normaalia pitää kukkoa pihalla kun ei sentään asuta missään maalaistaloseudulla ! ? Kyllä minäkin sen ymmärrän että kukot ja kanat kuuluu maalle mutta kun nää talot täällä ei ole mitään maalaistaloja ! Kun tänne rakentaa niin ei sitä edes voi kuvitella että joku ottaa kukon ja pihaansa huutamaan.
Ja sitten tosta nukkumisesta. Eikös järjestyssäännöt jo sano että hiljaisuusaika kestää jonnekkin seitsemään asti ? Kukko ei ole hiljaa siihen asti vaan aloittaa viideltä joka ikinen aamu ! Se on niin kova ääni että ei varmasti olla ainoita joka tästä kärsii. Kuka haluaa sellaista vaihtelua elämäänsä että joutuu joka ikinen kesäaamu heräämään viideltä, oli lomalla tai ei ?No mitä vitttua sä valitat? Osta apteekista korvatulpat niin saat nukuttua. Ihme marisijoita täällä taas.
- ...
no jo on ! kirjoitti:
Kerostalossa 3 kukkoa ja 5 kanaa ?? Venäjälläkö asut ?
Tietty
- Anonyymi
Sirpa-Liisa kirjoitti:
Ihan normaalia toimintaa tuo on, meillä on kerrostalossa 3 kukkoa ja 5 kanaa eikä kenellekään tulisi mieleenkään hermostua moisesta, elä ja anna elää. Sehän tuo vain mukavaa väriä elämään kun on kotieläimiä ympärillä päivää piristämässä eikä kaikki ole niin ankean harmaata.
Minusta on niin ihanaa asua kerrostalossa jossa on elämää.Ei kukot kuulu kerrostaloon.
- Anonyymi
Sirpa-Liisa kirjoitti:
Ihan normaalia toimintaa tuo on, meillä on kerrostalossa 3 kukkoa ja 5 kanaa eikä kenellekään tulisi mieleenkään hermostua moisesta, elä ja anna elää. Sehän tuo vain mukavaa väriä elämään kun on kotieläimiä ympärillä päivää piristämässä eikä kaikki ole niin ankean harmaata.
Minusta on niin ihanaa asua kerrostalossa jossa on elämää.Hiljaa
kiitos eikä mitään kukkokiekuuta, ihan kamala ääni.
- §§§
Vanhaa tietoa koska eri kuntien ym. järjestyssäännöt on aikoja sitten korvattu yleisellä järjestyslailla joka koskee koko suomea.
- KUKKO KIEKUUUUU!!!!
Kukkuluuruu! Kukko kiekuu. Kana kotkottaa. Perse pieree.
Minä pidän kanoja ja yhden kukon, oli miten oli.
KUKKO KIEKUUUUUU!!!!
- korvatulpat
Meillä on pihalla koko kevään töötännyt "hullu" fasaani. Sillä on jopa kaksi eukkoa ja pesää. Nyt on jo hiljennyt, munat haudottu...
Se on aloittanut lujaäänisen tööttäilyn ikkunan alla jo puoli viideltä. Pidän korvatulppia enkä siten enää tähän ole herännyt. Pitää olla tiiviit korvatulpat syvällä korvassa niin ei varmaan kukon kiekauksetkaan herätä.- dsfgsfadfasdf
yhdellä tutulla oli kanssa fasaaniongelma. yllättäen fasaani sitten vain katosi. sitten eräänä päivänä kylässä käydessä oli tarjolla fasaanipaistia :)
meillä ei onneksi noita pihalla pyöri. peuroja kyllä, mutta hehän ovat hiljaisia kavereita.
- varamestari
ilmoitus kunnan ympäristöterveyteen että pidetään kanalaa alueella joka ei ole kaavoitettu maatilaks... kyl se siitä ;)
Minipossunkin hankinta vaatii et kämppä kaavoitetaan sikalaksi..- Viramestari
Varamestari provosoi
Yhden kukon tai parin kanan pitäminen ei ole kanalan pitämistä, ja minipossu (joka nimestään huolimatta on täysikasvuisena melko iso) luetaan lemmikkieläimiin.
Näilä perusteilla suurin osa läävistä pitäisi kaavoittaa sikalaksi koska niiden asukkaat sikailevat. - Kot kot kot kot kot
Missä herra varamestari luuraa? Sano. Sitten tulen ja hieron kanan ja kukonpaskaa naamariin. Loppuu ne ininät vähäksi aikaa.
Kanat ja kukko pysyy, laula mitä laulat. - Itte päämestari
Herra varamestari on itse isopossu. Ilmoita ittes sinne sikalan suojeluvalvojalle.
- urpo13
Kot kot kot kot kot kirjoitti:
Missä herra varamestari luuraa? Sano. Sitten tulen ja hieron kanan ja kukonpaskaa naamariin. Loppuu ne ininät vähäksi aikaa.
Kanat ja kukko pysyy, laula mitä laulat.Tulepa tänne niin saat naamaas jotain mitä et arvaakaan!
- ja aamuinen piahu
Mihinkäs minä voisin valittaa?Junat kolisee ikkunan alla ja moottoritieltäkin kuuluu mahoton mekkala yötä päivää koittakaa nyt auttaa.
- jooo..
Orion.Metsästäjä kirjoitti:
Muuta maalle, siellä on vain kukkoja...
Olisikin vain kukkoja.. normaalisti vähintään viitenä päivänä viikossa on koko päivän käynnissä ilmavoimien harjoitukset ja horneteilla tulevat kiertämään kaasu pohjassa ympyrää talon pihaan.
Poikkeus on se viikko, jolloinka sateenkaariväki järjestää marssejaan, silloin on yleensä rauhallista. - jo on aikoja eletty!
lentoliikenne jylisee pää päällä,autot tyhjäkäynnillä ikkunan alla,kaahailevia äälöitä,pentujen mopo revittelyt kadulla,öriseviä kännisiä öiseen aikaan,naapurit partsilla röökillä musaa kuunnellen..ym
ja viitsii joku valittaa kukon kiekunnasta!!
- tää tollonen
Mitähän jos kävisit välillä terveyskeskuksessa taitasivat auttaa paremmin.
älä aina valita
- Deadlift
klo:5.00 ei ole enää YÖ joten mistään yöunien häiritsemisestä ei ole kyse.
aamuvirkut ovat terroristeja. Jos menee nukkuun klo12 ja herää kello 8 ,niin kello 5 on aamuyö.
- määmäää
Jokuaika sitten oli jossain juttua jossa mainostettiin leikkimökin mallisia pikkukanaloita rivitalojen pihalle, et ei kai ne kukot ja kanat vallan kiellettyjä ole tiheämmilläkään asutuilla alueilla.
Minä haluaisiin lampaan ruohonleikkuriksi rivitalopihaani. - unta palloon
kello sai aamulla viideltä, mutta kun ne naapurin pennut, eli suloiset lapsukaiset kiljuu ja kirkuu puoleen yöhön ja teinirokki rämisee ties mihin.Millän nuo meluajat saatais kuriin jotta vois iltayöstä jo nukkua?
- sinpa
No kyllä uskon että keljuttaa aaamuherätys joka aamu viideltä kukon kiekasuun .. meillä kans täällä (maalla) herättää kiitolinjan rekka joka tuo tavaraa kello 4 aamulla tuohon , lähimarkettiin .. koneen jäähdytys laite huutaa kun lentokonen ,, ja tässä viis takloo herää joka aamu tähä rekan ääneen ,, joka kuuluu sänkyyn asti . hirmu vorinana.. tästä soitettukin virmaan ,, mut kuulemma tavarat on oltava kaupalla ennen kuutta,, vaikka puoti aukee vasta seitsemältä .. . et tä'tä riittää melua joka paikassa ,,
- LOPETA JO
Niimpä just!
Miten luulet, että nämä ihmiset on täällä maalla eläneet, täällä on kukot laulaneet ijät ja ajat. Naurettavaa tuollainen valittelu, anna naapurin kukon kiekua!
Kun minä vierailen siellä kaupungissa, niin saan valvoa, kun humalaiset örisee, ja kolisee rappukäytävissä aamun tunneille asti. Ja sitten valitetaan, kun kukko kiekuu, voi taivas! - Earit
LOPETA JO kirjoitti:
Niimpä just!
Miten luulet, että nämä ihmiset on täällä maalla eläneet, täällä on kukot laulaneet ijät ja ajat. Naurettavaa tuollainen valittelu, anna naapurin kukon kiekua!
Kun minä vierailen siellä kaupungissa, niin saan valvoa, kun humalaiset örisee, ja kolisee rappukäytävissä aamun tunneille asti. Ja sitten valitetaan, kun kukko kiekuu, voi taivas!Niiimpä niin !
- Earit
"Korva tulppa " Ainhan melua o missä o elämää ! Menkoon melu alilerkiset syvälle korpeen ...
- odottan
Menisin mielelläni jos sinä rakennat mulle omakotitalon kiitos etukäteen.
- KOT KOT
Nyt pikkukanalat ovat leviämässä myös kaupunkeihin. Omakotitalojen ja rivitalojen pihoille on tarjolla pakettiratkaisua, joka sisältää pikkukanalan ja kanat. Sitten kun kaupunkilaiskotiin on hankittu jo kaikki vempaimet niin voisi mennä ajassa taaksepäin ja ostaa vaikka pikkukanalan rivitalon takapihalle.
Leikkimökin näköistä kanalaa on myyty jo kymmenkunta, kertoo orimattilalainen yrittäjä Olli Mäkelä. Mäkelä kehuu vuolaasti uutta ideaansa ja kahden vuoden kehittelyn tulosta.
- Jos lähiruoka on omasta pihasta haluaa, niin lähempää se ei voi tulla. Ekologista se on sikäli että kana on kaikkiruokainen ja syö kaikki perheen ruuan jätteet. Kuivuneet leivät ja perunankuoret, totta kai tarvitsee muutakin ruokaa mutta toimii niin kun kompostorina.
- Ja kierrätettävää sikäli, että lopputuotteena on vielä kananmunien lisäksi puutarhanhoitoon sopivaa kanankakkaa. Pihalla tepasteleva kana kerää nautinnollisesti myös kotilot nurmikolta.
Lopulta tie vie illallispöytään
Lahden terveysvalvonnasta kerrotaan, että mitään estettä ei ole perustaa pikkukanalaa kaupungin keskustaan. Kanoista pitää kuitenkin tehdä ilmoitus kaupungille, sanoo eläinlääkäri Kaisa Honkapirtti.
- Jos ihmiset jaksavat vaan hoitaa hyvin ja huolehtii joka päivä eläinten tarpeista niin ei siinä mitään ongelmaa ole. Paremmin ne siellä jaksaa kun isoissa tuotantokanaloissa.
Kaisa Honkapirtin mukaan naapurikateuskaan ei kotitarvekanaloita estä.
- Useimmiten otetaan ensin yhteyttä kaupungin eläinlääkäriin ja ruvetaan valittamaan siitä että kun häiritsee ne kanat ja nyt kun ei ole kyse eläinsuojeluongelmasta niin pitää ohjata ympäristöpuolella ottamaan yhteyttä.
- Yleensä sielläkään kauheasti voida tehdä mitään koska se melu joka kanoista ei ole mitään kovin kummosta. Eikä myöskään jos on hajuhaittoja ja muita niin nekin on vähän suhteellisia pienessä kanalassa, totesi eläinlääkäri Kaisa Honkapirtti.
Kana pyöräyttää noin yhden munan päivässä ja jos kantti kestää niin muninnan loputtua kanan pään voi laittaa pölkylle ja lihat illallispöytään. Helppoa se ei kuitenkaan ole, toteaa eläinlääkäri Kaisa Honkapirtti
- Kyllähän senkin voi tehdä jos ei ole niin pahasti kiintynyt niihin ettei vaan kykenisi syömään.
Jouko Uschanoff - Maalaisämmä
Ottakaa kaupunkilaistollot selvää tuotantoeläimiin liittyvistä säännöksistä ennen julkisesti huutelua... Yhdenkin kanan/kukonpitäjän on rekisteröidyttävä kanalanpitäjäksi! Että kiitti vaan EU.
- kanapaistit
Peltonen asuu Koskenkylässä kaavoitetulla omakotialueella. Omaa nurmipihaa on reilu tuhat neliötä. Kanalan perustamiselle vaikka pienelle rivitalopihalle ei ole estettä, kunhan muistaa ottaa huomioon yleiset järjestyssäännöt, lähinaapurit ja kanojen tarpeet. Peltonen ei ainakaan toistaiseksi ottanut kukkoa kanoja komentamaan.
-Ajattelin, että kukon kie’unnalta naapurit on sentään säästettävä.
Peltonen rakensi yhdessä miehensä kanssa kanoja varten kaksiosaisen, katollisen kopin. Voidakseen hyvin kanat tarvitsevat sisätilaa vähintään yhden neliön neljää kanaa kohti sekä mahdollisimman paljon ulkolaidunta. Toukokuun loppuun saakka kanat on kuitenkin pidettävä katollisessa kopissa tai häkissä.
-Lintuinfluenssavaaran vuoksi kanoja saa pitää vapaana vasta kesäkuun alusta.
Kanat ovat kaikkiruokaisia. Niille voi hyvin antaa kaikki keittiöstä jäävät ruoantähteet, ja sen lisäksi teollista kananrehua. Myös kalkin saannista on huolehdittava, koska sitä tarvitaan runsaasti munien rakennusaineena. Erityisen tärkeää on raikas vesi.
-Veden on oltava yhtä raikasta kuin ihmisille tarjottaessa, joten se täytyy vaihtaa pari kertaa päivässä, Peltonen sanoo.
Kanat tarvitsevat myös lajitoveriensa seuraa, jonka vuoksi niitä on oltava vähintään kaksi. Kukkokaan ei ole pahitteeksi, se saa kanat käyttäytymään luontevammin ja huolehtii osaltaan myös niiden turvallisuudesta. Ja jos jälkikasvua halutaan, silloin kukko on tietysti aivan välttämätön. Hedelmöitymättömästä munasta kun ei kuoriudu tipua vaikka sitä kuinka hautoisi.
- law and orders
Laki eräistä naapuruussuhteista 13.2.1920/26
3 §
Talli, navetta, lantasäiliö, käymälä tai muu sellainen laitos on niin tehtävä, ettei naapuri kärsi siitä ilmeistä haittaa.
17 § (4.2.2000/90)
Kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista, noesta, liasta, pölystä, hajusta, kosteudesta, melusta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä tai muista vastaavista vaikutuksista.
Arvioitaessa rasituksen kohtuuttomuutta on otettava huomioon paikalliset olosuhteet, rasituksen muu tavanomaisuus, rasituksen voimakkuus ja kesto, rasituksen syntymisen alkamisajankohta sekä muut vastaavat seikat.
19 § (4.2.2000/90)
Jos rasitus aiheutuu toiminnasta, joka on ympäristönsuojelulain mukaan luvan- tai ilmoituksenvaraista tai josta on tehtävä mainitun lain 65 §:n mukainen ilmoitus rekisteröintiä varten, sitä ei saa määrätä poistettavaksi tämän lain nojalla. (9.4.2010/254)
Jos muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta toiminnasta johtuva rasitus saattaa aiheuttaa terveydellistä haittaa, ei rasitusta saa määrätä poistettavaksi tai vahinkoa tuomita korvattavaksi ennen kuin asia on lainvoimaisesti ratkaistu terveydensuojelulain (763/1994) nojalla.
20 § (4.2.2000/90)
Kohtuuttoman rasituksen poistamista tai rasitusta aiheuttavan toiminnan lopettamista kokonaan sekä rasituksesta aiheutuneen vahingon korvaamista on vaadittava rasituksen aiheuttajan kotipaikan tai rasituksen ilmenemispaikkakunnan käräjäoikeudessa taikka siinä käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä rasituksen aiheuttanut toiminta sijaitsee.
Kohtuuttoman rasituksen poistamista tai rasitusta aiheuttavan toiminnan lakkauttamista on vaadittava viimeistään kolmen vuoden kuluttua siitä kun kohtuuton rasitus ilmeni.- niinp
Mikä on kohtuutonta?
Kukko kiekaisee aamulla.
Idioottipennut sekoilevat koko ajan.
Ottaisin mieluummin naapuriin 100 kukkoa kuin yhtäkään idioottipentua.
- Kukko______
Oi mäkin haluan kukon ;)
- ukkosavosta
Kyllä kukko on aivan mökin pihapiirissä? Toivoimme isännältä muutamaa kanaa ja kukon. Viihtyisää vaihtelua ja kuuluuhan hajasutusalueelle ns. maatiaiselämä.
Pois turha "nipottaminen" ja nauttimaan haja-asutusalueen/kin riemuista! - Kot
Tietysti kukosta voi tehdä rikosilmoituksen, kuuntele vaikka Veltto Virtasen laulua.
Ei kun soitto FBI:lle - njammmnajammm
Tee viini kukkoa....ja tarjoa naapurillesikin....
- kukkokiekuuuuuu
Mielummin heräisin kukon kiekumiseen, kun känniörvelöisten öisiin metelöinteihin.
Herään kyllä ilman kukon kiekumistakin aamulla aikaisin. Syynä aikainen töihin lähtö.
Kyllä kukon kiekuminen olisi huomattavasti kivampi herätys, kun herätyskellon räminä korvanjuuressa. - nyzz
Mulla kun oli kanoja,niin otin kukon aina yöksi sisälle ja vasta järkevään aikaan päästin huutamaan siihen pihalle..Ihan naapuria ajatellen kun hän teki vuorotyötä.
Ei ole kova homma ja välit säilyy.- Lallis
Mulla on sama systeemi. Kukko pääsee arkisin ulos seitsemän aikoihin kiekumaan ja viikonloppuisin puoli yhdeksän maissa. Ollaan koko kylä oltu tyytyväisiä :)
- epätietoinen turkula
Voit tehdä kukosta rikosilmoituksen, mutta ensin sinun pitää tietää hänen etu- ja sukunimensä, että poliisi osaa kutsua oikean epäillyn kuulusteluihin. On se ihan hurjaa, että kukko kiekuu aamulla. Onneksi naapuri ei sentään ottanut lehmiä, sillä nehän vasta ammuukin utareet täynnä.
- Mene töihin
niin ei haittaa,vaan hyödyttää!ja kyllä kaikkiin ääniin tottuu kun rauhottaa päänsä,seuraavan viiden vuoden päästä itket kun se kukko kuoli ja olit tottunut ääneen.
- yks ,mummu vaan
hah hah hanki itellesi elämä...ja anna toistenkin elää....yksi kukko siellä tai täällä
maailamssa on isompiakin asioita - mnjoooh
Vai liekö kyseessä pikemminkin: "My neighbor has bigger cock".. =D
- Juu,
teehän sinä rikosilmoitus ja äkkiä sittenkin.
Yksi kukko on erittäin paljon pahempi kuin lauma humalaisia, tai perkeleellisellä metelillä edestakaisin ajavat autot ja motskarit, asunnon ylä- ja alapuolella sekä seinien takana kolistelevat ja ns.musiikkia eritavoin soittavat asukkaat sekä vielä muutenkin silmille hyppivät persoonat.
Kaikki mikä ei ole milloin kenenkin mielen mukaista, niin siitä on päästävä ja tehtävä kertakaikkinen loppu. Järjestys se yhteiskunnassa on oltava!
-Nyt kuulen avoimesta ikkunasta variksien metelöivät läheisessä metsässä mutta ei kauan, sillä Vihtavuoria on vyöllinen tallessa. Sen jälkeen onkin vuorossa naapurin ukko -ei siis kukko- joka on saanut jossain elämänsä vaiheessa yhden kalauksen liikaa päähänsä ja käyttäytyy sen mukaisesti sananmukaisesti huutamalla lapsilleen ja emännälleen aamusta iltaan.
Kävisikö sellainen järjestely että vaidettaisiin naapurin ukko kukkoon, sillä sata kertaa mieluimmin kuuntelisin sen kiekumista aamuisin kuin ukon huutamista koko päivän..ja tämä ei ollut vitsi! - eswet
Koko kommentointi tuntuu olevan ihan vain huulenheittoa, jos aloittaja on tosissaan niin ymmärrän täysin että kukko häiritsee ja siitä kannattaa käydä ensin puhumassa linnun omistajalle ja myös käydä kyselemässä muilta naapureilta onko kiekumisesta häiriötä.Kyllä itselleni olisi ja on kaikesta metelistä ennen aamu 7,mieluiten hiljaista ihan klo 8 asti.Enimmäkseen onneksi näin onkin.Ihmiset usein unohtavat että vaikka joku asia ei itseä vaivaa tai häiritse se voi toiselle tai muille olla pelkästään vain sitä.Pitää ottaa muutkin huomioon ja veikkaan että useimpia häiritsee kaikki meteli joka ennen klo 7 alkaa.
- Voi meitääääääää
No voi hyvät hyssykät.Eikö tosiaankaan oo muuta valittamista kuin kukon kiekuminen.Kyllä eläimet kuuluu maaseudun kuvioon.Olisin tosi iloinen jos meidän naapurissa kukko laulais.Tuommoisten tartee sitten muuttaa kaupunki keskukseen, siellä lienee asumiseen toisenlaiset säännöt.
Elä ,ja anna muidenkin elää. - Italian kukko
Kerran Italiassa, kun olin menossa Bergamon nuorisomajaan yöksi, kuulin miten kukot kiekuivat täyttä soittoa jatkuvasti.
Tämä siis tapahtui aivan kaupungissa, ei missään maaseudun ns. rauhassa.
Ehkäpä Italiassa kukot kuuluvat normaaliin cityelämään. - -
muuta pylkönmäelle johkin korpeen, jos on noin hankalaa .-.-'
- valivali....
Et oo kuullu korvatulpista?
Ei voi ku todeta että se on varmaan parempi siun muuttaa semmoseen korpeen et lähimpää naapuriin ei näy, eikä niitä kuule..
Ja ite tiedän montaki kellä on taajama alueen ulkopuolella kukko ja kanoja.
Et kyl sitä oon iteki harkinnu, vaikka useempikin naapuri...
Elukoista ei naapureille ole mitään haittaa kunhan eivät vieraile heidän tontillaan..- Mehtän mies
Tässä asutaan yli 100 vuotiaan metsän vieressä ja siellä painelee peuraa ja kettua minkä kerkiää. Molemmat elikot huutaa ja kirkuu sellasella voimalla öisin, että ekoilla kerroilla meinas tulla vetelät housuun. Nyt kun tietää mitä melskettä elikot metässä pitää, niin ei tule enää halvausta. Summa summarum, aloittaja ei voi asua missään. Korvessa se mekkala on iltasella aikamoista. :)
- kanojenpitäjä
ei saa kanalan pitoon tilatunnuksia yms mitkä nykyaikana pakollisia vaikka vain pari kanaa, niin kerrostaloon. se on fakta.
ja kukot kiekuvat pitkin päivää, ei vain aamulla. tulkaa vaikka kuuntelemaan. itellä kanat menee sisälle kanalaan yöksi, ja kun siellä pimeää niin ei kukot kieu. vaikka kello ois 10 aamulla. ja itellä on nytten ainaki 5 kukkoa pihassa eiväkkä tappele eli seki on huhu puhetta, rodustahan se paljon riippuu.se nyt kyllä ois aivan luonnotonta ottaa joku kukko tai kana kerrostaloon, en kyllä ite ees myis. itellä pikkutiput mikkä kuoriutuu niin saattaa olla sisällä alussa vähän aikaa, ja ne haisee! vaikka miten puhtaana pitää mutta kun kotieläin ei ole hajuton, niitä ei ole tarkotettu ihmisasumukseen. - kana-kana
kaikkiin ääniin tottuu kyllä.Ethän sitä herää siihenkään kun jääkaappi hyrähtää käyntiin olet tottunut totut myös kukon kiekunaan.
- Oppia ikä kaikki
Miksi et mene juttelemaan naapurin kanssa? Mielestäni tällaiset asiat ratkeavat keskustelemalla. Olisi tosi noloa, jos tekisit rikosilmoituksen. Haluatko olla riitelijä vai sovittelija? Minä kyllä tottuisin kukonääneenkin, samoin kuin radan varrella asuvat tottuvat junan ääniin, mutta jos häiriinnyt niin paljon, niin juttele toki naapurisi kanssa. Vai ettekö ole missään tekemisissä keskenänne? Olisi aika tutustua...
- Tupsukka
HYVIIN TAPOIHIN kuuluu että lähekkäin asuttaessa otetaan naapuri huomioon.Etenkin kaupungissa.Ei kaikkea voi tehdä.Kukon ja kanojen tuominen esim.parvekkeelle asumaan on kaiketi provosoimista ja huomion hakua.
On henkilöitä jotka tarkoituksella haluavat toiminnallaan ärsyttää naapureita tai ovat niin itsekeskeisiä etteivät ymmärrä ottaa muita huomioon.
Jos itse ottaisin kanoja rivitalon takapihalle siitä syntyisi kova haloo.Onneksi.
Jos siis haluaa kasvattaa kotieläimiä niin muutto maalle on siihen ratkaisu. - Korhonen Hemppa
Kukko on loistava ostos ja hyvä naapuri, minä ainakin haluan kukon naapuriksi, vaikka asun helsingin töölöössä ! HAH HAH
- hersy
Miten minusta tuntuu,että oletteko edes puheväleissä muutenkaan,meillä käydään naapureissa ja ollaan koko ajan yhteyksissä ja käydään kahvilla ja juuri tuossa lupasin naapurille auton lainaan kun hällä on auto huollossa pitempään,ja ompa juuri suunniteltu kolmen lähinaapurin kanssa kanojen laittoa,kyllä nykyaikana ei puhuta ja pidetä yhteyttä liikaa naapureihin ja siitä usein johtuu tuo ilman aikuinen kyräily,annan ohjeen puhukaa naapureiden kanssa kutsukaa kylään ja huomaatte he ovat mukavia,ja antaa apua naapureille silloin voit myös itse sitä pyytää jos satut tarvitsemaan
- Urhoska
Maalaistaloalue ei ole virallinen termi. Jos siis asut haja-asutusalueella, kukkojen pitäminen on yhtä sallittua, kuin kissankin. Sillä ei ole väliä, onko talot vanhoja maalaistaloja navettoineen päivineen, voi uuteenkin taloon ottaa kukon, kunhan sille on rakennettu asiallinen eläinsuoja.
oletko ajatellut hankkia mielenterveyslääkitystä????
- moronmoron
...pistä kostoks "kanas kiljumaan" 4 aikaan.... kyl sul konstit siihe varmaan on ;)
- Woe Elämätä
Heh, Tuo Sinpan juttu oli toosi hyvä... Rekan kylmäjäähdytys herättää koko tienoon neljältä ja kauppa aukeaa vasta seitsemältä! Niin hyvät immeiset ne tavarat ei kasva sinne kauppojen hyllyyn, vaan niiden purkaminen niille hyllyille laatikoista vie useamman tunnin useammalta ihmiseltä! Pikkukaupassa niitä ihmisiä ei siellä ole montaa töissä, Eli voi olla että yksin purat lihakuorman, maitotuotteet, hedelmät, leivät, pitäishän ne sokerit, kahvitkin ehtiä. Mut auta armias jos et ole sitä ku..pään asiakkaan suosikki ruisleipää, piimää, kurkkua, jugurttia, hernekeittopurkkia yms ennen kaupan aukeamista ehtinyt laittaa esille hyllyyn, niin voi juma sitä valitusta ja vikinää! Kun ei täällä Suomenmaassa osata ajatella mitään muuta kuin itteänsä :( Ja pidetään ns. omista oikeuksista kiinni vaikka loppujen lopuksi ko. asianlaidan muuttaminen ei tekisi sinua sen onnellisemmaksi. Kauppa aukeasi klo 12 ja tavara kaupan lastauslaiturilla klo 7... Luulen ettei olis kovin tyytyväisiä tuon tienoon kaupassa kävijät.... Suomesta löytyy niitä kirjaviisaita, mut nämä insinöörit ei ymmärrä mitään yhteiskunnan pakollisista ruohonjuuritason työjärjestyksistä!!!
- Heh, hee;))
... että kesä on ja löysät jutut:D
- sinun puolella
Kyllä varmaan saa kukko olla kun asutte taajaman ulkopuolella,on siellä lehmiä viellä myös.Eli sinun täytyy muuttaa keskustaan ei kukot laula.Vaan puliukot 5 aikaan rupee öriseen kesäaikaan.Ota naapuriin vaan yhteyttä ja yrittäkää sopia että jos se laittaisi kukon yöksi sisätiloihin kai se meinaa jossain talven pitää jos ei pidä kammarissa, tiedän sellaisenkin paikan aikaisemmilta vuosilta.Hyviä kesä aamuja ei se ole kiva kyllä kun viideltä herättää kukko ja kun se huutaa päivälläkin.
- Stadin Arska
Minulla oli täsmälleen sama ongelma !
Ostin ketun ja ongelma ratkesi. Eikä tarvitse ostaa ketulle edes ruokaa. Saa naapurista.- niinpä niin
Onko naapurillasi emä kissa joka tekee pentuja kolme kertaa vuodessa, niitä emä kissoja voi olla kaksi kolme niin ei todella varvii ketulle ostaa ruokaa, mutta etköhän vähän liiottele että kettu repolainen kotieläimenä.Niin onhan meitä hupsuja kaikenlaisia.hyviä kettu päiviä sinulle,
- sakke645
Yksi vaihtoehto on yrittää totutella kukon kiekumiseen. Väitän ettet kuukauden päästä noteeraa koko asiaa. Jos jo lähtökohta on kielteinen, et tule koskan sopeutumaan siihen.
Ihmiset häiriintyvät eri asioista nukkuessaan. Toiset pystyvät nukkumaan vaikka minkälaisessa metelissä ja silti heräävät töihin herätyskellonsa ääneen. Toisille taas esimerkiksi huriseva ilmastointi tai vaikkapa tikittävä kello on liikaa. - Rikosilmotus
Ehdottomasti nii saa poliisikii piristyst päivääsä kategoriiasa hullun hauskat rikos ilmotukset. Olisit ny hyvä ihminen onnellinen että se sun naapuris ei hommannu koiraa joka räksyttää 24/7 kaikkee mikä vähääkä liikahtaa yhtää siin lähistöl :D
- Kaikille
nimipäiväsankareille onnittelut kukonlaulun myötä ;)
- jhjhgbgd
Hermoissa vikaa, jos kukko häiritsee, eikä se koko yötä laula. Ajoissa nukkumaan ja ajoissa ylös!
Suomalainen ei voi asua luodinkantaman etäisyydellä toisesta. - Maalaiselämää
Kyllä meillä oli aikoinaan kukko omakotitalon pihassa, taajama alueella :)
Ei siitä kukaan häiriintynyt eikä tullut valittamaan. Oli meillä pässi ja lammaskin siellä.
Ei ole siihen poliiseillakaan mitään sanomista, kun vaan on aitauksessa ja hyvin hoidettuja. Eli koita vaan kestää.. - Voi tsiisus
Get a life!
Kyllä on nurkkakuntalainen kirjoittaja, ketjun aloittaja. Voi, hyvät hyssykät, että voi olla ihmisillä pipo kireällä.
Teidän tapaisille ahdasmielisille ei löydy edes korvesta kelvollista asuintilaa. Sielläkin on villieläimiä metelöimässä.
Itse asun pohjois-Helsingissä rivarissa ja linnut, varikset alkaa kesällä elämöinnin jo kolmen maissa yöllä.
Koska nukun ikkuna auki, niin mopjen päristelyt kuuluvat myös hyvin. Liikenteen melu ja lentomelu alkaa viiden jälkeen.
Ei o koskaan käyny edes mielessä, että mihinkähän valittais. Maailmaan kuuluu ääniä. Hanki korvatulpat ja oikea elämä :D - Sopimalla asiat selv
Jenkeissä saa ilman lupaa olla omakotitalon pihalla (kaupungissa) kolme kanaa ilman lupaa, mutta ei yhtään kukkoa, edes luvalla.
Kyllähän tuo kukko kuuluu samaan gategoriaan, kuin koko aika räksyttävät koirat, irti juoksevat kissat, rivi- ja omakotalojen pihoilla. Sääntöjen mukaan kai kaava-alueella ei Suomessakaan saisi olla, mutta niin vain on.
kannattaa sopia ihan itse naapurin kanssa asiasta, eikä haastaa asiasta turhaa riitaa, joka sytyy siitä, ettei koskaan puhuta mitään nenäkkäin, vaan aina muualla. - ebbaelis
Pyydä naapuria pitämään kukon sisätiloissa kunnes on aika sinunkin herätä.Minusta on ihanaa kun voi pitää eläimiä
- 1+14
Jep, kukko voi pitää aivan hel-ve-til-lis-tä meteliä, eikä se todellakaan ole mitään lastenohjelman soinnikasta kukkokiekuuta. Ikkunan ulkopuolella toitottavat fasaanitkaan eivät pääse lähelle sitä.
Lohdutukseksi voin sanoa, että jos naapuri pitää kukkoa vapaana pihalla, niin eiköhän kettu sen vie ennen pitkää - jopa aidan takaa. (Ja jos aita on liian tiivis/hyvä, niin sitä voi yösydännä vaikka käydä vähän "helpottamassa". ;) ) Siihen asti pärjäämisessä en osaa valitettavasti neuvoa - korvatulppien kanssa nukkuminenkin on epämukavaa ja korville haitallista pitkän päälle.
Voin omalta osaltani sanoa, että jos itse olisin samassa tilanteessa, niin kukko saattaisi äkkiä saada kivestä päähän tai lasimurskalla täytetyn leivän. Olen sen verran aamu-uninen, hiljaisuudesta pitävä ja iltatöitä tekevä, että en sietäisi mekkalaa kovin pitkään. - Yörauhaa!!
Autoilu pitäs kieltää kaupungissa klo 22.00-6.00 ku ei saa nukuttua. Aina kaasuttelevat ja hörräävät ympäriinsä. Ja sit naapurit! Ne ne vasta ärsyttäviä onkin Kun kuntelen oikeen tarkaan sängyssä niin kuulen kun teevee on auki klo 22.00 jälkeen. Eihän kukaan ihminen nyt tuohon aikaan enään valvo. Järjestys säännöissäkin on niini et hiljaisuus klo 22.00! Armeijassakin hiljaisuus tarkoittaa hiljaisuutta sillo ei ees hiiskuta.
Ehdotankin että otetaan laki joka kieltää klo 22.00- 6.00 kaduillaliikumien ja metelöinnin ja tv-ohjelmien loppumisen klo 22.00! Näin saamme kaikki nukuttua sen 8h täydessä hiljaisuudessa! - kukkoja jokapaikassa
http://www.tori.fi/keski-suomi/Haijy_kukko_3803961.htm
osta kukko :) haha olisko sama tapaus- Lollero
XDDDD Totaalinen hajoaminen. Kiitos tästä. :D
- Positiivinen
Keskity asian hyviin puoliin
Herätyskellon voit viedä vaikka kaniin
Sukulaisia voi kutsua kylään houkuttimena kukko ja kiekuminen
Hanki kana, naapurista saa apua munintaan - pippuri
Voisitko virittää ansan sille kukolle. Hullun touhuahan tuo on että kukko otetaan lähiasutusalueelle. Täällä olevien puolestapuhuvien vastaukset ovat vain vitsejä! Tee kukosta kunnon paisti uuniin!
- YAK-42
Voi että suomalaisilla on sitten alhainen ärsytyskynnys! Niin kissanpissa kuin koirankakkakin saa järjen lähtemään - kiekuvasta kukosta puhumattakaan!
Olen asunut Kiinassa, ja siellä kukkoja on lähes joka talossa - jopa kerrostaloasunnoissa keskellä miljoonakaupunkia. Ensin heräsin joka aamu neljältä, kun kiekuminen alkoi, mutta totuin pian niin kiukumiseen kuin muuhunkin meteliin eikä se enää häirinnyt uniani. Etköhän sinäkin siihen pian totu. Muussa tapauksessa sinun kannattaa pysytellä vain Suomessa ja jättää ainakin kaukomatkailu väliin. Monta hienoa paikkaa vaan jää näkemättä ja monta hienoa kokemusta saamatta, jos hermot menevät pikkuasioista. - kukkokiekuuuuuuuuuuu
On jo aikakin herätä kello viisi! Jos olet aamu uninen ja haluat nukkua seitsemään, niin voithan aina jatkaa unia kukon kiekumisen jälkeen!
- luontoaktivisti
Kukolta kaula poikki ja pataan, loppuu kiekuminen..!
- joku
no jos te heräätte kukon kiekuntaan nii ruvetkaa uuestaa nukkuun sen jälkee ku se lopettaa... nii simppeliä.... ku ei se loputtomiin huua tai sitte oikeesti menette valittamaan sille naapurille..
kun asuin viel maalla nii sielläki lähi naapuri otti kunnon eläintarhan sinne.. millo kuulu kiekuntaa ja millo hanhet rääky ja koirat ulvo keskellä yötä.. tuntu ett piä hajjooo... mut sitte siihe vaa tottui... nytte oon sitä mieltä ett ennemmin kuuntelisin sitä kiekuntaa kuin kaupungin ääniä... juopot rääkyy nuotin vierestä jotai iskelmää kaduilla ja teinit riehuu mopoilla ja mopoautoilla nii kukon kiekunta kuulostaa sinfonialta niihi verrattuna.. :D - Militantti Antti
No johan on!! Kait nyt viideltä jokaisen aikuisen pitää herätä muutenkin! Kyllä näkyy olevan niin, että kaikenlaisia valittajia maa päällään kantaa. Olisiko minun pitänyt valittaa jollekin, kun heräsin tänä aamuna jo puoli viisi käen kukuntaan? Ja fasaanit huutaa pihalla, miksei siis kukkokin? Suvaitsevaisuutta kehiin. Tai sulla on sitten niin huonot hermot, että kannattaisi varmaan mennä lääkäriin, että saisit jotain rauhoittavaa. !!! Ihme, kun et valita naapurien kissoista! Tai koirien haukunnastakin?
- Valittajat..........
Toihan on ihan kiva juttu! Ei tarvitse huolehtia herästyskellosta!
- kokemusta on
rupee sieki aamusin huutaa kukon kaa kilpaa :D oppiipaha naapuri!
- 12+9
Kyllä meitä näköjään on monenlaista hiihtäjää. Minä luulen, että sut nauretaan poliisilaitokselta ulos. Kyllähän tähän maailmaan mahtuu monenlaista asiaa jotka jotakuta aina ärsyttää...olet aikalailla herkkänahkainen tiukkapipo. Hanki elämä ja anna toistenkin elää.
- 3+3
Henkilökohtaisesti minua taas ärsyttää aloittajan tyyppiset henkilöt jotka tulee täysin ventovierailta kyselemään tyhmiä!!!! "MITÄ MIELTÄ OLETTE?" Voi pyhä yksinkertaisuus. Käytäpä omaa järkeä!!!!
- 16+11
No kaikki tällaiset keskutelut misä kysytään "mitä mieltä olette", ovat tämän sivuston kirjoittamia. Ja mistä muusta tietää että nämä ovat täysin keksittyjä, siitä kun aloittaja ei osallistu keskusteluun ollenkaan. Tämän palstan on pakko päivittäin laittaa tällaisia älyttömiä keskutelun aloitus viestejä, koska muuten aiheet loppuisivat ja mainostulot tipahtaisivat. Se on fakta se...
- Maalla on ihanaa
Viime kesänä matkustimme Kreetalle . Matkatoimisto varoitti hotellimme vieressä olevasta maalaistalossa kiekuvasta kukosta. Ei haitannut, oli kiva elämys. Kuului niinkuin ihan kluvioon kas kasin jatkuvan sirinän ja kyyhkysten kujerrusten joukkoon.
- mörrimöykky
No kanat on kanoja ....ja kukot kukkoja ...Kyllä ne kiekuu ja saa kiekua.Anna kuule eläinten olla eläimiä.
- kukkivantöllinkukko
Huomenta,Huomenta minulla on ollut Kukkoja monena kesänä naapureiden kiusaksi kaikki ovat alkaneet kiekumaan aamuisin jo ennen Kukon laulua,jotku jo puolineljän aikaan viimmeistään viiteen mennessä ei pitäis olla mitään hätää jos vasta kuudelta silloinhan voi jo nousta aamu kahville.Nyt olen etsinyt haukkuvaa koiraa jonka voisin laittaa pihalle aikaisin aamulla räksyttämään.
- kaakatus hermostutta
Täällä meidän rivitaloyhtiössä on yksi hullu jätkä, joka nusssii kanoja joka päivä niin että höyhenet pöllyää. Arvaatte varmaan, mikä kaakatus siitä syntyy!
Voiko siittä kaakatuksesta tehdä jonnekin valituksen? - 4
Täällä meillä oli eräs hullu jätkä. huuteli kaupoissa ihmisille, huuteli raitilla ihmisille. Onneks siitä päästiin.
Kukko on vielä ärsyttävämpi. Hullua jätkää nimitettiin "klaara kotkoksi" - kanala-akka
Voi tsiisus!! Muuta itse pois (ketjun aloittaja) jos kukko noin häiritsee, olet ihan naurettava pelle rikosilmoituksesi kanssa!! Jos et muuta tästä kostu niin naapurien vihat saat päällesi toiminnallasi!! Uskomatonta...
Hommaa kettu ja vapauta se aamulla kello 5.
- jhduqg
Voi kettuparkaa.
- 7676767676
Ostikohan se tämän?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012061115691916_uu.shtml - hmm.
Hanki norsu kesäksi aitaukseen ja opeta se töräyttämään fanfaareja aamuyöllä. Jos naapuri valittaa, sano että kukko laulaa liian aikaisin ulkona.
No niin, kuulostaa aika kauhealta että joutuu kuuntelemaan kukon kieuntaa aamulla... Laki -palvelusta tai jostain saisi tietoa miten asia on. Rinnastetaanko se koirien haukkumiseen ym.- <333333
töräyttämään fanfaareja ;DDDDDDDDDDDDDDDDD
- kerrostalossa kerran
Kiitos kun jaoit tämän! Pelastit kerrostaloasukkaan päivän :)
- Poltinkarva
Liioittelet, yksi kukko ei kyllä herätä koko kylää. Oletko joku kaupunkihienohelma? Maalla yleensä herätään aikaisin, kukonlaulun aikaan. Muutamassa viikossa kukko rauhoittuu. Kukko saattaa aluksi hermostua uudesta asuinpaikasta.
Mene ajoissa nukkumaan. Kukko käy yöpuulle illalla jo kuuden maissa. - :OOO
ÄLÄ INISE BIATCH !! ANNA MUN KIEKUU !!!! T: ERITTÄIN VIHAINEN KUKKO >:(
- >=(
Mene puhumaan naapurillesi. Jos hän ei tee mitään, niin ilmoita poliisille. Ei ole sallittua häiritä toisten yöunia noin!!
- Muuta kerrostaloon!
Hyvänen aika... Miten luulet naapurisi pystyvän nukkumaan? Luulenpal, että ihan hyvin. Meilläkin kanala, jossa neljä kukkoa ja aloittavat kiekumisen kesäisin jo aamulla kolmelta, mutta ei me ainakaan siihen koskaan herätä! Normaaleja maaseudun ääniä, joista täällä ainakin naapurit ovat pelkästään hyvillään (eikä myöskään missään korvessa asuta, vaan naapureita on ihan joka puolella): on heidän mielestään ihanaan maalaisidylliin kuuluvaa ääntä ja käyvät kanoja katselemassakin melko usein, etenkin lapsiperheet.
Ja ihan luvallista on, siinä missä jokainen saa kissan tai koirankin ottaa ilman naapureiden lupaa. Suosittelen siis muuttamaan kaupunkiin, jos on niin herkkä, ettei normaaleja ääniä kestä. Tai sitten menemään lääkäriin, jos tosiaan uni on niin huonoa, että herää niin helposti...kukon kieunta on kuitenkin desibeleissä mitattuna melkoisen pieni ääni verrattuna moneen muuhun ääneen, joiden lomassa ihmiset kyllä nukkuvat ihan makeasti häiriintymättä!- PItää lukea koko ket
No mutta lue ketju. Kerrostaloissa on parvekkeella kukkoja ja kanoja. Se on ihanaa, että niitä on sielläkin.
- Muuta kerrostaloon!
PItää lukea koko ket kirjoitti:
No mutta lue ketju. Kerrostaloissa on parvekkeella kukkoja ja kanoja. Se on ihanaa, että niitä on sielläkin.
En jaksanut lukea kaikkia viestejä, mutta toki huomasin, että täällä niin väitettiin. En oikein usko, että olisi totta, mutta vaikka näin olisikin, kaiketi suurimmassa osassa kerrostaloja niitä ei ole ;)
Parvekkeella kanojen pitäminen on mielestäni eläinsuojelullisesti epäilyttävää, sillä parvekkeelle on mahdotonta järjestää sellaista varjopaikkaa, ettei kesäpäivisin johonkin aikaan olisi aivan liian kuuma ja epäilen myös sitä, haluaako joku tosiaan parvekkeelleen rahdata niin paljon kuivikemateriaalia, että täyttäisi kanojen tarpeet. Mutta kukin tyylillään ja jos nämä seikat on otettu huomioon, on kana mielestäni lemmikki siinä missä muutkin eläimet :)
AIkas herkkäuninen olet jos muutama kiekaisu sinut herättää.. Muutama venäjälle ja kerrostaloon siellä niitä kukkoja on nähty parvekkeilla kiekumassa ihan omin simmuin
Korvatulpat yksi vaihtoehto.
Tästä tulikin mieleen.. Rääkkylässä oli 80-luvulla neljä vanhaa mummelia jotka elelivät pienessä maalaismökissä tien varressa. Ovet oli yötä päivää auki.. ei ollut tunkua heidän pihalle..Ai miksikö? No siellä oli kukko joka oli hemmetin äkäinen ja se muuten hoiti vahtikoiran virkaa eittäin hyvin. Meikäkin juoksi tukka putkella karkuun.. nimittäin se hyökkäsi kimppuun =))- Subsub
Naapuri hankki itselleen kukon, joten ammuin häneltä kalkkunan.
- jk
te rikosilomoitus
KUKKONA TUNKIOLLA
Kyllä kukkoa tarvitaan varsinkin, jos kanat saavat elää suht´koht luonnonmukaisesti. Minulla on 10 kanaa ja 2 kukkoa.
Yleensä "kukkona tunkiolla"-sanonta ymmärretään negatiisesti. Itse ajattelen sitä ennemminkin positiivisena sanontona.
Kukolla on suuri vastuu kanalaumastaan. Se vie laumansa hyville ruokapaikoille. Se myös joutuu koko ajan olemaan valppaana vihollisten varalta.
Tunkio on hyvä tähystyspaikka ja myös samalla matopaikka.
Jos vaara uhkaa, niin kukko varoittaa siitä laumalleen.
Jos joku hyökkää kanalauman kimppuun, on kukko eturintamassa puollustamassa laumaansa.
Joskus kukko menettää henkensä siinä.
Kukolla on siis tärkeä tehtävä kanalauman johtajana viedessään laumansa hyville ruokapaikoille ja varoittaessaan laumaansa sitä uhkaavista vaaroista henkensä kaupalla.- taajamassa elämää
Lumikola setä kolistelee viideltä talvella aamuisin. Roska-auto kolistelee viideltä. Postinjakaja paiskii postilaatikoita. Varikset raakkuu kukonlaulun aikaan. Mopot päristelee puolilta öin. Lapset kirkuu pihassa kesäaikaan koko päivän. Huh. Miten mie jaksankaan.
- Rupsreeta
Naapurin isäntä toi itselleen kanan jostain tanssuista kuukausi sitten. Oikein semmosen komian citykanan ja se on nyt pesää tekemässä sen isännän nurkkiin. Kovaäänisellä kotkotuksella. Olen miettinyt, että mikä meni järkevän aikamiespojan päähän, kun tuollaisen kotkoteksen tänne raahasi. Aivan luonnotonta touhua. Pitänee tehdä rikosilmotus, on se niin kurjaa kuunneltavaa. Harmaavarpusen ois vielä ymmärtäny...
Kaikesta tekin vingutte. - rajatselväksi
Onkohan ihan sallittua hankkia kukko kiekumaan pihaansa vaikka asuukin taajaman ulkopuolella?! Täällä on kuitenkin talot tosi lähellä toisiaan vaikka asutaankin haja-asutusalueella."
Tarkoitat kai että asut jossakin peräkylän takametsässä jossa lähimpään naapuriin on matkaa 300 m ja nyt ihmettelet miksei naapuri kysynyt sinulta lupaa kun otti kukon. Onhan se peräti hävytöntä että naapurisi ei tule anomaan sinulta lupaa omiin henkilökohtaisiin asioihinsa. Ihmisten pitäisi ymmärtää etteivät heidän oman tonttinsa ulkopuoliset asiat kuulu heille niin Suomi olisi mukavampi paikka elää.- tajuhoi
Ymmärsin itse, että ongelma olikin se, että mekkala valitettavasti kuuluu aloittajan tontille. Kuten sanoit, jos mekkala ei kuuluisi, olisi kaikilla mukavaa. Asia ei ole henkilökohtainen ja oma, kun ja jos se kuuluu naapuriin.
Itse en Keski-Euroopassa häiriintynyt kukon äänistä, mutta jos joku häiriintyy, niin valitettavasti se on adieu ihastuttaville kukolle.
- Kukkokananen
Etteköhän te totu kukon kiekumiseen aika nopeasti. Sitten se ei enää häiritse. Tai laittakaa vaikka korvatulpat.
Meidän tutuilla aloitti fasaani joka aamu aikaisin kiekumisen. He heräsivät siihen joka aamu, mutta sitten kerran he vain päättivät, että nyt se ei enää haittaa. Ja kun he päättivät, että yhden fasaanin kieunta ei haittaa, nini sitten he eivät heränneet enää siihen. Olen itsekin ottanut tästä sellaisen asenteen, että päätän, että joku asia ei enää haittaa. Voi kuulostaa uskomattomalta, mutta niin se vain on. Minäkin ennen heräsin herkästi esim. jonkun kuorsaukseen tai en illalla saanut unta kellon tikityksen tai naapurin ramppaamisen takia, mutta sitten päätin, että nyt se ei enää haittaa. Ja nykyään nukahdan ilman korvatulppia, vaikka kuinka naapurit karjuvat tai kello tikittää.
Sitä paitsi olisi ihanaa, jos olisi omia kanoja ja kukko, niin saisi tuoreita munia. Haaveilen, että joskus jos asuisin vähän syrjemmässä, niin ottaisin kanoja. Olisi ihanaa maalaistunnelmaa. - ratkaisu ongelmaan
Pyydä paikalle ammattitaitoinen kettu. Vaikka kettuja ei saa pitää lemmikkinä talossa
voi hänet kutsua vierailulle naapurin kanalaan. - aloittaja**
Kiitos kaikille jotka kommentoivat asiaani. Kerron tässä vielä muutaman asian selvennökseksi.
Rakensimme talomme tänne hiljaiseen metsään ensimmäisenä.
Sairastan masennusta ja nukun vain kovalla unilääkityksellä, olen eläkkeellä.
Mieheni käy töissä ja on mieleltään terve. Häntä kuitenkin häiritsee kukko enemmän kuin minua joka olen monen mielestä hullu, tiukkapipoinen tms.
Pitäisikö meidän käyttää korvatulppia siksi että asuimme täällä ensimmäisinä ja vain siksi että joku piittaamaton ihminen ostaa kukon pihaansa ?
Korvatulppia on muuten käytetty jo ja niistä tuli ihottumaa korviin.
En ole missään tekemisissä naapureiden kanssa enkä tule olemaan, mieheni on jonkinverran. Sain tarpeekseni naapureista asuessamme "postimerkin kokoisilla" tonteilla ennen tätä.
Tiedän hyvin nuo välimeren maiden kukot, olen matkustellut aika paljon. Niistähän myös aina varoitellaan matkaesitteissä tiettyjen hotelleiden kohdalla.
Miksiköhän matkatoimistot sitten varoittelevat niistä jos se kiekuminen on niin miellyttävää kuunneltavaa :O ?
Kiitos kaikille teille jotka laitoitte asiallisia vastauksia, olette varmasti empaattisia ja toisia ajattelevia ihmisiä :) Valitettavasti niitä epäasiallisia ja vain omaan napaan tuijottavia ihmisiä on huomattavasti enemmän. Nämä samaiset ihmiset ovat juuri niitä jotka eivät missään koskaan piittaa muista ihmisistä vaan etuilevat, pysäköivät autonsa minne tahansa, eivät osaa kasvattaa lapsiaan, ja metelöivät kaikkialla hiljaisuusajoista piittaamatta. Teitä alkaa olemaan jo todella paljon ja en oikein tiedä mistä teitä sikiää. Ehkä te olette sen vapaan kasvatuksen hedelmiä, nykyisiä kolmekymppisiä. Teitä ei ole koskaan opetettu ajattelemaan MUITA IHMISIÄ. Elätte kuin pellossa, vailla mitään kunnioitusta kanssaihmisiänne kohtaan. Jos me kaikki eläisimme noin niin mikähän kaaos täällä olisi.
Palaan asiaan kun olen tehnyt jotain kukkoasialle.- Kaulapoikki
Olen kanssasi samaa mieltä ! En ole juristi mutta koen asian näin; teillä on oikeus kotirauhaan eikä sitä saa kukaan tai mikään häiritä. Naapuri ei saa tehdä tontillaan mitä haluaa vaan hänen on otettava huomioon toiset naapurit jos niitä on lähistöllä. Kertokaa poliisille häiritsijästä, tehkää rikosilmoitus; niin minä tein.
Naapurissa on kukko enkä aio kuunnella sitä loppuelämääni; en yöllä enkä päivällä. Kyllä ihmiset olevat kodeissaan päivälläkin!
Kun olet tehnyt ilmoituksen, häiritsijä joutuu kertomaan poliisille oman versionsa asiasta. Ilman ilmoitusta poliisi ei ole velvollinen edes soittamaan häiritsijälle.
En ole saanut vielä vastausta, kuinka käy, mutta olen valmis viemään asian kuinka pitkälle tahansa, että kukko häipyy.
Asun taajamassa, mutta olisin tehnyt ilmoituksen, vaikka olisin asunut hajaasutusalueella. Sillä ei ole väliä, vaikka asuis keskellä erämaasuota, jos siellä on naapuri joka häiritsee!
Niin, mihin maailma on oikein menossa? Nämä" pellossa" asuvat ihmiset ei välitä järjestyssäännöistä, mutta ne ovat kuitenkin olemassa; heillekin!
Minusta esim. 200 metriä on aivan liian lyhyt etäisyys kukon pitäjälle muista asumuksista, ulkona olevan kukon ääni kesäyössä kantautuu tosi kauas.
Olisi mukava vaihtaa kanssasi (aloittaja)mielipiteitä tästä asiasta muuallakin kuin tällä palstalla , onkohan mahdollista? - Anonyymi
Hei, jos ihminen on joutunut itse toisten ilkeyden kohteeksi, se voi vaikuttaa, jos kokee joutuneensa esim kokemaan pahempaa melua, niin voi sanoa toiselle ikävästi, mitä ei tekisi kasvotusten. Moni miesten hakkaama nainen tai ahdisteltu jne varmaan ilkeilee toisille naisille netissä? Johanna tukiaisille, liittyy miesten joukkoon.
Samalla tavalla ehkä itsekin kärsivät voivat sanoa sinulle ikävästi, jos he kokevat kaupungissa kärsivänsä paljon isomista äänistä kuten mopot tai kakaralaumat tai postimerkkitonttien puuhat.
Ja vaikka itse olen nauttinut kukon äänestä aamulla kun on vähän aikaa asunut tai lomaillut, niin en minäkään voi tietää miten kävisi jos pitempään se riekkuisi vieressä.
Tuo ei ole ikävä kyllä varmaankaan lain kannalta oleellinen asia, kuka oli ensin, kun ei voi omistaa kuin oman tonttinsa. Vaikka ymmärrän että sinulle se on moraalisesti, henkisesti iso asia kun naapureiden melusta olet aiemin kärsinyt ja muutit ja nyt kävi näin.
On ihan hirveää millaisia ihmisiä meilllä on. Maapallo ei mmitenkään riitä kun kaikkien on ostettava hehtaarikaupalla maata toisten ihmisten takia.
Selvviö kai pitäisi olla että jos muita on älähellä niin ollaan hiljaa ja aina jos joutuu pakosti tuottaa melua hävetään? Tai jos tietään jonkun kärsivän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei, jos ihminen on joutunut itse toisten ilkeyden kohteeksi, se voi vaikuttaa, jos kokee joutuneensa esim kokemaan pahempaa melua, niin voi sanoa toiselle ikävästi, mitä ei tekisi kasvotusten. Moni miesten hakkaama nainen tai ahdisteltu jne varmaan ilkeilee toisille naisille netissä? Johanna tukiaisille, liittyy miesten joukkoon.
Samalla tavalla ehkä itsekin kärsivät voivat sanoa sinulle ikävästi, jos he kokevat kaupungissa kärsivänsä paljon isomista äänistä kuten mopot tai kakaralaumat tai postimerkkitonttien puuhat.
Ja vaikka itse olen nauttinut kukon äänestä aamulla kun on vähän aikaa asunut tai lomaillut, niin en minäkään voi tietää miten kävisi jos pitempään se riekkuisi vieressä.
Tuo ei ole ikävä kyllä varmaankaan lain kannalta oleellinen asia, kuka oli ensin, kun ei voi omistaa kuin oman tonttinsa. Vaikka ymmärrän että sinulle se on moraalisesti, henkisesti iso asia kun naapureiden melusta olet aiemin kärsinyt ja muutit ja nyt kävi näin.
On ihan hirveää millaisia ihmisiä meilllä on. Maapallo ei mmitenkään riitä kun kaikkien on ostettava hehtaarikaupalla maata toisten ihmisten takia.
Selvviö kai pitäisi olla että jos muita on älähellä niin ollaan hiljaa ja aina jos joutuu pakosti tuottaa melua hävetään? Tai jos tietään jonkun kärsivän.tuskin sinua pilkkaavat voivat hyvin itsekään. Kyllä kiusaajien maa olemme.
- korviin tulpat
KORVATULPAT
- sori vaan
Niin kaulapoikki keneltäkä? Onko uhkaus kerroppa myös polisille kun ehdit.
- kaulapoikki
Noh! Noh! Noinko nyt suututtaa! Pitäisiköhän sua vähän polven päällä hyssytellä, että rauhoittuisit? Ja muuten KaulaPoikki on nimeni ja lähdenkin tästä tontilleni lentelemään kuin päätön kana ja kuuntelemaan kukon laulua, koska valitettavasti huomaan että älykkyysosamääräsi ei riitä järkevään keskuteluun!
- kukon puolesta ry.
Kyllähän kukko on ollut hyvä herätyskello kautta aikain, oli enenvanhaan sutjakka sananparsikin, että herätä kukonlaulun aikaan. Kukko on hyödyllinen, ja kanathan se panee kaikki tarvittaessa. Aika poika kukko,sanon minä.
- kukon puolesta ry.
niin että pistäkääpä perässä, koittakaa panna kanalauma, miettikääs sitä.
- känniääliö hoitoon
Naapurin tonteille ajautuva rähinöitsijä juoppo on kukkoa suurempi riesa. On se kumma, että omaiset eivät saa pidettyä kuselle haisevaa juoppoa omalla tontilla! Lisäksi ajelee kännissä ja kyläläisten mielestä tämä on niin raukkaparka, että sitä pitää sääliä.
- nuku vaan
Jos kukon ääniin herää, niin ei tarvi unta, ei ole väsynyt silloin. Jos on väsynyt ja unentarpeessa, kyllä nukkuu vaikka kukko kiekuisikin.
- odottaja vaan
Meille tuli juuri kukko naapuriin kiekumaan. Noin 30 metriä meidän makuuhuoneen ikkunasta. Odotan jo innolla, kun se huomenna lomapäivän aamuna aloittaa kiekunaan. On harjoitellut kiekumista nyt aamupäivän. Saakohan ilmakiväärillä ampua kukon, jos se alkaa kiekumaan aamuyöllä.
- Maalaiselämää
Kukon laulua on kiva kuunnella kun kukko laulaa aikaisin aamulla ;)
Meille on harkittu kukon hankkimista sillä se tuo maalaiselämää pihapiiriin.
Mitä tykkäät jos naapurisi hankkivat koiria jotka haukkuvat jatkuvasti?- näin
Sehän on kukon puhetta,pitäähän senkin saada ilmaista itseään.Ollaan hyvillään vaan ,kun ei pommit tipu taivaalta.
- Anonyymi
Eihän tämä voi oikeasti olla maalla, jos koiran haukunta kuuluu naapuriin. Eikö maalla ole peltoa sen verran välissä, että rakkihaukunta ei kuulu?
- Suomieläinvihamielinen
Mielenkiintoista, että Suomi on muka ollut pitkään pitkien välimatkojen maatalousmaa, mutta Euroopassa on kaupungistuttu aikaisemmin.
Silti Keski-Euroopassa on aivan normaalia, että monessa pihassa on kukko ja kanoja, eikä se häiritse ketään. Myös muita eläimiä pidetän ja kohdellaan hyvin.
Ihmisten jälkeläiset kasvatetaan kuitenkin ihan eri tavalla kurissa ja nuhteessa, toisin kuin Suomessa. - Hsshejsnsjchsjxsvk
Joo sadisteja on tämä maa täynnä. Meidän naapurissa myös yksi T kukkoja osti huutamaan. Kuusi vuotta on se kaheli häirinnyt kaikella tavalla ja kun muutettiin tänne ulkomaalta,ei se siedä meitä ollenkaan vaikka me muutettiin tänne paljon ennen sitä. Toiset naapurimme ovat onneksi sivistyneitä. Se hullu tuli yks kerta meidän tontille huuteleen ja kun sanoin sille että se on meidän tontilla se kehtas väittää että meidän tontti ei ole meidän tontti!!! Nyt kun se ei muuta keksinyt se osti kukkoja,ne huuuutaa jatkuvasti !!! Mitähään seuraavaksi?? VOI SITÄ SUOMALAISTA HUONOA ITSETUNTOA MITÄ SE TEETTÄÄ !!!
- röhrööh
Hsshejsnsjchsjxsvk, kukon kiekumiseen tottuu nopeasti. Mutta sinulle on ilmeisesti jonkinlainen pakkomielle naapureista.
- Anonyymi
No muuta, sitten " Isolle Kirkolle"
On ÄÄNIÄ enempi ja vähempi!
Mitäs siitä valitat, KYLLÄ ON KYSYTTY LUPA JA SE ON MYÖNNETTY!
NIIN MUUTAPPA MAINITTEMALLE PAIKKAKUNNALLE!
Pahempi se muu melusaasta on .
Kyllä kukot kuuluu maalle.
Mutta Hei voit viellä mukailla Yölinnun Laulua Tää on liian Suuri City.
, että TÄÄ ON LIIAN MAALAIS CITY" - Anonyymi
Meillä kuuluu mieletön meteli johtuen villieläimistä ja luonnosta.
Käki kukkuu ja pikkulinnut huutaa kurkku suorana.
Oon joskus myös kuullut kun koira haukuu jossain. Talossa on peltikatto ja kova sadekin kuuluu.
Myös yöllä kun pitäisi saada nukkua.
Mihin voi valittaa?
Eihän se mitään auta mut on kiva valittaa - Anonyymi
Miksi kukko kiekuu yötä päivää on keinoa .että ei kiekuisi koko ajan
- Anonyymi
Onko kellään vinkkejä kukon kiekumiseen yötä päivää miksi kiekuu
- Anonyymi
Suomessa suhtautuminen eläimiin on tiukempaa kuin muualla maailmassa, kanat ja kukkot ovat aika yleisiä esimerkiksi Saksassa ahtaasti asutuillakin alueilla.
Siellä ihmiset osaavat olla hiljaa ja eläimiä ja luontoa kunnioitetaan eri tavalla kuin Suomessa. Niitä sallitaan, eikä ketään haittaa esimerkiksi kissojen liikkuminen.
En tiedä lakipykälistä, mutta vaikka itseäni ei ole näiden kukkojen äänet naapurissa häirinneet, vaan olen nauttinut niistä, niin onpa kurja tilanne, jos kärsit niistä. Muistaakseni ääni kuului vain aikaisin aamulla.
Jos itse olisin ottanut kukon ja saisin tietää että kärsit, niin yrittäisin miettiä, mitä voin tehdä tilanteessa, esim kukon sijoittaminen eri puolelle tonttia tai luopuminen.- Anonyymi
Puuttuvat enää moskeijat ja joskus aamuneljältä kovaäänisistä kovaa kaikuvat rukouskutsut, siinä kukkokaan ei tunnu miltään eikä uskaltaisi päätään avata. Ellette usko, matkustakaa joskus vaikka Istanbuliin, oi sitä somaa joikunaa...
Sitä vielä kukoista että tunnistavatko kesä- talviajan?
- Anonyymi
No laita kana. Tai useita.
- Anonyymi
nyzz
16.06.2012 08:49
Mulla kun oli kanoja,niin otin kukon aina yöksi sisälle ja vasta järkevään aikaan päästin huutamaan siihen pihalle..Ihan naapuria ajatellen kun hän teki vuorotyötä.
Ei ole kova homma ja välit säilyy.
Äänestä
Kommentoi
Lallis
16.06.2012 11:20
Mulla on sama systeemi. Kukko pääsee arkisin ulos seitsemän aikoihin kiekumaan ja viikonloppuisin puoli yhdeksän maissa. Ollaan koko kylä oltu tyytyväisiä :) - Anonyymi
Naapurin räksyttävästä koirasta kannattaa myös tehdä rikosilmoitus. Ja metsän kukkuvasta käestä.
- Anonyymi
Jumalauta tuo naapurin kukko huutaa joka päivä ja koko ajan 🙄🤬😡
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019