Vetäkääpäs välillä henkeä, niin aivotkin saavat happea. On syytä muistaa tässäkin asiassa niin lähihistoria kuin hiukan kaukaisempikin. Se, että maatalous ei pysty tulemaan toimeen ilman "suuria"(n.1,85mrd) tukeja johtuu siitä, että Suomalaisten enemmistö halusi aikanaan Eu:n jäseneksi ja jäsenmaksun silloin maksoivat maanviljelijät jouduttuaan pudottamaan tuotteiden hintoja 25-45% tuotannonalasta riippuen.Nyt viime vuosina tuota jäsenmaksua on alettu "periä" myös duunareilta panemalla porukkaa kilometritehtaalle ja siirtämällä töitä halvempiin maihin.Odotan vain milloin vapaa kilpailu koskee myös Eu:n työvoimaa.Ai niin, se kaukaisempi historia. Juuri duunareitten vaatimuksesta -50 luvun yleislakon jälkeen sovittiin ruoan hinnan alentamisesta ja nousupaineiden hillitsemisestä n.s. "maataloustuella", jotta ihmisillä olisi varaa ostaa elintarvikkeita.Niin,että onko tuo tuki nyt sitten maatalous- vai kuluttajatukea. Noista muista tuista sen verran, että avustuksia voi saada 15- 40% mahdollisesta hankkeesta. Loppuosa on lainaa, joko korkotuki- tai tav. pankkilainaa.Itse aikanani sain valtionlainaa n. 35% tilan hinnasta ja loput oli tavallista pankkilainaa.Suurehkolla osalla noista lainoista maksettiin sisarosuuksia muualle muuttaneille sisaruksille.Olen laskenut aivan viimevuosina maksaneeni tilaltani kaikenlaisten lainojen(myös muiden kuin e.m.)pelkkiä korkoja 28v:n aikana n.472000€.Lainat olen, tähän asti ainakin, pystynyt hoitamaan. Revitkääpä siitä sitä katkeruutta, Toveri Hyvä!
Voi tätä katkeruuden määrää,
30
212
Vastaukset
- Pieni tarkennus...
"sovittiin ruoan hinnan alentamisesta ja nousupaineiden hillitsemisestä n.s. "maataloustuella", jotta ihmisillä olisi varaa ostaa elintarvikkeita."
Jotta ihmisillä olisi varaa ostaa kotimaisia elintarvikkeita... Jo tuolloin ulkomailta olisi saanut edullisempaa ruokaa. Tosin 50-luvun oloissa ja valuuttapulassa hiukka vaikea paikka mutta kuitenkin.- Potaskaa..
maailma kärvisteli elintarvikepulassa, ilman Amerikanapua Euroopassa olisi ihmisiä kuollut nälkään kuin kärpäsiä, ruokaa ei saanut rahallakaan, Suomessaki syötiin Wilsoninpintaa hyvällä ruokahalulla, isäni kertoi että hän oli talvisavotasta tullessaan niin laiha että etusormet ja peukalot voi laittaa yhteen vyötäröltä
- Wilsoninpinta oli
Potaskaa.. kirjoitti:
maailma kärvisteli elintarvikepulassa, ilman Amerikanapua Euroopassa olisi ihmisiä kuollut nälkään kuin kärpäsiä, ruokaa ei saanut rahallakaan, Suomessaki syötiin Wilsoninpintaa hyvällä ruokahalulla, isäni kertoi että hän oli talvisavotasta tullessaan niin laiha että etusormet ja peukalot voi laittaa yhteen vyötäröltä
läskiä jota Amerikasssa kuorittiin lihasta, elintaso kun siellä oli jo sellainen ettei läski maistunut.
- -
-
- -
-
- -
-
- -
Wilsoninpinta oli kirjoitti:
läskiä jota Amerikasssa kuorittiin lihasta, elintaso kun siellä oli jo sellainen ettei läski maistunut.
-
- -
-
- ---
- kirjoitti:
-
---
- ---
---
- ------------------
----------------------
- ---
---
- ---
---
- ---
---
- ---
---
- ---
---
- - - - -
--- kirjoitti:
---
_ _ _ _ _ _
- -
-
- afhasdjk.fh
kannattais joskus lukea tuota historiaa ajatuksen kanssa, sieltä löytää hyödyllistä oppia. Nälkä on lähempänä kuin luullaankaan, ei tarvita kummoista mullistusta, kun ruuasta tulee pulaa....................................................................
- -
-
- -
-
- ++++++++++++++++++++
- -
-
- ---
----
- ---
---
- ---
---
- ---
---
- ---
---
- joooooh
Vedä käteen valehteleva tukiloinen.
- ---
---
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672